Karhula classic motocross cup I osakilpailu.

Päätimme lähteä vasta aamulla liikenteeseen ja oikeastaan ei tuntunut lainkaan siltä, että olisi kisoihin menossa. Jotain puhetta oli, että Karhulan radalla on kiviä, hihittelin, että viimeviikonloppu antoi aikamoisen siedätys toleranssin kiviin, joten tuskin edes huomaisin kiviä radalla.
Rata oli saanut lanauksen jälkeen pienen sadekuuron niskaan ja oli täydellinen. Upeassa kunnossa.
Senkin takia nämä classic touhut on mukavia, kun ei turhasta nipoteta. Rennot katsastukset (villat on vaihdettu ja tulipas mukavat äänet) ja odottelemaan aika-ajoja. Tai siis eihän ne ole kuin harjoitusajot. Puomipaikka määrätytyy edellisen vuoden sijoituksen mukaan ja olin 3:s kun joku puuttui välistä tästä kisasta. Ajoin mallin vuoksi pari nopeaa kiekkaa ja sitten luumuilin ajolinjoja ja katselin kukkasia. Olin myös aika-ajon mukaisesti kolmas nopein. Reilu kymmenkunta starttasi C luokassa.

Ensimmäisen erän startin nukuin. TAAS! Noh, olihan siinä vähän itseaiheutettua ohjelmaa kun puomille ähräsin ja kuvittelin vaihteen olevan vapaa niin olikin ykkönen ja sammui. Siinä sitten vempuloimaan sitä jotenkuten vallin reunaan paikallani, että saan tulille takaisin (tässä riivatun kirahvissa on kampi väärällä puolella) ja onneksi lähti parin potkun jälkeen. Lähdön järjestäjä seisoi lipun kanssa jo kohdallani ja odotti. En sitten ehtinyt oikein edes suoristaa mopoa kun jo puomi kolahti.
Sinisen savun seasta 9:ltä paikalta kirimään sakkia kiinni. Maaliin sain noustua kolmanneksi. Juma, että ajo maistui. Erittäin vähällä ajomäärällä jaksoin helposti puristaa ruutulipulle asti.

Nyt en muista mitkä kuvat ovat kenenkin, mutta verxing.kuvat on ainakin suurimmaksi osaksi kuvaajana.
Toisen erän startti sujui vähän paremmin

Neljäntenä maaliin. Yritin vielä edellä ajanutta kiinni, ja kerran meinasi jo käydä köpelösti kun nokkahyppyrikasa mikälie tulin niin kovin kun uskalsin ja piti jarruttaa kun ei voi hypätä kun heti takana tiukka oikea mutka. Jalka lipesi jarrulta ja lähdin lentoon. Kun patarauta lentää niin siinä on nauru kaukana. Suoraan mutkasta vallin läpi ylös. Kuvaaja joku seisoi siellä ja ripirapi singahti alta pois kun kaislikossa kuhisi. Kaasu auki takaisin alas ja perään, mutta hukkasin muutaman tärkeän sekunnin. Sain kuskin uudelleen kiinni viimeisellä kierroksella ja maalissa ero oli vaivaiset pari sekuntia. Olisin tarvinnut vielä yhden kierroksen. Noh, loppusijotus podiumille, eli olimme kolmansia. Nih. Ja mopo toimi moitteetta.  😜 Nyt päivitetyillä iskareilla pääsee jo aika kovin. Oli vähän jämäkämmätkin vielä testissä, mutta niillä ajoin kuulemma jo liian kovaa. Ehkä hyvä näin.
Antti otti kakkospystin kotiin E2 luokassa, joten tästä on hyvä suunnata parin viikon päästä karkkilaan seuraavaan osakilpailuun.
-Esmeralda-

Vesivehmaa gncc 11.5 2018

Viimevuonna mietin siellä kiviä laskellessani, että on takuuvarmana viimonen kerta.
Buah. Niin se aika kultaa muistot vai miten se meni. Tosin nyt edellisestä höykytyksestä viisastuneena lähdinkin ajamaan classic luokan perjantaina. Luokkiin ilmoittautuminen oli epäselvä, sen mukaan jouduin ajamaan tuolla museolla 90 luvun pyörien, evojen seassa. Luokat oli eritelty vain A luokka (60 lukulaiset) ja loput. Vähän altavastaajan olo, mutta pidetään sitten hauskaa jos ei muuta.

