Rakkaat ystävät, on taas aika kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa ihanaa ja lämmintä joulua sekä yltiöpäisen menestyksekästä ja railakasta Uuutta Vuotta!

Kiitokset sponsoreille ja tukijoille, vaikka kaudella loukkaantumiset kiusasivatkin ihan harmiksi asti  niin silti muistoihin jäi uskomattoman hienoja kokemuksia ja hetkiä. Tähän kuuluu sanoa: "tää on vaa sitä motorsporttia..." Onneksi ei mitään suurempaa pysyvää vammaa jäänyt. 

Heinolan MM-osakilpailun keskeytys oli ehkä kauden harmittavin sekä kisoihin valmistautumista kiusannut mystinen vika mopossa - joka myöhemmin paljastui oikuttelevaksi staattoriksi- mutta edelleen, kaikki mikä ei tapa ei pidä antaa sen hajottaa vaan vahvistaa :) 

Erityisen suuri kiitos kuulunee jälleen niin toki vanhemmilleni kuin myös Jussille. "Päitsi päämekaanikolle", jonka apuun jouduin turvaamaan tämän tästä mopon ja auton korjauksissa. Siinä vaiheessa kun itsellä oli jo keinot ja usko loppunut niin Jussi kääri hihat ja keksi keinon ja uskoi korjaavansa sen. :) 

Ensi kausi on vielä avoinna, katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti vähemmän loukkaantumisia. Kohti uutta vuotta ja toivottavasti uusia kujeita - sinkki pinkeänä!!!!!

Dear friends, it is time to thank you all this year and wish a lovely and warm Chriswtmas and succesful new year!

Thanks to all sponsors and supporters even though several accidents were making trouble during the year. Yet I collected a lot of good memories and moments. In this works phrase " this is only motorsport"  I'm happy that didn't suffer any major injury in the end.
Heinola World championship with DNF was a big tear. Also the weeks before the race the several mystic broblems with bike was depressing - and in the end after race we found the part what cost the trouble. Faulty stator. Over and out.
What doesn't kill you makes you stronger. I hope. I count on that.

Special thanks belong to Jussi. Not to forget my parents but he " the head mechaican" who did continue where I left. When my ideas and knowledge was running out he had a knowledge to have an idea and fixed it.

Next season is still open, lets see what comes.. less injury I hope.
Towards to new adventures! With full gas! 


-Esmeralda-

Vesijärven ympäriajo 13.9 2014 - Round about Vesijärvi

Pitkästä aikaa kisoissa.

Siitä on ikuisuudelta tuntuva aika, kun viimeksi ollut kuramopon kyydissä. Jalkakin alkaa olla jo terve. Heinäkuussa kävin kerran hiekkarallia ajamassa ja pari päivää sitten sänkipellolla kokeilemassa niin silti enduroon tuo on ihan uusi jykevä tuttavuus. Make päätti startata piikillä joten lähdin kisaan sitten Maken 300 2T:lla. No okei, odotettavissa oli helppo kisa ja sillä uskalsin lähteä matkaan tuolla. Oman mopon käyntiin lähtemis/lähtemättömyys mysteeriä en ole vielä jaksanut/viitsinyt/ jne selvitellä. Heinolan kisojen jälkeen en sillä ole ajanut. 

Tuohan on älyttömän hauska pyörä ajaa, voimaa on - noh - tarpeeksi :) Oikeata enduroa en kyllä ollut ajanut metriäkään vielä, mutta kohtahan sekin hoituu.

Long time no competitions.

It really has been awhile after last time ride with enduro. My foot starts to be quite okay. A little sand race in july and few days ago a bit field race but it's really nothing - the bike is a very massive and new acquaintance. Markus decisded to start with 125cc in that race so that leaves the 300cc to me. Well, it seems to be easy race so it migtht be okay.

My own bike is still sitting at corner after Heinola race and haven't really done anything to it..

That 300 is hilarious bike to ride, there is power enough but I have not tested it in real enduro, you know in woods with stone and all that yum yum. That is thing what seems to be taken care soon.

Ihankuin jännittäsi. Aivan simona. Typeriä asioita, mitä ei ole tullut mieleenkään aikoihin. Saako potkaistua edes käyntiin kun jalat ei todellakaan yletä maahan. Puristuksia senverta, että koko painolla hyppään kiksille, jotta murahtaa käyntiin.

Vihdoin päästiin itseasiaan. Oli ihan sukasta pyöriä pitkin varikkoa ja miettiä oksentaako nyt vai kohta. Tyhmää, mutta ei ollut ihan kotoinen olo.

Kun moottori pärähti ensipotkaisulla käyntiin ja läksin matkaan niin kaikki muut ajatukset katosi. Nyt oli tuttu tunne, keskityin etenemään. 160km Vesijärven ympäri kirjaimellisesti.

Reittimerkit oli hiukan hukassa ja harhailtiin siellä täällä heti alkuun. Eikä kyse ollut siitä, ettäkö minä olisin puusilmä, seikkaili siellä muutkin. Ensiksi oli jokin käsittelykokeen tapainen. Kiihdytys jarrutusrasti. Tosin lippumies selitti jotenkin epäselvästi, etten oikein päässyt jyvälle mitä piti tehdä. No kaasutin vimmatusti ja yritin pysättää. Jälkimmäistä heikolla menestyksellä koska ensimmäistä tuli aika paljon :)

It looks like I'm suffering nervous problem while waiting the start. Thing what is quite unknown to me in that scale. I found my self thinking what if I can't kick it run because I have to jump to it with all my weight to make it run. And my poor feet are not too short just too far away from the earth. To make it run I have to jump to the kick start with all my weight.

Finally. It really sucks to go around and around the pit while thinking would I throw up now or then. Engine started nice and after that I lost every other thought. Just ride. 160 km round about Vesijärvi..

Route marks was a bit lost so we were lost also.. the fist test was some kind of handle test; throttle and try to stop as short as you can. I guess. It was unclear what to excactly do where and why.

