Ambit2 S

No nyt luulis datan riittävän!

Tuli sitten hommattua itselle oikea synttärilahja ja jos kiinnostaa moinen laite sen löytää www.suunto.fi sivuilta kaikkine specseineen. Ja niitähän riittää.
Lähinnä kuitenkin se, miksi moisen hankin, oli palautumisen seuraaminen. Panostaminen enemmän laatuun kuin määrään sillä määrä vaikuttaa laatuun. Eritoten todella rankat kisat (viron kisat) tai intervallivedot on mielenkiintoista seurata niiden tehovaikutusta sekä palautumistarvetta kun on touhunnut yli pari tuntia 187 keskisykkeellä. Samaten "hyväkuntoisena" tallennettu data toimii vertailukohteena jos jostakin alkaa kiikastamaan eikä treenit kulje. Toki niihin on muitakin vaikuttajia eikä absoluuttista totuutta voi tuosta löytää, mutta suunta-antavana varmasti oivallinen.
Ja mikä parasta, minullahan ei ole suuntavaistossa mitään vikaa, sitä ei vain ole, joten tuo löytää kotiin. Jopa niin tarkasti, että piirtää eri jäljen maantien eripuolilta juoksulenkillä eli ei vaaraa, että eksyy naapuriin.. kunhan vain opin käyttämään sitä :)
-Esmeralda-

18.-19.5 2013 Paikuse, EMV etapp II

Kuvia en löytänyt mistään, lisäilen jos saan käsiini.

Jo Juice aikoinaan oli oivaltanut:
"...eesti eesti eesti kaipaan sinne per**leesti, eesti eesti eesti sinne tahdon vain... "
Ja itseasiassa oikein mukava palata takaisin, sillä siellä on omat hyvät puolensa monessakin asiassa, vaikka kahvi pitääkin ottaa kotoa mukaan :)
Jo vain, löysimme jälleen itsemme tallustelemasta pätkiä ja ihmettelemässä siirtymiä. Kierros olisi noin 60km ja la 2, su 1 kierros. Se piti sisällään 1 crossitestin, 1 extremen ja 1 endurotestin. Aikalailla samaa polkua mentiin kuin viimevuoden EM kisoissakin, ainoa vain, että nyt mestat oli paljon synkemmässä kunnossa. Eli siis huomattavasti märemmät. Ja suotahan siellä piisasi niin siirtymillä kuin endurotestilläkin. Hullultahan se tuntui rämpiä mutarännissä sankoja myöten kun vieressä kulki ihan tie. Virolaiset yleensä tajusi ajaa sitä pitkin ;)
Oli siis jonkinlainen haisu viimevuodesta kyseisistä paikoista, mistä pääsee ja minne ei kannata mennä, mutta konsepti muuttui aikalailla ukkosenjumalan myötä.
Illalla kävimme vielä kylpylässä saunomassa ja peuhaamassa liukumäkiä ja hyvillä mielin nukkumaan. Yöllä alkoi sade. Sitä tuli ja tuli ja tuli.. jyrisi ja välkkyi aamuun asti ja hellitti vasta noin 9:n aikoihin. No olihan siitä matkaa kello yhteen, milloin ensimmäinen starttasi, mutta kyllä sitä oli tullut ihan riittävästi ettei pöly haittaisi.
Hoidimme normi rutiinit ilmoittautumiset ja katsastukset, suurpiirteinen sellainen ja jarruvalokin toimi niin läpi meni. Kun vihdoin startin aika läheni oli lämpötila kivunnut jo reiluun +26 ja kosteus oli järkyttävä. Mietin mitä laittaisi päälle ja mitä alle vai laittaisiko mitään. Yhtäkkinäinen kuumuus teki ajamisesta haastavaa. Veimme maastoon juomapulloja varulta, vaikka minulla olikin pikkuinen 0,5l uswen juomareppu. Se oli hätävara.
Matkaan lähdettiin ja tarjolla ensimmäinen siirtymä suo.

