Nyt ensimmäistä kertaa Tartossa, ja kisapaikka oli kolmisenkymmentä kilometriä kaupungista keskelle ei mitään kauniiseen maalaismaisemaan. Eesti on sieltä litteä kuin pannukakku ja kun vedenpinta on vähän korkealla niin se nousee helposti pelloille kilometritolkulla saaden ne näyttämään ihan riisipelloilta.
Saavuimme tontille ihmettelemään torstaina ja ohimennen vilkaisimme pätkiä ja seutua yleensä. Majaa pidimme Vehendi motellissa, kauniissa hirsitalossa Võrtsjärven rannalla. Illalla saunoimme (kävin myös kylmäaltaassa, ihmeiden aika ei ole ohi!!!) ja höpöttelimme muiden Nummelan moottorikerholaisten kanssa.
Perjantai aamu pyhitettiin pätkien kävelylle ja kävimme sen jälkeen keskustassa hoitamassa ilmoittautumisen sekä katsoimme Prologi touhua. Tarton kadulle oli pystytetty RedBull tyyppinen extreme rata, jota sitten pudotustaktiikalla ajettiin ryhmä kerrallaan. Oli se huimaa touhua, mutta vain kolme lähti ambulanssireissulle.
Endurotesti löytyi ainakin kilometrin suolla kävelyn jälkeen keskeltä pöheikköä. Ei silloin kävelty sitä enää, pituus piti olla 4,5 km, mutta olikin kutistunut pariin kilometriin ja pelkkää turvepatikkoa aika suoraa linjaa pellon reunaa. Puiden seassa toki mutkitellen, mutta pääpiirteittäin pituutta varmaan se tuplaten kun meni joka patin pohjan ja pinnan. Crossitesti kiemurteli valtavassa hiekkakuopassa ja sen ympäristössä metsässä. Siitä löytyi varmaan jokainen mahdollinen maa-aines tyyppi irtokivisistä mäistä savipohjaan ja upottavaan rantahiekkaan.
Extreme testi olikin sitten ensinäkemältä taas henkeä haukkaava. Viimeksi (ja silloinkin ensimmäistä kertaa) ajanut moista EM osakilpailuissa virossa. Näiltä kavereilta ei mielikuvitusta eikä viitseliäisyyttä puutu! Rata oli pääasiassa pellolla, puikaten väliin metsään kivien ja puiden sekaan. Esteitä oli kaikenlaisia ja siltoja aika monta, yleensä putki alla, josta piti ajaa myös. Oli tukki jonoja jos jonkinlaisia ja isoja renkaita maassa makuullaan ja vielä isompia pystyssä.
Löytyipä erikoinen ensituttavuuskin: köydenpätkissä roikkuvat renkaat! Onneksi ne oli sentäs henkilöauton renkaita, muuten olisi varmaan lähtenyt kun rukkanen sellaisen heilahtaessa.
Kaapelikelojakin löytyi ja ajettiinpa ramppia pitkin rekan peräkärryynkin sisään, josta tikkaita pitkin (vaakatasossa) toiseen kärryyn sisälle ja toisesta päästä alas. Ai niin, unohdin rampit, joita pitkin piti ajaa henkilöautojen yli. Heitti mietteliääksi jälleen, siitä kun oli aikaa kun EM kisoissa niitä ajoi.
Kun extremestä selvisi matka jatkui vanhaan korjaamohalliin sisälle ja pikkuriikkiseen pitkään käytävään, jossa oli huoneita molemmin puolin ja viimein kapoisista ovista ulos. Nurkan takaa traktorin vanhoista kärryistä tehtyä siltaa pitkin saman hallin katolle ja sitä pitkin toisellepuolen ja kapeaa"kävelysilta" tyyppistä ratkaisua pitkin alas ja huoltoon.
Kierroksia oli kaksi kumpanakin päivänä. Kierroksen pituus 60km, olivat poistaneen vajaan 10km pätkän, kun oli kuulemma niin märkää suota, ettei sieltä olisi kukaan tullut läpi montaa kierrosta. Sen täytyi olla siis melottavassa kunnossa, ottaen huomioon missä kunnossa muut siirtymien suot olivat :) ja ne olivat "hyvässä kunnossa".