2h aikalailla samaa reittiä niin kyllä siinäkin riemua riittää. Mietin, miten olkapää kestää siitä kun on jänne vähän revennyt ja nivelkapselissa joku vaurio ja ripustusosat saanut kipiää. Jäisi nähtäväksi.
Suomeen lykkäsi outo helleaalto ja koska startti oli kolmelta niin tarkeni. Tankkasin hyvin nesteet edellisenä päivänä niin en ottanut juomareppua riesakseni. Huollossa piti kuitenkin käydä parin kierroksen välein kun tankin riitosta ei ollut hajua. kierros kesti n.20-30 min oletus.
Nukuin startin. Taas. Siintä sitten jonon hänniltä ylös kiipeämään. Olihan se alkuun aika shokki kun tuolla en ole missään kivikoissa tai enduroimassa käynyt. Pöly vaivasi aikalailla. Toinen ja kolmas kierros oli jopa hauskaa?! Naureskelin kypärässäni, että mikähän lienen tekninen häiriö sekin..
Lenkin lopussa pelto osuudella päästelin kuin vasikka laitumella. Niin siistiä. Pääsuoralla gps mittaili huimia satasen tuntivauhteja. Tuolla malmikasalla. Sitten tulikin tunnit täyteen olkapäässä. Jokainen patti (niitä riitti) ja kivi (niitäkin riitti) sattui kuin puukonisku ja yritin väistellä parhaani mukaan. Lähellä maalia katsoin kelloa ja pahus. Vartti ajoaikaa vielä. Se tietää yhtä kierrosta. Huollon kautta, ihan sama ollakko 8:s tai 9: siellä evojen seassa.  Kävin juomassa ja vaihdoin kuivat hanskat ja hiukan soppaa husselle ja matka jatkui. Jossitellaan nyt vähän. Jos olisin jättänyt tuon pysähdyksen väliin ja jos olisin ilmoittautunut vanhaan luokkaan niin kuin olisin saanut jos olisin tietänyt olisin voittanut sen luokan. Nyt olin toinen siinä. Eivät kyllä palkinneet erikseen sitä luokkaa vaan yhteistuloksen mukaan. Mikä sekin oli vähän epäselvää vielä palkintojen jaossa. Lopunviimeksi Pysti tuli kuitenkin meille: naisten 1.

Antti oli huollossa ja onneksi patisti viimeiselle kierrokselle vielä, olisi se jälkeenpäin harmittanut. Silloin vaan olkapää huuti niin hoosiannaa, ettei kuullut edes omia ajatuksia. Tämän kisan jälkeen myös lupasin purkaa äänenvaimentajan ja vaihtaa villat tai jotkin jollakin tapaa, muuten en kohta kuulisi enää yhtään mitään vaikka olikin korvatulpat niin syvällä korvissa että hyvä etten nielassut niitä.
Ei kaatumisia, ei tilanteita - noh yksi, mutta sitä ei lasketa ja se oli sellainen ujo takakorkea maakivestä, etten nähnyt edes öljypohjaa - joten huiman siisti päivä. Ajoaika 2h 36min. 75km.
Tiesin ajaneeni. Tunsin sen luissani. Ihanaa. Käsissä pienen pikkiriikkiset pari vesikelloa känsien vieressä, mutta ehjänä ja hyvissä voimissa maaliin. Seuraavaksi viikon päästä Karhula cmx cupin ensimmäinen osakilpailu.
-Esmeralda-

Aikalailla vuosi vierähtänyt.

Viime kesänä noin vuosi sitten ajoin autokolarin. Siitä sitten alkoikin aika monta taistelua vähän joka suunnassa ja diagnoosi diffuusi aksonaali kaikkine jännittävine oheis oireineen oli maanpäällistä helvettiä. Siis ihmiselle, joka on kontrolli friikki suorittaja, luontainen multitasking touhuaja.

 Ennen ja jälkeen. Jussi teki taas suuren työn kun oikoi rusinan muotoonsa takaisin ja kiinniitti irronneet etuakselin osat ja pyörän ja ja ja.. Viton ura ei ole ohi vielä... Naapuri maalasi sen jälleen.

