25.7 Sotka cross country Kauhajoki

No onhan se totta, että kauas on pitkä matka. Päätin kuitenkin, kun en ikinä aiemmin ole kyseisessä paikassa ajanut (ja edes ikinä sielläpäin Suomea ollut) niin lähdenpä piipahtamaan. Viikon edetessä paineet ajaa kotarilla oli aikamoiset, kun oli nyt sitten kumpiko niistä mopoista yö vai päivä, mutta erilainen kuitenkin täysin kuin suikka. Tuntui ensin, etten saa mitään otetta iskareihin ja geometriakin yllätti mutkissa. Samoin ne on/off jarrut. Tätä kesti muutaman ajokerran - luojan kiitos. Sitten alkoi asettumaan taas asemoinnit kohdilleen. Torstaina meni jo ihan mukavasti ja olin jo tyytyväinen ajoon. Sitten pitikin jo seuraavana päivänä lähteä. Viikolla joutui ajamaan enemmän kuin ajattelin ja toivoin, että ei väsy paina lauantaina. Koko viikon satanut enemmän tai vähemmän ja sielläpäin Suomea oiken todenteolla. Keli oli siis kosteahko.

Kotilolla reissuun ja onneksi lähti kuski/mekaanikko Antti mukaan. Viitisen tuntia otti ajoaika ja perillä ihmettelin rataa siinä lähimaastossa - sateessa. Oli asfalttirataa, heinikkoa, savista crossirataa, metsäpolkuja juurineen päivineen jne. Kattauksessa oli seisova pöytä siis. En murehtinut liikoja, järkevällä ajolla oli tarkoitus mennä. Polvi piti teipata joka suuntaan, että pysyisi matkassa. Valitsin aina niin ajattoman tyylikkään eläinprintin..

Hyvin nukutun yön jälkeen olikin hässäkkää kun täällä ilmeisesti mentiin systeemillä: samalla tavalla kuin viimevuonna. Ainoa vain, että en ollut ikinä ollut täällä. Opasteita ei ollut minnekään ja mietittiin siitä sitten Anun kanssa missähän lähdön valmistelu on ja missä on startti. No löytyihän ne vihdoin. Muutenkin oli hiukan sellainen olo, että piti vain tietää missä ja mitä.

Startti oli asfaltilta ja koska keli oli mutainen niin pyysin laittamaan silikonia lokareiden alle. Ja varomaan penkkiä. Legendaarinen. Vaikka penkki oli ollut peitettynä se oli kuin saippuapala. Tämä oli vielä jotain amerikan mallia ihan älyttömän liukasta tavaraa. Voi £€=}&%¤

Starttipamaus ja kotari loikkasi samalla sekunnilla - mielestäni ensimmäisenä - liikkeelle. Ainoa vain, että kun kaasutin niin liu'uin iloisesti takalokarille ja hytti nousi pystyyn. Jouduin tietty nostamaan kaasun ja muut meni menojaan. Monta kertaa yritin ja en vain pysynyt kyydissä ollenkaan, vaikka miten puristi polvilla (kyljet oli silikonissa myös) . Reisille meni tämä lähtö. Sitten sain senverta vauhtia, että pääsin tapeille niin pääsin matkaan. Kyllä enemmän nauratti kuin harmitti... no siinä sitten jahtaamaan väkeä innolla. Loppureitti toikin elämyksiä, kun eteen aukeni niin pitkä kivikkopolku, etten ollu uskoa silmiäni. Ja muutama muukin polku vielä. Savipohjainen crossirata oli liukas. Sain kärkikuskeja hiukan kiinni ja toiselle kierrokselle asti ajoin Anun kanssa peräjälkeen vuorotellen ohiteltiin. Sitten huollosta suoritimme lentovaihdon matolla ja poistuin radalle heti Anun perään taas. Väliin ehti eteen kassari kuskeja, jotka ei sillä kierroksella käynyt huollossa. Yksi sitten kaatui metsäpolulla juuri eteen ja sain juuri ja juuri pysäytettyä, etten yli ajanut mutta jäin etujarruletkuista jumiin kaatuneeseen mopoon enkä päässyt ensin irti siitä. Aikaa hukkui ja kärki katosi kauemmaksi.

Tässä kelissä tuntui hurjalta alkaa ajamaan kiinni enää kun ajolinjat senkuin leveni mitä kovempaa yritti ajaa. Samoin kivipolut alkoi olla mudasta liukkaita niin tuli pari pika poistumista polulta, joten kallistuin siihen varmaan ajoon. Kierroksella ohitettavia oli haastavaa ohittaa kun menivät laidasta laitaan ettei uskaltanut lähelle oikein mennä.

Jaksoin kyllä hyvin ajaa, ja rata toisista paikoin jopa parani. Hiihtokeskuksen rinteet oli mennen tullen liukkaat. Kun ylös pääsi niin alas meinasi tulla ihan pulkkana jos innostui. Keli ei haitannut millään tavalla ajamisen riemua ja mulla oli kivaa koko reilun tunnin ajan. Mopo toimi hyvin ja polvikin kesti kutakuinkin. Ajossa sitä ei juuri ajatellut, mutta sen jälkeen kyllä sillä oli asiaa.

Ajo oli tasaista, ei ihan holtittomia hallitsemattomuuksia eikä nurinmenoja, kaikenlaista muuta ohjelmaa oli joka kierroksella ohitteluissa. Se ei vaan riittänyt tälläkertaa kuin puoliväliin luokassa eli 5:s sija. Hiukan oli mielestäni kapeaa polkua paljon ollakseen cc kilpailu. Ohittaminen oli haastellista jo kelinkin takia, mutta polku osuudet oli aika pitkiä. Ihan kiva kokemus, mutta tuskin tulee listatuotteeksi meikäläiselle.

