Merry x-mas and happy new year!

On tullut taas aika kiittää kaikkia, jotka kantoivat kortensa kekoon tukeakseen tätä touhua.
Viimeistäään aina tässä vaiheessa tajuaa, kuinka vaikeaa on sanoin tarpeeksi kiittää heitä. Silti kumarran suurkiitoksen!
Hytöset; ne korvaamattomat iskarivelhot, jotka iskareitamme laittaa tai kuvaajat Virpi ja Kari Racefotosta, jotka pitävät huolen laadukkaista kuvistamme...Niitä ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä ilman yhtä ei olisi toista, mutta silti mieli tekee aina hiukan omia vanhempiamme (Leena ja Jorma sekä Päivi ja Seppo) nöyränä ja kiitollisena muistaa, että ne jaksavat, että ne viitsivät ja ennen kaikkea kuinka tukevat jatkuvasti kun reissaamme ja treenaamme. Lista olisi pitkä, joten säästän teitä ja ehkä heitäkin, kun lukisivat mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä :)
Vaikka tähän kauteen mahtui vastoinkäymisiäkin niin silti jäi hyvä mieli ja loppujen lopuksi palaset alkoivat löytää paikkansa, lähinnä ajatellen mopoja - niiden alustoja, moottoreita jne.
Erityinen superkiitos kuulunee Artiolan Makelle, joka teki moottorini aivan loistavaksi. Siitä tuli niin unelma ajaa, ettei mitää rajaa. Mies on aivan guru kirurgi! :)
Allright Europe kun tuli mukaan kuvioihin, mahdollisti se myös varaosien ja tarvikkeiden sekä ajovarusteiden saannin järkevästi. Ja kyllähän sitä on mukava tehdä työtä "oman lajin" parissa.

Ensivuoden kuviot alkavat olla suunnilleen mietitty, ja vaikka ne on ajateltu kuuta kurkoittelematta ei ne onnistu ilman sponsoreita ja tukijoita, joten tarvitsemme teitä edelleen. Uusia kujeita, uusia yhteistyö kumppaneita ja niillä on hyvä ponnistaa uuteen kauteen.

Erittäin hyvää ja rauhallista Joulua kaikille ja onnellista Uutta Vuotta!!!
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, spoorikelejä odotellessa!
"Esmeralda"

Kärme Kustaan kiemurat 4.12 2011

Tänävuonna pöristelin nollamopona, kun viimevuotisen joukkueen tilanne ratkesi ihan kalkkiviivoilla ja kokoonpano ei siis startannut.
"Onneksi järjestäjän porukoista kysyttiin, josko nollaksi ja mietin jotta tietenkin lähden.
Lähdin siis aamun kajastusta odottelemaan muiden nollien sekaan ja kohtahan sitä pääsikin ajamaan. Edellisenä iltana arvoimme kesärenkaat vaiko piikit juupas eipäs ja päätös oli kesikset. Eipä mulla niin kiirettä olisi, mutta kyllä se hapottaisi olla nutullaan vähän väliä vaikkei kello kävisikään. Arviolta noin puolet oli piikeillä ja mietin vielä kummonen keikka olisi tulossa kesikisllä. Lenkin pituus oli kuitenkin noin 20km joten kyllä siitäkin saa ihan ohjelmarikkaan tuntisen aikaseksi, jos on kovinkin liukasta. Sataa tihutti eli keli oli plussalla kuitenkin.
Turha pelko, metsä oli ihan sula ja kivet toki mudasta liukkaita, muttei jäisiä. Onneksi vaihdoin sopivammat renkaat alle, kun edellisen kerran pari viikkoa sitten olimme Turussa Hanskin ja Jaakon luona "kauden päättäjäiskinkereissä" ja siellähän olikin sitten ihan ehtaa suomienturoa tarjolla runsain mitoin. Alla kovat crossirenkaat ja hilpeys huipussaan kun lipsutteli menemään.. kaikinpuolin rankkaa myös syömingit ja juomingit, varmaan seuraavan päivän olotila (toisilla-minä olin kuskina) kompensoi ja ajo ei ollutkaan se raskain juttu... mutta sehän onkin sitten ihan toinen tarina.. :)

Takaisin Kärmekseen.. minusta ei liioin kuvia löytynyt, tai sellaisia julkaistavia malleja, ja kaipa se reitin haastavuus hivenen laski kun ei ollut niin kiirusta. Hauskaa senkin edestä ja pariin kertaan reitin kiersin. Ei ollut niin rämpimistä kun ajattelin, mutta eipä tarvinnut ihan sinne syvimpään suohon mennäkään. Oli todella hyvää treeniä ja suurkiitos järjestäjille kun pääsin ajamaan. En muista ikinä viihtyneeni noin hyvin suomiendurossa!"
-Esmeralda-

Tiimin kuvaukset 12.11 2011

Kuvaajaamme Virpiä jäi takaraivoon kutkuttamaan graffittien hyödyntäminen kuvaushommeleissa ja niinpä suuntasimme kirpeänä lauantai aamuna Helsinkiin, legendaarisien kaasukattiloiden juureen Kattilahallin pihaan. Paikkaan, jossa niin monet muutkin ovat kuvanneet kaikenlaista.
Vaikka ilma oli hyytävän kylmä niin muutama maalari oli jo paikalla seinää peittämässä.
Katselimme ihmeissämme kun Kari (Virpin assistentti ..heh) ja Virpi siirtelivät ja rakentelivat sermejä ja valoja ja kaikenlaisia härveleitä sinne tänne. Sitten alkoivat kylvämään salamavaloja pitkin ja poikin. Aikamoista hifistelyä..

Vilu alkoi hytisyttämään jo pikkuisen, mutta siirryimme toiseen paikkaan ottamaan seuraavia otoksia..
Taas rekvisiitan siirtelyä ja rakentelua. Salamavalot, trampoliinit ja kaikennäköiset teltat...

Kiitos Karille ja Virpille, oli mukava päivä, eikä kylmäkään haitannut kovin, vaikka nokka punottikin.
-Esmeralda-

Vantaan vauhtipuisto CC 29.10 2011

No edellisen kisan piti jo olla se viimeinen tällä kaudella, mutta jäi niin kitkerä jälkimaku temmellyksestä, että päätin sitten vielä osallistua vantaan kisaan. Lavangon crossirata ei kuulu suosikkeihini, siellä kun pääsee oikeat crossipyörät oikeuksiinsa. Enskapenan vehkeet loppuu hiukan kesken. Oli toki keväällä maajoukkue valmennuksia osa siellä radalla, mutta silloin lähinnä pilkottiin osioihin ja harjoiteltiin tekniikkaa. Näinollen oli kyllä paremmat eväät sinne. Muutenkin olen yrittänyt petrata nimenomaa crossipuolta ja alkaahan se jo sujumaan vauhdikkaammin hyppyreihin ja patteihin. Ne mutkat vaan vielä on se juttu...

"Aamu startti ei ollut kovin aikaisin kun matkaakaan ei ollut paljoa. Yritin keskittyä latautumaan ja orientoitumaan ajamaan niin kovin kun pystyin ja uskalsin ja mielellään vähän kovemminkin. Ei ollut juurikaan jonoja minnekään katsastuksiin tai muihin ja sitten vaan odottelemaan. Kävin vähän katselemassa rataa, mutta eipä se tehnyt hullua hurskaammaksi. ATV:t ja sivuvaunut oli vielä ajamassa ja oli aika touhua katsella kun purkkiorjat keikku lähinnä purkin ulkopuolella riippumatta siitä minne olivat menossa.
Vihdoin koitti se hetki, kun pääsi lähtöä järjestelemään. Oli hiukan epäselvää, millä argumentilla sinne mentäisiin kun kutsussa luki vain: nopeusjärjestyksessä. Siinä tovin patsasteltuamme selvisi, että tulojärjestyksessähän sinne riviin mentäisi. No voi sun...! Olin tunnin pyöriny varikolla ja olisin voinut tuoda mopon jonoon! Toiseen riviin jouduin onneksi ja lähtijöitä oli kuitenkin yli sata, eli selän takana yli puolet. Lähtö onnistui hyvin ja olin aika kärkijoukoissa kun näppäränä ehdin väistää kaverin, joka eturivissä koomasi. Yritin kaasuttaa ja varoa, mikä on hivenen hankala yhdistelmä, mutta edellisessä kisassa jouduin yliajetuksi jo 200m jälkeen startista ja nyt aioin päästä pidemmälle. Kukaan ei ehtinyt ajaa ylitseni/kylkeeni/päälleni ja matka jatkui. Juma! Hiukan siistiä! Ajon hurmiossa yritin pitää mielessä Maken sanat: pitäs kaasuttaa vähän enemmän. Edellisen luokan jäljiltä ei ollut juurikaan valleja ja irtosoraa valtavasti jokapuolella. Reitti puikkelehti väliin crossiradalla pätkän puikatakseen taasen sprinttiradalle ja supermotoradalle. Käytiinpähän koluamassa minicrossiratakin ja osa parkkipaikastakin. Oli kyllä hienoa baanaa vetää. Tunnin tietämillä vähän jännitti riittääkö bensa, kun suuttimiakin olin suurentanut roppakaupalla, vaan oli sitä vielä. Tarkoituksena oli päästä se 1,5h putkeen,

