Lähdimme jo torstaina mestoille kun kesälomilla oltiin niin sama mennä jo pätkiä katselemaan.
Oli juuri hiukan satanut sillai sopivasti, ettei pölissyt ja pito oli oikein sitkeä tintta. Hienoja pätkiä tiedossa.. tai siis olisi ollut, ellei yläkerran putkimies olisi hajottanut pääsulkua ja näinollen vettä tuli seuraavan päivän aikana liki 50mm. Sitä tuli noin 45mm liikaa. Sateessa kävelimme 1 ja 2 pätkät. Hienoa settiä siltikin, mutta en todellakaan tunnistanut niistä muutamia mäkiä enää kun tontille tulin.
Kisa aamu koitti tahmeana, mutta ei satanut enää. Vesi lainehti kyllä jokapuolella. Kun viimein pääsin matkaan niin edessä olikin aika totinen siirtymä taikka pari. Yli kaksisataa mopoa kun oli kuoputtanut ja kaivanut ja tonkinut reitin kertakaikkisen perusteellisesti niin siinä oli riemua kerrakseen. Luonnollisesti olin ratketa intoon. Lyhyine jalkoineni olin enemmän kuin pulassa jälleen.
Saviränniä, limaisia kiviä ja esiin kaivettuja juuria. Upotuspaikkoja. Nam. Ja sitten ne väittää, että mutakylvyt rauhoittaa. Karikuusen Anskun kanssa vietettiin siellä laatuaikaa todenteolla. Isä-Karikuusi oli oli seuraillut missä porukka menee ihan vain savun perusteella. En muista milloin olisin rämpinyt samanlailla, ehkä 2008 Hallilan herkkuenduro, en myöskään muista 200:sen ikinä pöhisseen keittopisteessä?! Jono pudotti välillä vauhdin niin heti alkoi tapahtumaan ja salitreenit vedettiin taas maastavetona yli 100kg helposti. ja monasti.
Pätkät oli kuitenkin aika hienoja, muutama ylämäki oli puhki ja niihin oli jonoa kun linnanmäen suosituimpiin hupilaitteisiin. Yli 100m parhaillaan... ihan niinkuin siirtymilläkin.
Jossain olin temunnut sitten kytkinrungon poikki, ja oma taival jäi kakkospätkälle. Siinä oli sellainen hassunhauska mäki, joka oli kaluttu kallioon asti (kävellessä en edes moista tajunnut/nähnyt) ja sain ihan mukavan pidon reunaa pitkin, mutta sitten olisi pitänyt vähän kevittää kytkimellä ettei hyydy niin kapine jäi käteen kaikkineen päivineen ja tippui roikkumaan letkujen varaan. Noh. Pelit sanoi köh poks ja arvatkaa minne painovoima hoitaa malmin kun se alkaa kallistumaan?!
Alarinteeseen tietenkin. Tankinkorkki edellä. Jarruttelin siinä alastuloa minkä nivuset kesti ja säästyttiin suuremmilta kalustotappioilta. Tosin moottori kastui niin, ettei meinannut millään enää lähteä käyntiin. Ennen viimeistä polkaisua kerroin sille, että se todellakin on viimeinen. Sitten jätän sen sinne. Ei tyhmä mopo. Yskähti käyntiin ja niin me paarustettiin maaliin vajaa puoli pätkää jäljellä ja kytkinkahva pysyi kyydissä kun kouristuksen omaisesti telakoi etusormen sen ympärille. Ajelin puoli cockerspanielilla maaliin ja ajattelin, että kunhan pääsen huoltoon niin saan vaihdettua tai korjattua sen. Kun siirtymä alkoi samalla lutakko kivikko rumballa päätin siirtyä asfaltti soturiksi ja suorinta tietä lähtöruutuun. En olisi enää jaksanut kikkailla rikkinäisen kahvan kanssa sitä siirtymää...
Harmi, odotin todella paljon kisaa ja tuplaharmi, että sade teki tepposet. Kisan reittipäällikkö Harri Pippuri oli tehnyt miehen työn tuon reitin tekemisessä. Ja koko talkoo porukka tietenkin.
Make oli vissiin ajellut jotain muuta reittiä, kun ei se kuulemma niin pahaa ollut ja hyppinyt jostain juurista viihdyttänyt itseään ettei poloinen tylsisty! Oman luokkansa toiseksi ja yleiskilpailun 4:s. Mutta ihan varmasti siis jotain muuta reittiä ajanut!!! ;)
-Esmeralda-
