torstai 30. huhtikuuta 2015

Kaikenlaista

 Paitakioskissa taas käyty... :)
Tiedä sitten mitä tällä kaudella edes saa touhuttua, mutta jonkin verran päässyt ajamaan. Lähinnä sillä, joka on enimmäkseen toiminut. Ensiviikonloppuna olisi pitkästä aikaa kisat Räyskälässä ja katsotaan miten happi kulkee...
Husseen tilattu nyt osia ja eiköhän tässä ole vielä hyvin aikaa ensimmäisiin classic karkeloihin.

-Esmeralda-

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kukkuu kuk.. kräts.. köh.. kuu...



Kuva: Jake Monacosta
Kuva: Jake Monacosta
On se aikamoinen kapine. Tosin jokainen koeponnistus on tähän mennessä päättynyt jonkinlaiseen keskeytykseen. Hyvinkäällä pääsin yhden kierroksen (Ratamaksu 15e) ja sitten hajosi jotain. Alkoi paukkumaan ja pätkimään aikamoisesti. Liekö innostununeena unohti missä järjestyksessä kipinän tulee edetä, että homma etenee. No se on siis nyt purku/tutkintalistalla. Hämmästelin magneton alta löytyviä (tietenkin!!) kärkiä ja mieleen tuli good old times kun autoissakin oli sellaiset. Ja samantien muistin miksi silloinkin hommasin tilalle kärjettömät... anyway.. näihin osia on turha kuvitella hakevansa "lähi-mx-kaupasta" eli interweppiä kuuklaamaan. Huoh...Se vähä mitä pari kertaa ehti postilaatikolle pihatieltä rikkaruohot kitkeä, niin moottori tuntui yllättävän hienolta. Vääntävältä heti alhaalta ja heti tarjoamassa hyttiä pystyyn.
Nyt kun saisi sen vielä kukkumaan niinkuin kuuluu...
-Esmeralda-