Tosimiehet veti kaasu pohjassa keskeltä läpi, ne jotka pääsi, mutta en uskaltanut siihen ryhtyä. Kiertelin toisesta reunasta ja yllättävän kova pohja sieltä löytyi. Matka jatkui ja seuraavassa koskeikossa oli varmaan samat pikkupojat kun EM:issä ja kaipa niillä oli oma nimikko lutakko kun koko viikonlopun päivystivät urheasti siellä sandaalit jalassa polviin asti kuravellissä kahlaten ja innoissaan vastuullisesta tehtävästään luotsata kuskt vaarojen suolla eteenpäin. Joku suoreikä savusi ja mietin oliko sinne joku hävinnyt kokonaan pakoputken viimeisiä höyryjä ihmetellessä, vai oliko vain niin kosteaa. Toivottavasti jälkimmäinen.
Hiukan jännitti luottaa kyseisiin veijareihin ja kerran jäin miettimään hetkeksi kun poika huusi innoissaan: I help! I help! Vannotin: Promise? ja poika tuumi naama totisena: Yes! Ja minähän ajoin lutakkoon ja kestihän se. Hirmu vislaukset ja taputukset yleisöltä ja matka jatkui. Seuraavaalle lutakolle. Vähän isompia lammikoita ja syvyyttä moottoripesuun asti. Pelkäsin, että hörppää ilmanputsarin kautta vettä, mutta luojan kiitos päästiin läpi. Yllättävän hyvin saappaatkin piti vettä :).
Sieltä sitten polkuja ja teitä ristiin rastiin välillä aikamoisia ojia ja suota.Välillä piti tieltä poistua suolle kun tiellä oli niin syvät isot spoorit, ettei mitään mahdollisuuksia edetä. Nimimerkillä: nostelin muutaman kerran. Maskun suotreeneistä oli hyötyä ja hyppelin helposti ojien yli ja samoin suoreijillä ajotekniikka oli huomattavasti rohkeampi ja parempi.
Crossitesti olikin pelkkää kyntösavipeltoa ja se sujui aika mukavasti. Itseasiassa molemmilla kierroksilla tein luokan pohjat sillä pätkällä. Aika tinttaa oli ja piikkiparka oli kahden vaihteen loukussa, joko vähän liian iso tai vähän liian pieni. Tai sitten kuskin olisi pitänyt uskaltaa ajaa isommalla vähän lujempaa. Aikataulussa kuitenkin edettiin ja controlpointissa jäi hyvin aikaa. Extreme seuraavaksi pienen maaseutu sight seeingin jälkeen ja se sujui ihan hyvin. Esteet oli likipitäen samat kuin viimevuonna ehkä jotain tukkeja vähän uusittu. Sääli, ettei siltä otettu aikaa, kun oli tutustumiskierros.
Siitä sitten lutakkoon mallia maauimala. Tiesin, että keskellä oli kova pohja, muuten vain idiootti olisi lähtenyt niin isoon järveen mopolla. Reunat oli kynnetty mäski-muta-uria ristiin rastiin, mutta järven poikki pääsi hyvin. Töyräs ylös ja siitä aukenikin mukava näköala pitkälle turvesuolle, jossa oli upotuspaikkoja niin paljon, että pystyi valitsemaan haluamansa. Ja vaikkei halunnutkaan. Ristiin rastiin pujottelin viimevuoden pohjalta ja aika hyvin pääsin läpi.
Enään jäljellä endurotesti. Ja piilopullo. Kuumuus sai kypärän ahdistamaan aikalailla ja hiki virtasi. Tiesin mitä on tulossa. Kuuntelin "vetomiesten" juttuja, miten vedetään keskilinjaa mukavasti ja vikkelästi. Yeah right! Kyllä jonkun täytyy käydä tarkistamassa, että reunoillakin on kaikki hyvin, ja olin vapaaehtoinen. Alkuun rallateltiin hiekkapohjalla ja sitten se kuuluisa suo ja sen reunoilla oli todellakin vielä ajokelpoista maata. Loppua kohti rallateltiin taas hiekalla. Yksi hassu märkä luntti oli lyhyt mutta ytimekäs, siihen jos osui niin matka pysäthyi kuin seinään. En osunut. Edessä välihuolto ja huomasin, ettei aikaa ollut kuin kymmenkunta minuuttia. Sain tankkiapua, mutten ehtinyt juuri muuta kun  kaivaa mutaiselle eturattaalle tilaa pyöriä, jotta vaihteetkin toimisi jotenkin. Niin ja juoda. Pää oli niin tulikuuma, että pelkäsin tukan sulavan.