Kotiin oli ihan yhtä pitkä matka ja pyykkipäivä tiedossa 😜

-Esmeralda-

19.7 Miko's GP Race for fun Miehikkälä

Tämä oli sellainen uuden formaatin kisa, joka on harraste kuskeille tarkoitettu. Kävinpä nyt kokeilemassa millaista touhua se sitten on verrattuna normi kisoihin. Eipä se juuri poikennut. Ilmoittautumis maksukin oli samaa luokkaa.

Joka tapauksessa edellisen illan arpominen lähteäkö jo silloin ja nukkua vitossa vai vasta aamulla aikaisin kun 8.30 oli jo kuljettaja kokous.. päädyin jälkimmäiseen. Niin tai näin en nukkuisi kunnolla ja se jos mikä on tärkeää. Tärkeämpää kuin mikään muu ikinä. Jos en saa nukuttua hyvin on aika turha edes mennä ajamaan kilpaa koska pää ei vain toimi, keskittyminen on haastavaa ja ajosta ei meinaa tulla mitään. No niinhän siinä kävikin sitten.

Olin ihan hyvissä ajoin paikalla kun koko yön olin tunnin välein vahtinut paljonko kello on. Viideltä sitten ylös ja pikarallia matkaan. Päivästä tulisi kuuma ja otin teltan mukaan onneksi. Sai olla sentään varjossa. Tulin niin "myöhään", että vain varikon viimeisessä nurkassa oli enää tilaa. Suurin osa oli ollut edellisenä päivänä ajamassa siellä. No samapa tuo, täällä oli väljää.

Siinä sitten normi prosedyyrit läpi ohjaajakokous ja aika-ajot jne. Ajoin naisissa puomille toisena. Koko startissa harrastekuskien seassa 12:ta. Olin väsynyt ja pää tuntui tahmealta.

Ensimmäisessä erässä ajoin toiseksi noin puolen minuutin erolla kolmanteen, vaikka kaaduin yhdessä mutkassa. Ihan typerä ajovirhe kauharenkaalla. Liikaa kaasua niin pyörähti ympäri ja otin jalalla vastaan, joten kaaduin sen päälle mopoineen kaikkineen nätisti. Onneksi sain pidettyä kytkimen pohjassa niin ei sammunut ja heti matkaan. Polvi vääntyi ikävästi, mutta onneksi ei siinä tuntunut. Tuntui vasta kun pysähtyi hetkeksi.

Huomasin myös, että vannelukko oli hiukan löysällä etusessa ja venttiili sojotti aivan killiin. Jänskätti josko se repeäisi irti kokonaan. Kiristin lukon ja toivoin parasta. Se oli murheista pienin siinä kohtaa. Polvi vihoitteli. Ajo kulki muuten kohtalaisesti, vaikka en parhaaseen suoritukseen pystynytkään, mutta toiseen erään polvi haittasi jo ajoa. Rata oli kulunut jonkin verran ja polvilla ei pystynyt puristamaan mopoa kulkemaan pehmeässä suoraan. Se ei kertakaikkiaan kestänyt luikertelevaa mopoa ja jouduin ajamaan ulos valleihin ja mistä nyt sellaisen aina löysinkin ja olin näinollen hitaampi.

Juuri erän lopussa ennen maalia satakunta metriä kolmantena ollut naiskuksi meni ohi ja en vain kyennyt vastaamaan enää siihen. Olisi pitänyt aggressiivisemmin ottaa tilanne haltuun, mutta tuntui, että se olisi enemmänkin Herran haltuun, joten jätin väliin. Näinollen kolmas kokonaistuloksissa.

Maarit teippasi polven heti, oli jo senverran turvoksissa, että nivelpussi pullotti takataipeessa. Myös ristiside ottanut itseensä. On varmaan jo niin monasti ottanut erilailla kipiää, että arpikudosta jokapuolella ja rustoa. Mikään ei kuitenkaan tuntunut olevan irtipoikki. Nyt siis viikossa ihmeparantuminen, sillä olisi seuraavana ktm 2 tahtisella cross country kilpailut. Pitäisi siis ajaa itseni sisään siihen kapineeseen ennen seuraavaa lauantaita..Hmm... ja tiistaina olisi vielä suikalla treenit.. joka muuten toimii erinomaisesti 💕

Noh, onhan tässä vielä aikaa...

-Esmeralda-

24.-25.6 Palivere

Tänne oli helppo palata. Sijainti ja rata sinällään olivat passelit tähän kohtaan ja päätimme viipyä nämä viimeiset päivät täällä kun sitten piti suunnata Pärnuun ja siellä oli jälleen hierontaa ja hoitoja 😀 Täällä on nyt juhannus ja suurin osa radoista on kiinni. Vain muutama on auki, mutta sijainniltaan niin kaukana, että tämä oli kertakaikkiaan hyvä valinta.

Rata oli kunnostettu tässä välissä ja olipas todella kivassa kunnossa. Pölisi juu, mutta kaksi kuskia juuri ja juuri pystyi ajamaan kun oli eri puolilla radalla. Pöly ehti tuulen toimesta vähän haihtua.

Jälleen palasin vanhoille linjoille, mutta nyt sillä ei ollut niin suurta merkitystä kun ei ollut patteja ja uria. Eli pystyi valitsemaan ihan eri linjat. Sulavammat, jouhevan pyöreät ja ajo olikin äkkiä ihan erilaista kun viime kerralla. Paikoitellen oli kyllä todella liukas kun oli niin kuiva, niin hiekka ikäänkuin rullasi alta kuin pulveri. Piti hereillä.

