Jo Juice aikoinaan oli oivaltanut:
"...eesti eesti eesti kaipaan sinne per**leesti, eesti eesti eesti sinne tahdon vain... "
Ja itseasiassa oikein mukava palata takaisin, sillä siellä on omat hyvät puolensa monessakin asiassa, vaikka kahvi pitääkin ottaa kotoa mukaan :)
Jo vain, löysimme jälleen itsemme tallustelemasta pätkiä ja ihmettelemässä siirtymiä. Kierros olisi noin 60km ja la 2, su 1 kierros. Se piti sisällään 1 crossitestin, 1 extremen ja 1 endurotestin. Aikalailla samaa polkua mentiin kuin viimevuoden EM kisoissakin, ainoa vain, että nyt mestat oli paljon synkemmässä kunnossa. Eli siis huomattavasti märemmät. Ja suotahan siellä piisasi niin siirtymillä kuin endurotestilläkin. Hullultahan se tuntui rämpiä mutarännissä sankoja myöten kun vieressä kulki ihan tie. Virolaiset yleensä tajusi ajaa sitä pitkin ;)
Oli siis jonkinlainen haisu viimevuodesta kyseisistä paikoista, mistä pääsee ja minne ei kannata mennä, mutta konsepti muuttui aikalailla ukkosenjumalan myötä.
Illalla kävimme vielä kylpylässä saunomassa ja peuhaamassa liukumäkiä ja hyvillä mielin nukkumaan. Yöllä alkoi sade. Sitä tuli ja tuli ja tuli.. jyrisi ja välkkyi aamuun asti ja hellitti vasta noin 9:n aikoihin. No olihan siitä matkaa kello yhteen, milloin ensimmäinen starttasi, mutta kyllä sitä oli tullut ihan riittävästi ettei pöly haittaisi.
Hoidimme normi rutiinit ilmoittautumiset ja katsastukset, suurpiirteinen sellainen ja jarruvalokin toimi niin läpi meni. Kun vihdoin startin aika läheni oli lämpötila kivunnut jo reiluun +26 ja kosteus oli järkyttävä. Mietin mitä laittaisi päälle ja mitä alle vai laittaisiko mitään. Yhtäkkinäinen kuumuus teki ajamisesta haastavaa. Veimme maastoon juomapulloja varulta, vaikka minulla olikin pikkuinen 0,5l uswen juomareppu. Se oli hätävara.
Matkaan lähdettiin ja tarjolla ensimmäinen siirtymä suo.
Tosimiehet veti kaasu pohjassa keskeltä läpi, ne jotka pääsi, mutta en uskaltanut siihen ryhtyä. Kiertelin toisesta reunasta ja yllättävän kova pohja sieltä löytyi. Matka jatkui ja seuraavassa koskeikossa oli varmaan samat pikkupojat kun EM:issä ja kaipa niillä oli oma nimikko lutakko kun koko viikonlopun päivystivät urheasti siellä sandaalit jalassa polviin asti kuravellissä kahlaten ja innoissaan vastuullisesta tehtävästään luotsata kuskt vaarojen suolla eteenpäin. Joku suoreikä savusi ja mietin oliko sinne joku hävinnyt kokonaan pakoputken viimeisiä höyryjä ihmetellessä, vai oliko vain niin kosteaa. Toivottavasti jälkimmäinen.
Hiukan jännitti luottaa kyseisiin veijareihin ja kerran jäin miettimään hetkeksi kun poika huusi innoissaan: I help! I help! Vannotin: Promise? ja poika tuumi naama totisena: Yes! Ja minähän ajoin lutakkoon ja kestihän se. Hirmu vislaukset ja taputukset yleisöltä ja matka jatkui. Seuraavaalle lutakolle. Vähän isompia lammikoita ja syvyyttä moottoripesuun asti. Pelkäsin, että hörppää ilmanputsarin kautta vettä, mutta luojan kiitos päästiin läpi. Yllättävän hyvin saappaatkin piti vettä :).