Ajo kulki mielettömän rennosti ja hyvin (mielestäni) ja jaksoin todella keskittyä ja yrittää. Mopossa tuntui kaikki olevan niin kohdallaan kun vain voi. Oli oikein ilo ajaa. Ohittelin missä taisin ja sujuuhan se jo paremmin, mutta vieläkin voisin olla aggressiivisempi. Muutaman kerran vanutin nivusia asfaltti mutkissa kun tultiin tappi sladissa, mutta luojan kiitos renkailla vielä. Kerran meinasi karata kinttujen välistä pystyyn kun oli semmoinen jyrkkä töppyrä ja jouduinkin vaihtamaan ajolinjaa pikkuisen niin sain juuri päällä jalan varaan, ettei karannu, mutta sillä seurauksella, että etuvalo ja takavalo vaihtoi salamana paikkaa. Olimme siis takaperin siinä kinkareen päällä. Hiukan joutui tuhtaamaan, että sain suunnan ruotuun ja meni siinä jokunen ohi ja pari niiden kaveriakin. Eikun perään ohittelemaan taas uudestaan niitä samoja tyyppejä.

Kaikenkaikkiaan hiton hieno fiilis, reitti oli hieno ja ajo kulki. Maaliin tulin 9 kierroksen jälkeen.

Olin tyytyväinen ajoon, sijoitus oli 34:s ja tässäkohtaa se oli ihan hyvä. Ennenkaikkea sain sen sulan verran Hannu Hanhea, kiitos siitä!"
-Esmeralda-

Karjalan kankailla CC 8.10 2011

Kauas on pitkä matka...
"Markuksen vanhemmat tuli viettämään syyslomaa ihan länsireunalta itäreunaan ja asustimme samassa mökissä kisapaikan lähellä, missä viimeksikin olimme kun oli SM kisat viimekesänä. Olimme jo hyvissä ajoin perjantaina perillä ja saunoimme ja istuskelimme iltaa mukavasti.
Olisi ehkä hiukan aikaisemmin pitänyt olla pelipaikalla, kun lähtöjärjestyksen sai valita sitä mukaa kun katsastuksesta selvisi. No minähän sitten päädyin sinne jo viidenteen riviin. Käytiin kuikuilemassa yhtä lutakkoa sekä siltaa, joka oli rakennettu ylittämään reitti. Ei mitään ihmeellistä. Ei muuta kun rättisulkeiset ja valmistautumaan lähtöön.
-Nonni juokse nyt!- Jumppaajumppaa! -Pyöritä nyt niitä käsiä! -Punnerra noh, yy-kaa-koo-nee...! Voi taivas varjele, mitä suomen armeija onkaan menettänyt herra misselssonissa, kun ei skabbariksi päätynyt. Minä tein työtä käskettyä ja vanutin ja pyöritin. Huoh..

Kello alkoi vihdoin olemaan sen verran, että pystyin pakenemaan piiskurin kourista lähtöalueelle suojaan. Lähtö noudatti monilta osin samaa tuttua kaavaa. Valitettavasti. Laukaus kun kajahti oli minulla pelit jo tulilla heti ja loikkasin eteenpäin ihan vaan jarruttaakseni taas kun ei ollut tilaa mennä minnekkään. Häntäpäässä alkoi välitön väistely tunku liikehdintä ja eipä siinä päästy kun 200m startista kun ensimmäinen tuli jo oikealta kyljestä perille ja kaatoi minut mennessään. &*¤##%!!!!> (loru tarkoin valittuja analyysi ilmaisuja) Siinä sitten revin pyörääni irti toisesta kun stongani oli risusuojineen toisen takarenkaan ja swingin välissä. Kaveria painoi ohi oikeelta ja vasemmalta. Hittolainen! Pari jonotuspaikkaa vielä, kun latu oli koko leveydeltä täynnä, joten ei muuta voinut kun odottaa vuoroaan. Piste. Etunumerokilpi lärpättäen jatkoin matkaa ja sekunnin ajan mietin kuinka kovin sitä pitäisi kiskaista, että voisi nakata metsään. Roikkui enää jarruletkusta kiinni. Päätin elää sen kanssa ja keskityin ajamaan. Ajo kulkikin hyvin ja rennosti. Suorilla yritin ohitella minkä kerkesin isoja nelareita ja kun tuli metsäpolku osuus niin sitten köröteltiin jonossa kun ison talon porsaat kiltisti. Ei juurikaan ollut ohittelemista. Ainakaan meikäläisen nöyrällä luonteella. Välillä kyllä rohkenin jopa vähän kiilata sisämutkaan, jotta ehdin ohi ja edelle, mutta silti aika herrasmiesmäisesti. Crossirata oli aika pehmoinen ja pari mutkaa tuli ihan silmille kun siimat ohjasikin pois radalta. Hiukan ohjelmaa ja vähän pientareita pitkin, mutta kaikki hyvin. Jaksoin hyvin ajaa ja kun Make tunnin kohdalla huitoi huoltoon niin mietin, että nytkö jo? Reitti alkoi olla jo aika pateilla ja joutui aikalailla tekemään töitä kun alusta on enemmänkin enduroon kun crossiin, mutta paikat kesti hyvin -kummallakin. Kerran huitaisin etupään alta ahneuksissani mutkassa sekä kahdesti vielä jouduin kolaroiduksi ja  täytyy myöntää, että kun mutaikossa kaveri liipaisi jälleen kylkeen ja kaatoi minut mennessään niin kyllä syletti. Mietin, ettei haittaisi todellakaan, vaikka olisi edes sulan verran Hannu Hanhea nyt kisoissa. Tuntuu, että vallan räpsii rungolle kokoajan. Ei kun takaisin ohittelemaan niitä, jotka oli jo muutaman kerran ohitellut...

Reitti oli kyllä muuten oikein makea. Eipä juurikaan täällä etelässä pääse moisesta nauttimaan. Yllättävän paljon kiveä nousi ja tuli aikamoisia reikiä, mutta ei haitannut. Ajo kulki niin hyvin, että konttailut harmitti aikalailla. Mutta sitähän tämä on: Motorsporttia..."

-Esmeralda-

Hallilan herkkuenduro 2.10 2011

Kapinat taas ihan naapurustossa. Myrskylään matkaa puolisentuntia maistelemaan suomi-enduroa.