Ekalla pätkällä alku oli peltoa ja sehän oli ihan hauskaa, vähän oli nauhat kateissa ja hukassa minne piti mennä, mutta sittenpä menikin metsään ja kättelin ensimmäiset kivet tällä kaverilla. En onneksi kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Ainoa varmaan mikä liikkui ylösalaisin mopossa oli ketjut, jotka hakkasi ohjureihin. Tsiisus. Kyyti oli siinä määrin jämäkkää, että piti ihan aikuisten oikeasti hiljentää jos meinasi pystyssä pysyä. Vaikka pykälää ohuempi jousi taakse vaihdettiin edellisenä iltana niin silti se oli vielä omaa jousta moninverroin jäykempi. Pysyin ihmeen kummankaupalla pystyssä ja selvisin hengissä metsäpolku osuudesta, joskin enduro mittapuulla tuo polku oli vielä aika kivetöntä ja jouheaa. Ruuvailin maalissa naama hikeä (tuskan hikeä?) valuen iskareista naksuja ja nappeja ja muttereita auki. Huoh. Seuraavalla pätkällä mentiinkin aikamoista kippuraa hiekkamontulla ja meinasi jalkojen pituuden puute hiukan tiukoissa mutkissa ahdistaa. Itseasiassa tämän pätkän maaliin Maken piikistä hajosi moottori ja matka katkesi siihen. Minä pääsin karpaasin kanssa maaliin ehjin nahoin ja matka jatkui. Luojan kiitos miten kätevää olla voimaa riittävästi kun meinasi kallistua nurin ni senkun käänsi kahvasta ja kapine hyökkäsi niiltä sijoiltaan ja matka jatkui :)

First test started with field and that was fun. Track tapes was lost there but found my way to woods and literally "shake hands2 with stones at first time. Boy I was thinking was there anything else going up an down than chanis?! Not the suspension for sure. It was robust ride. I survived to the end not to mentioned that it really was not so stony and rough path in enduro scale. I opened the every screw ande nuts lot what I found in suspensions and sweating my ass off. The next test was totaly different. It was tiny little serpentine at sand pit. Had to be really carefut that don't hit your own tail light at curve. As a matter a fact Make's engine broke down just at the end of this test.. I reach the goal with the fatty giant and sometimes it was nice to have so much power, when ever it started to fell down just thruottle and it jumped to attack like a goldeneye from bowl.



Kuva: Satu Hiltunen

Ensimmäisessä huollossa pohdiskeltiin tajusiko kukaan mitä siinä rastilla piti oikeasti tehdä? Kaikki siitä tuntuivat enemmän tai vähemmän kaasutellen läpi. Huoltoaikaa oli tuntuvasti ja bensaakaan ei hirveästi ollut mennyt. Siirtymiä ajettiin pääasiassa hiekka ja asfaltiteitä pitkin. Maantiellä oli haastavaa ajaa tasavauhtia kun taisin olla niin kevyt, että pyörä tuppasi kiihtymään kokoajan ja tasakaasulla ajaminen oli käytännössä mahdotonta kun meno oli eikujookueikujooku... Mutta matka jatkui ja näin kun mitään paineita suorituksesta ei ollut niin itseasiassa minulla oli todella hauskaa. Jälleen avasin vielä iskareita. Meno alkoi jo muistuttamaan jousitettua kapinetta. Itseasiassa seuraavalla pätkällä oli jouhevaa metsäpolkua juurineen ja kivineen - okei aika mietoa, mutta kumminkin - niin pääsin jopa ihan fiilikseen.

At the first service we were wondering did anyone really got a glue what to do at the first "throttle and brake" test?! Not really :) I had service time more than ever and weather was awesome and no pressuse about the race so I felt great. I opened the suspension what I still had left there and it started to drop to curtsy when pushed. Pleasant. The next test was smooth path at woods and I started to catch the feeling of riding.

Kuva: Markku Laukka



Tohkeisani rynnistin pitkin metsää ja stumppasinpa laitteet sitten kun pikku silta tuli yllättäen mutkan takaa nokan eteen. Äkkijarrutus ja valmis. Voi pahkasika. Kiikuin siinä tovin kun yritin ylettää potkimaan laitetta tulille. (Kuka vimmattu /%¤¤&#¤& irroittanut startin tästä.. :)...) läks se viimein ja syöksyin pellolle. Ja olipas muuten liukasta. Pelto oli vihreää niittyä pitkällä heinällä ja kaksi ensimmäistä mutkaa menin miltei takavalo edellä ja jos olisin ollut hypyrin yllä ilmassa olisi linkutus ollut täydellinen. Nyt vaan satuin olemaan pyörät kiinni pellossa niin meno näytti lähinnä amatöörimäiseltä räpiköinniltä. Pystyssä pysyttiin ihme ja kumma.

I got excited and rush at the woods when suddenly track took tight turn and behind that was bridge what looked really slippery. I brake down a way too much and engine died. (&¤%==%"#/? OMG! I wasn't able to kick it run again at that position (who the #£%&$ had remove the electric starter at this one..?) so I need to push it a little a bit here and little a bit there and didn't quite reach so little a bit.. and there I was dancing in the middle of race track with that fatty giant. Great. I got it run again and swoop to field and that was slippery with a capital S. Long green grass was lying on the track and I had fun like tinsmith at oiled tin roof. I win lottery and stayed on two wheels.

Sitten käytiinkin pienellä extremellä ja katsoin tukkirataa hetken kylmä rinki ajohousuissa. En ollut kertaakaan edes kokeillut tällä pyörällä mitään estettä. Minkäälaista. Nopea päätös ja sivuutin vaihtoehdon taluttaa sammutetuin moottorein mopo jotain siimoitettua kujaa pitkin. Tukeille siis. Rynnistin matkaan kuten ennenkin ja kappas kehveliä kun tuo kaasun annostelussa oli oman mopon voima muistissa, joten tämähän sylkäisi tukeille hytti pystyssä moro. Ei. Voinut. Enää. Hidastaa. Pöllit oli niin liki toisiaan, että oli yritettävä selvitä näillä asetuksilla. Ja hyvinhän se meni, viimeiseen vaakarenkaaseen tökkäsi hiukan, mutta onneksi vieressä oli rengas, joten jalka yletti potkaisemaan ja vot. Rata selvitetty. Hienosti tapeilta, keulien ja kaikkea. Ja 95% ajasta ihan herran hallussa :) Seurasin vain ratsua vanhana ratsastajana ja yritin kaasutella sopivissa väleissä ja toivottavasti sopivasti. Päädyin maaliin pyörilläni enkä selälläni ja olin suunnilleen litteä onnesta. Niinku onnistumisen onnesta. Hurmoksessa säntäsin matkaan ja kaasutin vahingossa mustaa viivaa...

There was surpreise at middle of tracks. Extreme test. I looked the log pile with and starting sweat. I haven't tried any kind of what ever extreme with this bike. Ever. Great. There was option to by pass this extreme with pushing the bike at marked track around this parking place so fast decicion and heading to logs. I throttled like my own bike ( so it was too much) and this one stormed with a wheelie to the logs. I could. Not. To slow down anymore. Logs were so close each other so I just had to go on. What a performance. Wheelie through the extreme with standing on foot pegs. 95% was only lord knows how did it go. But it looked good :). So called: Happy ending, and thrilled about that I throttle (too much again) on way again, and left black stripe behind.


