Kaikkea pitää kokeilla - ainakin kerran

Enduroa, tai siis niiko vanhan ajan tyyliin: mantsaa. Tai siis oli vissiin senverta lyhyempi kisa, että N kirjainkin jäänyt välistä pois :) Kyseessä oli Classic pariajo kisa ja alunperin piti lähteä PE suzukilla, mutta sen takaiskarit kaipasivat niin kipeästi huoltoa, etten viitsinyt lähteä sitä sinne rikkomaan. Joten kun kerran crossilla sai mennä niin viimeinen aivopieru oli painella kisaan Hussella.
Pätkä oli itseasiassa Toukokuun endurokisan kakkos MK ja onneksi pahin kivikkopätkä oli jätetty pois. Meinaa oli tuokin kivipolun pätkä aika totinen noilla jousilla. Kummankin piti ajaa 5 kierrosta - satuimme päätymään pareiksi Maken kanssa, joka lähti hauskuuttamaan itseään mun RM suzukilla. Taktikoimme tutustumiskierroksen jälkeen, että Make ottaa hole shotit, jonka tekikin ja minä perään omat 5 kierrosta, jonka teinkin ja Make sitten lopuksi jäljellä olevat 4. Tämä siksi, kun reitti oli aikalailla mutaisen märkä ja kaikki asiaankuuluvat spoorit ja reijät löytyi jo heti kättelyssä. Mikäli se menisi huonoon kuntoon niin Husse voisi olla pulassa. Tai minä lähinnä.

Olin rikkonut ilmeisesti tokalla tai kolmannella kierroksella takakumin, mutta eipä sitä tuolla huomaa kun noh.. tiedättehän, Vasta muutama satametriä ennen maalia tuo pirulainen pullahti vanteelta pois niin sitten mentiinkin avoväistössä kuin ajokoira. Nilkutin vaihtoon ja Make lähti matkaan. Liekö mistä johtui, vai kaikesta ihan kuun asennosta mudan määrään niin siinä alkoi etujarru hirttämään rumpuun kiinni. Moottori ei meinannut jaksaa enää työntää kapinetta eteenpäin ja täydellä kaasulla kokoajan niin oli niin rikkaalla, ettei meinannu oikein kiertääkään enää. No maaliin pääsi kuitenki. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeenkin tulimme toiseksi! Olin yllättynyt, sillä kivikossa piti ajaa tosi maltilla, vaikka nyt iskarit oli huollettu ja korjattu (kiitos Hakala service) ja tuli hypystä alas vähän jopa joustaen verrattuna siihen kun ennen muistutti enemmän suorilta käsiltä lattiaan paiskattua paksua tietosanakirjaa.

Konttiin riitti ihan pikavilkaisukin kertomaan, että tiesi mitä tekee seuraavat 3 tuntia... Mutta hauskaa oli! Vaikka kilvanajo on aina totista kun kypärän saa päähän niin nyt suussa oli kuitenkin hyvä hauskanpidon maku, eikä verenmaku. Siinä ei ole kuin pienen pieni nyanssinomainen ero, mutta silti fiilis on ihan eri. Kotiin tuomisina pari isoa pulloa erittäin laadukasta konjamiinia ja racing leivänpaahdin, jonka tienasin taisteilijan tunnustuksena! :)
-Esmeralda-