Aamusta aloitettuna juuri sen parisen tuntia kärsi ajaa. Sen jälkeen helle alkoi paahtamaan toden teolla.

Mielestäni oikein hyvät setit sain aikaiseksi jälleen - kun nyt näin itse itseään arvostellen- ainakin tunne oli sellainen, että kulki kivasti. Pikkuhiljaa integroitunut nelitahtiseen (voi sitä kulttuuri shokkia jälleen kun 2 tahtisen sarviin menen) ja ajo on luontevaa. Itseasiassa koko reissun aikana en kaatunut kertaakaan. Yrityksen puutetta? Ehei, siinä rajoilla mennään kun tilanteita oli kuitenkin silloin tällöin kun hallinnan raja häilyi...

Illasta kävimme syömässä kylillä ja uimassa meressä ja katselemassa hiukan ympärilleen kunnes yöksi tulimme varikolle takaisin. Rauhallisia paikkoja yleensä, tosin joillain radoilla on puomit, ettei siellä voi yöpyä. Ja mikä parasta: aamusta heti ajamaan.

Ei voi sanoa auringon noustessa herätys, kun se ei meinaa edes laskea koko yönä. Heti aamusta kuitenkin mopon selkään, koska armoton aurinko kostaja rankaisi puolen päivän aikaan jo niin, että ajo tuulen suojaisessa puiden keskellä olevassa montussa oli vähintääkin tukalaa. Vielä jaksoi puristaa viimeiseen ajopäivään mehut kypärään ja ajo kulki hyvin, ottaen huomioon aika monen päivän putki takana jo. 2 päivää, sitten yksi välipäivä ja siihen 10 perään putkeen. Nam. Olen syönyt hyvin, nukkunut hyvin ja mielestäni palautunut hyvin. Yön leposykkeet pysyneet toki vähän normaalia korkeammammalla - kotona sen 34-40 ja nyt 44-46 eli rasituksen huomioiden kiitettävästi. Kello kerää vain 120h palautumisaikaa ja sen jälkeen se vain viheltelee, joten ihan tarkkaa tietoa ei ole 😎

Markiisin alla varjossa hetki ja sitten taas radalle. Viimeiset vedot ja myönnän, muutama viimeinen kierros meni vain neppaillessa höntsäkaasulla fiilistellessä. Reissu taputeltu ja olin todella hyvillä mielin. Varmaan olisi saanut enemmän irti, jos olisi ollut radan reunalla joku valmentamassa, mutta näin itse itseäni tsempaten ja kun vain ajo tuntu hyvältä niin se sai riittää minulle ja riittikin. Tunteja tuli komeasti ja mopo toimi vailla murheita ja erittäin pienellä perushuollolla.

Kotona sitten tein perustavan huollon ja kas, olihan sitä ajettu kun villatkin oli palaneet putkesta ihan pois kokonaan puolesta putkea 😂 Mietimme kun kuullosti aika kovalta möykältä jo niin totta tosiaan, ulkosyrjältä puuttui villat jo kokonaan, olivat palaneet pois... Noh, uutta tilalle ja taas on hissunkissun.

Kisatkin alkaa kohta pyörimään, joten normaalia kohti mennään.

Vaan reissu oli mahtava.

-Esmeralda-

23.6 Tihemetsä

Pitkän mietinnän tuloksena päätimme mennä uudelleen Tihemetsään.

Aamun ensimmäiset kuskit jälleen varikolla ja ei ollut ruuhkaa radallakaan. Tosin suuntasin treeniradalle käymään läpi jälleen edellisen kerran linjoja ja oppeja.

Rata oli paljon ajetumpi kuin viimeksi, mutta syvät märkään keliin ajetut kuivuneet urat olivat möyhiintyneet siedettäviksi ja ajolinjoista päätellen astetta nopeammat kuskit olleet asialla. No sehän sopi ja ei muuta kun soraa torvelle. Vauhti alkoi kasvamaan jo niin, etten meinannut enää mahtua radalle aina. Siis porrashyppyrin jälkeen oli niin pian mutka, että paristi meinasin mennä vallista ulos. No ei siinä vahinkoa tulisi onneksi, mutta ajatus olisi kuitenkin pysyä radalla. Suikka toimi kuin enkeli.

Tuntui, että mitä kovempaa sillä ajoi sitä paremmin alusta toimi. En osannut haluta muuttaa siinä mitään, se toimi hienosti. Kertakaikkiaan. Suurin ilo ajamiseen tuli ehkä suoraan siitä, miten hyvin mopo toimi. Päivä lämpeni nopeasti ja väilllä oli pakko huilia varjossa ja muistaa juoda.

Tänään otin vain lyhyitä muutaman kierroksen settejä ja yritin ylläpitää vauhtia. Yksin ajelin kuitenkin siellä niin sillai järkevästi jos nyt voi niin sanoa. Vajaan parin tunnin päästä alkoi väsy painamaan kun alkoi ajolinjat levenemään ja keskittyminen selkeästi lipsui joten totesin, että on aika lähteä. Olin tyytyväinen itseeni ja mopoon. Voiko enempää nyt vaatia? Onneksi kukaan ei ollut kellon kanssa radan vieressä todistamassa, että ei aina käy käsi kädessä tunne ja vauhti. Se oli vain mun ja suikan välinen juttu...

-Esmeralda-

 

22.6 Jaanikese

Tämä rata on myös upea omalla tavallaan. Kova savirata ja sellainen alamäki josta loikataan rinteeseen, että hirvitti alkuun. Radan ympäristössä kulkee myös todella kiva endurolenkki.

Nyt selvitimme myös kiinni olevien puomien jujun kun muitakin kuskeja oli verikolla. Soitolla pääsi pitkälle..