Kuva: Jari Saarinen



Kuva:Jari Saarinen

Sattuipa kyseinen valokuvaaja tuonne testin varteen ikuistamaan tuon ja täytyy sanoa, että tunne oli aivan toinen kuin miltä se näyttää :)
Matka jatkuu oli välitankkausta ja vielä pätkiä, jotka noudattivat aikalailla aikaisempia, eli helppoa maastoa - onneksi - ja lystiä oli. Naiset jättivät pari pätkää väliin ja olisi siirtymiäkin ollut helpotettu, en vain tajunnut seurailla sinisiä nuolia ja ajelin näin pitkän kaavan mukaan suurimmaksi osaksi, mutta ei haitannut. Mahtui matkaan yksi kiperähkö kivikko siirtymäkin, mutta nyt tässä oli jonkinlaista joustoa, joten hyvällä rauhallisella rytmillä etenimme moitteetta.
Viimeinen AT olikin sitten aikamoinen torikokous. Odotimme siinä kärkeä kiinni ajavaksi joten minä odottelin siinä noin50 min. Mikäs siinä oli turistessa classic kuskien kanssa ja kuunnella historiaa ja tarinoita. Huomattavasti huonomminkin ajan voisi viettää. Kisaajat kasattiin yhteen, jotta viimeinen pätkä, joka ajettaisiin pareittain sprinttinä sujuisi jouhevasti. Alkuun oli hiukan pyörittelyä ja aika liukkaan oloistä maastoa. Rynnistin kaverin ohi ja mielestäni jopa innostuin vallan,  vaikka jälkeenpäin videolle tarttunut pätkä näytti lähinnä hyvin hyvin varovaiselta etenemiseltä. Sen täytyy olla kamerassa vika... :)
Maaliin saavuin naisten luokan voittajana kaikesta kommelluksesta huolimatta - ja ajon koko kisan reitinkin läpi ja vähän päällekin. Hauskaa oli todellakin ja kiitos Makelle, joka lainasi pyöräänsä.
Se ressukka ehti varmaan ekaa kertaa uransa aikana laskemaan puut polun vierestä, mut ei valittanut kuitenkaan.
Toinen kierros olisi ollut jo helpompi kun alkoi vasta päästä vähän jyvälle tuon sielunelämästä. Voi olla kyllä, etten ihan tuollaisenaan lähtisi oikeata enduroa ajamaan, voisi tulla tuska ja hiki.

Day was going on and tracks was easy and women class was allowed to have a short cut from some parts but I didn't notice those marks and drove the complete track. It was okay, we had time enough. The last TC (time check) point was really market meeting. We were waiting the first riders there about an hour. Sun was shining and all classic class riders was there and told stories from "good old times" and golden years. That was really good entertainment and time had wings. The last test was sprint model where started with pair. That was fun. In the end I win women class, even though there was everything small happening between here and there. Thanks to Make who borrowed his bike. At the first time in it's life that bike had deffenetly time to count every tree next to riding track but didn't complain :)
Next round would be much easier I just started to understand how that bike works. But not quite my bike without few changes.. 
 

Kuva: Satu Hiltunen

-Esmeralda-



- R

Horsepower Z

Vito on siitä näppärä kapine, että se kuljettaa pontevasti mukana kaikenlaista. Ars Auttoisten avajaisista matka jatkui Turkuun ja otin Z:n mukaan viikonlopun viettoon. Vastaavasti pari katupyörää tuli kotimatkaan kuramopojen sijasta ja eipä siitä paljoo ollut apua, vaikka takakontissa oli yli 260 hevosvoimaa lisänä.
Käytiin nimittäin penkittämässä ohimennen Molitorissa kun Turun suunnalla oltiin liikkeellä.
Tehokäyrä oli Z:ssa totisen tasanousuinen ja olihan se jo aikalailla tiedossakin kun käyttäytyy todella sivistyneesti ja tyrkkää kivasti koko kaasun alueella. Ei määrällisesti paljoa enempää kuin vakiossa mutta laadullisesti oikein hyvä ajettava. Äänenvaimentajana todennäköisesti hiilikuituinen Ackrapovic - ihan täyttä varmuutta ei ole kun nimilätkä puuttuu.
BTW mikään ei äkkiseltään kuullosta niin siistiltä kun moottori, joka laulaa n.11000 rpm laulua tasaisen puhtaasti. Sormet korvissakin nosti ihokarvat pystyyn ihan vaan silkasta innosta :D

-Esmeralda-

Elämän helmiä

Jos liikutte tuollapäin niin poiketkaa... luovuuden vimmalla laskin kynän irti ja jäsensin muutamia runoksi luokiteltuja ajatelmia tuonne :) Kuvaajana tuttu Racefoton Virpi Miettinen.
-Esmeralda-

6th international confrence of women and sport Finlandiatalolla 12.-15.6 2014

 

Kuva: Nita Korhonen



Päädyin kera moponi edustamaan kyseiseen tapahtumaan http://www.iwg-gti.org/ (täältä lisää siitä)
ja jos minä sain nauttia kerman seurasta ni niin sai mopokin. Se päätyi jakamaan maton Michele Moutonin Audin kanssa. Kyseinen ladyhan voitti rallin MM osakilpailuja nelisen kappaletta 80-luvun alussa ainoana naisena ikinä ja eipä sen jälkeenkään kukaan ole paremmaksi laittanut. Parisen tuntia postailin F.I.M:in http://www.fim-live.com/en/ standillä ja onneksi ei kauempaa, sillä jaloillaan kärvistely ei ihastuttanut kovinkaan mäsää polvea. Oli silti mielenkiintoista vaihtaa näkemyksiä niin monen kansallisuuden kanssa ja monet kyselivät millaista on olla urheilijanaisena miesten seassa. Öhöm.. no enskakuskithan pääsääntöisesti ovat herrasmiehiä eikä se vastaanotto siellä olekaan ongelma. Keskustelimme siis aika pinta tasolla asioista.

Syvemmältä miettien löysin itseni pohtimasta naisena (ei siis henkilönä minä itse) mediassa näkymistä, joka onkin sitten toinen juttu. Alan miehiä kun taitaa kiinnostaa lähinnä vain se mitä vetomiehet tekevät, joka on täysin ymmärrettävää- miehiä ei muutenkaan yleensä hirveästi kiinnosta mitä naiset tekevät - joten naisena palstatilan saaminen ei ole aina helppoa. Siinä missä miehillä riittää jokin paha kaatuminen tai vaihtoehtoisesti mukavasti menneet treenit uutisen tekemiseen niin naisena päätyy niillä yleensä tilastoihin. Naisia on vähän (perhe on myös yksi tekijä, joka yleensä vaatii naiselta enemmän panostusta ja sitoutumista) joten kärki kapea ja se lienen syy miksi edesottamuksista ei juurikaan huudella. Usein myös naistenluokan vähäisen osallistujamäärän takia saatetaan koko luokka jopa unohtaa mainita. Uskottavuuden puute on myös yksi., joka saattaa vaivata. . Ja kuppikunnathan ovat joka lajin vitsaus niitä sen enempää ihmettelemään...Tässähän ei ole kyse tasavertaisuudesta vaan naisena kilpailemisesta naistenluokassa naisten kesken miesten lajissa.
Olipas masentavasti muotoiltu ja hivenen ehkä kärjistettynä, mutta ei tyystin tuulesta temmattua.
MM kisoista Heinolasta oli yllättävän paljon juttua ja se oli hienoa, sillä naistenluokka teki ennätyksen ilmottautuneiden määrässä ikinä: 22. Se oli todella upeata.