"Ja voi poloiset lukijat, kuinka teillä olisikaan tylsää lukea tarinoita, ellen minä takuuvarmana ohjelma sisältö tuottajana pitäisi huolen täytenumeroista :D

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Jake Monacosta

Vähän jänskätti kyllä kun samainen kisa vuonna 2008 -olin juurikin aloittanut silloin ajamaan enduroa- meinasi taittaa selkärangan kuvainnoillisesti. Kisa oli silloin niiiiiin rankka, että kun vihdoin ja viimein pääsin maaliin raahattuani ja kanniskeltuani madallettua mopoani syvissä mutaränneissä, niin yksinkertaisesti olin niin loppu, että oksensin. Noh, siitä jäi sieluun ryppy ja sitä paikkaamaan nyt sitten tänne oltiin tultu. Oikeastaan ainoa syy, miksi tähän suomi-enduroon lähdinkään. Koko vuonna en ole sitä juurikaan ajanut ja sellaisetkin kisat jättänyt väliin, joissa oli odotettavissa juurakoissa ja mutabrunnissa kömpimistä.
Olimme käpötelleet pätkiä etukäteen ja se kyllä huomattavasti auttoi ajamista. (Täytyy näköjään vastakin alkaa harrastamaan reittien kävelyä) Merkkauksessa lienen ollut puutteita, kun suurin osa kärjestä missasi alun herkuttelu siirtymän Myrskylässä. Oli kiveä ja mutalillua ja kiveä ja mutalillua ja väliin kalliota ja sitten taas... no ainakin lämpö tuli hyvin päälle ja ajo sujui mukavasti. Olin joskus aikoinaan ajanut tuolla pätkällä ja muistin osapuilleen "miinat". Uusi moottori tuntui huiman hyvältä. MK1 sujui ongelmitta ja aloin jo vähän tottumaan mopon uuteen luonteeseen.
Kakkosella sitten liipaisinkin pitkäksi. Pelto oli savisen limainen ja liika vauhti on aina ohjelman ensi askel :) Pitkässä kaislikossa jyrkkä mutka ja hupsista-kiik-loiskista! Oli siinä silta, mutta puoli metriä liian lyhyt. Poistuin sivusta vikkelästi, kuin sorsa kaislikkoon. Oja oli syvä ja vettä oli polven ylle ja mopo istui lutakossa, jossa oli joku muukin jo käynyt kaivamassa monttua syvemmäksi. Yritin nostaa rengasta montusta ja kaasuttaa, mutta putosi jontkaan aina takaisin. Katselin ympärilleni eikä ketään. Ei ristin sielua. En tännekään suostu jäämään. Siinä sitten tuhtailtuani ja pari nostoyritystä myöhemmin seuraava kilpailija tuli jo sillan yli ja sitten Karsekin tuli siitä ohi ja tsemppasi ymmärtäväisesti. Pahus. Kampesin viimein takarenkaan jonkun pajukon juurakon päälle ja eikun pelit tulille ja kaikki tai ei mitään. Kaasu auki ja kytkin lirpauttamalla ylös. KTM lähti kuin torpedo putkesta ja ihmeen kaupalla minä roikuin sarvissa :) Wuhuu!!! Raivolla jahtaamaan menetettyjä minuutteja. Hanskat oli mutavelliä täynnä ja oli vähän kiinni pitelemistä, mutta pelto sujui aika hyvin. Elämä jatkuu. Huoltoon hakemaan lisää bensaa ja sitten pitkä siirtymä kolmoselle. Kilometri kaupalla hiekkateitä ja vihdoin MK. Lähdin pätkälle tukka täynnä touhua ja ajo sujuikin aika hyvin -mielestäni. Väliin oli todella liukasta mitä lie savikkoa ja Jake olikin jossain mutkassa kuvailemassa kun tupsahdinkin spagaatin kautta nutulleni vähän ennen mutkaa jo liu'uttuani ensin lähes kaikki muut osat edellä, paitsi eturengas.

Kuva: Jake Monacosta

Kuvaan olisi kuulunut Wiener valssi soimaan. Tuntui, että liukuilin kuin hidastetussa filmissä ympäriinsä. Voi pojat, että osasikin olla hankalaa. Seuraava hämmästelyn sektori olikin kivikkomäki, joka noin puoliväliin menikin hyvin tapeilta pompotellen, vaan sitten tuli vähän isompi kivi ja kaasutin vähän niinkuin vanhan mallin ranne muistilla. Liikaa. Pelit vippasi poikittain ja kyleltään poks. Nonni. Punkesin ylös, mutta siellä kivien seassa ylämäkeen olikin liikkeelle pääsy ihan toinen juttu. Yritys toistui noudattaen samaa suditus, kiikunkaakun, jök kaavaa jokusen kerran, ennenkuin matka jatkui. Kerta vielä piti kiikahtaa ennenkuin oli mäki selvää. Hittolainen sentään...

Kaikkiaan ajo kulki, lukuunottamatta näitä ihan omia mokia, niin ei muita tilanteita ollut juurikaan ja moottori teki ajamisesta todella hauskaa. Vaikkei vastusta juurikaan ollut niin naistenluokan voitto tuntui silti oikein hyvältä, varsinkin kun tämä herkkuenduro oli paaaaaaljon helpompi kuin edellinen :), siltikin tunsin ajaneeni eikä se mikään läpihuuto juttu ollut ensinkään."
-Esmeralda-

Morva CC jämsä 17.9 2011

Kahdentunnin kinkereet jatkuu.
"Saavuin pelipaikalle ihastelemaan koko viikon kestäneen monsuuni sateen viimeistelemää peltoa, joka alunperinkin on ollut järven pohjaa. Evoluutio tai mikä lie on tehnyt ympyrän ja eipä se siitä kaukana ollut nytkään. Se kasvoi komiaa puolimetristä puna-apilaa mehevästä likomärästä turvesavesta. Vastapainoksi oli tarjolla hiekkatietä jossa oli noin 5-9 pattia 10:llä metrillä- isompaa ja pienempää.
Harrastelijat starttasi ensin möyhentämään reittiä ja lähtölaukauksen jälkeen näky olikin aika vaikuttava, noin 67,4% pellosta oli ilmassa. Yhden mutkan jälkeen varmaan puolet kavereista ei nähnyt enää minne ajaa. Siinä sitten katsastettiin ja työnneltiin mopoja karsinoihin kun starttasimme samaan lähtöön klo 13.00.
Kärki saapui kotvasen päästä pellolle toisesta päästä ja näky oli aika lohduton. Mopot muistutti maatalous työkoneita kun punnersivat mätössä eteenpäin.
Kun sitten H-hetki alkoi lähestyä näytti jopa, että reitti oli kuivunut hieman, jos oikein siis käytti mielikuvitusta :). Starttiin paahtoi ensin yleinen ja vähän perään toinen laukaus, joka oli meille. Enpä turhaan pitänyt kiirettä kun apilaa alkoi sinkoamaan ilmaan toinen pää sitkeästi nyrkillisessä peltoa kiinni. Pujottelin sieltä täältä, mutta jotenkin vailla vihaa. En saanut itseäni oikein hereille.

Kuva: untamokuikka

Homma lähti jotakuinkin kulkemaan kun vauhtiin pääsi ja siellä oli sellainen kivilouhikko ränni jossa kuravesi valui solkenaan ja ohjelmaa yhdellä sun toisella. Kun vauhti pyssäs oli tosi vaikeaa päästä kivien välistä taas jatkamaan. Kierrosten edetessä tuli väljempää ja sitten pystyi pompottelemaan ihan tapeilta sen nätisti. Paitsi kerran lipesin yhden juuren eteen kaivettuun syvään koloon ja tuhtasin siinä sitten tovin. Jalka tukevasti juuren päällä ja aina kun olin pääsemäisilläni ylös niin jalka nousi mopon myötä maasta irti ja palasin lähtötelineisiin. Olin sitten jo päässyt pinteestä rehellisellä lihasvoimalla nostamalla takarenkaan pirulaisen mokoman sieltä poterosta, niin toverimme Linkku tuli samaiseen koloon, jossa olin juurikin luetellut muutaman alkusanan. Kadehtien katsoin kun se oikaisi minun mittaisen koipensa maahan ja potkaisi mopon juuren yli ja matka jatkui. Kuinka silmiähivelevän yksinkertaisen siistiä...
Tie osuuksilla pääsi sitten vähän irroittelemaan ja pellot oli huisin liukkaita joten yltiöpäinen yritys sakkasi yleensä heti. Luulin jo, että nythän tämä sitten lähti, ja hetken olinkin jo johdossa, mutta toistamiseen alkoi tuhtaus. Jumitin metsän siimeksessä olevaan mutabrunniin. Edessäni menevä kaveri upposi ojaan syvälle ja joku toimitsija huitoi vimmatusti, että ei sinne vaan tonne. Aha just. No minäpä näppärästi tässä hetteikössä näreiden seassa sitten pyöräytän mudasta 150 kiloiseksi lihoneen pikkuiseni tuonne aivan toiseen suuntaan kun se ei olekaan kuin moottoria myöden tässä mukavasti. Voi elämä! Sain kuin sainkin keulitettua sen vihdoin ilmaan ja käänsin, vaan hivenen laskelmat petti ja jalkatappi laskeutui lahoon kannon jämään, josta löytyi sen verta tervasta vielä, että piti sitkeästi otteessaan. Toimitsija tuli pelastamaan jomman kumman.. joko minut tai mopon. Kunhan olin ensin siirtänyt muutaman kuution metsää muutaman kymmenen metrin päähän.

