Hyvinkään talvienduro 29.1 2012

Kirpakka pakkassää toivotti hyvät huomenet paukkuen kahdenkympin huonommalla puolen. Siis kylmemmällä. Voi hyvät hyssykät kun se tuntuikin julmalta! Kierroksia se kaksi ajettavanaan, sisältäen 4 MK:ta.

"Eilen yritin ennakoida superkylmää keliä hiukan ja säätää paksummalle kaasaria, joka tuntui olevan ohkasella jo alle kympin pakkasessa. Suuttimia ei sitten ollut kun joko tai ja valitsin sen tai, joka osottautuikin liian isoksi. Illalla päräyttelin kokeeksi pihassa ja tuntui kohtalaiselta, mutta kisapaikalla jokelteli kuitenkin iloisesti jurrissa, vaikka pakkasta oli tuplaten. Mitähän ihmettä olin oikein kuvitellut?! Viime hädässä sitten vain neulaa laihemalle, ettei menisi ihan tankojuoppoiluksi. Seurauksella, että keskeltä meni ihan pihiksi. Vielä paria minuuttia ennen starttia rukkasin ilmaruuvia niin kiinni kun uskalsin. Eihän siinä auttanut muu kun lähteä senverta ajelemaan.

Kuva: Jake Monacosta

Koko päivä oli lähinnä itseaiheutettuja teknisiä ongelmia pullollaan...
Pätkät oli ihan huippumakeita. Aivan mieletön ahaa elämys päästä ajamaan spooriin, joka oli käsittämättömän hienoksi ajettu! Jalkaspoorit piti ja ränni oli lähes patiton (paitsi kivikko osuuksilla!) ja hyvin huomasi, ettei pää meinannut millään käsittää kuinka kovaa siinä voisi ajaa. Ihan eri juttu käydä kotimetsässä mönkimässä pehmeässä pöperössä.. Moottori ei ollut todellakaan parhaimmillaan, mutta ei lienen kuskikaan. Ekalla kierroksella kiusaksi ilmestyi pian jäätyvä takajarru. Jäätä pakkasi polkimen ja posken väliin siten, että jarru alkoi hirttää päälle. Saappaan kanta ei kerta kaikkiaan mahtunut jalkatapin ja polkimen väliin, että olisin lennossa voinut potkia jäätä pois ja vaikka kuinka survoin jarrua niin polkimen liikerata oli liian pieni murtamaan jäätä. Pätkien loppupäässä alkoi jo tuntua, että kytkin luistaisi tai kone ei jaksaisi vetää kun jarru oli ihan jumissa. Maalissa sitten jalkautumaan ja potkin jääpalloa tajuttomaksi, kunnes antautui. Viimeinen pätkä alkoi aika vallattomalla kivikolla ja tulipahan mieleen, jotta mun iskarit on täysin kesäsäädöissä ja sen kyllä huomasi. Hakkasi selän jumiin tuotapikaa :).