Poikkeuksena on kisoihin saapuvat paikallislehdet, joiden ennakkoluulottomat toimittajat ovat yleensä lähinnä kiinnostuneita kun nainen remuaa mopolla miesten seassa. Liekö uteliaisuudesta haluaa kuulla kummonen ajatusmaailma onkaan saparon juuressa. Vaihtaa nyt hella mopoon... ?
Ehkä tässä muutaman viimevuoden aikana tilanne on hiukan parantunut, sillä on tullut hiukan naisenergiaa journalismiin niin sähköiseen mediaan kuin urheilutoimitukseen (mm.Tuija Nieminen, joka ylläpitää myös lady isdeä) mutta totuus on se, että ajaminen on yhtä kallista oli munat tai ei ja sponsoreita on haasteellista saada kun ei voi tarjota samanlaista näkyvyyttä kun omassa luokassaan samalla tasolla ajavat miehet.Tänäpäivänä tietty sponsorointi onkin enemmän lähinnä tuttujen kautta ja lajin parissa olevien firmojen kautta, mutta silti.

Tämä on siis vain henkilökohtainen mietiskelyni ja absoluuttista totuuttahan ei ole; on vain asioita, jotka jokainen näkee omalla tavallaan. Olen itse saavuttanut pisteen, jossa lajin harrastaminenhan sinällään on älyttömän siistiä, mutta tasapaino menojen ja tulojen kanssa sanelee kuinka paljon on varaa treenata ylläpitääkseen taitoja tai jopa kehittyäkseen ja määrittelee kilpailujen tavoitteet senmukaisesti sitten. Jos siis kilpailee...

Meillä käväisi myös vierailulla Wihurin tukema formulakuski Valtteri Bottas, joka ajoi edellisen MM osakilpailun pronssille hienosti. Olihan se pakko ikuistaa tämäkin hetki... :)

-Esmeralda-

7.-9.6 Heinola enduron MM osakilpailu

 

Kuva: Piia Salmi

Vielä keskiviikko iltana aloin purkamaan vielä mopon sähköjä. Päivällä kävin kävelemässä pätkät läpi ja kun sitten meinasin pakata romppeet valmiiksi huomista varten autoon niin testasin vielä jotta kaikki toimisi. Kävin postilaatikolla kerran kaksi ja totesin pelaavan hienosti. Sitten meinasin laittaa käyntiin ajaakseni autolle niin eipä pukahtanutkaan. Täh?! Ihan kuollut. Kertakaikkisen. Mitihm..? Hain tallista uuden tulpan ja vaihdoin sen. Pärähti tulille ja kävin taas postilaatikolla. Taaskaan ei sen jälkeen lähtenyt enää käyntiin. Kirottu postilaatikko! No kipinä siis hukassa ja ei muuta kun kapine sisälle ja purkuun. Katsoin kelloa se oli reilu kuusi illalla. Seuraavan kerran katsoin sitä puoli kaksitoista yöllä kun mopoon oli vaihdettu sytkäboxi ja puola ja .. ja... kunhan ne oli ensin purettu toisesta pyörästä irti ja muutettu liittimet. Menin nukkumaan.
Torstaina soittelin Maritalle, että varaisivat paikan varikolta, tulisin kunhan saisin laitteet parsittua kasaan. No kutakuinkin kolmen aikaan pääsin vihdoin lähtemään ja vaikka tavallaan se toimi nyt niin takaraivossa oli paise kun kokoajan saisi jännittää mitä tapahtuu. Suoranaista vikavikaa ei koskaan löytynyt, ellei sitten sytkäboxi ollut mystisesti rikki.

Varikkoa rakentamaan - töistä sain lainaan metabon loistavan teltan ja huoltoavuksi hälytetyt Hiltuset tulisivat perjantaina avuksi, Make olisi ehkä vielä työreissussa. Paku jäi siis varikolle ja siirryin fillarilla liikkumaan. Kävin vielä katsastamassa crossiradan extremen.
Perjantai aamuna ilmoittautuminen ja sitten katsastus. Ja oli muuten niin korkea katsastuspöytä, että vaikka sain pelit sinne niin en ylettynyt enää pitämään tangosta kiinni. Onneksi Make oli mukana pelastamaan tilanteen :) Yleensä kärsin vain liian lyhyistä jaloista...

Ei moitteen sijaa ja lähti käyntiinkin :) Illalla sitten starttaisi kuuden jälkeen supertesti crossiradalla. Jotain extreme esteitä ja pikku lenkki crossirataa. Ajaisimme pareittain ja Hanna oli minun parina.

Vihdoin järkyttävän odottelun ja hengailun jälkeen pääsimme ajamaan ja ajo sujui ihan hvvin. Aika tasaväkisinä menimme toisen kierroksen lopulle asti, kun ajovirheen seurauksena menetin vallin mutkasta ja eturengas puski läpi.

Kuva: Piia Salmi

Kuva: Piia Salmi

Muutaman sekunnin jäin välittömästi ja Hanna karkasi maaliin ennen minua…

Lauantai aamun startti liki yhdentoista aikaan aamulla ja kolme kierrosta liki n.60km kierros ja se piti sisällään kolme erikoiskoetta; crossitesti, enduotesti ja extremetesti sekä pitkä metsä/suo/kivikko siirtymä. Ensimmäinen kierros lähti hvyin käyntiin ja reilu 20 naista oli ilmoittautunut joista parhaimmillaan olin 14:ta.  Crossitesti meni nyt jotenkin, hiukan unessa vielä, mutta välihuollon jälkeinen extreme testi sitten herättäisi kyllä. Heti alkuun ensimmäisessä mäessä oli yksi kuski laitteet levällään pötköttämässä ja tukki tien. Voi taivas! Hetken jouduin odottamaan, että sai itsensä makoilemasta siitä ja survoin väkisin ohi ajolinjan vasemmasta reunasta isojen kiven lohkareiden yli. Löytääkseni vain seuraavasta mäestä jälleen yhden kuskin tukkimassa tietä. Porasi kiven takana jumissa niin, että savu nousi. Sitten kaatui siien levälleen ja kas, jälleen istuin siinä odottamassa tilaa. Voi taivaiden taivas!! Aika juoksi koko ajan ja siinä istuin ihmettelemässä, että menisin jos mahtuisin. Jotkut tulivat kiskomaan kuskin tukkimasta tietä ja pääsin matkaan. Raivolla kaasutin  menemään ja kirosin mielessäni.. Noh, ei auttanut. Olin ohittanut ne jo aikaisemmin, mutta välihuollon time control piste piti huolen, että ajojärjestys säilyi lähtölistan mukaisena ja olivat siis jälleen siinä edessäni.

