MP Racing Enduro 13.3 2011

Nurmijärvelle suunnistin siis heti kun sängystä jäykillä jaloillani pääsin :)
Reitti sisälsi 3 MK:ta ja sen 2 kertaa. D luokkaa ei ollut, joten luokkana oli C125.

"Täytyy nyt kyllä myöntää, että parin päivän leiri kaikkine riekkumisineen painoi kropassa, ja vielä muutenkin treenasin vähän normaalia enemmän viikolla. Jalat oli hitaalla muusta puhumattakaan...en siis lähtenyt kurkoittamaan kuuta taivaalta. Katsastuksen äänenmittaus oli ohjelmanumero sinänsä. Ei minun kohdalla, mittasivat alle 110 kun raja on 112dp, mutta käännytettyjä oli monia. Toiset palasivat uudelleen yrittämään kun änkkään oli tungettu ensin mekaanikon sukat ja emännän pulloharjat. No täkythän lenteli iloisesti vaimentimen päästä kun mittaaja käänsi kaasun täysille. Ränränränrän....Plop.. ja taas lähti kuti :). Avustaja sitten poimi niitä muutaman metrin päästä roikottaen hännästä, kuin kuolleita rottia. Jotkut yrittivät monta kertaa, varmaan meni jo mekatsulta kalsaritkin, vaan ei. Joku taisi vaihtaa ihan uudet villat änkkään varikolla ja sitten näytettiin vihreätä valoa ja sai työntää mopon parcférmehen. Huimaa touhua.
Vaihtelin loput vaatteet päälle ja joku Länsi-Uusimaan toimittaja tuli tekemään juttua samalla. Make hoputti jo lähtöpaikalle. Juu juu.. aina naisia saa odottaa.. Ei muuta kun ottamaan ekat lämmöt työntämällä mopo loivaa ylämäkeä aina lähtöön asti parisataa metriä. Liukupohja saappailla aika hulvattoman hauskaa hommaa. Täysin tekniikka laji. 

Kuva: Jake Monacosta

Reitti sinällään oli lyhyt ja 1 ja 2 MK:n väli oli reilusti laitettu 200m. 3selle olikin sitten matkaa jo ehkä kilometri?! Lähdöstä lyhyt pyräys tiellä ja kun rännin päähän asetuin niin keho suorastaan natisi jäykkyyttään, vaikka kuinka olin yrittänyt pyöritellä osia irti toisistaan. Valo sammui ja vot, meinasin naapahtaa jo ensimmäiseen mutkaan. Kanitusta, jäpitys ja jök. Miten niin koomassa?! :). Peltoa alkuun ja sitten metsään, jossa jalkaspoorit oli yllättävän matalat. Jalat ei yltäneet maahan laisinkaan ja reittikuvauksessa sana haastavuus tarkoitti lienen syheröä, jota polku luikerteli ristiin rastiin. Spoorihan oli hyvä, ongelma oli metsähallituksen puolella. Puut oli väärässä paikassa. Puulta puuhun ja välillä puusta puuhun. Puiden takana ei mutkassa ollut tilaa, joten päästäkseni koukkaamaan piti mopoa kallistaa ulkomutkaan kun stonga ei mahtunut muuten puun ohi. Jouduin siis pysähtymään ja kallistamaan ulospäin kunnes sain kammettua myös jalkatapin puun kyljestä ohi ja nilkuttamaan puuntakaa ympäri, vain tullakseni seuraavalle puulle. Tämäkään ei ollut vahvin lajini. Tekniikka opetusta? Anyone? Luojan kiitos välistä latu aukeni jouhevampaan malliin ja muutamia kivikko kinkamia ja mäkiäkin matkaan oli laitettu, mutta ne selvitti kaasulla. Ruhtinaalliset 200m 2MK:lle ja samaa settiä tyrkyllä. Keli oli aika nuoskalla ja raskas, mutta vaikka kroppa oli väsynyt niin yritin keskittyä olennaiseen eli etenemiseen. Puuttui kyllä selkeästi terä, täytyi myöntää itsellekin. Pätkän loppuun oli hauska rossirata. Siinä vähän innostuinkin ja mutkissa oli doseeraus tallella niin pääsi oikein mukavasti kallistamaan. Mopo kyllä on niin pehmeä spoorisäädöissä, että tapeilla ajettuna tuntui lähinnä yhtä huteralta kuin vastasyntynyt varsa. Piristi silti. Lyhyt siirtymä 3MK:ta kohti ja se oli kokonaan peltopyöritys.

