tiistai 29. lokakuuta 2019

UAE 20.-24.10 Dubai-Ras al Khaimah-Dibba-Dubai @minna kinnunen #Crazycamelmotorsport

Al Ain jäi siis taakse ja alkoi parin tunnin rupeama kohti isoa kaupunkia.
Majoittuisimme urheilijoiden suosimaan Premier Inn hotelliin, ei viiden tähden, mutta oikein viihtyisä sekin ja kohtuu hintainen. Dubain kaupunkilaisuus Al Ainin "maaseutu kylän" jälkeen oli mykistävä. Ja kosteus. Merestä huokuva kosteus maalasi usvan kaupungille lähes ympäri kellon. Vain keskipäivällä oli hetken aikaa kirkasta.
Kummallisia taloja
Vaikka autoja oli paljon ne oli uusia ja bensalla käyviä - V8 moottori maastureita ja kaikenmaailman urheilu lusikoita suurin osa joten ilma oli puhdasta. Ei ainakaan pakokaasuille löyhkännyt. Räjäytettyämme jälleen huoneemme suuntasimme pikavisiitille jättimäiseen ostoskeskukseen. Noh, tulihan siinä nähtyä riittävän läheltä myös jokunen mainostettu turistinähtävyyskin. Itse ostoskeskus Dubai Mall oli jo nähtävyys sinällään. Se oli VALTAVA. Siis oikeasti. Sisällä oli sähköllä kulkevia takseja, joilla voi mennä kaupasta toiseen ja käytäviä oli kilometritolkulla. Huoh. Vaikka miten yritti tajuntaa laajentaa niin sen suuruus jäi arvoitukseksi.
Vesiputous kauppakeskuksen sisällä. Yritin laksea kumiankat altaasta, mutta niitä oli varmaan tuhansia.
Ismralda? Oli se minun kuppi... :)
 Nautimme kahvit, joka pääsääntöisesti oli todella hyvää täällä, ja istuimme hetken wifin vieressä vilkaisten mitä Suomeen kuuluu. Sieltä löytyi myös muinaisjäänne (en tarkoita itseäni vaan tuota rättisitikkaa)

Liikkeiden paljous aiheutti ähkyn. Liikaa melua ja ihmisiä ja kaikkea sen pienen leppoisan Al Ainin  ja aavikon rauhan jälkeen. Ensimmäistä kertaa näin myös livenä asian, jota pidin legendana. Torkkuboxit. Sisäänkäynnin (jonkun niistä monesta) vieressä oli unikulma, minne saattoi koteloitua torkuille?????


Vinkki: ota kuva mistä portailta tulit minne. Muuten et ikinä löydä sitä enää.
 Sisällä keskuksessa oli myös valtava meri akvaario sekä täysikokoinen jääkiekkokaukalo, jossa ihmiset luisteli. Kaiken mitä kumma mieli voi keksiä oli älytty tunkea saman katon alle. Melkein odotin sirkusta tai jotain seuraavan nurkan takaa. Arvaus osui väärin. Siellähän oli Darth Wader. Tietenkin.


 Keskuksen pihalta näkyi monumentit, jotka mainitaan aina Dubain yhteydessä. Kuten Burj Khalifa. Maailman korkein rakennus. Sinne jonotti kutakuinkin satoja turisteja.
Hengissä selvittiin - suunnilleen ja kävimme iltakävelyllä hotellin ympäristössä ja altaalla tietenkin.


 Edelleen elohopea viihtyi siellä +30 paremmalla puolen, täällä kuumuus tuntui kuitenkin enemmän kosteuden takia.Aloin kuitenkin tottumaan siihen jo aika mukavasti.
Tässä on jonkun sortin valaistus meneillään :)


Se siitä turismista, aiheen ytimeen, jonka takia täällä olimme..
Aamu alkoi 6 jälkeen, kun James tuli noutamaan meidät hotellilta ja retkemme kohti Ras al Khaimahia alkaisi. Päivän enduroinnin jälkeen majoittuisimme Persianlahden rannalla olevaan hotelliin. Olimme suorastaan pakahtua innosta, hyvä kun pysyimme lökäpöksyissämme.
Oppaana oli siis Crazycamelmotorsportin James West, jonka luona käy valmentautumassa myös huippukuskit Desert Challenge ja Paris Dakar kisoihin. Alle tuli jälleen Yamahan 450cc mopo, joka oli itseasiassa edellisen aavikkokisan kisapyörä. (osoittautui kaikinpuolin oikein hyväksi mopoksi ajaa)


