Alkuperäinen ei välttämättä joka asiassa ole hyvä.
Muutamia ahaa elämyksiä rikkaampana taas. Uusi tuttavuus: rumpujarrut. Se hetki kun tulee mutkaan ja muutenkin levyjarruihin tottuneena aloittaa jarruttamisen noin sata metriä - ainakin viisikymmentä - liian myöhään ja siten vielä että kahvaa kouristuksen omaisesti tempaistessa sormet jää väliin koska vastusta ei ollutkaan. Vaikka silmämääräiseti tarkasteltuna pintaa oli ja jarrut vaikuttivat olean ok niin jälkeenpäin selvisi, että hihnat - jotka asian mukaisesti ovat nököttäneet paikoillaan jo 35 vuotta pintoineen päivineen antautuivat liimauksistaan. Onneksi sentään sulkijalihakset pitivät, mutta lähellä oli... :)
No niitä sitten korjaamaan ja hupsista mitä täällä tapahtuu kun osat putoaa syliin?
Kun jarruosasto oli saatu jiiriin niin lähestyin kytkintä. Homman nimi oli nimittäin se, että vastasi jäykkyydeltään suunnilleen -63 massey fergusonin poljinta ainoa vain, että tuota piti käyttää sormivoimin. Kotarissa yksi sormi, Kawasakissa kaksi ja tuohon ei meinaa riittää koko nyrkkikään vaikka otti hauiksen jatkeeksi.
Vaijerin irroitettuani aloin kiskomaan sitä lukkopihdeillä ja ylätalja hartia otteella. Tuhat hikipisaraa myöhemmin se liikkui jotenkuten ja öljy alkoi tehdä tehtäväänsä. Vesi oli matkustanut vaijerin ulkosuojan sisään ja sieltä kuoren alle ja jäänyt alamutkaan viettämään aikaansa ja kompostoitunut sinne. Vihdoin koitti hetki kun se liikkui sormivoimin suitsait eestaas ja yhtenä hymynä laittelin sen iloisesti vihellellen paikoilleen. Nyt minulla oli jos ei nyt yhden niin ainakin kahden sormen kytkin..
Kaasutin ollut vasta 4 kertaa pöydällä levälllään kun ihmetellään miksi menohalut hyytyy paikoitellen. Tälläkään kertaa siellä ei ollut siiseliä eikä muutakaan ryönää missään joten ihmettely jatkuu..
-Esmeralda-
