Jonkin aikaa en pystynyt ajamaan edes polkupyörällä saatika mopolla. Kesä meni yrittäessä milloin mitäkin ja turhautuessa ja kaikki oli yhtä vuoristorataa joka puolella. Ei pystynyt keskittymään mihinkään ja väsymys oli infernaalinen. Lääkärit hyssytteli malttia, etten nyt mistään sillalta mene hyppäämään vaan antaisin asioille aikaa. Jälleen uusi haaste. Ylipäätään hyväksyä oma puutteellisuus ja kyvyttömyys. Toisaalta autuaasti unohdin kaikenlaista, joten unohdin senkin välillä😅😅
Piti tehdä vain asioita, mitkä tuntui hyvältä ja unohtaa kaikki mihin joutui keskittymään. Esim televisiota ei voinut katsoa tai lukea kirjaa. Päivärutiinit saattoi viedä yllättävän paljon aikaa kun kaiken unohteli moneen kertaan tai ei pystynyt keskittymään mitä piti tehdä. Ja se saa**nan päänsärky oli viedä lopunkin järjen välillä. En todellakaan jaksanut olla sosiaalinen tai ylipäätään liika informaatio oli uuvuttavaa. Viihdyin yksikseni, juoksin metsässä umpihangessa tai puuhastelin jotain milloin en levännyt. Ymmärräys oli kovilla muillakin kuin vain itselläni. Päällepäin näytin ehjältä, piirikorttissa oli vain syntax error.
Kisoissa olin joskus mukana ajelemassa, kun sinne mentiin enivei. Ajovauhti ei päätä huimannut, mutta tärkeämpää oli pysyä pystyssä eikä ainakaan loukata itseään. Se tavoite saavutettiin.
Virossa tuli joitain kisoja ajeltua ja mieleen jäi ainakin kiviölissä erikoinen rata, ainoa jonka tiedän, että jyrätään asfaltijyrällä tasaseksi. En tosin muistanut ikinä hyppyriin tullessa oliko pitkä vai lyhyt pöytä vai nokka.. nostelin sitten aina kaasua sen mukaan. Podiumille silti.
Sitten ajoin CMX cupin. Loppusijoitus cupissa oli täpärästi 4:s harmillisesti jokusella pisteellä, kun kuskeja C luokassa oli kolmisenkymmentä.
Ajoin myös yhden CEMAR osakilpailun sillä twinschokissa ja ei ihan podiumille mutta lähelle. Kaikenlaista ohjelmaa oli välillä, renkaan puhkaisin kolmesti -kai - muistaakseni - ja milloin jäi jarrut jumiin tai muuta jännää, mutta aina mentiin sen minkä päästiin. Ja kivaa oli. Antti ja Pena korjasi sitä minkä kerkesi erien välissä 😝
Enduroa yritin myös ajaa, yhden sprintin ainakin. Ajosilmä ei vaan lukenut latua puiden välissä. Kierroksia oli neljä ja jokaisella ajoin aina 10sek edellistä nopeamman ajan vaikka reitti kului ja muilla taisi käydä vähän toisinpäin. Jokatapauksessa olin kaukana omasta ajovauhdista, taisin podiumille ylttää silti. Yritin olla armollinen itselleni, mutta tiedättehän se on aika vaikeaa kun joku vie linnulta siivet.
Eteenpäin siis oli mentävä. Hylkäsin tavoitteet ja elin hetkessä. Hetken laatu vaihteli aikalailla, mutta silti lääkärit jaksoi tolkuttaa: anna itsellesi aikaa. Talvella ajelin ihan vain huru-ajoa milloin pellolla ja millon metsässä, kunhan touhusin. En edes ajatellut kisaavani.
Unohdin toivottaa hyvät joulut jne. Ja varmaan paljon muutakin. Joulukuun lopulla tapahtui sitten monen summana, että tuli taas hevonen. Islanninhevonen. Skelmir från Söderosen. Kelmi. Mölli. Iippa. Ja monta muuta nimeä.
Alkoi punkeron työstäminen taas muistuttamaan askellajihevosta. Liekö tervehdyttävä vaikutus, mutta sitäkautta jotenkin jaksoin keskittyä mitä olen tekemässä ja pystyi elämään selkäytimellä. Ne kaikki ratsastustaidot on jo niin syvälle opeteltu, että muistuttaa refleksiä hengittää.
Kisoja kohti siis taas ja toivottavasti pikkuhiljaa kaikki 💩 olisi jo takana.
Ensimmäiseksi vesivehmaalla classic gncc 2h crosscoutnty. Siitä kohta lisää...
"What doesn't kill you makes you stronger!"
-Esmeralda-
