torstai 2. toukokuuta 2019

Kausi alkuun vaikka läpi harmaan kiven.

Jo koko kevään vaivannut merkillinen "uupumus" kulminoitui päitsiin ja siitä palautumiseen. Lähinnä siihen, ettei palautunut enää. Lenkillä ei puhettakaan, että voisi juosta kokoajan ja kahdenviikon kuluttua päitsistä yritin lähteä fillaroimaan niin ylämäet piti taluttaa kun hengästyi vain niin kovasti eikä voimia ollut. Ensin mietin olinko saanut jonkun jälkitaudin, mutta verikokeet ja sydänfilmit kertoi kaiken olevan normaalia. Otettiin vielä yhdet verikokeet. Rauta ferritiini arvot. Raja-arvot on 100-300 ja kun arvo on 30 on elimistön kaikki rautavarastot käytetty loppuun. Sain lukemaksi 12, mikä on aikalailla arvojen ulkopuolella. Syitä voi olla monta - stressi, jatkuva urheilu ja ehkä pisteenä i:n päälle lihan syönnin vähentäminen. Vaikka yritänkin kyllä syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Sain välittömästi rautakuurin, joka jatkuu 6-12kk. Kuulemma näin huonoksi päässeen varastotilanteen korjaamiseen voi helposti mennä se vuosi. Ups.
Nyt muutaman viikon jälkeen jaksaa jo paremmin, ihan huipputehoja ei vieläkään saa irti, mutta sisu ja adrenaliini korvaa hetkellisesti voimanpuutteen 😀 ja enemmän ehkä vaikuttaakin palautumiseen, joka nyt on selkeästi hitaampaa. Tilanteen siis huomioon ottaen jaksoin yllättävän hyvin ajaa viron reissulla ja päivä päivältä paremmin, että kyllä tästä vielä noustaan. Taas.

Moottoriliiton aluevalmennukset on alkanut Marko Tarkkalan kera enduroa ja motocrossia sekä myös EM ryhmän treenit, että kyllä tässä tavoitteista pidetään tiukasti kiinni. Olen myös CMX joukkueessa MM kisoihin Hollantiin syksyllä.

Kesäenduroa päässyt jo vähän testailemaan ja alustan säädöt hakusessa. Ei ihan pelitä samat kun viron pehmeillä hiekkaradoilla ja kangasmetsä poluilla.

Ilta-aurinko laskee jo varikolle kun treenit on alkamassa Sipoossa. Tässä kohtaa ensimmäinen mutta ei varmasti viimeinen kerta ja kello 22-23 illalla kun pelit pesty ja valmiina seuraavaan päivään. Kello riemastuttaa 5.30 aamulla, mutta nyt tekeminen tuntuu, että olisi elossa taas ja elämällä suunta ja tarkoitus. Ei kai se suorittaja sulistaan pääse ja vastoinkäymiset vain hetkeksi pakottanut ottamaan askeleita taaksepäin. Mennään sinne asti kun eväät riittää - pääasia, että olen itse onnellinen.
                                     -Koska onni ei ole olotila. Se on toimintaa.
-Esmeralda-