 Pikku breikki tunnelin varjossa ennenkuin matka alkoi tosissaan. Aamun säätöjen jälkeen aurinko oli jo korkealla ja päivästä tulisi kuuma. Matka kulki dyynien ja wadipohjien halki välillä laitakaupunkien kujia pitkin, jossa oli kojua kojun vieressä. Maisemat olivat upeita ja pää pyöri kuin pöllöllä kokoajan, muistin kuitenkin katsoa myös eteeni. Hiekka vaati oman huomionsa, vaikka välillä tien muodossa olikin. Vauhti oli hyvää, sai ajaa omaa vauhtia, mutta ehdi kuitenkin vähän katsella ympäriinsä. Matkanvarrella tuli vastaan kaikenlaista aina villiaasi laumoista ja kameleista liskoihin sekä pieniin farmeihin, joita putkahteli keskeltä ei mitään dyynien välistä vastaan. En lakannut miettimästä mistä helvetistä ne sinne kulkee kun teitä ei ollut.

 Ensimmäinen oppitunti oli opetella pysähtymään dyynin harjalle. Jos jäi vajaaksi ei ollut muuta tietä kuin alas uusi vauhti. Jos meni pitkäksi piti toivoa, ettei vauhti ollut kova tai päätyi tangon yli. Ajoitus oli oltava just eikä melkein. Muutenkaan ei pysähtyä voinut muualle kuin alamäkeen. Liikkeelle ei päässyt muualta, mopo kaivoi itsensä välittömästi pohjattomaan hiekkaan.
Dyynin harjalla Jameksen kanssa






 Matkaa taittui noin 200km pitkin poikin ja nesteytys onnistunut hyvin kun kuumuus ei tuntunut haittaavan. Vielä pikku puikkaus rannalla ennen hotellia ja yhytimme kamelilauman kylvyssä. Paimenet kaatoivat vettä niiden päälle ja suolavesi auttoi häätämään kaikenmaailman kirput ja punkit.


Uimahommat myös mielessä asuttauduimme Ras Al Khaimahin Al Hamra Village hotelliin ja pikasuihkun jälkeen suuntasimme kokemaan jälleen uuden elämyksen. Uimaan Persianlahdella. Merivesi oli niin uskomattoman suolaista, että oli kuin olisi lusikoinut suoraan paketista suolaa suuhun, mutta niin ihanan lämmintä. +30. Siis vesi. Siis oikeasti! Ilman ollessa +37 se tuntui jopa hetken viileältä. Jälleen oli ihmislapsen hyvä olla.

Hiekka poltti varpaita, mutta sillä uhallakin tallustin siellä ihan siitä silkasta nautinnosta, että voin.

Sillä aikaa James ja Dan - joka toimitti laukkumme hotellille-  huoltivat mopot ja lähtivät takaisin Dubaihin. Räjäyttäessämme huonettamme ajettiin vielä niin, että hiekka lenti. Päivän kokemukset käytiin läpi;
Näitkö sen vuohilauman?...
Minna: Minkä?
Öö no entä sen vessanpöntön keskellä ei mitään?..
Minna: Olikos siellä sellainenkin..?
No entä sen liskon, joka oli hiekanvärinen iguana tai jotain se juoksi siinä oikealla.... ?
Minna: ?
😅


Mopot asettuivat odottamaan huollettuina seuraavaa päivää ja me suuntasimme kanapastalle, joka muuten oli täällä hyvää ravintolasta riippumatta. Vastapäätä kohosi päähotelli valaistuna kuin Titanic konsanaan ja ilma oli edelleen noin +30.

Läheiselle urheilukentälle syttyi valot ja paikalliset alkoivat rygby harjoitukset. Vasta illalla jaksavat heilua kun päivällä on liian lämmin. Dubai oli sinällään paljon kansainvälisempää kuin Al Ain ja samoin täällä ilmapiiri oli kansainvälisempi. Turisteja oli tietenkin, mutta ei ihan tunguksi asti. Vielä ei ollut kausi.