Kuva: untamokuikka

Oli siis tullut jo selväksi, ettei tänään suju ja varulta nojailin stongankin killiin alkukierroksilla niin sai ihan osumalla yrittää osua spooreihin.Vähän taisin lannistua kun ajamalla ei ykköspallille ehtisi millään moisen metsässä näpertelyn jälkeen, joten ajoin kunnon treenin sitten. Kohtuu hyvillä mielin, 6 kierrosta ja kärjelle 13 minuuttia jääneenä, vaan ei jaksanut kauaa harmittää... Pahemmalta reitti näytti kuitenkin, kun mitä se oli ajaa. Tai sitten sitä ei vain ajatellut.  Naisten toinen sija ja palkinnoksi Flipside tattoon lahjakortti!"
-Esmeralda-

Heinola CC 3.9 2011

Heinolassa siis ajettiin pitkästä aikaa taasen kilpaa oikein kahden tunnin urakalla ja olihan se mukava päästä taas itse touhuun!
Aloitin tosin siirretyllä lähdöllä harrasteluokan seassa yhdeltätoista. Nuoria kun ei ilmoittautunut ollenkaan niin naiset lähtivät viimeisestä rivistä (mistä lienen tullut sanonta: naiset ensin, vaikka heikoille jäille?! kun enskakisoissa yleensä naiset lähtevät puhkirämmityille poluille satojen ukkojen perään ja täältäkin komiasti viimeisestä rivistä)

"En välttämättä ollut kovin ihastunut lähtöpaikkaan, kun heikko kohta on juurikin tuo ohittelu. Näillä eväillä kuitenkin lähdin parastani yrittämään sinne. Lähdössä oli heti aikamoista sumaa ja jonoa ja luovin siellä minkä ketteristä käpälistäni kerkesin. Ei pöllömää kun edessä lienen enää pari sataa ukkoa kun siitä viidestäkymmenestä selvisi aika alkuunsa. Metsässä päästelin ja luikin milloin mistäkin kolosesta ja kun crossiradalle päästiin niin sielläkin painelin hurmoksessa ukkojen ohi sisältä ja ulkoa..silti edessä oli varmaan ainakin sata viisikymmentä lisää. Reitti oli makeaa jouheaa latua väliin muutama kohtuu kivinen pätkä ja tässä tapauksessa sopivan kivinen kun katseli crossien poukoilua ja niitä oli siellä täällä pötköllään ja poikittain. Pienoinen kivimäki aiheutti myös usealla lähempää tarkastelua ja käyntiin potkimisia. Yritin pitää mielessäni Luhtiksen viimeiset tsempit "rennosti vaan niin hyvä tulee". Ja kivikkoihin vaan pykälä isompaa, tasakaasu ja peppu taakse ja vot, että meni nätisti. Väliin jäin pahasti ajelemaan jonkun taakse, ja harmitti, etten todellakaan ole mikään ohittelija ässä.

 Thanks dude...

Olikos siinä jo kaikki..?

Kuva: Jake Monacosta

Raviradalla kiitin opettajaani peltoradalla saamista opeista ja kurituksesta. Helpotti nimittäin erittäin suuresti tuolla kun ajoi rohkeasti pidon ja sladin rajalla kun vanha tekijä. Tunnin kohdalla menin huoltoon takana 4 kierrosta ja ajo kulki mukavasti. Yli kuukauden ajotauko - liki kahden - ja sinä aikana muu treeni oli selkeästi ollut hyvä resepti. Ei mitään käsitystä kuka ajoi ja missä ja kuinka kovaa, ajoin selkeästi vain omaa ajoa ja se kulki hyvin. Ei ollut mitään ongelmaa tai ohjelmaa. Sitä tuli vasta loppua kohden kun joku yritti ohi. Itseasiassa koko aikana kukaan ei ollut mennyt ohitseni, mikä oli hivenen merkillistä. Husqvarna kuski työnsi stongan risusuojineen vasemman kyynerpääni alta kylkeeni ja yritti kääntää minut mopoineni metikköön. Ehdin vain parkaista: Voi juma!!! ja väänsin raivolla takaisin, sillä seurauksella, että kaveri menikin itse nurin ja minä jatkoin matkaa. Toisella kertaa joku meni ohitseni ja hetikohta pelit jakeli poikittain ja kaatui eteeni ja juuri ja juuri sain väistettyä vasemmalle, sillä seurauksella että vastaan alkoi tulla peukaloa paksumpaa närettä ja pidin vain tiukasti stongasta hanttiin ja risusuoja hakkasi sormille niin, että tuntui. Mutta matka jatkui.
Pari mutakohtaa meni niin kammo spooreille, että pelkäsin jo kytkimen antautuvan kun ei meinannut millään enää jaksaa jatkaa rännissä eteenpäin. Loppua kohden älysin ajaa toiseen vähän leveämpään ränniin ja vauhdilla niin sekin meni ok. Crossiradalla tuntui hienolta, kun olimme maajoukkue valmennuksissa olleet siellä treenaamassa ja pystyi heti ajamaan "kuin kotonaan" siellä. Kaikenkaikkiaan reitti oli mielestäni hieno, ajo sujui hyvin ja olin tyytyväinen siihen. Vaikka lopunviimeksi viimeisellä kierroksella takarengas puhkesikin (eipä ole ilmakumeja ollutkaan aikoihin ja ei myöskään tästä eteenpäin) ja yritin ajella tyhjällä renkaalla nätisti, ettei ala sutimaan vanteella ja pääsen maaliin. Sitten menikin muutama kaveri ohi. Kierroksia 7 ja naisten 3 sija."
-Esmeralda-

Naisten enduro ja motocrossleiri Kausalassa 9.-11.7 2011

No vierähtihän vähän aikaa, mutta odottelin kovasti jotain kuvia leiriltä, mutta ei.
Nelisenkymmentä innostunutta naista, työryhmää kymmenkunta ja kouluttajina liuta ukkoja, jotka ovat alan harrastajia tai kilvanajajia ihan Suomen enduronkärjessä sekä pari trialisti sepciaalia niin siinäpä ainekset tuohon viikonloppuun. Leirin alkuun keli oli painajaismainen. Helle oli tyrmäävä ja hiekkakuoppa, jossa rastit olivat ripoteltuna sinne tänne, pölisi infernaalisesti. Sitten alkoi lupaavasti mustia pilviä kertyä ja ikinä ei porukka ole ollut niin onnellinen hetkellisestä kaatosateesta ukkosen rymistäessä ja salamoidessa mennessään.
Maasto muuttui täysin ja ilma viileni. Luojan kiitos, nyt todellakin pystyi ajamaan ja ns. freestyle monttu oli todella makea paikka kun kosteassa hiekassa oli loistava pito. Rasteilla oli sitä perinteistä ajotekniikkaa mutkiin ja hyppyreihin, mutta erikoisuutena tänä vuonna oli trial kuskit Sipponen ja Luhtasuo opettamassa kehon kieltä hidasajoon ja tekniikkaa extremelle. Se oli varsin onnistunut lisä leirin ohjelmaan. Markus oli kouluttajana Kantosen Oskarin ja muiden niin paikallisten kuin vähän kauempaakin tulleiden kouluttajien kanssa, jotka vapaaehtoisena vietti viikonlopun katsellen kun akat sudittelee minkä taitaa, miettien miten sanoa diplomaattisesti - kuule, ihan kiva, mutta se kaasukapula on se oikean puoleinen ja se kääntyy - :)
Ihan hauskaa oli ja olimme saaneet leirille tukijoita, niin kuljetusliikkeitä ja lähikauppoja sekä Allright oli mukana myös tukemassa naisten leiriä palkintojen ja tuotepakettejen muodossa. Ne saivat lämpimän vastaanoton.
Viikonloppu oli varsin onnistunut... kiitos kaatosateen!
"Esmeralda"