Jonkin aikaa en pystynyt ajamaan edes polkupyörällä saatika mopolla. Kesä meni yrittäessä milloin mitäkin ja turhautuessa ja kaikki oli yhtä vuoristorataa joka puolella. Ei pystynyt keskittymään mihinkään ja väsymys oli infernaalinen. Lääkärit hyssytteli malttia, etten nyt mistään sillalta mene hyppäämään vaan antaisin asioille aikaa. Jälleen uusi haaste. Ylipäätään hyväksyä oma puutteellisuus ja kyvyttömyys. Toisaalta autuaasti unohdin kaikenlaista, joten unohdin senkin välillä😅😅
Piti tehdä vain asioita, mitkä tuntui hyvältä ja unohtaa kaikki mihin joutui keskittymään. Esim televisiota ei voinut katsoa tai lukea kirjaa. Päivärutiinit saattoi viedä yllättävän paljon aikaa kun kaiken unohteli moneen kertaan tai ei pystynyt keskittymään mitä piti tehdä. Ja se saa**nan päänsärky oli viedä lopunkin järjen välillä. En todellakaan jaksanut olla sosiaalinen tai ylipäätään liika informaatio oli uuvuttavaa. Viihdyin yksikseni, juoksin metsässä umpihangessa tai puuhastelin jotain milloin en levännyt. Ymmärräys oli kovilla muillakin kuin vain itselläni. Päällepäin näytin ehjältä, piirikorttissa oli vain syntax error.
Kisoissa olin joskus mukana ajelemassa, kun sinne mentiin enivei. Ajovauhti ei päätä huimannut, mutta tärkeämpää oli pysyä pystyssä eikä ainakaan loukata itseään. Se tavoite saavutettiin.
Virossa tuli joitain kisoja ajeltua ja mieleen jäi ainakin kiviölissä erikoinen rata, ainoa jonka tiedän, että jyrätään asfaltijyrällä tasaseksi.  En tosin muistanut ikinä hyppyriin tullessa oliko pitkä vai lyhyt pöytä vai nokka.. nostelin sitten aina kaasua sen mukaan. Podiumille silti.

Sitten ajoin CMX cupin. Loppusijoitus cupissa oli täpärästi 4:s harmillisesti jokusella pisteellä, kun kuskeja C luokassa oli kolmisenkymmentä.

Husqvarna vm 1978 ja omistaja Pena Helenius. Sain sen käyttööni kaudeksi ja se on todella soiva peli. Vähän oikukas välillä, mutta niinhän ne vanhat yleensä... mutta sillä pystyin ajamaan kun sillä ei niin kovaa tarvinnut ajaa kun vauhti tuntui vähemmälläkin.
Ajoin myös yhden CEMAR osakilpailun sillä twinschokissa ja ei ihan podiumille mutta lähelle. Kaikenlaista ohjelmaa oli välillä, renkaan puhkaisin kolmesti -kai - muistaakseni - ja milloin jäi jarrut jumiin tai muuta jännää, mutta aina mentiin sen minkä päästiin. Ja kivaa oli. Antti ja Pena korjasi sitä minkä kerkesi erien välissä 😝

Enduroa yritin myös ajaa, yhden sprintin ainakin. Ajosilmä ei vaan lukenut latua puiden välissä. Kierroksia oli neljä ja jokaisella ajoin aina 10sek edellistä nopeamman ajan vaikka reitti kului ja muilla taisi käydä vähän toisinpäin. Jokatapauksessa olin kaukana omasta ajovauhdista, taisin podiumille ylttää silti. Yritin olla armollinen itselleni, mutta tiedättehän se on aika vaikeaa kun joku vie linnulta siivet.

Eteenpäin siis oli mentävä. Hylkäsin tavoitteet ja elin hetkessä. Hetken laatu vaihteli aikalailla, mutta silti lääkärit jaksoi tolkuttaa: anna itsellesi aikaa. Talvella ajelin ihan vain huru-ajoa milloin pellolla ja millon metsässä, kunhan touhusin. En edes ajatellut kisaavani.

Unohdin toivottaa hyvät joulut jne. Ja varmaan paljon muutakin. Joulukuun lopulla tapahtui sitten monen summana, että tuli taas hevonen. Islanninhevonen. Skelmir från Söderosen. Kelmi. Mölli. Iippa. Ja monta muuta nimeä.
Alkoi punkeron työstäminen taas muistuttamaan askellajihevosta. Liekö tervehdyttävä vaikutus, mutta sitäkautta jotenkin jaksoin keskittyä mitä olen tekemässä ja pystyi elämään selkäytimellä. Ne kaikki ratsastustaidot on jo niin syvälle opeteltu, että muistuttaa refleksiä hengittää.

 Ai kamala 🙈

 Takana 4kk työtä ja perusasioiden hieromista ja kadonneiden liikkeiden ja lihasten metsästystä. Yksi askellaji täytyi myös saada takaisin. Näyttäisi (ja tuntuu myös) että hevonen olisi kasvanut 10cm ainakin. 😍

Ehkä palkitsevinta on ollut edistyä sen kanssa ja kun vihdoin kun lumet suli nousin taas mopon selkään huomasin, että kappas, sehän sujuukin jo paljon paremmin. Sydän syrjällään innoissani väänsin taas kaasukapulaa minkä kerkesin.
Kisoja kohti siis taas ja toivottavasti pikkuhiljaa kaikki 💩 olisi jo takana.

Ensimmäiseksi vesivehmaalla classic gncc 2h crosscoutnty. Siitä kohta lisää...

"What doesn't kill you makes you stronger!"
-Esmeralda-