Kuva: Piia Salmi

Pitkän siirtymän alussa harhauduin sitten väärälle reitille, kun jotenkin urpona katsoin yhtä likkaa joka ajoi ennen minua ja meni edellä vasemmalle. No kiersin sellaisen pehmeän paikan vasemmalta ja seurasin likkaa. Äkkiseltään löysinkin sitten itseni sen kassa ihmettelemässä aukealta, jossa oli pari master pyörää. Ne tuumi, että eikun sinne vaan ja suoraan. No uusinta lähtö ja ahdistuneena mietin hukattuja minuutteja muutenkin tiukasta aikataulusta! Posotin jälleen siirtymän alkuun ja tosiaan, pehmeässä kohdassa oli ihan oikeassa reunassa reittimerkki joka kertoi suunnan olevan suoraan. No enhän sitä nähnyt (puusilmä!) kun kiersin lutakon vasemmalta. Jatkoin vimmalla eteenpäin ja suolle ja kivikot ja.. ja .. ei sinällään murheita, vain tuo harhaan ajon hukka aika. Sitten endurotestille ja siitä tykkäsin. Toisella kierroksella sitten kaaduin kun yritin pitää ehkä hiukan liikaa vauhtia yllä menetettyjen minuuttien takia. Savinen pattisuora metsän siimeksessä ja loikotin menemään mukavan reipasta vauhtia kevittämällä etupyörää aina ylös monttujen pohjilta. Se olikin sitten viimeinen muistikuva. Vips vips ja solisluu siksakkia pötkölleen. Ajolinja ajautui todennäköisesti hiukan sivuun ja pattien välisen notkon viistoreuna lipsautti pidon takarenkaalta aiheuttaen kevyen oikea-vasen-oikea-vasen ilmiön. Lopunviimeksi löysin itseni mopon alta oikea jalka kaksinkerroin vääntyneenä ja ohjaustangon toinen pää solisluun alla ja toinen pää nivusessa. Panssari olikin siinä mukavasti välissä, mutta noissa kohtaa siinä ei ollut apua. Kömmin sieltä jäloilleni ihan vaan todetakseni ensin, että kytkin runko oli poikki ja koko kahva kaikkineen herkkuineen roikkui letkun varassa syylarin vieressä. Ai niin ja jalka ei toiminut. Oikea polvi oli mahdottoman kipeä ja en saanut poljettua enää laitteita käyntiin sillä. Keräsin kytkimen matkaan ja sain mopon käyntiin ja nilkutin huoltoa kohti kakkosvaihteella. Huolto parsi mitenkuten rungon osapuilleen paikoilleen ja jatkoin matkaa. Seuraava ek olikin tuskien taival, kun en voinut enää istua alas kun en meinannut päästä sieltä enää ylös tapeille seisomaan. Kahdesti kaaduin oikealle kun jalka ei vain irronnut tapilta kun piti. Kytinkahvarunko pyöri tangon alle ja en ylettynyt enää kahvaan ja oikeastaan itse ajamisesta ei tullut enää mitään kaikkine näine oheistoiminteineen ja välihuollossa Make olikin sitten sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä enää jatkaa kun en pystynyt edes potkimaan konetta käyntiin. Päätimme siis, että huolto parsii mopon kasaan- vaihtaa uuden rungon kokonaan - ja yritän huomenna uudestaan. Sen hetken makasin housut kintuissa pakussa jääpussi polven päällä koska uhkasi turvota jo polvituista ulos. Harmitus oli määrällisesti käsittämätön. Make ja Nico parsi laitteen tikkiin ja laittoipa vielä käyntiinkin, että pääsin ajelemaan varikolle.
Kävimme hetken katsomassa kisoja, kun piti odottaa, että saisi pyörän katsastettua taas parcférmehen huomista varten.
Sunnuntai aamuna oli selvää, etten ajaisi. En nyt enkä kohta enkä ainakaan sinä päivänä. Polvi oli hetken seisoskelun jälkeen potkupallo eikä taipunut juuri mihinkään. Laitoin kompressio siteen, koska uhkasi turvota jo mahdottomaksi. Kisan päälääkäri oli ortopedi kirurgi kirjoitti lähetteen magneettikuviin ja sanoi sieltä olevan eturistisiteen sekä ehkä myös sivusiteen poikki. Ettämitä??? Voi...&€%€#6%"`#"€
Loppu kisat sitten menikin katsojan roolissa ja voin kertoa, että otti pannuun niin että kivisti, jopa enemmän kuin polvea.
Lopullinen diagnoosi sinällään ei ollut lopunviimeksi ihan niin julma,  siteistä ainoastaan eturistiside oli kärsinyt, mutta reiden pää oli revennuyt ja murskaantunut polven sisäsyrjältä. Sen takia se ei oikein kantanut ja turvotti niin valtavasti. Noh,  se onneksi paranee kohtuu pian...
Hieno kokemus silti ja vielä hienompaa olisi ollut ajaa maaliin niinkuin tavoitteenani oli. No, seuraavalla kerralla sitten :)
-Esmeralda-

30.5 Lopella enduroimassa

Yksi MM kisa projektin tukijoistani Älvsbytalon Juha Salonen, järjesti mahdollisuuden koko päivän treeniin Lopen endurosafari maastoissa. Luvassa oli siis hienoa settiä nuotio kahvien kera.
Päivä sujuikin mallikkaasti ja ajofiilis oli todella hyvä. Myös keli suosi eikä satanut. Risteily kuului hintaan ;) tax free ei vain ehtinyt aueta tuolla reissulla.
Hieno päivä, hyvä seura - mitä enempää voi toivoa? Kiitos kaikille....
Nyt siis enää yksi treenikerta Atte Jousen valmennuksessa ja alkaa varsinaisesti MM kisojen hullunmylly kun yritän saada kaiken nippuun ja hoidettua ja jossain välissä pitäisi ehtiä levätäkin?!
Nyt ymmärrän, miksi muilla joku muu hoitaa kaiken muun ajattelemisen ja järjestelemisen.... Huoh.
-Esmeralda-

Naistenleiri Hyvinkään Erkylässä 17.-18.5 2014

Samaan aikaan olisi ollut Eestin mestaruuskisojen toinen osakilpailu Pärnussa (joka osoittautuikin oikein herkuttelu retkeksi kun kaikki suot oli poistettu reitiltä ja olisi ollut naisten luokkakin erikseen) mutta pakko nyt säästää tuohon MM kisaan rahaa ja toisaalta tarjolla oli valmennusta, mitä todellakin tarvitsen nyt jos ikinä, kun yritän löytää edes osan siitä kadonneesta vauhdistani.
Leiri osoittautui erittäin antoisaksi. Meitä oli oikeastaan se MM porukka yhtenä ryhmänä ja lauantain valmentajana Atte Jousi, joka joutui lopettamaan aktiiviuransa motocrossissa loukkantumisen takia. Hänen suunnittelemat rastit osoittautui todella hyviksi valinnoiksi, koska kaikki meistä onnistui parantamaan vinkeillä omaa suoritustaan ja jokainenhan osaa suoralla kaasuttaa, mutta toinen juttu onkin ajaa epämääräiset hankalat mutkat tai muut pattiset alamäet nopeasti. Hieno fiilis ja päivän päätteeksi tuli aika monta tuntia ajoa ja hiukan itseluottamusta lisää. Samalla ymmärrys, mitä kaikkea onkaan päässyt ruostumaan kun on vain yksin ajellut vailla kiritys seuraa. Vaikka Make väliin yrittääkin katsoa perään, se ei kanna pitkälle.
Paikkahan on aivan unelma, siellä on ajettu MM kisatkin joskus -80 luvulla ja on sekä pehmeää hiekkaa, kovaa hiekkaa, maakiveä sekä irtokiveä.. ja saimme täyden kattauksen kaikkea.