Virpi Miettinen kuvailee

Kävimme kokeilemassa kuvailun ulottuvuuksia Heinolan maaradalla olevien "nykytaiteiden ulkoilma näyttelyssä". Sessio sisälsi reipasta ja ennakkoluulotonta kokeilua ja kyllä meillä hauskaa olikin. Tuloksena syntyi kaikenlaisia ja todella tyylikkäitä otoksia. Aurinko porotti hellittämättä ja paikoitellen hiki valui noronaan selkää pitkin, mutta ei se hymyä hyydyttänyt kun keräsimme kimpsut ja kampsut kasaan yhdestä paikasta ja vaihdoimme kuvauspaikkaa kaksi päällä mopolla ajaen kamerajalat ja tikapuut sojottaen sinne tänne. =)

Joutsa cc 18.6 2011

"Aamusta paikalle, vaikka lähtö oli vasta iltapäivällä, mutta olin lupautunut talkoohommiin kun kyseessä oli ISDE tukikisa. Niinpä vietin aamun katsastuksessa auttamassa. Reitti oli se sama kun viimeksikin, mutta nyt se ajettiin toiseen suuntaan ja olisiko joku mutka jossain vähän muuttuntu, mutta pääpiirteittäin.

No kun sitten valmistauduin jo vaatteiden vaihtoon tuli ilmi pieni työtapaturma :) ajopaita ja housut roikkuivat edelleen alakerran pyykkitelineessä... kaikki muu oli kyllä mukana. Eipä hätää, luojan kiitos Make on laiska siivoamaan autoa, joten sieltä löytyi kuin löytyikin yksi setti. Housut oli 4 numeroa liian isot, mutta kun vyötäröltä kiristeli kaikki mahdolliset (onneksi niitä oli) kiristyslenksut ja tarrat ja nepparit niin ne pysyi jotenkuten jalassa. Paita nyt roikkui miten kuten, mutta onneksi pääntie oli sen verta pieni, ettei hartioilta pudonnut. Vähän kyllä kyseilin löytyisikö eriväristä paitaa, mutta vastaukseksi sain ainoastaan hysteerisen naurun purskauksen! Merkillistä...
Lähtö sujui aika ok, lähdin tosin ihan viimeisten joukossa kun oli ihan mönkkärin ohi ajo lähtö eikä yhteislähtö. Ohittelin siinä porukkaa aikalailla heti alkuun kunnes tulinkin sellaisen takavalon taakse, josta ei niin vaan ohi mentykään. Reitillä oli aika tuskassa kiveä ja ajolinjaa piti vähän katsella, ettei käy hassusti. Mistä tahansa yritin ohi aina niin ihan turhaan, ihailtavan taitavasti tie tukittiin. Välillä pääsin jo eturenkaalla vierelle vaan heti piti jarruttaa kun taas tylytettiin pusikkoon. Voi jestas! Ajo oli tuodella rankkaa kun ei päässyt ajamaan omaa vauhtia ollenkaan vaan patikot piti jyystää pohjien kautta ja koko ajan yritin kärkkyä paikkaa jossa pääsisi ohi. Mutkiin jarrutti niin paljon, että meinasin linttaa takakonttiin ihan tyystin. Kerran jo luulin hetken koittaneen kun meni mutkan pitkäksi ja pääsin sisämutkaan. Potkaisin vimmatusti pienempää, mutta hivenen turhan vimmatusti, kun loikkasi vapaalle ja niinhän se pari sekuntia kostautui ja piina jatkui. Mietin mitä se sillä voittaa kun on niin paljon hitaampi kuski kuitenkin. Sellainen peri suomalainen liikenne kulttuuri alkoi hivuttamaan hermoja jo siihen malliin, että kun yli kierroksen ajan olin yrittänyt ohi niin päätin sitten yhdessä patikossa survoa reunoilta kävi miten kävi. Likeltä liipasi, mutta ohi pääsin.  Paria irtokivillä lastattua pehmeää hiekkamäkeä lukuunottamatta reitti oli jouheaa ja ihan mukavaakin ajaa vaikka kiveä alkoi pyörimään jokapuolella ja patit senkuin kasvoi. Ei kyllä liiemmin harmittanut enää, menetin pelin jo tuohon episodiin, joten kunhan ajelin loppuun. Tuloksena kolmas sija, mutta aika häviöltä tuntui... "
-Esmeralda-

SM Aamuposti enduro, Riihimäki 28.ja 29.5 2011

"Ei ja ei ja voi ei. Kaikki meni kyllä taas niin keturalleen kun vain voi. Koko edellisen päivän kökin  huollossa ja en sitten oikein syönyt kunnolla. Pitkä päivä ja en tankannut tulevaan kisaan ollenkaan. Aamupalakaan ei mennyt oikein alas kun näytön paikka jännitti lienen kuitenkin. Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin ja varulta kävin ajoissa katsastuksessa kyselemässä onko sillä savupiipulla äänien puolesta asiaa radalle. No läpi se meni, taisi aika varovaisesti kääntää kaasua ja silti pamahti 110db. 
Vieläkään ruoka ei mennyt alas. Pyörittelin samaa suupalaa vartin ja sitten viimein nielaisin sen ja mietin meneekö hissi vain kellariin vai tuleeko ylös. Jäi kellariin. Lähtölavetille kun mopoa pukkasin tunsin jo kuinka lihaksissa ei ollut virtaa. Eilisen perusteella tiesin, että tulossa on reilu tunnin siirtymiä kivikko rumbaa. Great.
Jo ensimmäinen helpohko siirtymä veti kylmäksi. Alusta oli aivan liian tiukka. Pätkät oli luonnehdittu nopeiksi, mutta siirtymillä oli sitten kiveä kuin ajaisi salpalinjaa pitkin. Sinnittelin ykkösen alkuun. Pätkä oli peltoa ja metsäosuuksia ja pelloilla meni ihan hyvin, mutta heti kun reitti sysäsi metsään alkoi ohjelma. Kiviä oli vain yksinkertaisesti liika ja aina väärässä paikassa....tana! Extreme oli muutamia tukkipinoja ja se meni heittämällä, no problem. Jälleen pellolla kulki. En oikein tiennyt mitä ajatella. Yritin, mutta ei vain oikein toiminut. Kun ajoin kovaa niin jarrutin ihan liikaa mutkiin ja metsäosuuksilla kivikot antoi oheisohjelmaa riittävästi etten edes ehtinyt miettiä mitä piti tehdä. Seuraava siirtymä oli helpohko ja kakkospätkä oli crossirataa ja jippii-metsää siinä ympärillä. En ikinä ollut ajanut edes karhin crossiradalla eikä siis ollut mitään käryä minne suuntaan rata menee. Hyppyrien päällä vasta näki yllätykset kun lippusiimalla ohjattiin radalta ulos tai radassa olikin mutka ja meinasi itse ajaa ulos. Oli se huimaa! Rataosuus jälleen meni kohtuullisesti, mutta metsä....huokaus..niin se metsä. Tai lähinnä ne kivet siellä.Ylipäätänsä löysin välivapaita ja sössin ihme juttuja. Ihan kujalla. Manasin itseni syvimpään maankoloon rottien viereen ruuvimeiselin kanssa miettimään mitä tuli tehtyä kun jousia kiristin. Make oli vastassa maalissa ja toi takin ja yritti kannustaa ihmisrauniota pontevasti. Tästä seurailin johtajaa sitten huoltoon ja valmistautumaan pitkään 1t17min kestävään fysioterapiaan.
Aikaa oli vähän jopa levätä ja yritin syödä. Ensimmäistä kertaa turvauduin energiageeleihin. Ei muutakun ratsun selkään mars ja kolmosta kohti. Make tuli tietä pitkin vielä siihen asti kunnes siirtymä lähti metsäosuudelle ja otti takin. Ei kuulemma enää tarvinnut sitä, tulisi varmasti lämmin. Jätin ironisesti hymyilevän kaverin taakseni ja singahdin metsään. Voi pyhä Sylvi ja muut fiksut naiset! Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen (tosiasiassa varmaan pari kilometriä) Make oli metsässä seisoskelemassa sellaisessa kivipellossa. Siis loiva rinne, mikä oli ihan pelkkää kypärän kokoista irtokiveä. Jestas ja uijui. Sitä taisin hokea ja Make vaan nauraa ja huutaa KAASUA! Ja minähän kaasutin tai siis yritin. Etenin kaks kiveä sivulle yhden eteen ja niin se matka taittui. Reitti helpottui hieman. Nyt jopa näkyi maata kivien välistä. Siellä asustava muta iloisesti tarttui renkaisiin ja kuorrutti kivet jännittäviksi. Kaksi eteen yksi sivulle kolme taakse. Kaksi sivulle yksi... jne..kunnes yhdessä kohtaa kivet tulivat niin isoiksi, että työnsin mopoa kivenkolosta toiseen. Vihdoinkin se loppui ja AT asema reitin varrella tuntui sen verta kangastukselta, että uskoin vasta kun löysin jonon. Hetki lepoa ja kolmosta kohti siis. Se oli laskettelurinteeseen tehty ihan hauska pätkä. Olin varpaankynsiä myöden kohtuu hapoilla, mutta jostain ammensin ajamisen riemua vielä. Ihme, etten kaatuillut, ainoastaan siirtymillä nojailin ja kiikuin ja kupsahtelin. Tilanteeseen nähden ok suoritus ja huoltoon.