Toisella kierroksella paikat oli vähän niikuin räjähtänyt. Ensimmäinen siirtymäsuo oli jätetty pois ja se kierrettiin metsäkannasta pitkin. Pikkupojat kierrätti aina pidemmälle ja pidemmälle etsien kantavia ylityspaikkoja ja kyllä ne tehtäviensä tasalla oli.
Crossitesti meni ok, kuten jo mainitsinkin, mutta ennen extremeä telakoin mopon takalokaria myöden yhteen ojaan. En päässyt siitä ylös ennekuin ATV kuskit tulivat tovin päästä ja huutelin apuja. Kaverukset pysähtyivät ja kahtapuolta nykäisivät mopon kuivalle maalle viettämästä mukavaa aikaa savikylvyssä. Kiittelin kovasti ja huutelivat iloisesti: Nooo Problem! Tästä pinnistelystä oli kuitenkin hihat tyhjänä ja niinpä se kostautui extremellä kun startista heti kahdella ensimmäisellä esteellä olin esteen jälkeen naamallani maapallossa. Hepuloin, ja se kannatti. Loput meni ok, mutta aikaa tuhraantui alun konttamisessa.
Maauimalan töyräs oli jo niin haastavassa kunnossa, että jäin siihen yhden juuren taakse jumiin - onneksi mäen päällä jo - ja onneksi sattui joku onneton sivullinen siihen paikalle avittamaan hiukan takalokarista. Turvesuolla etenin entistä harkitummin, pelottavia tummia reikiä oli tuplaten.
Endurotestin suolla olikin sitten ollut mellakka. Kärki oli ajanut ensimmäisen kellotetun kierroksen ja se näkyi. Kiertelin entistä enemmän tavoitteena olla päätymättä kiskomaan takalokaria taasen irti. Ja osuinpa sitten siihen lunttiin loppupäässä, mihin takarengas juuttui kuin liimattu. Ihme santaa! Nosteluksihan se meni.
En ollut kovin innoissani suorituksistani toisella kierroksella, mutta näillä eväillä huomiseen.
Ehdin juuri viedä mopon aidattuun parkkiin kun alkoi satamaan. Pisarat suureni ja määrä kasvoi. Satoi kaatamalla. Ja sitä jatkui monta tuntia. Ja yöllä lisää. Monta tuntia. Voi elämän kevät!
Aamulla en ollut laisinkaan pahoillani, että meiltä oli otettu toinen kierros pois. Ajaisimme siis vain yhden. Lähtölavetilla jännitti tekisikö mopo taas kepposet, eikä lähtisi käyntiin, mutta ei - pärähti iloisen tietämättömänä intoa puhkuen reissuun. Jos nyt jotakin positiivista halusi hakemalla hakea niin ilma oli viileämpi kuin eilen. :)
Pikkupojat oli paikallaan (luojan kiitos!) lutakko päivystäjinä. Urheita kavereita, jonkinlainen partiolais merkki olisi keksittävä moisille sankareille. Yöllinen sade oli tehnyt katastrofin vähän joka puolelle. Pojat opastivat jo todella pitkälle, että löytyi mopon kantavaa maata. Lammikot oli kaikkialla suurempia ja syvempiä ja spoorit oli kaikkialla täynnä vettä. Crossitesti osoittautui haastavaksi. Tai lähinnä yhdestä virheestä johtuen, mutten pystynyt ratkaisemaan ongelmaa ja se oli vauhdin puute :) Niin kauan meni ok, kun renkaat pysyi jotakuinkin tyhjänä, tosin FIM takarengas ei juurikaan työntänyt tuollaisessa mönjässä. Ensimmäiseen mutkaan hidastettuani totesin vauhdin keräämisen lähes mahdottomaksi. Ihan kuin olisi ajanut sileillä ratarenkailla öljytyllä pellillä. Lipsuttelin mitenkuten ja harmitti vielä sekin kun jalat ei juurikaan yltäneet maahan niin aina kun liippasi ehti peli niin kallelleen ennenkuin sai jalasta tukea, että ohjelmaa meinasi olla ** #&7%*"}¤$#?