Aivan sattumalta bongasin kyseisen leirin ja vaikken paikkakuntalainen ollutkaan niin kysyin saisinko osallistua. Kävihän se ja onneksi niin. Ehkä parhaita leirejä ikinä.
Lauantai alkoi Paltamon radalla ja kävimme edellisenä vuonna kerran Minnan kanssa siellä ajamassa. Muuten täysin tuntematon rata minulle. Nyt sitä oli muutettu ja ajosuunta vaihdettu ja hitto, että olikin kiva rata. Tykkäsin kovasti. Korkeuseroja luonnostaan kun hiekkakuoppaan tehty ja edellisen version syherömutkat oli tehty uusiksi ja kertakaikkiaan onnistunut. Nyt oli rata, joka eteni kokoajan eikä tarvinnut pyöriä jalkojen ympäri.
Rata oli laitettu puoliksi ja molemmilla oli oma päätynsä minne päivän rastikohteet oli rakennettu. Toimi. Ja aikataulut piti.
Päivä oli helteinen, mutta hyvin jaksoin ajaa. Rasteja oli 4 kpl ja 45min pitkiä. Systeemi oli hyvä idea, toki valmentajille raskas kun taukoja ei ollut, mutta ryhmät kiersi nonstoppina siten, että yksi ryhmä aina lepäsi yhden rastin verran kierrossa.
Monilla eri valmennuksilla käyneenä tämä poikkesi opetus tyyliltä ja asiat puettiin ymmärrettäviksi ja yksinkertaisiksi. Tehtävävissä löysi jokainen omat vahvuudet ja heikkoudet mukaanlukien minä. Vaikka pureuduttiin niihin samoihin perusasioihin kuin ikuisesti aina ennenkin niin tehtiin sekin eri näkökulmasta. Eri linjavalintoja, eri tapoja ajaa ne ja "pakotettiin" poistumaan omalta mukavuusalueelta suorittamaan ajamista omalla heikommalla alueella. Ylittämään itsensä ajolinjalla, joka vaati selkeää muutosta omaan ajotyyliin tai vauhtiin. Erittäin rakentavaa. Ennenkaikkea onnistuminen siinä mikä alkuun tuntui vieraalta ja vaikealta.
Päivä oli onnistuntu ja palkkioksi ihanaan viileään suihkuun kotiloon ja ruoanlaittoon. Hiljenevällä varikolla valmistauduin pikkuhiljaa siirtymään seuraavan päivä radalle, jossa en ikinä ollut ajanut ennen. Lakeakankaan radalle.
Kun saavuin paikalle ja etsittyäni suht vaaterin paikan parkeerata kotilo niin kävin kävelemässä radan ympäri. Hieno. Mykistävän siisti. Pehmeää hiekkaa ja vauhdikas. Hyppyreillä ei herkuteltu - niitä oli vain muutama, vaan rata itsessään tarjosi hienoa kyytiä.
Jälleen rata oli puoliksi ja sama resepti kuin edellisenä päivänä. Yhtä helteinen päivä, vaan täällä oli jotenkin tilaa enemmän. Paltamo oli sellaisessa montussa jossa ilma seisoi.
Vasta viimevuosina olen oppinut jotakuinkin pehmeälle hiekalle ajoon, mutta ei selkeästi ole ihan sitä ominta aluetta. Varsinkin kun harjoitusrastille tuli vähän poikkeava tehtävä, vaikkapa pehmeässä ysikymppi hiekkamutkassa ihan ylös vallille ja ennen pussia leikaten alas. Olipas hankala valita oikea vauhti jolla painava nelari ei uppoa mutta kääntyy vielä. Kerran kyljelleen ja sitten oli vain pakko muuttaa jotain. Harri rohkeana sanoi, että tästä ei lähdetä pois ennenkuin kaikki tämän osaa. Mietin, että helvetti nyt tuli pitkä päivä. Muutin ajossa monta asiaa kerralla ja sain onnistumaan sen käännöksen. Nelarin ajaminen on muutenkin erilaista kun kaksitahtisen ja joskus mietin miten saatoinkaan valita rossipyöräksi nelarin? Olisi luontevaa, että molemmat olisi edes samanluontoisia... siinä, missä kaksitahtisella voi kaasulla kääntää takapyörän sutiessa ottaa nelari pidon ja syöksyy suuntaan x tai tarjoaa hytin pystyyn. Painonsiirrolla ja vartalolla ajamisella on iso rooli. Ainakin minulla.
Muuten ajo sujui mielestäni hyvin ja nousujohteisesti. Joka rastilla vauhti kasvoi loppua kohti kun tehtävä alkoi sujumaan ja tekniikka hakeutui kohdalleen. Nautin aivain suunnattomasti tästä viikonlopusta ja pienen ohikiitävän hetken unelmoin, että olisipa ainainen oma koutsi radan varrella patistamassa ja jeesaamassa.....
-Esmeralda-