Kuva: Piia Salmi





Kuva: Tarja Kärkkäinen

 Aamun aloitus jumpalla ja intoutui koutsitkin mukaan lystinpitoon... Atte (Jousi) ja "Källi" Kjell Söderström valssaamassa...

Kuva: Tarja Kärkkäinen

Vaikka ajo alkaikin pään puolesta jo sujumaan mielestäni (parin viikon takainen aivotärähdys ei enää  hidastanut menoa) niin silti mut oli yllätetty varikolta aika mietteliään näköisenä :) mitä lienen pohtinut...


Kuva: Piia Salmi

 Yritin ajaa kokoajan niin paljon kuin mahdollista ja niin kovaa kun mahdollista, hakea taas rajoja väsymykseen ja yrittää vielä vähän päälle. Olin tyytyväinen päivään, joka alkoi 10.30 ja päättyi 18.00

Kuva:Tarja Kärkkäinen

Kuva: Tarja Kärkkäinen

Sunnuntaina valmentajaksi tuli moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen, ja hän on vanha tuttavuus monista maajoukkue valmennuksista ja kuntotesteistä. Aloitimma aamutuimaan kahdeksan jälkeen MM kivikolla. Siis reilu parin kolmenkymmenen metrin pituinen kivikko, joka kääntyy reilu 90 astetta puoilvälissä ja pelkkää kiveä kiven päällä. Ainakin puolet mukavasti paikkaansa vaihtavaa irtopalleroa ja onneksi en muistanut miettiä uutta pakoputkea, joka juuri ehti saapua postissa Racereadystä ennen leiriä :) Tomikin tuumi rastin jälkeen, että oli katsonut komeaa paloista hitsaamalla tehtyä Scalvinin putkea, mutta ei uskaltanut sanoa ääneen ennen rastia. Olisi nostanut varmasti kertoimia putken linttaamisen puolesta.

Kuva: Tarja Kärkkäinen

Ensimmäinen kivikon ylitys meni ihan hyvin, harvoin nuo on vaikeita ollut, mutta huomasin eilisen käyneen etusormen päälle. Nähtävästi senverta renkkunut kytkimessä äkkiseltään, että sormi kertakaikkiaan uuvahti kun tuolla sitä olisi todella tarvinnut. Yritin ottaa keskarin avuksi, mutta siitä puuttui tuntuma. Yrittäkääpä vaikka vasemmalla jalalla painaa kaasua autossa niin luulen tuntuvan samalta. Oli vaikea annostella kytkintä ja se meinasi tehdä ohjelmaa ihan jo hankalaksi asti. Putki suorana siirryimme senjälkeen maakivihiekkapattiränniin. Joukkoon liittyi valmentajaksi Hörkkö, motocrossipuolelta hänkin. Jälleen kehoitus tuli aggressiivisempaan ajoon, pateista keulimista ja hyppimistä. Ei korkealle, mutta senverta ilmaan, ettei pyörät mene maata pitkin. Edelleen sain aika hvyin itsestäni irti, mutta loppupuolella tuntia alkoi käsivarsissa jo ajot painamaan, ja ruokatauko tuli kuin tilauksesta.

Kuva: Tarja Kärkkäinen

Kuva: Tarja Kärkkäinen

Kuva: Piia Salmi

Kuva: Piia Salmi



Aivan kertakaikkiaan loistava viikonloppu, ja päätös jättää Eestin reissu väliin oli todella hyvä ratkaisu, ote ajamiseen sai uuden tason (tai vanhan) ja sain täältä miljoona kertaa enemmän eväitä matkaan kun ajella vajaa 20min erikoiskoe aikaa ja tiesiirtymiä... Ymmärrys siitä, miten paljon olen "taantunut" jäi kuitenkin  onnistumisen ilon varjoon ja tässä kohtaa yritän vain keskittyä työntämään vauhdin ja väsymyksen rajoja kokoajan vähän yli mukavuusalueen. Olemaan enemmän kun mitä luulen ja yrittämään vähän enemmän kun mihin uskon pystyväni.Kiitos kaikille niin järjestäjille kuin valmentajillekin ja oli mukava taas ajaa muidenkin kanssa.
-Esmeralda-

10-11.5 Joutsan ajoleiri

Mäntsälän enduroseura Mens järjesti vuotuisen ajoleirin taas Joutsan motocrossradalla ja osallistuja määrä yllätti. Yli 70 ilmoittautuntta kuskia ja valtava määrä pikkukillejä, tulevia crossareita ajoi 65cc pikkumopoilla ympyrää lähes tauotta kaksipäivää. Make oli kouluttajana siellä ja minä yritin kerätä mahdollisimma paljon tunteja pyörän päällä ja kaivella muistojen laatikoista oppeja mutkiin ja ties mitä kaikkea onkaan hiipunut tässä kun ei ole hirveästi ylläpitänyt taitoja.

Koko perjantain satoi ja yön pitkälti kaatamalla. Se oli oikeastaan hyvä, sillä ei pölissyt laisinkaan ja ei siellä hirveän kurastakaan ollut. Lauantai meni pitkälti alkuun tuskaillessa kun pää oli aika hitaalla vielä. Tuntui, että prosessointi aika näkö-reaktio-toiminto oli aika tahmea. Kompuroin sellaisissa ylämäissä, mistä olisi pitänyt ajamalla päästä ja muutenkin tasapaino oli huojuva. Yritin vain ajaa sen minkä pystyn, mutta extremen treenaamisen jätin suosiolla väliin. Kerran ajettuani radan läpi totesin, että menee hiukan tuurilla. No vastahan torstai oli ensimmäinen päivä kun laiva ei keinahtanut kun käännyin eli hiukan armoa. Sunnuntai meni jo muuten paremmin, mutta en löytänyt sitä laatikkoa, mihin olin laittanut mutka-ajon opit..pari muutakin laatikkoa oli hukassa :(
Hiukan satoi aamusta, mutta ei se häirinnyt ja sekin hellitti puolenpäivän aikaan. Tehokas viikonloppu ja niin pitääkin, sillä nyt on kiire. Tulin sitten ilmoittautuneeksi Heinolassa kesäkuun alussa ajettavaan enduron MM kisaan, ja kuukausi siis aikaa yrittää penkoa mahdollisimman monta arkisto laatikkoa läpikotaisin ja samalla ajaa niin paljon vauhtia kun se nyt on ylipäätänsä mahdollista ja toivoa parasta. Nyt siis kaikki muut treenit saa jäädä ja keskityn vain ja ainoastaan ajamaan. Ja kyselemään rahoitus apuja tuohon kisaan, tämä tuli todellakin vähän turhan äkkiä. Tavoitteena kuitenkin edes maaliin pääsy, joka sekin on voitto minulle tässä kohtaa.
-Esmeralda-