Aamiaisen - kiireettömän sellaisen - jälkeen pääsi jälleen uudelle radalle suhaamaan ja ihme kyllä vaikka ajopäiviä oli takana jo useita niin ei väsy vielä painanut. Reissun allehan oli suoraan se Pieksämäen ajoleiri joten putki oli pidempikin kuin reissu. Vielä jaksoi ja palautui hyvin. Muisti vain venytellä hyvin ja hyvin nukkumisessa ei ollut ongelmaa. Kaluston huolto vielä, ilmansuodattimen vaihto ja ketjujen rasvaus. Tämä mopo on todellakin toiminut kuin "junan vessa" ei mitään murheita ole ollut vielä sen kanssa.

Rata itsessään osoittautui aika pölyäväksi ja oli aika reikäisessä kunnossa, sen ohella, että oli kivikova ja liukkaanpuoleinen. Päätin siis suunnata suikalla enskailemaan, vaikkei se varsinaisesti enduro ollutkaan. Ei sen puoleen reittikään ei ollut ihan suomi enduroa. Se on etenevä metsässä ja sen rinteillä kiemurteleva lenkki, joka on pääosin polunomainen. Ei siis kivä maassa eikä puussa ja juuretkin puuttuivat. Näissä puitteissa suikka toimi mainiosti ja ai että olikin kivaa ja ajoin kierrostolkulla enduroa pölyisen radan sijasta. Pölisi tämäkin, mutta se jäi taakse eikä tarvinnut pyöriä pölyssä. Japanilaiset jarrut on ihan eri luokkaa kuin ktm:ssä. Ne tuppaa olemaan luonteeltaan on-off, mutta näitä pystyi annostelemaan mukavasti ja nelarin sitkeä vetopito oli ihan omaa luokkaansa tuolla. Ajaminen oli suorastaan sietämättömän siistiä. Heikkosen tekemät iskarit toimi loistavasti myös täällä maastossa, joka oli ehkä enemmän sellaista cross country tyyppistä. Voi luoja kun ajo kulkikin kivasti ja en olisi millään halunnut lopettaa.

Niin vain päivä kääntyi taas pakkaamiseen ja huoltoon niin mopon kuin itsensäkin.

Reissun aikana ajeltu maaseutua edestakaisin ja ympäri ja valinnut ratoja ehkä kelien takia sellaisia, joissa voi ajaa. Pari rataa jäänyt välistä vaikka yö varikolla nukuttu niin aamulla päätettiin jatkaa matkaa, kuten vilaski ennen sateita - ei toivoakaan- sekä jögeva, joka muuttui kuravelliksi kaatosateen myötä. No silloin mentiinkin sitten sinne samlikuun.. Jokatapauksessa pelkkä terapeuttinen fiilis mennä minne haluaa ja minne nenä näyttää on selkeästi ollut terapiaa. Jos olisin oikein rikas eläisin näin. Pienellä kotilolla ajelisin ympäriinsä ja kävisin ajelemassa milloin missäkin, mutta kun en ole niin täytyy kohta palata takaisin maksamaan veroja, että voivat jakaa rahoja minne lie..

Nyt kuitenkin on reissua vielä muutama päivä jäljellä ja seuraavaksi uimaan ja sitten jonnekin..

-Esmeralda-

21.6 Lange

Helle piinaa ratoja ja valinnat on vain kasteltuja malleja. Olimme suht lähellä Langea joten mietimme mennä sinne uudelleen. Jos saisi vähän rataa haltuun. Rata oli vielä jonkun tunnin auki ja itseasiassa hetken ajettuamme se oli privaatti käytössä. Muut lähtivät jo pois, joten ihan sai yksin päästellä menemään.

Edelleen ne pari kohtaa, jotka eivät muuksi muuttuneet. Toki rata oli nyt myös paljon kuluneempi kuin kisoissa, joten haasteellisempi muutenkin. Silti oli kivaa ja nyt pystyi rauhassa leikkailemaan rataa miten halusi kun muita ei ollut. Aikamoinen tuuli vähän häiritsi, kun saattoi puuskassa heittää hyppyrin ilmalennossa lähes ulos radalta. Paristi säikähdyin oikein kunnolla kun puuska tempaisi heti kun pyörät vain irtosivat maasta. Loikan korkeudella ei ollut merkitystä paitsi ehti heittää sivummalle mitä korkeammalla olit. Hyvät ajot sai aikaiseksi ja aina kun ensin tuntuu vaikealta tai tökkii tai muuten ei ajo luonnistu niin ajaa vain. Sitten se pikkuhiljaa alkaakin sujumaan ja sitten se kulkeekin ihan hyvin.

Suikka toimi hienosti ja päivä päivältä oli tuli tutummaksi täysin eri luonteisen mopon kanssa. Alusta toimi myös hyvin ja oli todella ilo ajaa. Senverran rata oli itselle haastava, etten ehkä sitä maximum attackia saanut aikaiseksi vaan ehkä enemmän jouhevan etenevää ajoa järkevästi ilman riskejä. Se ei vähentänyt sen hohtoa ollenkaan. Hymyssä suin you see, but you can't see it 😎😃

Rata oli kertakaikkiaan hieno. Koko ympäristö ja varikko sekä alue oli viimeisen päälle. Ihan amerikkaa 😊 mutta nyt se oli nähty, koettu ja ajettu ja matka jatkui eteenpäin. Jälleen kiireettömästi maaseutu kierrosta ja upeita maisemia. Kerran oli ihan pakko pysähtyä ottamaan kuva. Niin upea unikkopelto punaisenaan ja silmänkantamattomiin. Vahinko, ettei kuva pystynyt vangitsemaan pellon upeutta.