*** riittämiin. Sitten lipsahti. Etusen sain sisämutkaan ehjälle, mutta takanen lipesi kammottavaan spooriin ja junttasi tukevasti poikittain ränniin. Eikä noussut millään. Konessa ei riittänyt puhti edes sudittaa vaan sammui, kuin olisi yrittänyt hinata kivitaloa. Sain onneksi yhdeltä järkkäripojalta hiukan apua ja tulihan se sieltä, mutta aikaa meni. Jälleen. Loppu vasta hankalaa olikin kun renkaat oli yhtenäiset mutakiekot ettei pinnoja edes meinannut näkyä. Ripottelin sitä sitten pitkin matkaa asfaltitielle ja alkoi olo kevenemään. Seuraavalla hiekkatiellä oli ihania kuralätäköitä ja ajoin jokaisen keskeltä mitä isompi sen parempi. Ihmettelin kun jotkut oli kierrellyt niitä pellon puolelta, sillä ilmainen pesu teki todella poikaa! Siirtymiltä löytyi sitten .. noh.. kyllähän sen nyt saattoi arvata millaiseen kuntoon ojat ja muut olivat menneet. Voi hyvänen aika...Olin kohtuu sanaton.
Kierrellen hukkasin aikaa, mutta en loputtomiin jaksaisi nostella.
Extremellä oli niin hirveät spoorit kaikkialla ja koko pinta oli niin mutamönjää, etten kertakaikkiaan saanut edes tarpeeksi vauhtia otettua isoimpiin esteisiin, vaan jouduin tukkipinoltakin valuttamaan takaisin kun vauhti ei riittänyt työntämään kuin eturenkaan yli. Lipsuttelin maaliin ja siinä tuli yksi kaveri (paikallisia, tod.näk keskeyttänyt jo) kysymään jatkaisinko, kun hän voisi tulla näyttämään mistä pääsisi maauimalan töyräälle - se kun oli kuulemma aikamoisessa kunnossa. Koskaan ei ole mies yhtä helposti puhunut minua matkaansa :) kaasuttelin perässä katsomaan "aikamoista kuntoa". Olihan se. Yhdessä tuumin työnsimme mopon taluttamalla yhden ison suonsilmän yli ja askeleet upotti polveen, mutta mopon se juuri ja juuri kantoi. Kiitin kovasti avusta ja iloisesti hän vilkutti ja toivotti hyvää matkaa. Kuullosti sarkastiselta miettien mitä tuleman piti. Yksi virhearvio ja taas mopo istui tukevasti suossa. En osannut päättää itkeäkö vaiko nauraa niin tyydyin vain kiskomaan sitä ylös. Vihdoin sain temuttua ja teiskattua sen poikittain ja sain sen ylös.
Huoh. Ei. Enää. Kertaakaan.
Rämmin enskatestin läpi kieli keskellä suuta ja onnistuin välttämään suuremmilta ohjelmanumeroilta, ainoastaan kerran jouduin kiskomaan keulaa kun oli menossa vallan inhottavan näköiseen notkoon. Onnistuin olla osumatta inha luntta paikkaan ja pääsin maaliin. Enää siirtymä maaliin. Tosin sinnekin oli oja kaivautunut aikamoiseksi ja jotain tukkeja pohjalla mihin jäi sutimaan. Polviin asti vedessä päätin, että puran sen vaikka osiksi ja heittelen tielle jos ei muuten lähde. Kaasu pohjassa porasin kuin riivattu ja vihdoin sai jostain pitoja ja punnersi rinnettä ylös. Wuhuu! Tehtävä suoritettu. Eikä ollenkaan sieltä helpoimmasta päästä.
Lopputuloksena lauantaina 8:s ja sunnuntaina 9:s luokassani ja noh niin.. ensimmäinen ja ainoa nainen.
Mielettömän hyvää treeniä ja kisaformaatti tarjoaa kyllä rahalle vastinetta kaikinpuolin.
Mopo toimi kyllä hienosti, moottori on todella upea ajaa. Ainoastaan lauantaina hiukan häiritsi tyhjäkäynnin puute kun oli vähän rikkaalla. Sunnuntaiksi sain sen säädettyä kuntoon ja toimi kuin enkeli. Tekopan kokonaan avoimet jalkatapit toimivat! Suomättö ei jää niihin ollenkaan kiinni ja ei muutenkaan kerää mutaa laisinkaan. Aivan loistavat! 
-Esmeralda-