Kuva: Sportimage

Nyt muuten on faktaa se, että Oakleyn lasit kun sanovat että linssi on anti-fog, niin se myös on sellainen. Hiki valui ja pärskyi naamasta, vaan linssit pysyi auki, vaikka voimistelin stalderin taittoja ja comanechejä pitkin kivikkoa mopon keralla ja päällä ja alla ja ...
Toiselle kierrokselle Make joutui jo patistelemaan. Olin puhki, mutta oletin jääväni eloon. Kivikko ei psyykkisesti tuntunut enää niin pahalta, mutta sitten alkoi vatsa kramppaamaan. Kova alusta teki varmaan tehtävänsä ja jossain vaiheessa mietin miten en tajunnut löysätä sitä huollossa?! Typerys. Pätkä lähti kulkemaan kohtuulla ja extremelle asti meni hyvin, sitten alkoi taas krampit. Munamiehen lailla kippurassa ajelin hetken ja sitten helpotti. Ihan lopussa oli semmoinen ojan tapainen ja viimeksi tulin aika kovaa ja keulittelin siitä yli. Ajattelin tehdä nytkin niin. Insinööri laskennat petti ja tulin takapyörällä vastapattiin takareunaan ja siitä lähti sellainen takakorkea pukki, että saappaat olivat varmasti penkin tasalla kun hetken menin persus ensimmäisenä eteenpäin ja korkealla. Jösses! Olin liki varma, että poikenneiden osien määrä meillä yhteensä alkaa sadalla, kun ihmeen kaupalla mopo ei ollut valmis kuolemaan vielä. Laskeutui pyörilleen, minä pyrstöllleni jakkaraan ja kädet edelleen tiukasti stongassa kiinni (vähän niinkuin vanha ratsastaja, jos hevonen heittää selästä ei ohjista ikinä saa laskea irti) Kaasu oli valmiiksi annosteltuna, hartialukko toimi ohjausiskarina ja niin matka jatkui. Mitä ihm...? 
Viimeisellä pätkällä kramppi alkoi olla kokolailla pysyvä olotila ja ajaminen oli hiukan tuskaa. Selvisin hengissä kuitenkin ja kiitollisena lönköttelimme välilevyt vinksin vonksin maaliin. Oli synkkää, että näin tärkeä kisa meni ihan keturalleen, mutta minkäs teet. Harmitus oli kyllä infernaalinen! Jäin Hannalle muutaman pykälän ja ajassa nelisen minuuttia. C125 luokassa ihan siellä häntäpäässä"
-Esmeralda-

Panssari CC 8.5 2011

Kesän ensimmäinen kisa Suomessa. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli itseasiassa paistanut jo koko viikon ja kait edellisenkin enemmän tai vähemmän. Siinä määrin kuitenkin, että pölyn määrästä ennustettiin infernaalista. Lähtökarsinoihin pääsi sitä mukaa kun oli ajoissa katsastuksessa, ja starttasin aamulla ensimmäiseen lähtöön lähti siis kolmannesta rivistä edessään yli sata ukkoa. Edessä 2h nautiskelua...

"Lähtö oli klassinen cc versio, lippu kulki kilpailijoiden ohi ja kaasukäsi eli oikea pystyssä kunnes laukaus pamahti ja sai polkaista vehkeet käyntiin ja kirmata matkaan. Pamahti, pärinä räjähti ja singahdiettiin matkaan ja heti oli pari mopoa parkissa edessä olevalta riviltä ja puikkelehdin kärppänä ohi. Sitten ei nähnytkään enää mitään. Nyt tiedän miten merirosvolaiva lipuu usvassa kun tuntuu, että vallan leijuisi kun edes maata ei näy, eikä kyllä mitään muutakaan. Vältyin osumilta ihmeen kaupalla. Koko ensimmäisen kierroksen ohittelin mistä pääsin, sieltä täältä. Seuraavalla kierroksella yritin jo riehua ja kaasutella missä pystyin ja totesin vain vievän voimia, lopunviimeksi vaikutus keskivauhtiin oli mitätön. Reitti oli makea ja välillä pääsi hyppimään tieltä alas metsään ja muutama mäkikin oli matkassa. Ajoittain oli kyllä vaikea päästä ohi, niin kapeata latu oli ja jos oli tarjolla kaksi ajo-uraa niin sai olla todella vikkelä, koska tuurilla seuraavaksi reitti kääntyi juuri ohitettavan suuntaan, eli sille tuli sisämutka ja koko yritys valui hukkaan. Mutkia mutkien perään ja hiekka kangasmaastoa. Metsässä ei pölissyt ja oli nautinto päästellä polkua kun mopo toimi mukavasti ja ajamiseen tuli sietämätöntä keveyttä. Se oli kertakaikkisen fantastista. Ajovauhti on hivenen vielä treenin puutteesta ruosteessa ja tunnin jälkeen tunsin jo alkavani väsyä. Känsiä kivisti tottumattomuuttaan. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella meinasi käydä kalpaten, kun alamäen lopussa oli muutama patti ja sitten yksi iso ja tulin vähän huolimattoman kovaa ja jarrutin liian kovin ja hups, oikea ranne antautui. Olin tyystin unohtanut rannetuen! Oikea käsi lipesi stongasta ja eturengas heitti patista pattiin oikea vasen oikea vasen ja sakkasi monttujen pohjalle. Onneksi viimeinen sakkaus tapahtui vasemmalle -vasen käsi oli vielä tiukasti stongassa- ja vasempaan kääntyvän mutkan valli pelasti tilanteen. Sain oikealla kädellä taas otteen ja kaasutin ennenkuin kellistyn sisämutkaan. Ihmeen kaupalla tilanne oli ohi ja yhtään luuta ei mennyt poikki?! En edes kaatunut.. Taidolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.

Kierrosajat oli ihan ok, n.15min kummallakin puolen ja yhdellä tankkauksella pääsin. 8 kierrosta ja aikaa hivenen yli 2h. Olin jossain vähän alta sadan, mikä sinänsä yllätti hieman kun ohittelin mielestäni niin paljon porukkaa, mutta moni ajoi suoraan putkeen ilman välitankkausta. Kerran oli pakko kuitenkin käydä tankilla ja siihen hupeni jokunen minuutti muille hyvitystä. Tärkeintä tässä kohtaa kuitenkin oli se, että ajo sujui, ei kaatumisia ja täysin erilaiset iskarit kun ikinä tuntuivat istuvan mukavasti ajotyyliini. Sillä oli ilo ajaa.