7.6 2015 Jussi Vehviläisen MX school

Voi pojat.
Joskun silloin kun aloitin vuonna 2008 olin ensimmäistä kertaa kyseisen kaverin (siis hän oli juuri silloin aloitellut valmennushommia) treeneissä monen yhteensattuman summana ja ikuisesti jäi mieleen leveällä sawolla annettu neuvo:
".. sinne hyppyrriin männään kuasulla, pietään kinttuloilla kiinne ja sitte leiskautettaa nii pitkälle ku männöö..."
No sanomattakin selvää, tein kaiken ihan juuri niinkuin sanottiin. Kaasua oli hiukan ja sillä se se ei menny kovinkaan pitkälle mut meni niin pitkälle kuin meni :)
Nyt seitsämän vuoden jälkeen kumpikin meistä oli selkeästi oppinut jotakin. Aika paljonkin.
Eilinen kisa painoi kirjaimellisesti luissa ja nivelissä, joten kotari tuntui vähintääkin menevän kuin kissa tassuillaan. Pääsin kuitenkin aika nopeasti ajorytmiin ja ajo oli todella rennon ja jouhean tuntuista. Hussella ajo ei ole sekoittanut laisinkaan "omaa" ajoa ehkäpä jopa päinvastoin. Ajamisessa on sietämätön keveys.
Vehviläisen kyky antaa henkilökohtaista palautetta jokaiselle (olikohan meitä 13) erikseen oli hämmästyttävä. Miten ihmeessä se kykeni muistamaan kuka pitää mitäkin sormea kytkimellä tehdessään mitä milloinkin ja jätti tekemättä ?! ?! Ehkä siinä onkin se ero valmentajissa..
Päivä eteni loistavasti ja vain hetkittäin väsymys painoi lähinnä keskittymisen puutteena. Olisi kokoajan pitänyt ajaa "omaa kovaa" niin olisi pysynyt skarppina. Kun vauhti hiljeni hetkittäin lenkillä niin ajatus lähti harhailemaan. Loppua kohden huomasin jälleen kun väsymys hiipi kuskiin niin stumppailin laitteet takajarrulla jälleen. Merkillistä miten sen annostelu kyky lamaantuu? No, jokatapauksessa, aivan loistava päivä. Tuli jälleen itseluottamusta ajamiseen ja onnistumisen riemua vauhdin hurmasta puhumattakaan :)
Suosittelen, jos teillä on mahdollisuus kyseisen kaverin oppiin päästä. Itsellä kävi hyvä tuuri, kiitos Rintakosken Arto... ja Vantaan moottorikerho.
Päivästä jäi käteen myös hieno diplomi sekä tsemppari palkinto...
-Esmeralda-

Heinola 6.6 2015 Classic MX Cup I

Päivän sana: Välivapaa. Kuuluu kuulemma lajiin.
Tasan vuosi sitten heitin voltin täällä ja hajoítin eturistisiteen ja reisilihaksen.
Nyt ajattelin vetää maaliin sekä mopo, että kuski ehjänä ja haasteena ajatus tuntui itseasiassa vaikeammalta kuin vuosi sitten.
Varikolla oli kunnon karnevaali meininki ja enpä ollut tiennyt, että on näin paljon vanhaa kalustoa liikkeellä. Husky katsastukseen ja eipä siinä kummia ihmetelty.. osat suunilleen paikoillaan ja renkaitakin kaksi. Äänenmittaus loisti poissaolollaan. Eipä sillä, puolet olisi varmaan hyllytetty :) Tunnelma oli lämmin ja rento ja porukkaa tuli juttelemaan "keltanokan" kanssa ja oikeastaan paljoakaan näistä kapineista ymmärtämättä tyydyin nyökyttelemään... Kehuivat mopoa hienoksi ja olihan se. Äänikin kuin muinaisessa Messerschmitt:ssä.. ainakin tästä äänet kannattaisi mitata moottorin puolelta eikä pakoputkesta. Oikea myyränkarkoitin :)

Kuva: Virpi Miettinen

Olin siis valmistautunut "talvisota" meiningillä ensimmäiseen classic mx koitokseen. Harjoitus + 2 erää á 10 min + 2 kierrosta.
Ajatelette varmaan, että 10 min - pikkujuttu. Niin minäkin, kunnes kävin kokeilemassa. Se vedettiin 194 sykkeellä koko reilu 10 min. Tuon malmikasan paimentamisesta on rento ja jouhea ajotyyli kaukana. Kyllä sai jäpittää ja kiskoa ja puristaa ihan koko rahalla. Stongasta sai pitää kiinni ihan kuin tupet olisi ollut kolme numeroa liian suuret ja lipeäisi paikoiltaan jos hellittää otetta. Eräältä kanssakilpailijalta kuulin määritelämän: jatkumo ja se osoitti erittäin hyvin tuon mopon liikettä. Siinä todellakin oli painon aikaansaama jatkumo. Myös sillon, kun se meni jonnekkin ihan muualle kuin piti. Tämä olisi siis nyt kolmas kerta, kun ajaisin kyseisellä kapineella.