4.-5.5 2013 Võrtsu Enduro

.... Toisen päivän kannustava ajatus: enää piti päästä maaliin, sillä saisi voiton - ja niinhän se jäi haaveeksi.
Nyt ensimmäistä kertaa Tartossa, ja kisapaikka oli kolmisenkymmentä kilometriä kaupungista keskelle ei mitään kauniiseen maalaismaisemaan. Eesti on sieltä litteä kuin pannukakku ja kun vedenpinta on vähän korkealla niin se nousee helposti pelloille kilometritolkulla saaden ne näyttämään ihan riisipelloilta.
Saavuimme tontille ihmettelemään torstaina ja ohimennen vilkaisimme pätkiä ja seutua yleensä. Majaa pidimme Vehendi motellissa, kauniissa hirsitalossa Võrtsjärven rannalla. Illalla saunoimme (kävin myös kylmäaltaassa, ihmeiden aika ei ole ohi!!!) ja höpöttelimme muiden Nummelan moottorikerholaisten kanssa.
Perjantai aamu pyhitettiin pätkien kävelylle ja kävimme sen jälkeen keskustassa hoitamassa ilmoittautumisen sekä katsoimme Prologi touhua. Tarton kadulle oli pystytetty RedBull tyyppinen extreme rata, jota sitten pudotustaktiikalla ajettiin ryhmä kerrallaan. Oli se huimaa touhua, mutta vain kolme lähti ambulanssireissulle.

Endurotesti löytyi ainakin kilometrin suolla kävelyn jälkeen keskeltä pöheikköä. Ei silloin kävelty sitä enää, pituus piti olla 4,5 km, mutta olikin kutistunut pariin kilometriin ja pelkkää turvepatikkoa aika suoraa linjaa pellon reunaa. Puiden seassa toki mutkitellen, mutta pääpiirteittäin pituutta varmaan se tuplaten kun meni joka patin pohjan ja pinnan. Crossitesti kiemurteli valtavassa hiekkakuopassa ja sen ympäristössä metsässä. Siitä löytyi varmaan jokainen mahdollinen maa-aines tyyppi irtokivisistä mäistä savipohjaan ja upottavaan rantahiekkaan.
Extreme testi olikin sitten ensinäkemältä taas henkeä haukkaava. Viimeksi (ja silloinkin ensimmäistä kertaa) ajanut moista EM osakilpailuissa virossa. Näiltä kavereilta ei mielikuvitusta eikä viitseliäisyyttä puutu! Rata oli pääasiassa pellolla, puikaten väliin metsään kivien ja puiden sekaan. Esteitä oli kaikenlaisia ja siltoja aika monta, yleensä putki alla, josta piti ajaa myös. Oli tukki jonoja jos jonkinlaisia ja isoja renkaita maassa makuullaan ja vielä isompia pystyssä.

Löytyipä erikoinen ensituttavuuskin: köydenpätkissä roikkuvat renkaat! Onneksi ne oli sentäs henkilöauton renkaita, muuten olisi varmaan lähtenyt kun rukkanen sellaisen heilahtaessa.

Kaapelikelojakin löytyi ja ajettiinpa ramppia pitkin rekan peräkärryynkin sisään, josta tikkaita pitkin (vaakatasossa) toiseen kärryyn sisälle ja toisesta päästä alas. Ai niin, unohdin rampit, joita pitkin piti ajaa henkilöautojen yli. Heitti mietteliääksi jälleen, siitä kun oli aikaa kun EM kisoissa niitä ajoi.

Kun extremestä selvisi matka jatkui vanhaan korjaamohalliin sisälle ja pikkuriikkiseen pitkään käytävään, jossa oli huoneita molemmin puolin ja viimein kapoisista ovista ulos. Nurkan takaa traktorin vanhoista kärryistä tehtyä siltaa pitkin saman hallin katolle ja sitä pitkin toisellepuolen ja kapeaa"kävelysilta" tyyppistä ratkaisua pitkin alas ja huoltoon.

Kierroksia oli kaksi kumpanakin päivänä. Kierroksen pituus 60km, olivat poistaneen vajaan 10km pätkän, kun oli kuulemma niin märkää suota, ettei sieltä olisi kukaan tullut läpi montaa kierrosta. Sen täytyi olla siis melottavassa kunnossa, ottaen huomioon missä kunnossa muut siirtymien suot olivat :) ja ne olivat "hyvässä kunnossa".

Siirtymät oli oikeastaan vallan metsissä ja pelloilla. Tai soilla. Turvepellot ja tiet oli erikoinen tuttavuus, nelosella jaksoi mennä jotakuinkin, vitosta jos yritti niin puutui välittömästi. Kynnös oli ainakin puolisenmetriä syvää rullaavaa rahkaturvetta.