-Esmeralda-

17.4 2011 Pärnu Offroad

Lelut laatikkoon ja rapakon toispuole...
Matkasimme ensin Paikuseen vähän ottamaan tuntumaa niin iskareihin kun maaperäänkin :) ja olihan se hiekka pehmeätä. Reissu lähti mukavasti käyntiin ja saavuimme iltamyöhäsellä Puhkekeskukseen majoitukseen. Osa suomalaisista oli jo ollut treenailemassa siellä perjantaina, mutta ajattelimme, että lauantai saa riittää. Meidän mukana reissussa oli jo Gotlannin matkalta tuttu Kimmo sekä pakulla vanavedes' Raumalainen "pariskunta" Riku ja Jouni. Ajamisen ohella vedettiin sokerihumala raumalaisten mörkölimpparista (Monster Energy suom.huom.) ja naureskeltiin hulvattomasti kielimuuria kuten: ..omuute pal ojas vet... tai.. kovastipalj.. no jokatapauksessa mukavaa oli kaikinpuolin.

Lauantai kääntyi sateeksi heti aamusta, mutta päätimme ajaa tuli vaikka mitä alas. Siirryimme iloisina Moto-Rauman leiriin sadetta pitämään. Paikusen reitti oli osittain vielä veden/lumen vallassa, joten ajelimme lyhennettyä lenkkiä. Ja voi Turkanen (lainaus raumalt') se oli sitten ihme touhua taas huojua tapeilta ja pehmeässä hiekassa vielä heti kylmilteen. No alkoihan se sitten sujua taas jotenkin kun ruuvaili iskareita muutama naksu kerrallaan tiukemmalle. Muutaman tunnin peuhattiin ja fiilis oli hyvä, kunnes Esmeralda joutui luovuttamaan leikin sikseen kaaduttuaan olkapäälle huolella. Onneksi oli se ehjä puoli, eikä se, mistä solisluu on jo toisesta päästä vinksin vonksin Espanjan muistona. Joka tapauksessa kaikki, mitä oli tehtävissä oli jo tehty alustan suhteen niin oli hyvä lopettaa siihen. Markus vielä siirteli kiviä hetken.

Markuksella kulki mukavasti ja mopo istui käteen jo aikalailla sopivasti. Laitilan reissu edellisenä viikonloppuna oli hyvää treeniä ja tuntuma kesärenkaisiin ja alustaan oli sisäänajettu. Niin haipakkaa paineli, että hyvä kun malttoi tulla pois. Sadekin mukavasti lakkasi niin oli hyvä lähteä Puhkekeskukseen pyörien ja ukkojen pesuun. Katseet vähän luottavaisemmin mielin sunnuntaihin.
Aamulla kävimme keskustelua ajaako Esmeralda vai ei. Olkapää kiusasi ja vasen käsi ei toiminut. Matkalaukun kokoiset kassit silmien alla kertoi jotakuinkin valvotusta yöstä. Päätös oli, että radalle, mutta jos ajamisesta ei meinaa tulla mitään niin sitten varikolle. Hinku oli ajamaan...edes katsomaan reitti muutaman kierroksen verran.

 Pääsimme varikolle rauhalliseen nurkkaan ja leiriydyimme jälleen raumalaisten kera...
"Kisapaikka oli suht lähellä yömajoitusta ja pöristelimme siis kokolailla hiekkaisen Pärnun halki kisapaikalle. Maapohja oli kaikkialla hiekkaa. Sitä oli vähän eri väristä ja eri raekokoa, mutta yhtälailla hiekkaa. Ja kylläpä sitä riittikin. Oli vähän hässäkkää kun ei oikein tiedetty mitä ja missä saatikka milloin. Kimmo oli jo konkari ja valisti minkä muisti ja saimme siis ilmoittauduttua ja lähdöt maksettua. Katsastusta ei ollut?! Siitä vaan sitten kamoja niskaan ja odottelemaan, että saisi ajaa lähtöviivalle.

Kaikki luokat ajoivat samaan aikaan, nopeimmat otti ensin startin ja sitten harrastelijat ja 85:t hetken perään. Tosin ekassa startissa joku insinööri kääntyi takaisin lähtösuoralle, eikä jatkanut suoraan reittiä pitkin, ja koko lössi oli noin minuutin päästä viivalla lähtöä odottavien niskassa. Huutelin siinä naapureille, että tänävuonna onkin vähän lyhyempi kierros?!... naureskeltiin ja odoteltiin kun ryhmät saatiin uudelleen järjestettyä. Nonniin liput liehui ja matkaan mars. Ja me perään. Yritin löytää ajorytmiä siihen upottavaan hiekkaan ja mopo nousi kyllä hienosti ja helposti plaaniin hiekan pinnalle -ainoa vaan, etten juurikaan pystynyt enää tahtomaan suuntaa. Löysin siihen jonkunlaisen kauhun tasapainon ja homma alkoi sujumaan. Reitti oli alle 10km pitkä ja 90% hiekkaa, pieni pätkä metsänomaista polkua ja pari soramäkeä. kisan kuluessa alkoi jo pakollisia patteja kasvamaan siellä täällä ja montut senkun syveni. Jonkun aikaa ajettuamme Make pyyhälsi ohi ja täytynee myöntää, että mietiskelin siinä hetken miten Turkasessa se pystyy ajamaan siellä niin kovaa...

Make kuraisena takakontissa kärkkymässä ohituspaikkaa, herää kysymys mistä kautta tuo toinen on ajanut? :)

Tunnin  kohdalla satuimme varikolle yhtaikaa ja odottelin siinä, että Make saa tankattua ensin. Meilllä ei ollut huoltoa ollenkaan vaan täyttelimme itse bensakannut ja tankkasimme sekä etsimme vaihtolaseja. Make ihastui pienellä tankillaan varikkoon niin paljon, että kävi siellä kuulemma neljä kertaa koko kisan aikana.. Muutamia kertoja puolin ja toisin haukkaili jostain kuopan reunasta tai sakkasi patin nokalta niin, että sitä seurannut lepatus ja oheistoiminta olisi varmasti ollut filmatisoinnin arvoista, mutta kaatumisia ei tullut kun pari molemmille. Huimia nurinmenoja kyllä näki, joskus jopa ihan nenän edessä ja tulikin kiire päästä aitiopaikalta pois, ennenkun itse on osallisena näytelmää. Kerran yksi ukko tuli vasemmalta ja toinen oikealta samaan aikaan ohi ja kummallakin haukkasi jotenkin niin, että törmäsivät suoraan edessäni yhteen ja pyörät onneksi kimposi erilleen ja ukot kilkkasi toisiinsa ja pyörähti juuri mopon mentävän aukon verran toisistaan kun sen sekunnin aikana kun kaikki kävi ei juuri itselläni ollut mitään tehtävissä. Sitä seurasi muutama Puuh! Puuh! Puuh! kypärän sisällä. Joskus meinasi hävyttömästi kiivetä selkään kun toinen konttasi mutkan rännissä eteen. Kerran väistin juuri tuollaista eteen kaatuvaa potkaisemalla mopon ulkovallista läpi ja samassa meinasin jäädä Maken alle, joka samaan aikaan hyökkäsi takaani ulkovallista läpi. Heh.. hauska tavata. Reitti pehmeni entisestään, mutta se ei häirinnyt niinkään kun se, että olkapää alkoi olemaan aika tulessa. Mutka ajo muuttui haparoivasta lähestulkoon katastrofiksi, kun stonga ei pysynyt enää suunassa. Päätin silti jatkaa loppuun ja joka kerta maalisuoralla katsoin siellä isoa kelloa montako kierrosta vielä jäljellä. Myönnän: kaasu ei auennut enää halulla vaan tahdolla. Hauskuus oli jo häilyvä termi, kunnes viimein numerot vilkutti nollaa ja se oli siinä! Ei. Enää. Metriäkään.

Markus tuumi olisivansa voinut ajaa tunnin vielä iloisesti ja hiekan huumassa varmaan enemmänkin. Ehkä pimeän tultua sen olisi voinut sieltä hakea.. tai sitten kun bensa olisi loppunut. Jokatapauksessa ihan onnistunut viikonloppu - olkapäätä lukuunottamatta- ja Make oli 11:ta luokassaan ja minä kannoin pinon erilaisia palkinto voimajuomia ohella kotiin pystin, jossa luki: Pärnu Offroad 2011, soolo naised, II koht. Eli siis kakkoseksi. Ei muutakun toivotimme toisillemme luonnikasta reissua kohti kotosuomea ja kivenlohkareita, jotka jääkausi sinne jätti valuttaessaan kaiken tämän hiekan alas tänne viroon"
-Esmeralda-

MP Racing Enduro 13.3 2011

Nurmijärvelle suunnistin siis heti kun sängystä jäykillä jaloillani pääsin :)
Reitti sisälsi 3 MK:ta ja sen 2 kertaa. D luokkaa ei ollut, joten luokkana oli C125.