3.-4.5 Eestin mestaruus kilpailu - Vörtsu enduro / Estonian chamnpionship Vörtsu enduro

Otimme varaslähdön kisoihin ja menimme Pärnuun pariksi päiväksi ensin. Treenailisimme tutussa paikassa missä on ajettu niin EM kisoja kuin Eestin mestikoitakin. Pitkästä aikaa pääsin taas ajamaan ja oli todella hauskaa. Uusi moottori on niiiiin makee kaasutella kun voimaa on tyrkyllä heti kaksinverroin. Takavalo meinasi tehdä hulluksi, sillä sitä ei saatu toimimaan kotona, aika loppui. Jännitteen säätäjä taisi olla liian pieni ja valot räjähti. Kun sain haettua uuden jonkinlaisen niin Make rakensi puoleen yöhön asti ja siellä paloi joko jarruvalo kokoajan tai sitten toimi vain ja ainoastaan jarruvalo. Mopo vs Make 1/0 ja luovutusvoitto. Laiva lähtisi seuraavana iltana ja menisimme töistä suoraan satamaan, joten jos sitä riivatun lamppua ei saada hehkumaan niin sitten ajan hyvän treenin.

Ja niinhän me teimmekin. Hienoa settiä ja muutaman tunnin peuhattuamme kävin pesemässä mopon lammenrannassa ja aloin pohtimaan takavaloa. Totesimme, että takavalo oli jo kärähtäntyt, joten eipä puusta pitkälle päästy. Nyt tosin jännitteen säädin taisi toimia, koska etuvalo paloi himmeänä kuin 6V vanha kuplavolkkarin tuikut. Poikkeaisimme siis huomenissa lamppukauppaan.

Treffattiin kaverit kylpylän parkkiksella ja vaihdoin takavalon ja se koekytkennässä välähti joten laitoimme piuhat kiinni ja paikoilleen ihan vain todetaksemme ettei säädin taaskaan saanut maita ja yllätys: lamppu kärvähti! Ei. Ole. Todellista. Nyt tiesimme missä lappuja on joten haimme taas yhden ja  nyt otin vastapäisestä elektroniikka liikkeestä vastuksia koska led lamppu vie niin vähän virtaa, ettei staattori ala syöttämään sitä ollenkaan, sentakia ajovalo ei toiminut. Näillä eväillä siis takavalo vol oisko jo 7... 

Saavuimme Vörtsuun ja kävimme kävelemässä hiukan pätkiä ennenkuin ryhtyisimme JÄLLEEN työstämään valoja mopostani. Pätkät olivat samat kuin viimevuonna, ajosuunta toinen. Kevät oli ollut sielläkin kuiva ja kaikki suot olivat lähes kuivia. Tulossa siis upea kisa! Kisapaikalla oli extreme testi jo lähes valmis ja kävimme ihmettelemässä sitä. Olihan viron pojat taas syönyt sieniä ja kehitellyt vaikka mitä. Yritimme löytää koordinaattien mukaisen tankkauspaikan, mutta meni noin 30km väärään suuntaan ja mietimme minne hemmettiin jättäisimme kannut. Päädyimme jättämään ne pusikkoon crossitestin jälkeen. Missään ei ollut kerrottu muutakaan paikkaa.

 Putki oli rautaa ja täytetty vedellä. Vieressä oli säiliökärry josta vettä saatiin lisää, mikäli näyttäisi hauskuus loppuvan kesken.

 Kiikkulauta tikkaat. Tikkaat kippasi lankulle, jota pitkin pitäisi ajella ja hypätä lopulta maahan. Tämä oli hiukan jännittävä..

 Rengaskasa. Ei lisättävää.

 Paitsi että niitä oli paljon....

 Tänne auton katolle piti ajaa lautoja pitkin ja toivoa, että vauhtia oli tarpeeksi yli hyppyyn, eikä jää vajaaksi ja heitä takakorkeaa puskurilta. Tämäkin veti hiukan totiseksi, sillä chiken way:nä oli iso paksu tukki, oikea "paisarin" tappaja.

Ramppi, josta piti hypätä tasolle tai ajella renkaiden seasta alta.

 Ja katolle... ylös alas sinne tänne...

Halliin sisälle ja pimeää käytävää - joka ei hirvästi ohjaustankoa leveämpi ollut - pitkin ulos...

Tämän lisäksi vielä liuta kaapelikeloja, tukkeja, renkaita, lavetteja, siltoja, ramppeja, betonipaaluja, kivikoita jne jne.... Vähän arvelutti, tänäKÄÄN vuonna ei ole tullut extremeä ajettua laisinkaan ja muutenkin aika vähän niin kyllä myönnän, että joutui pinnistämään ja uskomaan vaan kykyihinsä.

Tämän jälkeen jälleen takavalon kimppuun. Jos se nyt ei pala niin sitten palaa hermot ja saa olla.

 Vihdoin valo toimi! Se paloi niinkuin piti ja sammui silloin kun piti. Porvarin autopajassa sorvattiin vielä puuttuva prikka käynnistyspolkimeen niin kelpaa potkia tulille. Wuhuu! Ajoitus oli täydellinen, alkoi juuri satamaan ja autoin siivoamaan työkaluja autoon. Tempaisin liitinsalkun maasta ja hokkuspokkus tsiljoona liitintä kylvääntyi kaikkialle. Voi pojat! :) tein sit inventaarion. Make ehti vetästä vain happea mut jätti onneksi sanomatta mitä meinasi... lajittelin siis kaikki lokeroihinsa takaisin. Niitä oli paljon :D

 Seuraavana aamuna kisapaikalle pyörimään ja ihmettelemään mitä-missä-milloin. Ilmoittautumisessa (kun sitten löysimme oikean oven) oli jonoa kun pula aikaan leipäkaupassa. Kesti myös yhtä kauan. Vihdoin tiskille päästyämme saimme kuulla, että Maken numero oli jo käytössä, vaikka olikin ilmoittautunut netissä. Piti valita joku muu. Onneksi oli valkeaa teippiä mukana.

 Kylän komeimmat numerot!