Aamu alkoi sekavasti lähtöaikoja arpoen ja katsastuksessa reputin ensimmäisellä kerralla kun jarruvalo paloi kokoajan. Voi pahna. Päitsillä korjailtiin jo samaa vikaa, ja oletin ongelman olevan kyseisessä liitoksessa. Poistin liittimet välistä ja yhdistin piuhat sähköalan ammattimiehen tavoin pyörittämällä piuhanpätkät toisiinsa ja erkkaa ympärille :) hyvin toimi juuri sen aikaa että sai mopon parc férmehen. Kuljettajakokouksen jälkeen lähtöaikojen arvonta jatkui. Saimme jo yhdet, mutta osoittautuivat vääriksi. Lähtöjä aikaisettiin puoli tuntia. Tuli kiire vetää housut jalkaan. Osapuilleen selvillä mitä kuului tehdä ja milloin sekä minne. Ajatkin asettui voimassaoleviksi ja niinpä päästiin tuumasta toimeen. Alkuun extremeä ilman aikaa, samoin enskatesti ajettaisiin ilman aikaa. Oli kuulemma lääkintämiesten kannalta pahassa paikassa, joten kehoitettiin ajamaan kohtuulla :)?! Crossitesti sitten ajanotolla.

Kun vihdoin pääsin extremelle kaikki sujui kuin itsestään. Ei mitään ongelmia missään ja eipä tarvinnut juurikaan "kananpolkuja" käyttää. Viimeisellä kaapelikelalla tosin käytin sen, siitä kun pääsi paljon nopeammin kaasuttamaan maalisillalle. En toisaalta sortunut yltiöpäiseen huimapäisyyteen ja jätin muutamalla esteellä "suorimman" tien käyttämättä. Halliin sisään ja hetken räpyttelin säkkipimeässä silmiäni. Ampaisin käytävään ja mietin, kuinka moni jätkä kaasuttaa hurmoksessa ihan vain kun mäikäsi aikalailla. Juuri ja juuri mahtui ovista ulos ja nurkan takaa katolle. Ei ollut niin paha kun miltä näytti. Oli oikeastaan aika hauskaa päästä ajamaan sellaista "parkouria" kun ei moiseen suomessa ole ollut mahdollisuutta.

Ajo sujui muutenkin vähän niikuin itellään, etenin tasaisesti ja aikataulussa. Siirtymillä yritin katsella minne ajaa, ettei käy hassusti ja nostelinkohan vain kerran kun takapää upposi senverta syvään, ettei ominvoimin noussut. Kerran lipesin tukeilta alas ojaan, mutta onneksi töyräät oli pitävät ja pohja kova. Seokset oli ehkä hiukan paksulla, mutta moottori veti hienosti. Pahoissa paikoissa oli siistiä ajaa valtavalla väännöllä niin ei juurikaan sutinut vaan mönki uskomattomia suorituksia jyrkkien oja töyräiden rintetä ylös. Toisaalta kiersi iloisesti yläreservissä crossipätkällä kun pääsi välillä vähän jopa luukuttamaan.

Välillä siirtymillä kummastutti paikalliset kaverit, mistä ne oikein ajeli kun väliin olivat perässä ja sitten yhtäkkiä edellä tai jos ajelivat kilometri tulkulla edellä samaa vauhtia ja sitten yhtäkkiä katosivatkin?! No, sellaisen perässä jos pysyi niin taatusti sai oppaan parhaista paikoista :). Väsy ei vaivannut ja pysyin loistavasti aikataulussa. TimeChek pisteissä oli n.10-15min aikaa levähtää ja raapia turvetta eturattaan ympäriltä. Viimeisellä kierroksella putosin extremellä yhdeltä tukkiesteeltä sivusta kärsälleni alas, kun rivissä olikin pari lyhyempää tukkia ja linja karkasi hiukan liian liki. Ei kalusto tappioita paitsi katkennut risusuoja niin ja polvi otti itseensä. Päivä sujui hyvin ja loppuhuollossa vain uutta putsaria ja risusuojan vaihto.