Kuva: Virpi Miettinen

Kuva: Virpi Miettinen

Kuva: Jake Monacosta

Lämmittelykierroksilla piti ajaa puomille paikka, mutta lähinnä meni ajoharjoitteluun. Ensimmäisellä kierroksella yksi kaveri syöksyi kylkeen ja kaatoi nurinniskoin meidät ja husky sammui tietenkin. Mietin lähteekö se ikinä enää käyntiin. Onneksi sisävalli oli niin korkea, että pääsin sen päälle seisomaan ja polkemaan tulille. Kolmannella käyntiin hämmästyksekseni. Yritin adaptoitua tuon mopon ominaisuuksiin aika vaihtelevalla menestyksellä ja tuntui, että vaihdelaatikko koostui 5 vaihteesta ja 17:ta välivapaasta. Aina kun tarvitsin pienempää  tai isompaa vetoon mutkaan tai muuhun kriittiseen paikkaan arvonnassa tuli välivapaa. Siinä sitten milloin kurkkimaan etulokasuojaan tai harrastamaan muita kevätjuhlaliikkeitä kun laitteet sakkasi parkuen santaan ja vannon, että taisi joskus mäntä pilkottaa pakoputkesta. Ihme, ettei se haljennut. Yritin muistaa tuplata vaihdepoljin liikkeen, vaihtoliike tapahtui ei nilkasta vaan polvesta.

Kuva: Virpi Miettinen

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Virpi Miettinen

Ensimmäisessä erässä kohtalainen lähtö. Ensimmäisessä mutkassa pääsin sumpun kiertämällä ja ohittelin heti aika monta. Toisen mutkan kolarinkin väistin täpärästi. Olisiko reilu kolmisenkymmentä ollut puomilla, A ja B yleinen. Eli itse ajoin siis tuossa B yleisessä kun menee vuosimallin mukaan.
Kolme viimeistä kierrosta kädet oli aika loppu, hakkasi niin kovasti käsille, etten ollut lainkaan varma enää pysyykö ote tangosta. Muuten ajo sujui yllättävän hyvin - välivapaita varmaan toistakymmentä, mutta pysyttiin pystyssä ja radalla ja ohiteltiinkin joitakin. Olin ensimmäinen, joka liputettiin 7 kierroksella täpärästi ulos ja olin 10:s. Harjoituksissa olin 14:ta.
Onneksi Jake oli tullut kuvaamaan karkeloita, sillä minulla ei ollut huoltomiestä. Sai hiukan hengähtää kun joku muu työnsi mopon takaisin varikolle. Erän saldona pakoputkesta pudonnut pultti, emoputken kiristysmutteri löysällä, kiksin stefa vuoti öljyä ulos samoin toinen takaiskari oli korkannut öljyt pihalle. Öööö.. ei näillä montaa erää pysty ajamaan?!
Toiseen erään laite parsittu kasaan kutakuinkin ja koska tuntui käyvän vähän laihalla laitoin ilmaruuvia vartin kiinni. Sillä seurauksella kävi alhaalta vähän rikkaalla ja kun joutui käyttämään jonkin aikaa lähdön järjestelyssä niin oli jo niin jurrissa, että kun puomilta piti irtaantua niin lähti kuin purkka tukasta. Kurlasi ja pärisi vain ja muut meni kahta puolta ohi. Sitten kunhan vauhtiin päästiin niin ajo sujui paremmin. Muutamassa paikassa oli kyllä aikamoisia rytkyjä ja sellaisia takakorkeita tuli, että PDS:n heittämät pukit on lastenleikkiä noihin verrattuna. Jos hyppyrin nokka oli vähääkään terävä niin se legendaarinen "jatkumo" käänsi tuota nenän kautta ympäri välittömästi. Riippumatta kaasusta. Ihmeen kaupalla päästiin maaliin ja nyt sijoitus parani jo niin paljon, että lopputuloksissa olimme 8:s!
Oli todella hauskaa ja tapasi paljon uusia ihmisiä ja aurinkokin paistoi taivaan täydeltä. Palkinnoksi neitsytmatkasta saimme Tähtisuoritus pystin muistoksi.
Kuukauden päästä Sipoossa olisi seuraava cup osakilpailu kunhan, mutta sitä ennen pitäisi korjata hajonneet osat jotenkin, ettei nyt uusia tarvitsisi ostaa.. kun vain tietäisi miten... KVG jälleen...
-Esmeralda-