"Täytyy nyt kyllä myöntää, että parin päivän leiri kaikkine riekkumisineen painoi kropassa, ja vielä muutenkin treenasin vähän normaalia enemmän viikolla. Jalat oli hitaalla muusta puhumattakaan...en siis lähtenyt kurkoittamaan kuuta taivaalta. Katsastuksen äänenmittaus oli ohjelmanumero sinänsä. Ei minun kohdalla, mittasivat alle 110 kun raja on 112dp, mutta käännytettyjä oli monia. Toiset palasivat uudelleen yrittämään kun änkkään oli tungettu ensin mekaanikon sukat ja emännän pulloharjat. No täkythän lenteli iloisesti vaimentimen päästä kun mittaaja käänsi kaasun täysille. Ränränränrän....Plop.. ja taas lähti kuti :). Avustaja sitten poimi niitä muutaman metrin päästä roikottaen hännästä, kuin kuolleita rottia. Jotkut yrittivät monta kertaa, varmaan meni jo mekatsulta kalsaritkin, vaan ei. Joku taisi vaihtaa ihan uudet villat änkkään varikolla ja sitten näytettiin vihreätä valoa ja sai työntää mopon parcférmehen. Huimaa touhua.
Vaihtelin loput vaatteet päälle ja joku Länsi-Uusimaan toimittaja tuli tekemään juttua samalla. Make hoputti jo lähtöpaikalle. Juu juu.. aina naisia saa odottaa.. Ei muuta kun ottamaan ekat lämmöt työntämällä mopo loivaa ylämäkeä aina lähtöön asti parisataa metriä. Liukupohja saappailla aika hulvattoman hauskaa hommaa. Täysin tekniikka laji. 

Kuva: Jake Monacosta

Reitti sinällään oli lyhyt ja 1 ja 2 MK:n väli oli reilusti laitettu 200m. 3selle olikin sitten matkaa jo ehkä kilometri?! Lähdöstä lyhyt pyräys tiellä ja kun rännin päähän asetuin niin keho suorastaan natisi jäykkyyttään, vaikka kuinka olin yrittänyt pyöritellä osia irti toisistaan. Valo sammui ja vot, meinasin naapahtaa jo ensimmäiseen mutkaan. Kanitusta, jäpitys ja jök. Miten niin koomassa?! :). Peltoa alkuun ja sitten metsään, jossa jalkaspoorit oli yllättävän matalat. Jalat ei yltäneet maahan laisinkaan ja reittikuvauksessa sana haastavuus tarkoitti lienen syheröä, jota polku luikerteli ristiin rastiin. Spoorihan oli hyvä, ongelma oli metsähallituksen puolella. Puut oli väärässä paikassa. Puulta puuhun ja välillä puusta puuhun. Puiden takana ei mutkassa ollut tilaa, joten päästäkseni koukkaamaan piti mopoa kallistaa ulkomutkaan kun stonga ei mahtunut muuten puun ohi. Jouduin siis pysähtymään ja kallistamaan ulospäin kunnes sain kammettua myös jalkatapin puun kyljestä ohi ja nilkuttamaan puuntakaa ympäri, vain tullakseni seuraavalle puulle. Tämäkään ei ollut vahvin lajini. Tekniikka opetusta? Anyone? Luojan kiitos välistä latu aukeni jouhevampaan malliin ja muutamia kivikko kinkamia ja mäkiäkin matkaan oli laitettu, mutta ne selvitti kaasulla. Ruhtinaalliset 200m 2MK:lle ja samaa settiä tyrkyllä. Keli oli aika nuoskalla ja raskas, mutta vaikka kroppa oli väsynyt niin yritin keskittyä olennaiseen eli etenemiseen. Puuttui kyllä selkeästi terä, täytyi myöntää itsellekin. Pätkän loppuun oli hauska rossirata. Siinä vähän innostuinkin ja mutkissa oli doseeraus tallella niin pääsi oikein mukavasti kallistamaan. Mopo kyllä on niin pehmeä spoorisäädöissä, että tapeilla ajettuna tuntui lähinnä yhtä huteralta kuin vastasyntynyt varsa. Piristi silti. Lyhyt siirtymä 3MK:ta kohti ja se oli kokonaan peltopyöritys.

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Jake Monacosta

Vajaa 4km aurattua -no tavallaan- latua. Taktinen ja näköjään pakollinen reilu 10cm lumimatto pohjana ja siinä yhtä monta jälkeä kun mopoja oli jo mennyt. Ristiin rastiin ja niistä sitten valitsit mikä eniten miellytti tai minne satuit joutumaan. Mutkissa valinnan vara oli suppeampi, mutta sitä oli silti. Lumen alla oli todella liukasta ja päätin ajaa isohkolla vaihteella ja hillityllä kaasulla sillä pienikin avaus sai takapyörän vain rankaisemaan suurta maailmaa vimmatusti ja vauhti ei noussut mihinkään. Tästä sitten huoltoon ja toiselle kierrokselle. Aikaa oli ruhtinaallisesti, sillä ajoin pätkät ihan putkeen, kun toiset jäi lepäilemään ja evästämään ennen seuraavaa MK:ta. Toisella kierroksella alkoi spoori puhkeamaan ja ainakin jalkaspoorit oli täynnä saappaan reikiä. Yksi sellainen pääsi yllättämään toisella MK:lla ja sisämutkan tukijalka upposi reittä myöden sillä seurauksella, että mopo köllähti tyytyväisenä päälleni pötköttämään ja jalka siellä spoorinreunan ja mopon välissä. Jalka oli kuin oppikirjan mukaisesti istutettu jukkapalmun taimi: yli puoliväliin vartta ja tiukasti. Olin siihen asti pitänyt ajopaikkani, mutta siinä rimpuillessani menetin etumatkaa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan ja täysin yliluonnollisen ponnistelun tuloksena työnsin mopon suorille käsille lähestulkoon pääni yläpuolelle takaisin spooriin ja kampesin jukkapalmua hangesta kun ensimmäinen kuski tuli. Kallistin mopon takaisin syliin ja laskin sen ohi. Seuraava tuli onneksi heti perään, mutta taas ehdin nostaa mopon ylös, kun kolmas ukko pöristeli paikalle. Tiedä sitten millä enää sen viimeisen kerran sen nostin, mutta luojan kiitos pääsin jatkamaan matkaa. Jukkapalmukaan ei ehtinyt juurtua. Viimeinen peltopyöritys oli paljon parempi ajaa nyt, siellä alkoi olla yksi jälki yli muiden ja mutkissakin vähän rännin tapaista. Varmaan siinä ajoin takarenkaankin puhki, en ainakaan aikaisemmin laittanut merkille, että ilmat puuttui -tosin vain alareunasta :) niin kyllähän sillä vielä pääsi.
Kuten tuumin aikaisemmin, en ehkä ihan näin valmistautuisi kisoihin ja varsinkin juokseminen ja pelaaminen tuntui väsymyksenä jaloissa vähän joka reunalla. Kisa oli silti hyvää treeniä ja ajat kertoi kyllä, että ohittelu episodeista huolimatta ajo ei kulkenut kovin hyvin spoorissa, pellolla ajat sen sijaan olivat noin kympin sakissa kun loppusijoitus oli C125 luokassa 16:ta. 
Mukava kuulla myös, kuinka yllättävän paljon on tuttuja huutelemassa kannustushuutoja reitin varrella. Jotkut tunnen äänestä, mutta vaikken takaisin ehdi huudella niin piristää se kummasti. Kiitos vaan kaikille :)

Kuva:Jake Monacosta

Tässä oli minun talvikausi, loppuu se penkissä paarustaminen ...tana.Se on kisojen osalta paketissa N.Y.T! :)"
-Esmeralda-