Seuraava aamu alkoi vähän aikaisemmin kun ensimmäinen starttasi jo 9:ltä. Kävimme läpi samaisen arpomisen ja lisäksi vielä, että nyt mietittiin ajetaanko 1 vai 2 kierrosta. Vihdoin matkaan ja sama setti kun tänään. Erotuksella, että mopo ei lähtenyt käyntiin. Jouduin työntämään lavalta alas ja parinkymmenen metrin päähän korjaamaan remonttia. Ei edes luvannut ei kaasulla ei ilman. Sain vihdoin irroiteltuani kaikenlaisia osia ihmeteltäväksi sen hiukan hörähtämään. Muutama vielä ja käynnistyi. Mystinen juttu, ei ollut edes rikkaalla tai jurrissa vaan pärähti heti ihan puhtaasti kierroksille. Singahdin matkaan ja en edes tiedä kauanko tunaroin siinä, mutta minkäs teet. Ensimmäistä kertaa ikinä teki moisen tempun.
Extreme ok, ei ongelmia ja mitä pidemmälle reittiä ajeli niin sitä jännemmässä kunnossa oli. Ennen endurotestiä olevalla suolla oli sitten kaveri jumissa ja syvällä. Hyppäsin ensin itse ojan yli ja jätin mopon puuta vasten kun palasin Mikaa auttamaan, mutta ei se meidän voimin sieltä lähtenyt. Ei millään. Oli pakko jatkaa matkaa.
Sitten tein sellaisen "junnu mokan" ettei paremmasta väliä :). Edessä oli tavallinen kuivahko oja suolla ja ajattelin hypätä siitä yli. Juuri kun kaasutin, takanen pyörähti juurakon päällä pudoten sen taakse monttuun ja niittasi lennosta keulan ojan pohjalle ja vastapenkkaan syvälle. Mites sitten suu pannaan? Mopo oli puiden välissä, etten saanut edes kaadettua sitä. Ei eteen eikä taaksepäin. Tiukasti juurakon takana poterossa swingistä jumissa ja etupyörä puolimetriä alempana akselia myöden vastapenkassa. Ei muuten auttanut itkupotku raivarikaan. Vihdoin tuli joku virolainen kuski ja huutelin sille, että tulee auttamaan. Kaveri tulikin ja yhdessä tuumin saimme sen helposti ylös. Kiitin kovasti ja suuntasin endurotestille. Ensimmäisellä TC pisteellä totuus valkeni: olin jo parisenkymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Yritin kiiruhtaa. Reitti alkoi olla haastavassa kunnossa, ainakin minulle. Voisi helpottaa hiukan jos jalat ylettäisi edes maahan kunnolla. Sitten tuli lopullinen niitti. Eräs suo-oja metsän keskellä oli räjähtänyt tyystin. Se oli suditettu kaikkialta niin riekaleiksi, etten nähnyt muuta tietä kun yrittää hypätä ja toivoa parasta. Otin vauhtia minkä pääsin ja hyppy melkein riitti. Melkein. Alhaalla vastarannalla oli pitkiä puita ikäänkuin siltana, mutta niiden eteen oli kaivautunut jo valtava potero. Pääsin "sillalle", mutta liukui alas viettäviä puita pitkin ja takapyörä putosi puilta sinne poteroon. Noin polven syvyyteen. Seisoin siellä mullos suo vellissä ja yritin nostaa sitä ylös. Ei mitään mahkuja. Oli vaikea pitää sitä pystyssä samaan aikaan kun nostaa ja on itse nenä satulan korkeudella. Kohta tulikin muita kuskeja ja pyysin kaverilta apuja. Sanoin, että autetaan toisiamme, niin päästään täältä poiskin. Näin teimme ja tulihan siihen sitten vielä lisää kuskeja ja toivottivat minulle hyvää matkaa. Tietoisena ajanhukasta kiiruhdin minkä taisin.
Extremellä meinasi vielä käydä hassusti kun roikkuvissa renkaissa yksi puikahti etulokasuojaan ja alkoi retuuttaa mopoa vallan käsistä. Olihan vaikea saada sitä pois, jokainen voi itse yrittää kuinka pitkälle etulokasuojaan helposti ylettää stongan yli. Siitä sitten huoltoon ja totesin synkkänä, ettei tarvitse toiselle kierrokselle enää lähteä. 30min control time oli ihan justiinsa täynnä. Voi elämän kevät mikä harmitus. Vaikka kädet oli hellänä ja vähän väsyneet eikä aikoja sitten loukkaamani peukalokaan ollut kovin ihastuntut niin silti oli vaikea niellä ajatusta. Harmitus oli suuri pureskeltavaksi.
Majapaikassa vielä pesulla ja kohti Tallinnaa myöhälaivalla suomeen, muutama tunti unta ja töihin...

Paikallisia menopelejä ihmeteltäväksi....

-Esmeralda-