torstai 28. helmikuuta 2013

Aika pimeetä ajoa

Vihdoinkin tiistaina pääsin ajamaan. Edellisenä viikonloppuna yritin, lähinnä vain todetaksen, että kaikki oli osapuilleen aloitettava alusta. Siinä sitten ihmettelemään, miten saada taas kaikki palikat laatikkoon pikavauhtia. Jalka väsyi tuhottamasti ihan jo muutamasta kilometristä, eikä kädet olleet juuri paremmassa asemassa. Lannistuneena ajelin aurattua peltoa ja se sentäs sujui jotenkin. Jälkeenpäin olo oli kun olisi rekan alle jäänyt. Kroppa parkui joka nurkasta.
Tiistaina sitten iltasella kömmin jälleen spooriin ja nyt se sujui jo mukiinmenevästi. Jaksoin puolitoista tuntia temmeltää reipasta siirtymävauhtia ja vasta viimeisellä kierroksella alkoi reittä kipristellä siihen malliin, että oli aika lopettaa.
Valot on Jussilla rakenteilla, joten maskin himmeän tunnelmallisella tuikulla varustautuneena eli pelkän kypärävalon turvin olin liikenteessä. Se tosin riitti aivan hyvin näin "ajeluun".
Sain vihdoin myös käpisteltäväkseni uutukaiset jalkatapit, joita olen himoinnut jo niiden markkinoille ilmestymisen jälkeen. Tekopa tekee alumiinisia kokonaan avonaisia jalkatappeja, eli ei enää lumi jäädy paakuiksi tappiin ja saappaat lipsu milloin minnekin suuntaan. Toimii varmaan hyvin myös kesällä mudassa ja suo tavarassa. Ensi testin tiimoilta heräsi ainoastaan positiivisia ajatuksia kyseisistä kapineista. Vanhoilla jalkatapeilla saappaat tuppasi lipsahtelemaan, vaikkei jäätä niihin olisi kertynytkään. Tekopan tapeissa pitoa riitti ilman, että saapas takertui niihin tai upposi pohjasta piikkeihin. Ja ne on ainakin lyhyemmät kuin dicen tarviketapit, joten ei hakkaa nilkkaan niin helposti näin lynyt jalkaisena.
Jokatapauksessa voin todellakin suositella, minulla on käytössä kokonaan avoimet versiot ja ei kerää jäätä lainkaan.
Paraneminen on ollut todella nopeaa, lukuisia tunteja uintia ja joogaa ja muuta jumppaa, mutta ei se vielä ennallaan ole. Silti iloitsen, että pääsen jo ajamaan.
Reilun viikon päästä olisi Lady-Cupin ensimmäinen osakilpailu ja olen ilmoittautunut sinne, mutta täytyy miettiä mikä on järkevää. Tärkeintä on päästä starttaamaan Päijänteenympäriajoon johon on siitä enää pari viikkoa. Jos yrittää olla riehumatta, ja ajaa varmasti, mutta reippaasti - ilman maximum attackia :)
-Esmeralda-

tiistai 12. helmikuuta 2013

Haa!

