tiistai 5. maaliskuuta 2019

Endurofinlandia 2019

3.3 2019, aurinko paistaa ja pakkasta noin -10.
Aivan unelmasää jotokselle, jossa kierros on n.36km pitkä. Kolmella kierroksella saisi diplomin ja kisahan tämä ei ole vaan ihan vain ajopäivä Kanteleen krossarien järjestämänä.
Kuskeja oli päivä houkutellut paikalle reilusti yli sata olikohan liki 140?! Reitille lähdettiin kukin omaan tahtiin ja ajattelin sipaista sen kolme kierrosta. Ajovauhtina sellainen reipas siirtymävauhti jota jaksaisin ajaa sen kaikki 3 kierrosta. Ruokailu oli myös tarjolla ja mehua reitillä.
Lähdettiin Antin kanssa matkaan peräkanaa ja täytyy sanoa, että kyllä oli viimeisen päälle hieno reitti. Välissä oli pätkiä metsätietä tai peltopyöritystä (sanan varsinaisessa merkityksessä 😂 ) ja muu olikin sitten vallan spooria. Hienoa spooria.
Taukopaikalla puolimatkassa otimme mehuhuikat ja matka jatkui pitkin metsiä ja peltoja. Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli jo hirmu nälkä ja piti syödä leipää ja kaffetta. Niin ja salaatti. Sitten toiselle kierrokselle. Ensimmäinen tauot pois laskettuna taittui noin 1h 20 min ja ei muuta kun takaisin raiteille. Reitti oli edelleen yhtä hieno kuin ensimmäisellä kerralla. Ja mehu oli ihan yhtä hyvää taukopaikallla. Nyt piti jo ottaa vähän lihakeittoa ja leipää, että jaksaisi vielä viimeiselle kierrokselle. Antti päätti jättää ajot kahteek kierrokseen ja tulihan siinäkin jo 75 km ajoa. Aika oli aika tismalleen sama 1h 20 min.
Läksin vielä viimeiselle kierrokselle ja paikoin oli jalkaspoorit menny pulveriksi ja muutaman kerran joutui kylkimyyryä kiikkumaan kun jalka jäi jonnekkin kiinni tai upposi. Hyvin jaksoi ajaa ja tämä viimeinen kierros meni pari minuuttia nopeammin 1 h 18min. Eli tasaista vauhtia, välillä joutui ajelemaan jonon hännillä, mutta kun latu aukesi niin sitten meni reippaammin. Hieno treeni ja tulihan siinä 105km taitettua.
 En jaksanut paussata kelloa tauoille, joten pudotti keskinopeutta kun seisoskeltiin mehujonossa...
Koomista oli tämä pelto sykkyrä. Metsät oli suoralinjaista ja jouhevaa ja pellolla mentiin monenmonta mutkaa edestakaisin. Ehti miettiä jo, että seuraavan mutkan jälkeen kyllä tämä loppuu vaan ei. Aina tuli uusi mutka. Kun katsoi ympärilleen niin kuskeja oli monia menossa edestakaisin jokapuolella peltoa jossain mutkassa. Mutta sai kantata. ihan jalkatapit ja pakoputki rahnusti kiinni kun niin kallellaan mentiin. Ja oli se kivaa. Ihan oikeesti. Hurjan iso kiitos järjsetäneelle porukalle!
2300kcal jäi matkalle ja maksimi palautumiset 120h, enempää se ei kerää. Tosin en muista millon viimeksi ehtinyt näyttää nollaa kun kokoajan menossa.
Ensiviikon loppuna olisi kotikisa Askolassa - ja sitten Päijänteen ympäriajo seuraavana. Jos sitten lepäisi hiukan.
Esmeralda