Pärnu Paikuse enduro 16.-17.5 2015

Mopot check. Herätys 04.15.

Tulimme pelipaikoille perjantaiaamuna ja kävimme hiukan kävelemässä pätkiä. Kyytsönen oli meidän mukana ja voi elämä sitä juttua tuli ja suunnilleen 99% painokelvotonta. Tarinat liikkui navan alapuolella lähes joka asiasta ja jos ei se sieltä alkanut niin sinne se päättyi etu tai takapuolelle ja puolet "xxx:n -faijoista" oli aina mukana. Ok, inside joke, mutta välillä ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa vai hypätä vain vauhdissa autosta ulos...

Pätkät oli aika samoja, mitä aikaisempina vuosina, mutta helpotuksen huokaus - suot oli pois reitiltä. Kuuluisa legendaarinen torpedosuo on toivottavasti historiaa. Samoin muutama muukin..

Enskapätkällä oli sama suo, mikä aina ja vaikka siellä ei ollut satanutkaan kuulemma moneen viikkoon, lehmät lennellyt vain... silti maisemat oli aikalailla vetiset.
Alkoi illalla satamaan ja hetken tuli ihan kaatamalla. Veti aika totiseksi, mutta onneksi loppui lyhyeen. Pätkät ei todellakaan kestänyt enää yhtään enempää vettä. Nytkin tukit melkein kellui extremen takaosassa. Ensimäisellä kierroksella ei edes ajettu pätkää kun odoteltiin, että kuivuu. Sitten kun sinne pääsi niin tulikin vähän nojailtua juuri tuolla  uittotukki sektorilla. Ratanauhatolppa meni etuvanteen pinnojen välistä ja jök. Muuten menikin ihan hyvin. Kaikkien isojen kelojen ja tukkipinojen jälkeenkin paisari oli vielä ehjä :)

Kuva: Sanna Karikuusi

 

Annamaria Karikuusen kanssa ajeltiin siinä sitten peräkanaa, odottelin pahoissa paikoissa ja vinkkailin mistä kannattaa tulla. Mikäs siinä, oli ainakin seuraa :)
Oma innostus kostautui alun riehan jälkeen ja älysin pudottaa vauhtia järkeväksi ennenkuin tulee noutaja. Olin muutaman kerran kiinni urissa - mitkä jalat?! - ja Ansku paineli enskapätkällä ohi kun vietin laatuaikaa yhden spoorin täytteenä. Nostotalkoissa meinasi jo oikeasti happi loppua ja joku suomalainen jo huuteli että jaksaa jaksaa! No toki, en tännekään ajatellut sammakoiden ruuaksi jäädä  :)

 Ajelin sitten Anskun kiinni ja jonkin aikaa se ehti sudittamaan hiekkaa kypärän täyteen ennenkuin pääsin ohi ja sitten löysin ATV:n könyämästä reitillä. Pahus. Ne lähti meidän jälkeen, mutta niillä lienen joku eri reitti, sillä joka vimmatun kierros noin puolivälin jälkeen oli aina joku tonkija jaloissa pyörimässä. No siinä sitten possujunassa temmellettiin maaliin, sillä ei siitä ohi oikein siellä päässyt. Pehmeä hiekkareitti kiemusteli kangasmetsässä ja oli tarpeeksi tekemistä väistellä puita ja omaa takavaloa ja mönkijät örvelsi laidasta laitaan koko reitin leveydeltä. Ja vauhti oli juuri niin pumppaava ja hiljainen, että mopo kiemurteli upposannassa kuin humalainen käärme, mutta juuri senverta kuitenkin, ettei siitä ihan niin vain kaasuteltukaan ohi.

Ensimmäisen päivän jälkeen kontti näytti lähinnä räjähtäneeltä pyykkituvalta.

Kuva: Sanna Karikuusi

Toisena päivänä crossissa oli mukavat urat. Ainoa vain, että ne oli aina vääränlaiset ja väärässä paikassa minulle :) aika könyämistä. Pyörillä tosin, ei naamallaan. Extreme meni ihan suht putkeen. Siirtymät alkoi jäytämään selkää jumiin kun joutui roikkumaan takavalon päällä iskarin jäykkyyden takia. Aamulla olisin löysännyt sitä, mutta tekninen tarkastaja tuli heti keulimaan, ettei remonttia saa tehdä. Löysäsin sitä sitten ensimmäisessä AT huollossa. Helpotti vähän. Itseasiassa aika paljonkin.

Joka kerta kun tuli pätkälle se oli ihan erilainen. Ekalla kierroksella junttasin oikein huolella yhteen sinne ilmestyneeseen uraan. Uria oli kaksi ja toinen oli jo täysi joten ei ollut vaihtoehtoa. Onneksi yksi katsoja oli juuri siinä lähellä ja huusin että tule auttamaan. Urhoollisesti jotkut kauriinnahka pikkukengät jalassa loikki mutaikkoon ja auttoi kiskomaan mopon ylös. Anskukin tuli jo ja huutelin että älä tänne tule tää on pohjaton - koska oma mopo killui jalkatappien varassa.. toinen ura oli jo tyhjä joten pöristeli sieltä ja onnistui pääsemään yli :)

 

No toisinto edellisestä ja taas lopun pätkää ajoin jonkun tonkijan perässä. Viimeisellä kierroksella sitten istutin (junnumoka) extremellä johonkin perinteiseen uraan joka alkaa 10cm syvänä ja mutkan takana onkin jo reilu puolimetriä ja minuutin tuhtasin siinä ennenkuin pääsin jatkamaan. Enskalla sammutin pariin kertaan vehkeet urissa kun aivasti johonkin juureen, mutta en jäänyt mihinkään jumiin. Ja kun se vimmatun kömpijän takavalo taas tuli eteen niin epätoivon raivarilla linttasin yhdessä sisämutkaan kuolemaa halveksuen juuri ja juuri eturenkaan verran eteen niin tonkija joutui jarruttamaan ja hitto että suuttuikin. Huuteli sellaisia sanoja, mitä ennen en ollut kuullutkaan - en tosin osaa kirota viroksi :) Varmaan ansaitsin joka sanan, mutta edes tämän kerran halusin ajaa omaa vauhtia ja tuli ihan mukava aikakin. Maalissa vähän katselin kukahan se voisi olla, jos pahoittelut esittäisin, mutta kaikki oli ruskeita päästä varpaisiin joten en tunnistanut sitä.

Fiilis oli hyvä, vaikka Ansku oli podiumilla ykkösenä hienoisella erolla - edettiin niin vuoronperään - niin olin iloinen, että jaksoin ajaa hyvin ja vaikka oli paikoitellen huono tuuri niin onneksi pahimmassa paikassa oli mäntyjen lisäksi onneksi myös Karikuusia tietä opastamassa. Kiitos siitä, säästi varmasti monelta nostelulta. Yllättävän hyvin myös mopo toimi?! Lähti mukisematta töihin kun piti ja kulki hyvin. 

Kakkosena maaliin siis ja Makekin tuli luokassan kolmanneksi. Alla tyylinäytteet extremeltä:

Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu...Sen täytyy.

-Esmeralda-