Tarkkalan valmennus 31.5 2015

Kuva: Kristiina Komulainen

Sinällään historiallinen hetki, koska kyseessä oli Suomen Moottoriliiton ensimmäinen järjestämä naisten ajovalmennus. Maajoukkue valmennuksiahan meillä on ollut aiemmin, mutta tämä oli siis kaikille naisille avoin, kuitenkin ajatuksena, että tavoitteena on osallistua kilpailuihin tai muuten kehittyä kilpakuljettajana. Meitä oli Marko Tarkkalan kera reilu kymmenkunta kuskia paikalla Erkylän maastossa ja aurinko paistoi.
Päivä oli itselle ainakin antoisa, löysin - noh oli jo tiedossakin - omat heikot kohdat ja ne oli auttamatta kurvit edelleen-taas-. Niin kovat kuin pehmeät eli mutka ajo ylipäätänsä. Muuten ajo sujui mielestäni hyvin ja olin aika tyytyväinen. Yritin pitää yllä vauhtia kokoajan niin kuin kellot olisi käynnissä ja toki välillä joutui jonottamaan tai odottamaan, mutta aina kun oli tilaa niin ajoin vauhdilla. Ja kun en jaksanut "täysillä" ajaa niin huilasin pienen hetken ja taas ajoin niin kovaa kuin pystyin. Vältin pudottamasta vauhtia surffailuksi. Eilinen hyvä mieli jatkui mopon suhteen ja alusta toimi todella mukavasti myös kivikossa sekä patikossa. Kivipolkuun pystyi heittämään jopa isompaa niin, että matka jatkui eteenpäin ja puolet kivistä jäi taputtelematta. Patikoissa kantoi hyvin ja sielläkin pystyi ottamaan yhtä isomman vaihteen käyttöön. Aikaisemmin linttaili kivikoissa minne sattuu ja patikot jyysti kuin jalaton hirvi.
Tarkkala oli valmentajana nimensä veroinen: tarkka. Näki jopa, että yritin paikata kurjaa spoorimutka tekniikkaani pitämällä etujarrulla etupyörää rännissä :) siitä oli rentous kaukana. En saanut kiinni ajatuksesta: ajele kuin olisit maitokauppaan menossa. Eli tiedän mitä harjoitella. Muuten ajo tuntui rennolta ja hyvältä kyllä, mutta mitä enemmän yritin mutkissa ajatella mitä teen sitä huonommin ne meni. Markon oma näkemys vanhoista tutuista: mutkarasti, jarrutus, röykkysuora jne toi raikkaan erilaisuuden jo niin moneen kertaan pureskeltuun kauraan, että ei tuntunut puuduttavalta. Rastien reiteissä oli sopivasti muita elementtejä mukana, että pystyi siinä sivussa petraamaan toisintoja niissäkin. Vaikeusasteeseen pystyi vaikuttamaan omalla ajovauhdilla ja kokeilemalla eri linjoja.

Varmaan haastavaa näinkin laajalle tasohajonnalle pitää valmennusta, mutta mielestäni Marko onnistui siinä hyvin. Piti asiat riittävän yksinkertaisena ja totuushan on, että ajamisen oppii vain toisintoja treenaamalla. Sitämukaa kun ajotunteja kertyy niin kertyy taidot ja rentous kunhan tekniikka on kohdillaan niin vauhti nousee melkein itsestään. Kunhan on nälkä kääntää kaasua.
-Esmeralda-

SE-Team CC Sipoo 30.5 2015

Ehti jo muutaman kerran harmittaakin kun tuli ilmoittauduttua kyseiseen karkeloon. Vettä tuli vähän väliä ja reitti oli käytännösssä crossirataa lukuunottamatta savista peltoa tai savista metsää tai kivista savikkoa. Mielessäni näin jo reitin joka on möyhennetty liki puolimetrisille urille vieriviereen ja pellot tunkiota muistuttavaa mönjää missä rämpii kuskipoloisia, jotka on päästä varpaisiin kaikki saman värisiä. Maalailin kuvaa, jossa kuskit ponnistelee eteenpäin laahaten perässään mäskistä mopoa kun etana kotiloaan..
Kattia kanssa. Ihana olla väärässä! Reitti oli todella makea. Sade varmaan hillitsi hiukan pölyäkin, vaikka sitäkin riitti aikalailla. Luksus aikataulukin: startti vasta kahdeltatoista ja ei ollut kiirettä kun kisapaikallekin ajoi vajaa tunti.Maken startti oli vasta klo 14.00
Jonain päivänä saan vielä hepulin. Mopo kiukutteli taas tuttuun tapaansa edellisenä päivänä eikä lähtenyt käyntiin. Selvisi, että sytkäboxi on saanut kipeää jossain vaiheessa ja liitinkaulus oli puoliksi poikki. Eipä tullut kipunaa ei. Uusi boxi pistokkeen päähän ja vot. Miten  hel***issä voin aina saada sen rikki jostain?!? Viron kisan jälkeen en ollut metriäkään ajanut sillä, eli onneksi ei siellä minnekkään matkanvarrelle jäänyt.