Tilanne ei ole niin paha miltä se näyttää itseasiassa päältä ja alta.
Päältä jalka on puolivälistä reittä sinertävän-kellertävän-lilan-purppuran-musta nilkkaan asti ja alta, no... niinno..
Ruhje, joka on katkonut osan reisilihaksen säikeistä tekee nyt polven yläpuolelle kuopan. Vastaavasti sen kuopan yläpuolella on verihyytymä kokoa n.10cm pitkä ja 4-5cm pulska. Kun jalkaa jännittää niin saa aikaan pikaluistelijan pussihousun :)
MUTTA! Sillä voi jo kävellä. Itse asiassa tänään ensimmäistä kertaa alkoi tuntua sellaiselta, että pakko tehdä jotain kun ei enää uni tule kun ei voi urheilla. Kävin sitten uimassa. Se oli monella tapaa terapeuttista. Mietin, että olisi varmana voinut olla vaikka jättifinni keskellä nenää ja kukaan ei olisi sitä huomannut, niin paljon katseita upea jalkani keräsi.
Polskuttelin lastenaltaassa ensin kun kokeilin, että kinttu toimii jotenkuten enkä huku. Olin selkeästi tenavien tiellä joten siitä rohkaistuneena lähdin isoon altaaseen. En toki uimaan, niin hyvä tuo ei vielä ole, mutta allasjuokua ajattelin... Kävelin telineen luo missä oli sinisiä kellukkeita vöineen (jotka oli mallia valas ja kiedoin sen kahdesti ympärilleni) ja määrätietoisesti hain paikkani mummojonossa, joita oli kymmenkunta tramppaamassa radalla. No ihan heti huomasin, että se olisi tekniikkalaji, jota minulla siis ei ollut ja niimpä mummot paineli kahtapuolta ohi hopeanlilan väriset kiharat täristen. Nöyryytettyäni aikansa minua jättäydyin muina miehinä muka polskimaan altaan päätyyn.. voi helvata :) jumppailin siinä sitten hetken ja porealtaaseen köllimään. Sitten saunaan ja toinen kierros samaa. Oli niin hyvä fiilis ja ajaminen alkaa olla jo ihan kielen päässä... 2vkon päästä lääkärin lupa varovasti aloittaa. Enää pitää keksiä miten enduroa harrastetaan varovasti?!
-Esmeralda-

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Karu meininki..

Treeniä ja treeniä.
Tutuiksi tulleet pari valikoitua tuotetta: Icebug nastalenkkarit sekä ledlenser otsalamppu. Aivan huippu kaverit iltalenkille maaseudun pimeyteen :)
Yrittänyt ajaa viikolla ainakin kerran tai kaksi pimeällä, että tottuisi siihenkin ja alkaahan sekin jo sujua. Ensimmäisillä kerroilla tuntui, ettei näe edes mihin ajaa kun lamput ja kypärä ja ajolasit keikkui iloisesti eri tahtiin. Noh, ehkä iskarit olivat vielä hiukan hakusessa vielä silloin.
 Sitten saatiin jo alusta aluelle ja meno alkoi maistumaan todenteolla. Ihan jo siinä määrin, että totesin suomipetäjän olevan tiukkaa tavaraa. Laitteet karkasi liiallisen kaasulla riehaantumisen seurauksena :) vaan onneksi pyörä pysyi ehjänä. Reisi tosin otti aikamoisen tällin ja myöhemmin selvisi siellä olevan repeämiä sekä hyytynyttä verta. Nyt sitten yritän saada sen taistelukuntoon mahdollisimman nopeasti kun ajaminen alkoi tuntua jo hulvattoman hauskalta. Parit kisat ainakin jää väliin, mutta viimeistään päitsille sitten.Toivottavasti.
Tuntuu, että koko ajan on teryleenejä joko tulossa tai menossa. Kerrastoja sekä ajovermeitä roikkuu joka kahvassa ja ovennurkalla kuivuneena tai kuivumassa ja leivinuunin pankolla (saapaskuivuri mallia lande) saappaat vaan vaihtuu.. Määrätyllä tavalla laiskana miettii iloisena, ettei tavaroita tarvitse edes ehtiä laittaa paikoilleen kun kierto on jatkuva. Tähän asti.
Mietin miten hyödyntää pakkolepoa kun kävellessäkin näkee tähtitaivaan.. mutta kyllä se tästä.
Nalle Puh sanoi aikanaan: Parasta on hetki juuri ennen (käpälässään kukkurallinen hunajaa, ennenkuin suuhunsa pisti) ja se pätee tässäkin, parasta oli ehdottomasti hetki juuri ennen. Syöttö oli hyvällä mallilla juuri ennenkuin napsahti, se nanosekunti kun tajuaa, että ihan juuri kohta sattuu muttei vielä tiedä ihan kuinka paljon :D
-Esmeralda-