Sieltä sitten polkuja ja teitä ristiin rastiin välillä aikamoisia ojia ja suota.Välillä piti tieltä poistua suolle kun tiellä oli niin syvät isot spoorit, ettei mitään mahdollisuuksia edetä. Nimimerkillä: nostelin muutaman kerran. Maskun suotreeneistä oli hyötyä ja hyppelin helposti ojien yli ja samoin suoreijillä ajotekniikka oli huomattavasti rohkeampi ja parempi.
Crossitesti olikin pelkkää kyntösavipeltoa ja se sujui aika mukavasti. Itseasiassa molemmilla kierroksilla tein luokan pohjat sillä pätkällä. Aika tinttaa oli ja piikkiparka oli kahden vaihteen loukussa, joko vähän liian iso tai vähän liian pieni. Tai sitten kuskin olisi pitänyt uskaltaa ajaa isommalla vähän lujempaa. Aikataulussa kuitenkin edettiin ja controlpointissa jäi hyvin aikaa. Extreme seuraavaksi pienen maaseutu sight seeingin jälkeen ja se sujui ihan hyvin. Esteet oli likipitäen samat kuin viimevuonna ehkä jotain tukkeja vähän uusittu. Sääli, ettei siltä otettu aikaa, kun oli tutustumiskierros.
Siitä sitten lutakkoon mallia maauimala. Tiesin, että keskellä oli kova pohja, muuten vain idiootti olisi lähtenyt niin isoon järveen mopolla. Reunat oli kynnetty mäski-muta-uria ristiin rastiin, mutta järven poikki pääsi hyvin. Töyräs ylös ja siitä aukenikin mukava näköala pitkälle turvesuolle, jossa oli upotuspaikkoja niin paljon, että pystyi valitsemaan haluamansa. Ja vaikkei halunnutkaan. Ristiin rastiin pujottelin viimevuoden pohjalta ja aika hyvin pääsin läpi.
Enään jäljellä endurotesti. Ja piilopullo. Kuumuus sai kypärän ahdistamaan aikalailla ja hiki virtasi. Tiesin mitä on tulossa. Kuuntelin "vetomiesten" juttuja, miten vedetään keskilinjaa mukavasti ja vikkelästi. Yeah right! Kyllä jonkun täytyy käydä tarkistamassa, että reunoillakin on kaikki hyvin, ja olin vapaaehtoinen. Alkuun rallateltiin hiekkapohjalla ja sitten se kuuluisa suo ja sen reunoilla oli todellakin vielä ajokelpoista maata. Loppua kohti rallateltiin taas hiekalla. Yksi hassu märkä luntti oli lyhyt mutta ytimekäs, siihen jos osui niin matka pysäthyi kuin seinään. En osunut. Edessä välihuolto ja huomasin, ettei aikaa ollut kuin kymmenkunta minuuttia. Sain tankkiapua, mutten ehtinyt juuri muuta kun kaivaa mutaiselle eturattaalle tilaa pyöriä, jotta vaihteetkin toimisi jotenkin. Niin ja juoda. Pää oli niin tulikuuma, että pelkäsin tukan sulavan.
Toisella kierroksella paikat oli vähän niikuin räjähtänyt. Ensimmäinen siirtymäsuo oli jätetty pois ja se kierrettiin metsäkannasta pitkin. Pikkupojat kierrätti aina pidemmälle ja pidemmälle etsien kantavia ylityspaikkoja ja kyllä ne tehtäviensä tasalla oli.