Siirtymät oli oikeastaan vallan metsissä ja pelloilla. Tai soilla. Turvepellot ja tiet oli erikoinen tuttavuus, nelosella jaksoi mennä jotakuinkin, vitosta jos yritti niin puutui välittömästi. Kynnös oli ainakin puolisenmetriä syvää rullaavaa rahkaturvetta.
Aamu alkoi sekavasti lähtöaikoja arpoen ja katsastuksessa reputin ensimmäisellä kerralla kun jarruvalo paloi kokoajan. Voi pahna. Päitsillä korjailtiin jo samaa vikaa, ja oletin ongelman olevan kyseisessä liitoksessa. Poistin liittimet välistä ja yhdistin piuhat sähköalan ammattimiehen tavoin pyörittämällä piuhanpätkät toisiinsa ja erkkaa ympärille :) hyvin toimi juuri sen aikaa että sai mopon parc férmehen. Kuljettajakokouksen jälkeen lähtöaikojen arvonta jatkui. Saimme jo yhdet, mutta osoittautuivat vääriksi. Lähtöjä aikaisettiin puoli tuntia. Tuli kiire vetää housut jalkaan. Osapuilleen selvillä mitä kuului tehdä ja milloin sekä minne. Ajatkin asettui voimassaoleviksi ja niinpä päästiin tuumasta toimeen. Alkuun extremeä ilman aikaa, samoin enskatesti ajettaisiin ilman aikaa. Oli kuulemma lääkintämiesten kannalta pahassa paikassa, joten kehoitettiin ajamaan kohtuulla :)?! Crossitesti sitten ajanotolla.
Kun vihdoin pääsin extremelle kaikki sujui kuin itsestään. Ei mitään ongelmia missään ja eipä tarvinnut juurikaan "kananpolkuja" käyttää. Viimeisellä kaapelikelalla tosin käytin sen, siitä kun pääsi paljon nopeammin kaasuttamaan maalisillalle. En toisaalta sortunut yltiöpäiseen huimapäisyyteen ja jätin muutamalla esteellä "suorimman" tien käyttämättä. Halliin sisään ja hetken räpyttelin säkkipimeässä silmiäni. Ampaisin käytävään ja mietin, kuinka moni jätkä kaasuttaa hurmoksessa ihan vain kun mäikäsi aikalailla. Juuri ja juuri mahtui ovista ulos ja nurkan takaa katolle. Ei ollut niin paha kun miltä näytti. Oli oikeastaan aika hauskaa päästä ajamaan sellaista "parkouria" kun ei moiseen suomessa ole ollut mahdollisuutta.
Ajo sujui muutenkin vähän niikuin itellään, etenin tasaisesti ja aikataulussa. Siirtymillä yritin katsella minne ajaa, ettei käy hassusti ja nostelinkohan vain kerran kun takapää upposi senverta syvään, ettei ominvoimin noussut. Kerran lipesin tukeilta alas ojaan, mutta onneksi töyräät oli pitävät ja pohja kova. Seokset oli ehkä hiukan paksulla, mutta moottori veti hienosti. Pahoissa paikoissa oli siistiä ajaa valtavalla väännöllä niin ei juurikaan sutinut vaan mönki uskomattomia suorituksia jyrkkien oja töyräiden rintetä ylös. Toisaalta kiersi iloisesti yläreservissä crossipätkällä kun pääsi välillä vähän jopa luukuttamaan.
Välillä siirtymillä kummastutti paikalliset kaverit, mistä ne oikein ajeli kun väliin olivat perässä ja sitten yhtäkkiä edellä tai jos ajelivat kilometri tulkulla edellä samaa vauhtia ja sitten yhtäkkiä katosivatkin?! No, sellaisen perässä jos pysyi niin taatusti sai oppaan parhaista paikoista :). Väsy ei vaivannut ja pysyin loistavasti aikataulussa. TimeChek pisteissä oli n.10-15min aikaa levähtää ja raapia turvetta eturattaan ympäriltä. Viimeisellä kierroksella putosin extremellä yhdeltä tukkiesteeltä sivusta kärsälleni alas, kun rivissä olikin pari lyhyempää tukkia ja linja karkasi hiukan liian liki. Ei kalusto tappioita paitsi katkennut risusuoja niin ja polvi otti itseensä. Päivä sujui hyvin ja loppuhuollossa vain uutta putsaria ja risusuojan vaihto.