Kuva: Dan Lindberg 

Kuva: Jake Monacosta

Pätkä koukkasi crossiradalle välistä ja oli aurattu ja todella liukas. Ja oikein huimasi nousta tapeille taas seisomaan. Mopo tuntui pikkuriikkiseltä tuolla jossain kinttujen välissä kaukana... Mk loppui varikon kylkeen ja kun nilkutin huoltoon juuri ja juuri koneen voimin jarrulevy sinisenä savuten, oli Make motorhomen kuntosaliosastolla keskittymässä omaan ajoonsa niin, että unohti huoltoni. Siinä aloin sitten hässäkällä kaivamaan jerrykannuja pakusta, täyttämään kaatokannua ja juottamaan janoista mopoa. Kaiken oheistoiminnan runsaus matkanvarrella näkyi minimaalisena huoltoaikana. Tosin en tiennyt edes aikaa ja onneksi Jake tuli naamailemaan ja kertoi paljonko kello oli. Kaksi minuuttia! Voi hitto. Kömpi Makekin sitten ruuvarin kanssa tekemään selvää jarrun jääpallosta, että pääsisin matkaan. Onneksi äiti ja isä oli muistanut ottaa kaupasta energiageeliä ja haukkasin pussista puolikkaan mähnän suuhun, kulaus mehua ja menoksi. Kaahotin AT asemalle ja näin lukemat 11.11 siintävän ja se oli minun minuutti! Juuri ennenkuin saavutin tolpan ykkönen teki tempun ja muuttui kakkoseksi. Minuutti pamahti AT:tä niin että tuntui. Voi itku!
Toinen kierros lähti ehkä paremmin käyntiin ja en muutenkaan tehnyt ensimmäiselläkään virheitä, mutta vauhti ei vain riittänyt. Toiseksiviimeisellä pätkällä ohitin suomipetäjän liian liki ja käsisuoja repsahti jättäen kaasun hirteen. Maaliin oli sen verta, etten uskonut kytkimen kestävän, joten pika askartelu ja matka jatkui. Viimeinen pätkä koitui pisteeksi ii:n päälle ja hukkasin vaihdepolkimen, elintärkeä vipunen poistui jättäen sopivasti tupaan ykkösen. YKKÖSEN!!! Sillä ei muuten kovin matka taitu. Mietin jo hetken, kun vihdoin saavuin crossiradalle, että oikaisisin varikolle ja keskeyttäisin. Päätin kuitenkin, että kone liikkuu, joten maaliin mars. Ykkösellä. Voi sääli... Kauden avaus ja penkinalle niin, että kolisi. Myös itsetunto...Hetkittäin ajo oli todella hauskaa ja taas tunsin kuinka pitäisi vain pääseä enemmän ajaa. Hiukan yllätyin kuinka hyvin jaksoin ajaa, vaikka pätkät oli aika lyhyiden siirtymien päässä toisistaan. Tästä ei todellakaan ole muuta suuntaa kuin ylöspäin"
-Esmeralda-

On hanget korkeat nietokset..

21 ja 22.1 2012 Askolan "koti pätkällä"
Ensin kävin ottamassa hiukan tuntumaa, miten valolaitteet taas toimii ja kuinkas niillä näkikään.

Virpi oli mukana kokeilemassa kuvaukseensa uusia kikkoja ja ehdottomasti erikoisin on tuo, miten hän saikaan näyttämään, että ajaisin takaperin?! Hauskanpitoa akun verran ja kun otsavalo alkoi läpättämään tuli pimeys ja aika lopettaa illan leikit. Huomenna jatkuu..

On ihan mukavaa, että vihdoin tuli lunta, mutta tarvitseeko sen tulla niinkuin metri kerralla? Maa ei ehtinyt jäätyä kunnolla ennenkuin lumi pamahti, joten kauniin valkoisen hattaran alla on erikoisia ylläreitä. Löysin niistä yhden, kun lähdin pidempää enskapätkän versiota poraamaan läpi. Siinä oli ehkä muutama kerta ajettu, sen verran juuri, että oli uran tapainen näkyvillä. Välistä etenin jopa senverran, että riski kaatua paikoillaan pieneni puoleen. Punnersin mitenkuten parhaiten pääsin väliin väistellen muutamia ikävän näköisiä syviä ja ruskeita spoorin kohtia, jossa kimmelti kuravesi pohjalla. Ihan pätkän loppupäässä nassautin sitten yhteen sellaiseen ikävän ruskeaan ja kävin kurkkaamassa stongan yli, että olihan se etulokari vielä paikoillaan ja olihan se, joten ei muutakun takasin jakkaraan poks. Voi jösses istui muuten mopo tiukassa siinä nuoskalumi mutamäskissä. Pärräsin niin, että varmana puun latvat taipui vielä vähän matkan päässä kun yritin riuhtoa sitä sieltä irti. Todennäköisesti juuri ennekuin takalokari irtoaisi juurineen juuriltaan kuului slurpsis ja sain sen irti yhtenä kappaleena. Nostelin uitetun pikku ressukan umpihankeen ja aloin polviin asti olevassa kinoksessa retuuttamaan halutonta seuralaistani uudelle uralle. Puunlatvat alkoi osoittamaan jo taivasta kohden ja kypärä palautui jälleen omaan soikeaan muotoonsa. Matka jatkui....uusi kierros. Nojasinpa sitten yhdessä mutkassa hiukan liikaa painoa sisämutkan jalkaspooriin ja hokkus pokkus, sieltä löytyikin lutakko, jonne laitoin jalkani sitten yli polven ja seuralaiseni pötkötti mukavasti päälläni. Eipä auttanut kun nostaa toinen jalka mopon päältä sinne samaan avantoon toisen kanssa ja tunsin kuinka ihanan raikas vilvoittava mutavesi valui sinnekin. Toinen saapas oli jo täynnä. Punnersin mopon suorille käsille pystyyn ja könysin avannosta. Saappaat painoi tonnin. Voi hurja mitä touhua, mitähän vielä? Varikolla sanoin, että käyn vaihtamassa kotona kuivat sukat ja samalla tankkasin. Sitten jäinkin pellolle ajamaan. Jos välillä ajaisi uinnin sijasta.