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Jake Monacosta

Vajaa 4km aurattua -no tavallaan- latua. Taktinen ja näköjään pakollinen reilu 10cm lumimatto pohjana ja siinä yhtä monta jälkeä kun mopoja oli jo mennyt. Ristiin rastiin ja niistä sitten valitsit mikä eniten miellytti tai minne satuit joutumaan. Mutkissa valinnan vara oli suppeampi, mutta sitä oli silti. Lumen alla oli todella liukasta ja päätin ajaa isohkolla vaihteella ja hillityllä kaasulla sillä pienikin avaus sai takapyörän vain rankaisemaan suurta maailmaa vimmatusti ja vauhti ei noussut mihinkään. Tästä sitten huoltoon ja toiselle kierrokselle. Aikaa oli ruhtinaallisesti, sillä ajoin pätkät ihan putkeen, kun toiset jäi lepäilemään ja evästämään ennen seuraavaa MK:ta. Toisella kierroksella alkoi spoori puhkeamaan ja ainakin jalkaspoorit oli täynnä saappaan reikiä. Yksi sellainen pääsi yllättämään toisella MK:lla ja sisämutkan tukijalka upposi reittä myöden sillä seurauksella, että mopo köllähti tyytyväisenä päälleni pötköttämään ja jalka siellä spoorinreunan ja mopon välissä. Jalka oli kuin oppikirjan mukaisesti istutettu jukkapalmun taimi: yli puoliväliin vartta ja tiukasti. Olin siihen asti pitänyt ajopaikkani, mutta siinä rimpuillessani menetin etumatkaa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan ja täysin yliluonnollisen ponnistelun tuloksena työnsin mopon suorille käsille lähestulkoon pääni yläpuolelle takaisin spooriin ja kampesin jukkapalmua hangesta kun ensimmäinen kuski tuli. Kallistin mopon takaisin syliin ja laskin sen ohi. Seuraava tuli onneksi heti perään, mutta taas ehdin nostaa mopon ylös, kun kolmas ukko pöristeli paikalle. Tiedä sitten millä enää sen viimeisen kerran sen nostin, mutta luojan kiitos pääsin jatkamaan matkaa. Jukkapalmukaan ei ehtinyt juurtua. Viimeinen peltopyöritys oli paljon parempi ajaa nyt, siellä alkoi olla yksi jälki yli muiden ja mutkissakin vähän rännin tapaista. Varmaan siinä ajoin takarenkaankin puhki, en ainakaan aikaisemmin laittanut merkille, että ilmat puuttui -tosin vain alareunasta :) niin kyllähän sillä vielä pääsi.
Kuten tuumin aikaisemmin, en ehkä ihan näin valmistautuisi kisoihin ja varsinkin juokseminen ja pelaaminen tuntui väsymyksenä jaloissa vähän joka reunalla. Kisa oli silti hyvää treeniä ja ajat kertoi kyllä, että ohittelu episodeista huolimatta ajo ei kulkenut kovin hyvin spoorissa, pellolla ajat sen sijaan olivat noin kympin sakissa kun loppusijoitus oli C125 luokassa 16:ta. 
Mukava kuulla myös, kuinka yllättävän paljon on tuttuja huutelemassa kannustushuutoja reitin varrella. Jotkut tunnen äänestä, mutta vaikken takaisin ehdi huudella niin piristää se kummasti. Kiitos vaan kaikille :)

Kuva:Jake Monacosta

Tässä oli minun talvikausi, loppuu se penkissä paarustaminen ...tana.Se on kisojen osalta paketissa N.Y.T! :)"
-Esmeralda-

Lajileiri Vierumäellä 11.-12.3 2011

E.T want's home? Ei, kyseessä on Vierumäen urheiluopiston kuplahallin kattohässäkkä eikä avaruusalus. Kävin treenaamassa pari päivää moottoriliiton lajileirillä. Palaverien ohella se piti sisällään juoksulenkkejä, telinevoimistelusalin esterataa, sählyä, fudista sekä reaktio ja koordinaatio harjoituksia. Kaikessa tietenkin kisailtiin joukkueiden voimin, ollaanhan sitä kilpaurheilijoita... Koko päivän temuttiin ja harjoiteltiin ja välillä käytiin syömässä ja taas jatkettiin. Päivä päättyi 21.30 iltapalaan ja täytyy myöntää, että uni maistui.

Aamu alkoi 7ltä aamulenkillä ja jatkui sitten aamupalalla ja palavereilla.. Kotimatkalle vihdoin väsyneenä, mutta hyvillä mielin.Oli mukavaa tavata muitakin eri lajeja edustavia sekä jo ennestään tuttuja naamoja. Tarjosi myös erittäin tehokasta ja tervetullutta vaihtelua harjoittelemiseen. Vaikka lenkit juostiinkin lumimyräkässä niin muut treenit tehtiin hienoissa sisätiloissa ja lämpimässä :)

III Pinteleen ajo 26.2 2011

Juupajaapa.. iltavuoroon taas mars. 