Välillä tuntui, että ajaisimme enemmän tai vähemmän ympyrää kun taasen suuntasimme Jaanikeseen. Kerran jo kävimme siellä ja vaikka radan piti olla auki siinä oli puomit edessä. Jatkoimme matkaa silloin muualle. Nyt siis päätimme sinne mennä uudestaan.

-Esmeralda-

20.6 Samliku - juhannus

Kun Suomessa vietetään juhannusta niin täällä se on oikealla paikallaan 23.-24.6 joten meillä on vähän niinkuin tupla juhlat 😄

Päädyimme Samlikuun. Pehmeää pehmeää pehmeää hiekkaa. Muistinko mainita pehmeää? siis ihan juoksuhiekkaa. Vaihteeksi. Mutta minullapa on kauharengas mukana vanteella plug 'n' play mallia. Yes.

Uskokaa tai älkää, oli todella raikasta päästä välillä ajamaan pehmeälle hiekalle. On nyt ollut sellaisia ratoja, missä pitää "varovasti" mennä kaasun kanssa ja tuolla santamontulla saa reilulla kaasulla ronskisti laittaa menemään ilman turhia sihtailuja tai asetteluja. Rentouttavaa tavallaan.

Rata on aika pitkä yksi kierros ja todellakin siis varsinkin molemmat päädyt ihan uppohiekkaa serpentiini mutkineen. Välimaastossa vähän kovempaa alustaa. Ajattelin ensin jotta montako kierrosta jaksaa ajaa putkeen veikkailuja ilmassa oli muutama. Kuinka ollakaan vedin sellaisen reilu parinkymmenen minuutin setin heittämällä heti alkuun. Juma, että oli kivaa. Hiki oli kyllä, mutta niin oli varmasti Suikallakin kun pöhisi ja huokaili siihen malliin. Kaasua sai todellakin käyttää, hiljaa siellä ei olisi voinut ajaakaan.

Rata oli pitkänmallinen sähkölinjojen alla kulkeva. Jos pysähtyi niin kuuli miten voimalinjat sirisi ja rätisi. Tuli sellainen olo, että jos siinä tovin istuskelisi niin hehkuisi pimeässä.

Ajo senkun maistui. Ja hyvälle. Todella ihmettelin miten jaksoinkin ajaa niin hyvin päivästä toiseen. Toisaalta nukuin erittäin hyvin kotilossa ja kiireetön stressitön olotila varmaan latasi enemmän kuin sata normi lepopäivää normi arjessa. Olin todella tyytyväinen ajooni, ehkä täällä enemmän sellaista hurvittelua ilman senkummempia analysointeja linjoista tai muista. Mentaliteetilla, että kunhan homma etenee niin ajolinjasta niin nokonukaata. Oli vaan niin hauskaa kuoputtaa santaa ilmaan ihan silkasta hauskanpidosta, että tavallaan tällaista ajamistakin on välillä hyvä harrastaa. Ilman senkummempaa suunnitelmaa tai tavoitetta muuta kun niin kovaa kun pääsee.

Lystiä taasen se muutama tunti ainakin ja ai että oli uudesti syntynyt jälleen. Ja hikinen. Helteet piti otteessaan päivästä toiseen, mutta ei haittaa. Ainoa päivä kun satoi oli eilen yöllä eli jonka aamuna piti ajaa Jögevassa. Yöllä alkoi tulla vettä oikein kunnolla ja se rata ei kestä vettä sitten ollenkaan. Päätimme siis tulla tänne ja ihan nappi kastelu oli kyllä tähän rataan. Jos olisi ollut ruutikuiva niin ei täällä olisi voinut ajaa.

Kun omat ja Suikan tunnit oli täynnä siltä päivältä oli jälleen normi tanssikuviot, kotilon pakkaus ja huikopalaa. Sitten uimarannan etsintä. Maaseudulla ajellessa tuli mentyä sellaisia teitä pitkin, joita normaalisti ei tule ajeltua ja maisemia oli kiva katsella. Kiireettömyys antoi mahdollisuuden pysähtyä jos siltä tuntui. Vaikka sitten hetkeksi päivätorkuille tai venyttelemään. Harrastin jälkimmäistä.

Jooga linnan raunioilla jossain matkan varrella. Venyttelyä ja kehonhuoltoa. Mielihän täällä tuleekin huollettua joka päivä.

Ainoa mikä joskus aiheutti haasteita oli ajopyykin kuivattaminen "sisätiloissa". Aina radalle tultaessa ne sai ulos ja kuivui siinä päivän mittaan, mutta sisällä suihkussa ne levitti sitä omaa "aromiaan" vaikka olisi pessyt millä tehotensidillä.😎 Mutta siitäkin selvittiin. Aina.

Tässä pohdinnasa taas minne mennä seuraavaksi ja päädyimnme ottamaan uusinnan Langen radalla.

-Esmeralda-

19.6 Karksi nuia

Viimevuonna olimme viimeksi tällä radalla, mutta en ajanut silloin. Alla oli vain kauha rengas ja rata oli niin täynnä irtokiveä ja maakiveä ja kiven kiveä, että se olisi ollut sen renkaan tarun loppu. Päätimme jatkaa silloin matkaa.

Nyt rata oli huomattavasti paremmassa kunnossa ja ajosuuntakin oli käännetty. Pöly vähän vaivasi, mutta edelleen meitä oli vain yksi sivuvaunukuski meidän lisäksi niin vuorottelimme.

