Kyllä tätä on odotettukin kun kuuta nousevaa. Pidän kovasti sen maan radoista, koska en ole mikään lahjakas sokeritoppa hyppyri kuningas niin en jotenkin saa vain sellaisista radoista mitään irti kuten radoista, joissa saa ajaa tuppi niin levällään kun kantti kestää ja hyppyrit lennättää enemmän eteenpäin kuin ylös niin on vähintääkin kiva olla kaasulla ilman, että tarvitsee jokaiseen hyppyriin jarrutella ja asetella oikeaa kulmaa ja nopeutta. Ensinnäkin ramppi on pystyssä lähes taivasta kohti, joskus jopa tuntuu yläreunan kääntyvän miltei takaisin päin. Jos tulet liian kovaa mätkähdät tasaiselle, jos taas vähän liian hiljaa mut silti liian kovaa päädyt terävälle takareunalle - huonolla tuurilla takapyörällä ja lähdet pää edellä alamäkeen ja toivot ettei se halkea kun tulet maahan. Liian hiljaa mätkähdät taasen tasaiselle pöydän laelle niin, että silmämunat käy kitalaessa. Kun hyppyrin alastulo on alamäkeen viettävä rinne voi sinne tulla mihin kohtaa tahansa ja aina on alarinne tarjolla. Mii laik.
Koko reissu kesti 12 päivää, ajoimme 11 päivänä 9:llä eri radalla. Jos näin voisi elää niin todennäköisesti tekisin niin. Kelit oli enemmän kuin kohdillaan, hellettä joka päivä - paitsi yhtenä kun piti ajaa jögevassa niin tulikin myrskysade niin jäi se rata väliin. Helle myös rajoitti ratojen käyttöä. Alkureissussa pystyi ajamaan vielä pehmeillä radoilla, mutta kun hiekka kuivui syvemmältä sinne ei ollut enää mitään asiaa. Onneksi kasteltuja ratoja oli ja päivisin kun ajoimme niin harvoin oli muita joten pöly ei haitannut.
Touri alkoi Paliveresta. Piskuinen rata ei niin kaukana Tallinnasta. Ehkä voi verrata Ohkolan tai kulloon rataan, sellainen "vanhanliiton" rata. Silti kiva. Saavuimme iltapäivästä radalle ja oli aika lämmin. Tuntui kehittävän ukkosta vaan ei satanut kuitenkaan. Leiristä vieläkin ihan liekeissä lähdin ajamaan uutta rataa ja totesin, että todellisuus tai löi vasten kasvoja kun rata oli eri ja itse piti linjoja katsella ja olihan siinä sitä kaikenlaista. Sitkeästi jatkoin ajamista ja pikkuhiljaa se alkoi siitä lähtemään. Toki vanha kettu Antti teki sinne mukavat linjat, joita hyödyntämällä pääsi vauhtiin. Juuri kun viikonloppuna opetettiin ulkolinjaa ja pyöreää linjaa ja vauhtia niin edessä olikin sisämutkien linjat. Noh, ajoin kumpiakin ja ehkä niistä muotoutui sellainen omintakeinen omantuntuinen linjasto vihdoin ja aloin oikein ajamalla ajamaan. Mielestäni kulki vihdoin hvyin ja olin tyytyväinen. Ja hikinen.
Reissun edetessä meistä sukiintui oivalisia pakkaajia kun kaikki tilpehöörit löysivät oman paikkansa.
Kamat kasaan ja seuraavalle radalle. Sitten jossain vaiheessa. Ei ollut kelloon katsomista kun ei ollut kiire. Kertakaikkisen ihanaa. Tihemetsä valikoitui jonossa seuraavaksi ja suuntasimme sinne.
-Esmeralda-