No, aamu hujahti siinä palloillessa Viimeinkin kellon tahmeat viisarit suostuivat etenemään aikaan, jossa voin kaivaa mopon autosta ja käydä katsastamassa sen. Istuinpa sitten siviilihousuilla vanhoihin kitkatahmoihin penkissä - voi pahus...   

Kummallisen neutraalilla tuulella olin, vaikka kaikki hälisi reitin pehmeydestä ja millaista jauholaaria se olikaan, niin ei se juurikaan herättänyt mitään ahdistusta eikä kyllä intoakaan. Vihdoin pääsin valumaan starttipaikalle ja unohdin siinä hötäkässä kitkapurkin varikolla. Sinne 200m:n päähän. Maken äiti lähti sitten kipittämään sinne, ja varikon kohdalla nostin sitten pyrstöäni niin, että sai suihkautettua liimaa jakkaraan ja matka jatkui.
Onneksi siirtymää oli ennen pätkän alkua ja pääsi lämpenemään. Olihan se pehmeää, mutta jostain syystä ajo tuntui kulkevan rennosti. 1MK meni jouhean reippaasti ja yllättävän rennosti. Kolmasti kallistin kintun varaan melkein nurin, kun jäi saapikas jonnekin hankeen jarruttamaan, mutta vauhtia yritin sitten kiriä vähän lisää kun kämmäilin. Mietin oikein kuinka jaksoinkin keskittyä erittäin hyvin ajamiseen ja pää oli muutenkin sopivan tyhjä häiritsevistä ajatuksista. Mieli tasaisena edelleen 2MK:lle. Alkoi aurattu peltopyöritys. Yritin riivata itseäni oikein vimmatusti kaasuttamaan aina kun vain vähänkin suoraa oli edessä ja ajo tuntui oikein tempaavan mukaansa. Välillä pohja tempasi mopon mukaansa. Siinä oli sellainen taktinen 10cm matto, joka nosti haastetta potenssiin sata. Innostuin vähän liikaakin ja välillä kun  pohja oli todella muhkuraista ja murkulaa oli riittävästi kerkesi vähän jännittämään miten käy. No pelto päättyi mutkan takana olevaan autoon ja lippusiimaan. Pari järkkäriäkin rekvisiittana siinä patsasteli. Täh? Olikos se jo maali? Reitti jatkui tien yli toiselle auraamattomalle muhjuiselle ja suratulle pellolle. Aprikoin siinä mielessäni, olinko siis jo maalissa vai vielä pätkällä? Jos ajaisin täysillä edelleenkin ja tämä olisikin se pitkä metsäsiirtymä olisin todennäköisesti kuollut saapuessani 3MK:n lähtöön. Rimpuilu väsyttää käsiä ja olisi viisasta hivenen levätä, mutta edelleen.... olinko siis pätkällä vai en?

 Yhdessä peltomutkassa olikin sitten meidän toinen luottokuvaaja: Jamo ja kuinka ollakaan juuri kohdalla mopo polvistui kuin kameli käskystä ja Jamo huutaa: Jaksaa loppuun asti! Täh? Mihin loppuun? No voi pyhä Sylvi ja muut fiksut naiset! Olin siis edelleen MK:lla. Olin hukannut tuossa vehtaamisessa varmasti aivan liian kauan ja ärsytyksellä ei ollut rajaa kun tulin tulin vihdoin OIKEALLE maali viivalle. Yleensä ne ovat lippusiima shikaaneja, jossa vauhti tapetaan ja et V-O-I tajuamatta että saavuit maaliin. Täällä suosittiin läpiajoportteja, hupsista vaan ja samaa soittoa pystyi kaahottamaan maalin läpi. Oli siellä valkeassa hangessa A4 valkea lappu, jossa luki tikkukirjaimin MAALI. Siellä vähän kauempana... Raivosta sihisten painoin 3MK:n lähtöön ja pätkästä ei mitään muistikuvia, paitsi, että ajo kulki. En kaatuillut ja ne pari, jotka sain kiinni antoivat tietä nätisti heti. Sekavassa mielentilassa ajelin maaliin -paitsi, että Maken piti muistuttaa, että todellakin ajaisin maaliin, kun meinasin jäädä suoraan varikolle. Ei löydy suomen eikä saamen sanakirjasta adjektiivia kuvaamaan tunnetta kun tuloksissa oli 2 sija, voittajalle hävinneenä KYMMENEN SEKUNTIA. Olin ajanut pohjat sekä 1 että 3 MK:lle ja tuo surullinen spekulointi ollakko vaiko eikö ollakko vei taatusti enemmän kuin 10s. Samperi, että harmitti aikuisten oikeesti! Äiti lohdutti, että Mietaakin aikanaan hävisi MM mitalin kahdella sadasosasekunnilla.... SILTI!!!! se sentään antoi kaikkensa, minäpä ajelin pätkällä safaria... että näin..."
-Esmeralda-

Kuva: Jake Monacosta