Itse radalta ei ajosta tullut otettua kuvia, mutta taas oli erilainen rata ajettavana. Meni hetken kun pölyinen pinta siivoutui ja alta tuli pitävämpää pohjaa ja ajolinjat alkoivat muovautua. Alun kankeuden jälkeen ajo alkoi sujumaan ja rentoutui. Yhtä ylös linkoavaa ramppia ja porrashyppyriä jossa piti hypätä liukkaaseen irtokivillä maustettuun mutkaan - ei kiitos - lukuunottamatta rata oli oikeastaan aika kiva. Ennenkaikkea taas oli ihan erilainen rata ajettavana ja erilaiset mutkat ja linjat valittavina.

Radassa oli topografiaa kun kulki luonnollisilla rinteillä ja notkoissa. Ja alanotkossa heräsi aina se pikkukilli kypärän sisällä joka sai luukuttaa kaasu pohjassa sydämen kyllyydestä ylämäkeä ylös miljuunaa. Suikka parkui taistelukierroksilla ja juuri ennen sitä ylösheittävää ramppia piti sitten jarruttaa, koska jos tuli siihen liian kovaa niin lensi niin pitkälle, että tuli jo pirunmoinen kiire hiljentää ennen upareita. En halunnut edes yrittää niiden tuplausta tai triplausta tai mitä lie. Ne olivat niin kuluneet ja reijillä ja tuplanokilla sekä kiviä siellä täällä, että jos ei ollut koordinaatit ja kaasun asento ihan kartalla niin herran haltuun oli seuraava. Suosiolla jätin edes yrittämättä.

Jaksoin vieläkin keskittyä hyvin ja myös ajaa hyvin. Toisaalta tämäkin rata oli niin tavallaan kova ja liukas, että ajo ei ollut niin raskasta kuin esimerkiksi pehmeällä radalla ajaminen, joten ei ihan huippusykkeillä tullut peuhattua. Muutaman tunnin sai hikoilun jälkeen ihana viileä suihku ja ruokaa. Rauhassa kiireettömyydestä nauttien kotilon paketointi - jälleen - ja maaseudun pikkuteitä hiljalleen maisemia ihaillen jonnekkin. Mitä nyt sitten päätimmekään illan edetessä.

-Esmeralda-

18.6 Lange

Päivällä shoppailtu varastot täyteen ja kehonhuollon jälkeen suunnaksi Lange ja Öhtukross kilpailus siis. Pitkäaikainen unelma päästä ajamaan tuolla upealla punahiekkaisella radalla toteutuisi siis.
Öhtukross oli eräänlainen kuin sarja krossit suomessa, mutta nämä oli jokainen oma kilpailunsa aina palkintojen jakoineen päivineen. En ole ajanut koko vuonna kisan kisaa, joten sekin vielä 😃

Aikataulu oli vähän tiukka, mutta ehdimme kuitenkin ihan hyvin paikalle ja vikkelästi kotilon purku ja ajovaatteet päälle. Lämmittely sekä aika-ajo alkoi.
Ensimmäinen ajatus oli radan ympäri ajettuani, että tämä ei sitten ollut laisinkaan omalta tuntuva rata. Oli meinaa niin paljon haastavia porrashyppyreitä ja uparisuoria ympätty yhdelle radalle, että lopunviimeksi taisi olla vain muutama hyppyri jonne uskalsi laskea menemään. Useamman kierroksen jälkeen mielipide vähän loiveni, mutta sinne jäi edelleen ne pari porrashyppyriä ja kertakaikkiaan ärsyttävät uparit, joita en keksinyt miten uskaltaisi ajaa kun oli niin korkeita, ettei voinut "keulittaa" ja niin teräviä ja pitkällä toisitaan, että vauhtia piti olla oikeasti jos meinasi tuplata (paitsi Kutsar joka hyppäsi joka kerta kaikki olikohan 5 pattia kerralla yhdellä loikalla. Se oli meinaa siitten usean kymmenen metrin loikka eikä sitä tehnyt yksikään muu kuski). Ainoa konsti oli siis jarruttaa ja paljon ja mennä pohjan kautta. Jokaikinen. Että se riipi. Siinä näiden välissä yritin sitten tehdä parhaani ja rata oli niin leveä, että selkeä valinta oli sisämutkat. Punainen savipitoinen hiekka oli välillä liukas ja välillä liimapito. Haastava. Lopputuloksena kuitenkin ykkössija ja olihan se hieno fiilis.

Jälleen yhtä kokeumsta rikkaampana - ja bucket case lista yhtä lyhyempänä - kotilo pakattu ja kohti uusia seikkailuja. Päättämättömyyden autuas tila istua iltakahvilla ja pohtia minne haluaisi mennä, no sen jälkeen kunhan on ensin käynyt uimassa. Kävellyt loputtoman pitkällä hiekkarannalla ja kahlannut +25 asteisessa merivedessä ja aurinko mollottaa pilvettömältä taivaalta. Mieli ja sielu lepää. Karksi nuia valikoitui seuraavaksi kohteeksi.

-Esmeralda-

Tihemetsä 17.6

 Aamukahvilla varikolla. Voi pojat. Tästä lähti aina hyvä päivä. Rata oli aika ajettu ja syvillä urilla sekä reijillä. Ilmeisesti siellä oli ollut edellisenä päivänä valmennus, rataa oli pätkitty ja tehty pienempiä lenkkejä ja vallit oli omituisissa paikoissa ajatellen koko radan ajoa. No totesin sen olevan vähän turhan haasteellinen ja kävin katsomassa treeniradan siellä takana ja vot se olikin bueno. Kuiva ja pölisi, mutta kun hetken ajoi niin kostea hiekka tuli esiin ja pölinä lakkasi. Oli sielläkin ajettu, mutta selkeästi ajettavampi kokonaisuus. Päädyin siis jatkamaan siellä. Antilta jälleen muutamia ajolinja vinkkejä ja suoritin sielläkin linja testausta sisältä ja ulkoa. Ja ulkoa sisälle. Ja sisältä ulos. Ja--ja--
Vauhti kasvoi pikkuhiljaa-vaikkei se nyt päätä huimannut siltikään. Yritin keskittyä opitun tiedon käyttöön.