Extreme ok, ei ongelmia ja mitä pidemmälle reittiä ajeli niin sitä jännemmässä kunnossa oli. Ennen endurotestiä olevalla suolla oli sitten kaveri jumissa ja syvällä. Hyppäsin ensin itse ojan yli ja jätin mopon puuta vasten kun palasin Mikaa auttamaan, mutta ei se meidän voimin sieltä lähtenyt. Ei millään. Oli pakko jatkaa matkaa.
Sitten tein sellaisen "junnu mokan" ettei paremmasta väliä :). Edessä oli tavallinen kuivahko oja suolla ja ajattelin hypätä siitä yli. Juuri kun kaasutin, takanen pyörähti juurakon päällä pudoten sen taakse monttuun ja niittasi lennosta keulan ojan pohjalle ja vastapenkkaan syvälle. Mites sitten suu pannaan? Mopo oli puiden välissä, etten saanut edes kaadettua sitä. Ei eteen eikä taaksepäin. Tiukasti juurakon takana poterossa swingistä jumissa ja etupyörä puolimetriä alempana akselia myöden vastapenkassa. Ei muuten auttanut itkupotku raivarikaan. Vihdoin tuli joku virolainen kuski ja huutelin sille, että tulee auttamaan. Kaveri tulikin ja yhdessä tuumin saimme sen helposti ylös. Kiitin kovasti ja suuntasin endurotestille. Ensimmäisellä TC pisteellä totuus valkeni: olin jo parisenkymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Yritin kiiruhtaa. Reitti alkoi olla haastavassa kunnossa, ainakin minulle. Voisi helpottaa hiukan jos jalat ylettäisi edes maahan kunnolla. Sitten tuli lopullinen niitti. Eräs suo-oja metsän keskellä oli räjähtänyt tyystin. Se oli suditettu kaikkialta niin riekaleiksi, etten nähnyt muuta tietä kun yrittää hypätä ja toivoa parasta. Otin vauhtia minkä pääsin ja hyppy melkein riitti. Melkein. Alhaalla vastarannalla oli pitkiä puita ikäänkuin siltana, mutta niiden eteen oli kaivautunut jo valtava potero. Pääsin "sillalle", mutta liukui alas viettäviä puita pitkin ja takapyörä putosi puilta sinne poteroon. Noin polven syvyyteen. Seisoin siellä mullos suo vellissä ja yritin nostaa sitä ylös. Ei mitään mahkuja. Oli vaikea pitää sitä pystyssä samaan aikaan kun nostaa ja on itse nenä satulan korkeudella. Kohta tulikin muita kuskeja ja pyysin kaverilta apuja. Sanoin, että autetaan toisiamme, niin päästään täältä poiskin. Näin teimme ja tulihan siihen sitten vielä lisää kuskeja ja toivottivat minulle hyvää matkaa. Tietoisena ajanhukasta kiiruhdin minkä taisin.
Extremellä meinasi vielä käydä hassusti kun roikkuvissa renkaissa yksi puikahti etulokasuojaan ja alkoi retuuttaa mopoa vallan käsistä. Olihan vaikea saada sitä pois, jokainen voi itse yrittää kuinka pitkälle etulokasuojaan helposti ylettää stongan yli. Siitä sitten huoltoon ja totesin synkkänä, ettei tarvitse toiselle kierrokselle enää lähteä. 30min control time oli ihan justiinsa täynnä. Voi elämän kevät mikä harmitus. Vaikka kädet oli hellänä ja vähän väsyneet eikä aikoja sitten loukkaamani peukalokaan ollut kovin ihastuntut niin silti oli vaikea niellä ajatusta. Harmitus oli suuri pureskeltavaksi.
Majapaikassa vielä pesulla ja kohti Tallinnaa myöhälaivalla suomeen, muutama tunti unta ja töihin...
Paikallisia menopelejä ihmeteltäväksi....
-Esmeralda-