Lähdön odotuksessa tosin vielä kerran yritti pullikoida eikä käynnistynyt, (joo tiedän, läppärungossa on yksi läpännurkka rikki ja taitaa vähän vuotaa ohi kun seisoo todella kallellaan- korjaan sen ihan totta!) mutta vihdoin sain tulille enkä uskaltanut vaihde päällä starttia ottaa, kun ei välttis niin herkästi käynnisty. Sain silti ihan ok startin, kolmantena matkaan. Tilaa oli ja suurimman osan ajelin yksinäni ja sai ajaa todellakin omaa ajoaan.

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Mika Vuorinen Photography

Kuva: Kim Stenberg

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Jake Monacosta

Ainoa "miinus" oli, että crossirata ajettiin kokonaisena. En ole kyseisellä radalla (tosin millään radalla ollut tänävuonna kotarilla) ajanut ikinä, joten havaitsin nopeasti ja kipeästi, että hyppyreitä oli kahta lajia: pöytiä ja sitten A-malleja. Noista jälkimmäisistä lähinnä se alastulo oli mieleenpainuva. Sitten kun en enää muistanut kumpi oli tulossa pöytä vai nyppylä kun nokasta sitä ei nähnyt niin otin varulta lähestymis rampilla hiukan pois. Toiset ajoi maata pitkin ja toiset lenti taivaissa - ihme, ettei kukaan hypännyt kenenkään niskaan. Onneksi.Reitti kulki radan ympäristössä ja täytyy myöntää, että kun talkoissa kävimme edellisellä viikolla niin en todellakaan voinut uskoa, että tarjolla olisi sellainen setti. Oli se niin "karmeassa" kunnossa silloin vielä ja ihan vaiheessa. Rata oli kuitenkin vaihteleva, pohja oli hyvä ja tarjolla oli kaikenlaista maastoa. Ihmeen vähän myös se kului. Meille oli reitti lyhennetty hiukan kun ajoimme vain tunnin, joten 5 kierrosta tuli saldoksi minulle. Sillä irtosi naistenluokan voitto reilun 2 minuutin marginaalilla ja koko lähdön viides sija (naiset, nuoret ja vetskut) ja täytyy sanoa, että mopo toimi niin hienosti että varmaan itkin ja nauroin vuorotellen. En ollut edes kokeillut tuota iskaria ennen kisaa, mutta nyt tuntui vihdoin kaikki olevan kohdillaan. Viimeisellä kierroksella stumppasin kerran - liian rajulla takajarrulla. (Tapahtuu annostelu häiriö yleensä kun alan vähän väsymään) ja huoltovarikon alkupäässä etsin tovin vapaata, että voin työntää mopon varikon läpi, mutta muuten kaikki meni todella hienosti. Olin todellakin tyytyväinen. Ihan kaikkeen.

 Palkinnoksi tuli hmm.. räväkät pinkit tupet. Jos laittaisi ne Husseen vm -71 niin silläaikaa kun muut kieriskelevät nauraen lähtötelineissä niin voin singahtaa matkaan...?!

Make otti startissa myös kolmannen paikan, mutta aika pian siirtyi johtoon ja pitikin sitä puolen minuutin marginaalilla aina toiseksiviimeiselle kierrokselle, missä iski väsy. Takana olikin jo liki 2 tuntia ajoa. Siihen asti ajo näytti kyllä todella hienolta, rennon kevyeltä ja vaivattomalta. Toinen palkinto tuli kuitenkin, vaikka joutui Tirkkoselle antamaan periksi.

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Jake Monacosta

Kuva: Jake Monacosta

 -Esmeralda-