 Välillä piti huilia puiden varjossa. Helle piinasi silti, vaikka olimme aamusta liikkeellä.

Ansaittu ruoka+kahvi hetki ja pieni tauko.

Muutaman tunnin ajon jälkeen oli aika jälleen pakata kotilo ja jatkaa matkaa. Helteessä ajaminen on aika kuluttavaa ja tulee hikoiltua paljon. Pitää muistaa juoda paljon. Olin jälleen tyytyväinen ajooni ja yllätyin positiivisesti siitä, ettei viikonlopun leiri painanut vaan olin palautuntut siitä näköjään ihan hyvin yhdessä päivässä. Suzuki toimi hyvin ja huolsin sen maanantaina - välipäivänä ennen reissua joten jonkun tunnin päästä olisi jälleen öljynvaihto edessä. Muilta osin ei pitäisi olla murheita.

Huomenna olisi päivällä oma huoltopäivä, hieronta jne ja suuntasimme siis Pärnuun.
Mopotkin pääsi suihkuun ja me saunomaan kylpylään.

Yövyttiin siis Pärnussa ja eihän sitä pysty nukkumaan ennen puoltayötä kunnes lämpötila laskee edes siedettävälle tasolle alle +27 sisällä kun ilta alkaa viiletä. Kävimme meressä uimassa ja oli +23 asteista ja kristalin kirkasta. Ikinä en ole niin kirkasta merivettä nähnyt...


-Esmeralda-

Parin viikon reissu Viroon!!! Ensimmäisenä 16.6 Paliveren rata

Vihdoin rajat aukeni koronan jälkeen ja pääsimme lähtemään pariksi viikoksi ajamaan viron radoille.
Kyllä tätä on odotettukin kun kuuta nousevaa. Pidän kovasti sen maan radoista, koska en ole mikään lahjakas sokeritoppa hyppyri kuningas niin en jotenkin saa vain sellaisista radoista mitään irti kuten radoista, joissa saa ajaa tuppi niin levällään kun kantti kestää ja hyppyrit lennättää enemmän eteenpäin kuin ylös niin on vähintääkin kiva olla kaasulla ilman, että tarvitsee jokaiseen hyppyriin jarrutella ja asetella oikeaa kulmaa ja nopeutta. Ensinnäkin ramppi on pystyssä lähes taivasta kohti, joskus jopa tuntuu yläreunan kääntyvän miltei takaisin päin. Jos tulet liian kovaa mätkähdät tasaiselle, jos taas vähän liian hiljaa mut silti liian kovaa päädyt terävälle takareunalle - huonolla tuurilla takapyörällä ja lähdet pää edellä alamäkeen ja toivot ettei se halkea kun tulet maahan. Liian hiljaa mätkähdät taasen tasaiselle pöydän laelle niin, että silmämunat käy kitalaessa. Kun hyppyrin alastulo on alamäkeen viettävä rinne voi sinne tulla mihin kohtaa tahansa ja aina on alarinne tarjolla. Mii laik.
Koko reissu kesti 12 päivää, ajoimme 11 päivänä 9:llä eri radalla. Jos näin voisi elää niin todennäköisesti tekisin niin. Kelit oli enemmän kuin kohdillaan, hellettä joka päivä - paitsi yhtenä kun piti ajaa jögevassa niin tulikin myrskysade niin jäi se rata väliin. Helle myös rajoitti ratojen käyttöä. Alkureissussa pystyi ajamaan vielä pehmeillä radoilla, mutta kun hiekka kuivui syvemmältä sinne ei ollut enää mitään asiaa. Onneksi kasteltuja ratoja oli ja päivisin kun ajoimme niin harvoin oli muita joten pöly ei haitannut.
Touri alkoi Paliveresta. Piskuinen rata ei niin kaukana Tallinnasta. Ehkä voi verrata Ohkolan tai kulloon rataan, sellainen "vanhanliiton" rata. Silti kiva. Saavuimme iltapäivästä radalle ja oli aika lämmin. Tuntui kehittävän ukkosta vaan ei satanut kuitenkaan. Leiristä vieläkin ihan liekeissä lähdin ajamaan uutta rataa ja totesin, että todellisuus tai löi vasten kasvoja kun rata oli eri ja itse piti linjoja katsella ja olihan siinä sitä kaikenlaista. Sitkeästi jatkoin ajamista ja pikkuhiljaa se alkoi siitä lähtemään. Toki vanha kettu Antti teki sinne mukavat linjat, joita hyödyntämällä pääsi vauhtiin. Juuri kun viikonloppuna opetettiin ulkolinjaa ja pyöreää linjaa ja vauhtia niin edessä olikin sisämutkien linjat. Noh, ajoin kumpiakin ja ehkä niistä muotoutui sellainen omintakeinen omantuntuinen linjasto vihdoin ja aloin oikein ajamalla ajamaan. Mielestäni kulki vihdoin hvyin ja olin tyytyväinen. Ja hikinen.

 Kotilossa mahtuu olemaan kaikki oleellinen mukana. Myös se kaikki oleellinen pitää purkaa kontista ulos joka kerta. Sieltä ei voi vain ottaa sitä mitä ajatteli käyttää. Sen ehkä ainoa "heikko" puoli.
Reissun edetessä meistä sukiintui oivalisia pakkaajia kun kaikki tilpehöörit löysivät oman paikkansa.
Kamat kasaan ja seuraavalle radalle. Sitten jossain vaiheessa. Ei ollut kelloon katsomista kun ei ollut kiire. Kertakaikkisen ihanaa. Tihemetsä valikoitui jonossa seuraavaksi ja suuntasimme sinne.
-Esmeralda-

13.-14.6 Harri Kullaksen ja Iiro Laitisen valmennus Pieksämäellä

Vähän jälkijunassa laahaa, mutta tältä leiriltä suoraan kesälomareissuun viroon .. siitä kohta lisää.