Onneksi olimme valmistautuneet eväillä vähän, sillä aamiainen jäisi ohueksi. Startti oli aikainen. Minna hoksasi huoneessa olevat nescafe purut ja keitti oikein makoisat kahvit ja mukanamme oli yksi parasta-ennen patonki sekä hedelmiä. Bueno. Matka seuraavalle etapille alkakoon. Herättelimme naapurit ja kukkoparat startatessa mopot ja metka kohti Dibbaa alkoi.
Hyvästelimme meren auringon noustessa ja alun dyynien läpi ja vuoristoa kohti ja sen yli. Vähän mietitytti määritelmä "nice track" varsinkin kun crossimopolla olin liikkeellä. Sain sen myös tuntea luissa kivisillä joenpohjilla kun kaverukset ajeli enduroiskareilla. Pärjättiin kunhan piti vain vauhtia yllä eikä pysähtynyt. Kypärä hyppi niin, että kivet muuttui kahdeksi, mutta pidin tiukasti vain suoran linjan ja tasakaasun ja toivoin parasta. Hyvin meni ihme kyllä.
Vuoristossa kulki ihan tientapainen, joten huoli oli turha. Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Jännää miten pelkkä hiekka aavikko on yhtäkkiä pelkkää vuorta ja kiveä. Vähän sama eroosio varmaan, kun naapurin ranta pelkkää hiekkaa ja oma mutaa ja kiveä 😂
 Maisema oli karua ja koko vuori koostui monesta eri värisestä kivestä. Oli aivan purppuran punaista sekä sammaleen vihreää kiveä. Kaikki keltaisen eri sävyt sekoittuneena harmaaseen oli aikamoinen taidemaalaus. Sääli, ettei kuvat pysty kertomaan totuutta ja emme pysähtyneet ihan huipulle, josta oli huikeat näkymät. Ihan aina ei voinut pysähtyä ottamaan kuvia, vaikka olisi mieli tehnyt. Matkaa oli jälleen se 200km taitettavana ja iltapäivän paahdetta piti ehtiä karkuun.




Kävimme välillä kylissä tankkaamassa sekä mopot, että itsemme ja matka taittui mutkattomasti.

Paikalliset eivät edes nousseet autoistaan vaan ajoi suoraan oven eteen ja soitti torvea. Palvelu pelasi auton ikkunalle asti. "Kauppa" tosin oli niin ahdas sisältä, ettei juomarepun kanssa uskaltanut oikein edes kääntyä, ettei pudota mitään.

Vauhti oli hyvää ja välillä oikein innostuimme päästelemään kun oli sellaisia kivjoja pomppu teitä. Välillä vuoristossa oli vuohilaumoja ja niitä juoksenteli siellä täällä muutenkin. Muutaman kerran dyynin takaa säikähdin kun meinasin lähes törmätä kameliin - noh melkein ainakin. En nähnyt lainkaan ennekuin kaveri liikautti päätään. Niin hyvin väriltään oli puiden varjossa maastoutuneena. Upeiden maisemien ihastelun jälkeen saavuimme vihdoin Intian valtameren rannalle

Hotellilla pikapika suihku ja olimme niin ajoissa (noin kahden aikaan), että riensimme suoraa päätä rannalle. Päivän viimeiset hiekat lähtivät viimeistään sinne. Sitä tuntui jostain kumman syystä olevan kaikkialla, vaikken kaatunut edes kertaakaan.
 Huollettuina jälleen odottamassa seuraavaa aamua.

Sandy Beach hotelli oli nimensä veroinen ja ranta oli upea. Eipä sinällään edellisessäkään ollut moitittavaa. Intianvaltameri oli aivan yhtä suolainen kuin toisen puolen meri ja yhtä ihanan lämmin.


 Taustalla näkyvä Snoopy Island oli snorklaajien suosikki ja sieltä saattoi kuulemma bongata vaikka minkälaista merenelävää. Minä tyydyin katselemaan kummallisia vitivalkoisia noin vaaksan mittaisia kaloja rantavedessä. Niitä oli kymmeniä siinä uiskentelemassa. Muistinko mainita jo, että täällä oli ihmislapsen hyvä olla? 😀 Rusketusraitoina lähinna hanskojen ja ajopaidan hihoijen välille jäävä rantu, mutta ei ainakaan nahka palanut. Rannalla näkyi sellaisia tulipunaisia turisteja, ettei seuraava yö voinut olla mukava.

Illalla kävimme jälleen keskustelun päivän ajosta. Se oli lähes samanlainen kuin edellinen. Näitkö....? jne... no ehkä luonnostaan laitan merkille asioita ja täällä sitä näkemistä oli niin paljon, että oikein henkeä salpasi. Päivä oli jälleen pullollaan sielun ja mielen ruokaa.
Seuraavana aamuna jälleen aikaisin liikkeelle. Katsoimme auringonnousun rannalla ja hyvästelimme Intian valtameren taaksemme suunnataksemme jälleen vuoristoon.  Päivästä tulisi pitkä, pidempi kuin edelliset, sillä palaisimme takaisin Dubaihin.


