Muutenhan tästä kisasta ei juurikaan jäänyt kerrottavaa, ihan oma moka.
Ensimmäinen ihan reittikilpailu endurossa piiiitkästä aikaa. Nykyään tuppaavat olemaan vallan sprinttejä kaikki. Jokatapauksessa reilu 40km kierros ja kertaalleen se ajettiin.
Viikolla olin torstaina menossa vielä pikaisesti testaamaan ja etujarrupalat olikin aivan pellillä. Kuumeisesti siinä etsin lähtiessä jostain jotain paloja. Antin aarteista (lue: tonnin painava työkalupakki - sellainen sininen metallinen, joka oli -80 luvulla joka bensalenkkarilla) löytyi yhdet käytetyt palat ja eikun kiinni ja ajmaan. Vähän oli jarrut kateissa, mutta ajattelin sen menevän ohi kunhan asettuu vanhaan levyyn ajetut palat. Legendaarinen viimeinen ajatus...
Lauantain keli oli aivan helmi, aurinko paistoi täydeltä terältä ja ihan pikku pakkanen.
Ensimmäinen upotuspaikka oli siirtymällä ihan alkuunsa heti. Pikkiriikkisen sillan takana maasto oli moottoria myöden kynnetty mudalle. Aiemmin lähteneitä nostelivat sieltä ylös ja auttoivat matkaan. Jonotin vuoroani kurakylpyyn kiltisti ja kiitin kun nostivat ylös sieltä. Hetken mietin, että huhheijjaa saattaapi tulla kostea reissu. Tavallaan juu, mutta lopunviimeksi se ei ollut se päälimmäinen ajatus ollenkaan. Minulla ei näköjään ollut etujarruja juurikaan. Parista mutkasta meinasin mennä iloisesti kaseikkoon jo siirtymällä ja ei auttanut vaikka kuinka laahasin jarruja. Niitä ei vain tullut.
Ensimmäisellä pätkällä sitten meinasin ajaa kalliomäeltä huolella metsikköön. Tuli mutka oikealle kallion laelta alamäkeen. Puristin jarrua minkä ikinä pystyin, mutta tunne oli sama kuin olisi saippuapalat ollut jarrupalojen tilalla. Aivan liikaa oli vauhtia vielä ja sisämutkassa oikealla oli puu joten en voinut sinne kallistaa. Vasemalle aukesi komeat maisemat alas menevään rotkoon. Väkisin yritin kääntää oikealle mutta kallion päällä spoori lähes puuttui joten ei onnistunut. Senverran suunta muuttui, että päädyin vasemmalle kyljelleni rinteeseen kypärä topografisesti alimpana ja renkaat taivasta kohti kurkottaen. Teki mieli parkaista paha sana niin, että männynlatvat taipuisi.
Monen monta kuskia meni ohi siinä kun punnersin kapinetta ylös. Ai paljonko tempaisen maasta suorille käsille? Noin sata kiloa näköjään.
Vihdoin viimein pääsin jatkamaan rallia, mutta seitinohuesti harmitti. Jos olisin ajanut alas kalliolta en tiedä olisinko ihmisten ilmoilla vieläkään. Yritin kiiruhtaa minkä pystyin ja muistaa samalla, ettei jarruja ollut. Pätkä oli pitkä ja reitti oli välillä aika uimakelpoista, mutta pohjat piti kuitenkin.
Takajarrulla yritin jarrutella, mutta sen pysäytys teho on onneton joten ei auttanut kun nostella kaasua ennen mutkaa ajoissa. Silti olin joka pätkällä nurin monta kertaa kun ei vain kertakaikkiaan oltu samaa mieltä asioista.
Kakkonen oli ihan mukiinmenevä ja paremmassa kunnossa kun ensimmäinen pätkä. Onneksi Antti tuli sen jälkeen välihuoltoon ja sain vähän urheilujuomaa joten energiat riitti hyvin.
Viimeinen pätkä oli oikein makoisa. Vauhtia tuli jarruttomalle välillä vähän liikaakin joten tilanteita riitti siinäkin. Muutaman ohittelin siinä ja ajo kulki kivasti - sen mitä pystyssä pysyi. Yksi mäki oli niin hurjassa kunnossa, että siihen oli pakannut jono ja jonon hännillä odotin vuoroani kallioleikkauksen könyämiseen. Auttajia oli onneksi joten matka jatkui.
 |
| Kuva:Simo Kuuslampi |
 |
| Kuva: Simo Kuuslampi |
Pääasia, että huolimatta lukuisista kaatumisista ja kiikkumisista ja kerran halailin puutakin niin silti ehjin nahoin maaliin kummatkin. Sijoitus ei ollut mihin olin tähdännyt, mutta itseaiheutetuista teknisistä ongelmista johtuen olin silti kohtuu tyytyväinen. Naistencup luokan 6:s ja samalla tässä kilpailussa ratkottiin KTM 2019 challenge ja siinä tulin toiseksi. Palkinnoksi tuli myös uudet jarrupalat :) tosin taakse, mutta ironista silti..
-Esmeralda