Crossitesti meni ok, kuten jo mainitsinkin, mutta ennen extremeä telakoin mopon takalokaria myöden yhteen ojaan. En päässyt siitä ylös ennekuin ATV kuskit tulivat tovin päästä ja huutelin apuja. Kaverukset pysähtyivät ja kahtapuolta nykäisivät mopon kuivalle maalle viettämästä mukavaa aikaa savikylvyssä. Kiittelin kovasti ja huutelivat iloisesti: Nooo Problem! Tästä pinnistelystä oli kuitenkin hihat tyhjänä ja niinpä se kostautui extremellä kun startista heti kahdella ensimmäisellä esteellä olin esteen jälkeen naamallani maapallossa. Hepuloin, ja se kannatti. Loput meni ok, mutta aikaa tuhraantui alun konttamisessa.
Maauimalan töyräs oli jo niin haastavassa kunnossa, että jäin siihen yhden juuren taakse jumiin - onneksi mäen päällä jo - ja onneksi sattui joku onneton sivullinen siihen paikalle avittamaan hiukan takalokarista. Turvesuolla etenin entistä harkitummin, pelottavia tummia reikiä oli tuplaten.
Endurotestin suolla olikin sitten ollut mellakka. Kärki oli ajanut ensimmäisen kellotetun kierroksen ja se näkyi. Kiertelin entistä enemmän tavoitteena olla päätymättä kiskomaan takalokaria taasen irti. Ja osuinpa sitten siihen lunttiin loppupäässä, mihin takarengas juuttui kuin liimattu. Ihme santaa! Nosteluksihan se meni.
En ollut kovin innoissani suorituksistani toisella kierroksella, mutta näillä eväillä huomiseen.
Ehdin juuri viedä mopon aidattuun parkkiin kun alkoi satamaan. Pisarat suureni ja määrä kasvoi. Satoi kaatamalla. Ja sitä jatkui monta tuntia. Ja yöllä lisää. Monta tuntia. Voi elämän kevät!
Aamulla en ollut laisinkaan pahoillani, että meiltä oli otettu toinen kierros pois. Ajaisimme siis vain yhden. Lähtölavetilla jännitti tekisikö mopo taas kepposet, eikä lähtisi käyntiin, mutta ei - pärähti iloisen tietämättömänä intoa puhkuen reissuun. Jos nyt jotakin positiivista halusi hakemalla hakea niin ilma oli viileämpi kuin eilen. :)
Pikkupojat oli paikallaan (luojan kiitos!) lutakko päivystäjinä. Urheita kavereita, jonkinlainen partiolais merkki olisi keksittävä moisille sankareille. Yöllinen sade oli tehnyt katastrofin vähän joka puolelle. Pojat opastivat jo todella pitkälle, että löytyi mopon kantavaa maata. Lammikot oli kaikkialla suurempia ja syvempiä ja spoorit oli kaikkialla täynnä vettä. Crossitesti osoittautui haastavaksi. Tai lähinnä yhdestä virheestä johtuen, mutten pystynyt ratkaisemaan ongelmaa ja se oli vauhdin puute :) Niin kauan meni ok, kun renkaat pysyi jotakuinkin tyhjänä, tosin FIM takarengas ei juurikaan työntänyt tuollaisessa mönjässä. Ensimmäiseen mutkaan hidastettuani totesin vauhdin keräämisen lähes mahdottomaksi. Ihan kuin olisi ajanut sileillä ratarenkailla öljytyllä pellillä. Lipsuttelin mitenkuten ja harmitti vielä sekin kun jalat ei juurikaan yltäneet maahan niin aina kun liippasi ehti peli niin kallelleen ennenkuin sai jalasta tukea, että ohjelmaa meinasi olla ** #&7%*"}¤$#?*** riittämiin. Sitten lipsahti. Etusen sain sisämutkaan ehjälle, mutta takanen lipesi kammottavaan spooriin ja junttasi tukevasti poikittain ränniin. Eikä noussut millään. Konessa ei riittänyt puhti edes sudittaa vaan sammui, kuin olisi yrittänyt hinata kivitaloa. Sain onneksi yhdeltä järkkäripojalta hiukan apua ja tulihan se sieltä, mutta aikaa meni. Jälleen. Loppu vasta hankalaa olikin kun renkaat oli yhtenäiset mutakiekot ettei pinnoja edes meinannut näkyä. Ripottelin sitä sitten pitkin matkaa asfaltitielle ja alkoi olo kevenemään. Seuraavalla hiekkatiellä oli ihania kuralätäköitä ja ajoin jokaisen keskeltä mitä isompi sen parempi. Ihmettelin kun jotkut oli kierrellyt niitä pellon puolelta, sillä ilmainen pesu teki todella poikaa! Siirtymiltä löytyi sitten .. noh.. kyllähän sen nyt saattoi arvata millaiseen kuntoon ojat ja muut olivat menneet. Voi hyvänen aika...Olin kohtuu sanaton.