 Last change. Viimeinen juottopaikka ennen vuoristoa. Menimme vuorten yli toisesta kohtaa ja ajoimme tiepohjia vuorten välissä, jotka vesi oli laittanut remonttiin ja siellä möyri jos jonkinlaista tiekarhua ja kuormaajaa. Puikahdimme Jameksen kanssa yhden kippaavan dumpperin alta pois juuri ja juuri, sitten äijät huusivat kovasti ja luulimme, että Minna kun tuli vähän jäljempänä olisi meinannut jäädä alle. Siinähän sitä olisikin ollut lapioimista. Ei kuitenkaan ollut ihan osuma etäisyydellä. Pujottelimme palmujen reunustamaa  vuoristotietä ja siellä oli kuumenevassa päivässä vielä ihanan viileää.
 Oli suunnattoman hauskaa ajella tätä vuorten välissä kulkevaa tietä ja bongata pieniä puuha-peten rakentamia farmeja vuoren rinteillä ja kontrastina joku öky palatsi omassa ylhäisessä yksinäisyydessään palmujen yläpuolella. Kanjonin viileydestä palasimme auringon armottoman katseen alle. Päivästä tulisi jälleen kuuma. Dyyneillä ajaessa moottori teki niin kovin töitä, että flekti puhalsi yhtenään kuumaa ilmaa suoraan saappaille, joissa oli noin 80 astetta lämmintä. Vähintään. Välillä puikattiin Wadi pohjille, jotka oli tasaisia lähes silmän kantamattomiin alavia maita ja puut oli littanoita latvastaan kuin Afrikan savanneilla konsanaan. Wadit täyttyivät vedestä aina joskus ja siksi ne oli kuin lanattuja. Dyyneillä tapasimme jälleen kameleita kun pysähdyimme ihmettelemään fossil rockia. Kallio, joka on joskus ollut meren alla ja täynnä fossiileja. Siinä istui sitkeästi kaikenmaailman höperköntiäisiä ja rotaflaiereita muinaisilta ajoilta ihmeteltävänä. Jotkut oli niin selkeitä, että varpaat pysty laskemaan.





 Maassa vilisi. James kertoi niiden olevan kameli punkkeja. Välittömästi alkoi tuntumaan siltä, että joku ryömii jossain ja yksi kiipesi Jameksen saappaaseen ja hävisi. Mietimme menikö sisälle, mutta ei lienen huolen häivää, sillä siellä olisi keitetty punkki päivän päätteeksi. Ne kuulemma seuraavat kameleita kaikkialle ja kun katsoi niitä niin ne oli isoja ja oikeasti juoksivat todella vikkelästi kahdeksalla jalallaan. Oikein hirvitti.





Viimeinen etappi Dibba-Dubai 220km tarjosi joka metriltä elämyksiä ja dyyneillä ajaminen oli aina vain helpompaa ja helpompaa. Nautin suunnattomasti siitä, että sai ajaa kovaa eikä kiemurrella puiden ympäri varoen omaa takavaloaan. Tämä oli niin mun juttu. Kaikkinensa aivan mieletön kokemus. Jos joskus harkitsette niin suosittelen todellakin. Jaksoin erittäin hyvin ajaa ja itseasiassa kuumuuskaan ei juuri tuntunut enää missään. Ei tullut oikein edes hikikään. Paitsi jos pysähtyi.
Hyvästelimme viimeistä kertaa aavikon ja valmistauduimme kotimatkaan. Ensimmäinen aamiainen moneen päivään ihan rauhassa ja pakkailimme jälleen räjähtäneen huoneemme laukkuihin - miten ihmeessä ne kaikki olikaan olleet näissä laukuissa? - ja lähdimme hyvissä ajoin lentokenttää kohti. Vielä yksi kauppakeskus ja viimehetken shoppailut sekä syötyämme suuntasimme etsimään minne auto palautetaan. Bensa oli noin 0,50cnt litra joten aika edullista ja järkevää oli kurvailla vuokra-autolla. Kaiken sateliitti navin seikkailujen ja palautus protokollien jälkeen onnistuneesti ajoissa kentällä hymyssä suin, mutta haikein mielin.
 Mutta voidakseen palata täytyy lähteä. Kiitos Minnalle uskomattomasta reissusta 💞 ja Crazycamelmotorsportille unohtumattomasta seikkailusta.
https://www.crazycamelmotorsports.com/
Yalla!
-Esmeralda-