Nyt siis ensin tämä leiri. Onneksi sain kämpperin, tutummin kutsuttu "kotilo" käyttöön ja sulloin kaikki tykötarpeet sinne kyytiin ja muutenhan siinä oli kaikki mitä tarvitsee: suihku, peti ja ruokaa. Aivan huippua ja varikoilla nukkuminen oli jo tuttua puuhaa.
Aivan sattumalta bongasin kyseisen leirin ja vaikken paikkakuntalainen ollutkaan niin kysyin saisinko osallistua. Kävihän se ja onneksi niin. Ehkä parhaita leirejä ikinä.
Lauantai alkoi Paltamon radalla ja kävimme edellisenä vuonna kerran Minnan kanssa siellä ajamassa. Muuten täysin tuntematon rata minulle. Nyt sitä oli muutettu ja ajosuunta vaihdettu ja hitto, että olikin kiva rata. Tykkäsin kovasti. Korkeuseroja luonnostaan kun hiekkakuoppaan tehty ja edellisen version syherömutkat oli tehty uusiksi ja kertakaikkiaan onnistunut. Nyt oli rata, joka eteni kokoajan eikä tarvinnut pyöriä jalkojen ympäri.
Rata oli laitettu puoliksi ja molemmilla oli oma päätynsä minne päivän rastikohteet oli rakennettu. Toimi. Ja aikataulut piti.

Päivä oli helteinen, mutta hyvin jaksoin ajaa. Rasteja oli 4 kpl ja 45min pitkiä. Systeemi oli hyvä idea, toki valmentajille raskas kun taukoja ei ollut, mutta ryhmät kiersi nonstoppina siten, että yksi ryhmä aina lepäsi yhden rastin verran kierrossa.
Monilla eri valmennuksilla käyneenä tämä poikkesi opetus tyyliltä ja asiat puettiin ymmärrettäviksi ja yksinkertaisiksi. Tehtävävissä löysi jokainen omat vahvuudet ja heikkoudet mukaanlukien minä. Vaikka pureuduttiin niihin samoihin perusasioihin kuin ikuisesti aina ennenkin niin tehtiin sekin eri näkökulmasta. Eri linjavalintoja, eri tapoja ajaa ne ja "pakotettiin" poistumaan omalta mukavuusalueelta suorittamaan ajamista omalla heikommalla alueella. Ylittämään itsensä ajolinjalla, joka vaati selkeää muutosta omaan ajotyyliin tai vauhtiin. Erittäin rakentavaa. Ennenkaikkea onnistuminen siinä mikä alkuun tuntui vieraalta ja vaikealta.
Päivä oli onnistuntu ja palkkioksi ihanaan viileään suihkuun kotiloon ja ruoanlaittoon. Hiljenevällä varikolla valmistauduin pikkuhiljaa siirtymään seuraavan päivä radalle, jossa en ikinä ollut ajanut ennen. Lakeakankaan radalle.
Kun saavuin paikalle ja etsittyäni suht vaaterin paikan parkeerata kotilo niin kävin kävelemässä radan ympäri. Hieno. Mykistävän siisti. Pehmeää hiekkaa ja vauhdikas. Hyppyreillä ei herkuteltu - niitä oli vain muutama, vaan rata itsessään tarjosi hienoa kyytiä.
Jälleen rata oli puoliksi ja sama resepti kuin edellisenä päivänä. Yhtä helteinen päivä, vaan täällä oli jotenkin tilaa enemmän. Paltamo oli sellaisessa montussa jossa ilma seisoi.

Vasta viimevuosina olen oppinut jotakuinkin pehmeälle hiekalle ajoon, mutta ei selkeästi ole ihan sitä ominta aluetta. Varsinkin kun harjoitusrastille tuli vähän poikkeava tehtävä, vaikkapa pehmeässä ysikymppi hiekkamutkassa ihan ylös vallille ja ennen pussia leikaten alas. Olipas hankala valita oikea vauhti jolla painava nelari ei uppoa mutta kääntyy vielä. Kerran kyljelleen ja sitten oli vain pakko muuttaa jotain. Harri rohkeana sanoi, että tästä ei lähdetä pois ennenkuin kaikki tämän osaa. Mietin, että helvetti nyt tuli pitkä päivä. Muutin ajossa monta asiaa kerralla ja sain onnistumaan sen käännöksen. Nelarin ajaminen on muutenkin erilaista kun kaksitahtisen ja joskus mietin miten saatoinkaan valita rossipyöräksi nelarin? Olisi luontevaa, että molemmat olisi edes samanluontoisia... siinä, missä kaksitahtisella voi kaasulla kääntää takapyörän sutiessa ottaa nelari pidon ja syöksyy suuntaan x tai tarjoaa hytin pystyyn. Painonsiirrolla ja vartalolla ajamisella on iso rooli. Ainakin minulla.

 

Muuten ajo sujui mielestäni hyvin ja nousujohteisesti. Joka rastilla vauhti kasvoi loppua kohti kun tehtävä alkoi sujumaan ja tekniikka hakeutui kohdalleen. Nautin aivain suunnattomasti tästä viikonlopusta ja pienen ohikiitävän hetken unelmoin, että olisipa ainainen oma koutsi radan varrella patistamassa ja jeesaamassa.....

-Esmeralda-