Kierrellen hukkasin aikaa, mutta en loputtomiin jaksaisi nostella.
Extremellä oli niin hirveät spoorit kaikkialla ja koko pinta oli niin mutamönjää, etten kertakaikkiaan saanut edes tarpeeksi vauhtia otettua isoimpiin esteisiin, vaan jouduin tukkipinoltakin valuttamaan takaisin kun vauhti ei riittänyt työntämään kuin eturenkaan yli. Lipsuttelin maaliin ja siinä tuli yksi kaveri (paikallisia, tod.näk keskeyttänyt jo) kysymään jatkaisinko, kun hän voisi tulla näyttämään mistä pääsisi maauimalan töyräälle - se kun oli kuulemma aikamoisessa kunnossa. Koskaan ei ole mies yhtä helposti puhunut minua matkaansa :) kaasuttelin perässä katsomaan "aikamoista kuntoa". Olihan se. Yhdessä tuumin työnsimme mopon taluttamalla yhden ison suonsilmän yli ja askeleet upotti polveen, mutta mopon se juuri ja juuri kantoi. Kiitin kovasti avusta ja iloisesti hän vilkutti ja toivotti hyvää matkaa. Kuullosti sarkastiselta miettien mitä tuleman piti. Yksi virhearvio ja taas mopo istui tukevasti suossa. En osannut päättää itkeäkö vaiko nauraa niin tyydyin vain kiskomaan sitä ylös. Vihdoin sain temuttua ja teiskattua sen poikittain ja sain sen ylös.
Huoh. Ei. Enää. Kertaakaan.
Rämmin enskatestin läpi kieli keskellä suuta ja onnistuin välttämään suuremmilta ohjelmanumeroilta, ainoastaan kerran jouduin kiskomaan keulaa kun oli menossa vallan inhottavan näköiseen notkoon. Onnistuin olla osumatta inha luntta paikkaan ja pääsin maaliin. Enää siirtymä maaliin. Tosin sinnekin oli oja kaivautunut aikamoiseksi ja jotain tukkeja pohjalla mihin jäi sutimaan. Polviin asti vedessä päätin, että puran sen vaikka osiksi ja heittelen tielle jos ei muuten lähde. Kaasu pohjassa porasin kuin riivattu ja vihdoin sai jostain pitoja ja punnersi rinnettä ylös. Wuhuu! Tehtävä suoritettu. Eikä ollenkaan sieltä helpoimmasta päästä.
Lopputuloksena lauantaina 8:s ja sunnuntaina 9:s luokassani ja noh niin.. ensimmäinen ja ainoa nainen.
Mielettömän hyvää treeniä ja kisaformaatti tarjoaa kyllä rahalle vastinetta kaikinpuolin.
Mopo toimi kyllä hienosti, moottori on todella upea ajaa. Ainoastaan lauantaina hiukan häiritsi tyhjäkäynnin puute kun oli vähän rikkaalla. Sunnuntaiksi sain sen säädettyä kuntoon ja toimi kuin enkeli. Tekopan kokonaan avoimet jalkatapit toimivat! Suomättö ei jää niihin ollenkaan kiinni ja ei muutenkaan kerää mutaa laisinkaan. Aivan loistavat!
-Esmeralda-