Pelto oli vähän pöperöä, kun reitti oli tuiskunnut ihan umpeen, mutta siitä se alkoi jälki syntymään. Paikalla oli aika paljon väkeä uutterasti poraamassa ja se tuotti tulosta. Ajo kulki yllättävän mukavasti, vaikka keli oli raskas enkä ole mitenkään ässä tuommoisessa mönjäspoorissa, mutta homma eteni. Välistä ihan mallikkaastikin. Mielestäni :) Hieno reenipäivä ja kiitos taas Virpille kun oli kinoksissa nököttämässä..
-Esmeralda-

Vesivehmaalla muutakin kun jenkkaa

14.1 Ajoharkkojen kuvasatoa...
Saavuimme puoliltapäivin Asikkalaan, tarkoituksena tsekata paikalliset ajomaastot. Noh, meidän tuurilla siellä oli juurikin jotkut suunnistus eksytys hiihtohässäkkä kisat ja näinollen enskalenkillä oli ajo kielletty. Lienen hiihtäjät rauhoitettuja.... siispä pelkkää crossirataa. Onneksi se oli edellisenä päivänä aurattu, mutta oli siihen lunta ehtinyt tuiskuttaa. Jo pelkästään varikolle johtava tie oli neitseellisen koskematon ja mietin ottaako vauhtia, että jää sitten pidemmälle kiinni vaiko yrittää mönkiä mihin asti pääsee.

Onneksi tuli tuo teippi mukaan, saappaat alkavat jo antautumaan -eikä vielä ole edes talvi kunnolla alkanut!

Rata oli itseasiassa ihan hauska, alkuun tietty huisin hankala, kun pöperö saneli hyvinkin pitkälti minne matka jatkui. Topografisesti siinä oli kuitenkin mäkiä ja mukavia mutkia ja muutama hyppyrikin. Päivän edetessä latu puhdistui ja alkoi saada jo vauhtia touhuun.

Päivä oli ihana, puut notkollaan lumesta ja aurinko möllötti usvaverhon takana pakkaskelin säderinkula ympärillään ja oli juuri sopivasti pakkasta, että keli oli mitä parahin. Mielialakin koheni sitämukaa kun vauhti kasvoi ja pikkuhiljaa harmikseni totesin käsien alkavan väsähtää.  Pääsin oikeastaan vasta pari päivää sitten ensikertaa toteamaan miten paljon se mopo painoikaan nastarenkailla ja kuinka olkapään lihakset saivat jälleen ihan uuden merkityksen, kun persus penkissä ajon määrä triplaantui. Juurikin ne samaiset osat alkoivat siis väsähtää. Kyllähän sitä jo tulikin bensaa hukattua, ratakin alkoi olla jo oikein mukava.

Oikein mukava päivä, kiitos Virpille, joka innoissaan loikki taas umpihangessa siellä täällä puuskuttaen...

-Esmeralda-