 Vih-doin katsastusjonossa. Toimivien valojen kanssa. Ei huomautettavaa.
Kuljettajakokouksen jälkeen odottelimme lähtöäajat ja ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen vihdoin sai kävellä parcfermehen. Lähdin matkaan kuin jokin otus, joka huomaa, että pihan portti on unohtunut auki. Kierroksen pituus oli vajaa 70km ja kaksi niitä olisi ohjelmassa. Ensimäisenä oli extreme testi tutustumisajona, eli ei ajanottoa. Keskityin hyvin ja este esteeltä etenin varmasti ilman ylimääräisiä kevätjuhla liikkeitä. Tikapuut oli edessä ja joku oli chiken wayllä tuhtaamassa, joten tein päätöksen ajaa kiikkulautaan. Tasakaasu ja katse horisonttiin. Täh? Siinäkö se oli? Ei niinkuin ehtinyt edes huomata kun loikkasin jo lankulta alas. Väliin parit kaapelikelat ja rengasestekin meni ihan ajamalla. Putkeen ajoin tarkasti sisään keskelle ja ei ongelmia. Sitten olikin jo autonkatolta hyppy ja epäröin hetken kun edellä oleva teki mallisuorituksen takakorkeineen ja näyttävä kiikkuminen eturenkaalla mennäkkö naamalleen vai muualle. Viereisellä tukillä oli ruuhkaa kun joku porasi siinä niin, että savu nousi. Otin suunnan autonkatolle ja kaasutin. Hiukan ehkä turhankin paljon, mutta nätillä pompulla tasapainoisesti nurmikkoon ja en oikein ehtinyt edes huokaista kun seuraava betoni ojarumpu pino este oli edessä. Koko extreme rata meni hienosti ja olin onnesta litteä. Katolle pyörimään ja sitten pinkaisin siirtymälle matkaan kuin olisin juuri varastanut mopon millä ajan. Niin siistiä! Reitillä sattui mukavasti apuja perään kun pitkospuusillasta katkesi puu ja eturengas meni läpi ja piti nostella se ylös. Liekö saparosta vähän apuja kun aina jäätiin vilkaisemaan, että pääsen eteenpäin, muutkin kuin vain suomalaiset. Herrasmiehiä!

Crossitesti ajettiin valtavassa hiekkakuopassa ja sen ympäristössä. Täällä huomasi hyvin eron piikkiin. Moottori veti iloisesti ja teki ajamisesta sietämättömän nautittavaa. Vähän säätöjen kanssa pitää vielä työstää, mutta ottaen huomioon "heikot kohdat" sillä pärjäsi paremmin kuin hyvin. Vähän häiritsi kun on ajanut liian vähän niin jarrutteli hiukan liikaa, mutta olin tullut tänne hauskaa pitämään ja sen tein.

Endurotesti oli sama viimevuotinen turvesuon reuna, nyt vain kuivempi kuin viimeksi ja oli niin ilo pompotella kaasulla tuolla patti patin patti polulla. Suot oli niin kuivia, että senkun ajeli menemään. Silmänkantamattomiin turvepeltoja ympärillä. Vihdoin takaisin kisapaikalla ja enää extreme testi jäljellä.   Kaikki meni hyvin putkelle asti. Sain edellä ajavan kiinni ja jouduin hiukan odottamaan kun koomasi tukeille putken etureunassa. Jatkoi matkaansa putkeen sisään ja hyökkäsin perään. Juuri kun olin putkessa sen perässä se otti ja kaatui eteeni. Jalat suorina sivuilla varmistamassa niin ainoa mahdollisuus oli etujarru. Hädässä hipaisin jarrua ja samantein olin nurin. Vasemmalle kyljelle veteen ja mopo haukkasi ilmanputsarin kautta vettä sylinterin täyteen ja sammui. Great! Olin niin sanaton, etten saanut edes kirosanoja suustani. Työnsin mopon ulos putkesta ja mietin miksi siellä olikin niin liukasta ja vaahtoa. No putken ulkopuolella oli kaveri myymässä saippuapulloja, mistä sai kuskeille pikkurahalla lisäjännitystä. Voi halvattu! No pari paikallista tuli auttamaan ja yritimme saada käyntiin. Nada. Kuollut. Varikolla rytmiryhmä Lindström ja Kaukolampi ("green mile") otti käsittelyyn ja tyhjensi kaasarin ja ilmasuti vaihtoon ja työnsivät sen käyntiin. Hiukan halutonhan se oli, mutta kävi. Minuutti aikaa myöhärajan täyttymiseen, joten TC:lle ripirapi ja taasen mentiin. Olin puolituntia myöhässä ja näinollen "ajokavereina" oli E luokkien vetomiehiä. Sielläpä oli ilo pyöriä jaloissa :) Ihan yllättävän hyvin homma kuitenkin eteni ja ajoin omaa ajoani ihan tyytyväisenä. Lopunviimeksi oli jäljellä enää extremetesti ja lähdin matkaan. Kaikki meni hyvin kaapelikelalle asti. Sen alastulo lankku oli käntynyt killiin ja kun tulin yli niin etupyörälle ei ollutkaan tasaista pintaa vaan mudasta liukas vino lankku ja se lipsahti sekunnissa siltä alas. Minä päälleni peltoon ja viimeinen asia mielessä oli miksei mopo tullut päälle? Sitten olikin ensiapua ympärillä ja etsittiin tulkkia ja paareja ja tulipahan testattua shoein kypärän "in a case of emergency" poskipalojen irroitus lenksuja. Toimii. Selkään ja niskaan sattui aikalailla ja eivät antaneet nousta ylös vaan ilmalastaan koko tyyppi ja ambulanssi paikalle. Kyselin jotain mopon perään ja lääkäri piti jos ei hulluna niin päänsä kunnolla lyöneenä. Kerroin, että mitään ei varmaan ollut poikki, mutta halusivat viedä varmistettavaski. Oli ollut kuulemma aika näyttävä voltti. Make ehti juuri paikalle ennenkuin minut kiikutettiin pois. Ohitti juuri ennen testiä minut ja oli odottelemassa prefixissä miksen tule. Sitten saikin kuulla, että lähdin sairaalaan. Muutama sata metriä vaille maalin katkesi minun matka, mutta onneksi pahemmalta vältyttiin. Tarton sairaalassa oli loistava "palvelu" ja ei kauaa kestänyt kun magneettikuvat tulivat ja varmistui, ettei mitään ollut poikki tai murtunut. Make tuli myös sairaalaan ja huterin jaloin pääsin puolenyönaikaan kotiutumaan. No aikamoinen aivotärähdys tuli ja matka meni oksennellessa ja koko seuraava päivä oli melkomoinen. Make ei päässyt jatkamaan kisaa, koska oli välillä ottanut pyörän pois parcfermestä kun ei tiennyt joutuuko lähtemään suomeen vai mitä tapahtuu ja kun aamulla yritti viedä pyörää sinne niin eivät suostuneet edes katsastamalla sitä ottamaan.Jatkoi kuitenkin vielä kisaa treenimielessä ja hylkäsivät vielä toistamiseen kun tankkasi väärässä paikassa. Oleellisinta vissiin koko jutussa oli se, että oli E3 luokassa toisena ajamassa Eestin mestaruudesta. Säännöt on vaan ei kaikille samat....

-Esmeralda-