7.2 2015 SE-team enduro

Tai niin olin suunnitellut.
Astmaan ei tunnu löytyvän lääkettä, joka sopisi minulle. Keuhkot huutaa hoosiannaa heti kun vain ulkoilmassa hengästyy. Mikä sekin tapahuu nykyään suht helposti. Kuullostin homeiselta säkkipilliltä kun kävin hiukan kotimetsän spooria viikolla työstämässä ja haikein mielin peruutin osallistumiseni. Luulen, että ainakin talviendurot ovat tässä, ellen sitten jotain Classic luokkaa jumppaa. Se on ehkä enemmän selviytymistä kun maximum attackilla temuamista.
Onnekseni sain työpaikkaa vaihdettua ja siltäosin tilanne hyvä. Ellei suorastaan monintavoin loistava. Enää selvitys prosessi ammattitautiepäilystä, mutta se on jo toinen tarina ja siitä on vasta prologi kirjoitettu.

Kuva: Xracing

Nyt siis olin vain huollossa Makella, joka ajoi yleiskilpailun voittoon luokkavoiton ohella.
Lunta on viikolla tullut valtavasti ja kisa on varmaan kaikin puolin aika raskas, joten olisi todennäköisesti noutaja tullut jos olisin leikkiin ryhtynyt. Viisas päätös mutta ne ei lähes ikinä ole niitä hauskoja tai ylipäätään mitä haluaisi päätöksiä.
Nyt tämän "riiston" seurauksena siis keskityn huruajon/hauskanpidon lisäksi "vain jumppaamaan en treenaamaan" eli Vireuksen ryhmäliikuntaa kuten tanssi, body-kaikkea kuten pumppipumppia ja combattia ja vaikka mitä vompattia ja crossia ja fittiä. Ja uinti tietenkin. Toivon todellakin selättäväni tämän piinan, että pääsen taas ajamaan ja nauttimaan sen suomasta kemiallisesta humalatilasta ja aivojen buuttauksesta, josta olen tullut riippuvaiseksi.
Siihen asti olen todennäköisesti paljon huonompi ihmisenä, sillä korvaushoitoa ei ole urheilulle liki 200 sykkeellä.
-Esmeralda-

Retroa....

Erään lumituiskuisen lauantain missio: Kuopioon josta Kiesimän kautta kotiin kyydissä pari historiallista wanhusta.

Tuuheana tästä nykyhetken piinallisesta (astma) rajoittuneisuudestani päätin hommata pari (näköjään) classicia talliin notkumaan. Pikkuserkulta löytyi Suzuki RM 125 vm 1982 ja jääspeedway kuski Nyröseltä tuli lainaan kaudeksi Hondan Elsinore 250 vm 1980. Sillä nyt ajattelin classicin D luokkaa koittaa ja tuosta RM:stä täytyy miettiä maksaako vaivan enduroksi vai classicin cross countyy luokkaan. Motocrossin E luokassa, jonne tuolla pitäisi vesipyssynä mennä, olisin ihan selkä edellä vastaantulijana. Vaikka miehet kuulemma mielellään ajelevat perässä (?!) niin luulen, että tuolla menevät ohi niin, että kypärästä pitää olla remmit tiukalla ettei pyöri päässä :) Luotto rumpujarruihin on lienen haettava luonnossa, visuaalisen analyysin perusteella ne eivät todellakaan vakuuta.
 Katsotaan nyt mitä keksin. Tai sitten vaan ajan omaan metsään sieneen... Tosin metsä on vain reilu 3ha ja en edes syö sieniä... Jotain keksin ihan varmasti, siitä ei ole epäilystäkään :)

-Esmeralda-

Kantele cc 17.1 2015

Talvi tuli vai tuliko sittenkään?
Vielä viimeisiin päiviin ennen kisoja maassa oli vain ohut harso maalaamassa luontoa valkeaksi. En siis pitänyt lainkaan tärkeänä tai edes juolahtanut mieleen tehdä mopolle jotakin.
Loppusyksystä tuli muutenkin kaikenlaista ja pisteenä ii:n päälle puhkesi syyskuussa astma, kun sain töissä siirron takaisin samoihin tiloihin jossa jo kerran sairastuin. Urheilijoiden perussairaus näin olen kuullut, mutta ei vain tunnu löytyvän sopivaa lääkitystä.
Mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kehon suoritus kyky oli kaukana hapenottokyvystä. Meno katkesi kuin kananlento hyvinkin pian kun alkoi oikein ajamalla ajamaan. Huimaten katselin tähtitaivasta silmät kiinni ja mietin miksi kädet on kyynärpäitä myöden tulessa. Puhumattakaan siitä kokovartalo tuskasta, joka seuraavanä päivänä kivisti joka ainoaa lihasta, jossa maitohapot oli jyllännyt.
Lunta tulikin sitten pari päivää ennen kisoja reilu 10cm, paikoitellen enemmänkin ja tarjolla oli siis nuoskapöperöä kovilla kesäiskareilla ja korkealla mopolla. Pari tosiasiaa muistui välittömästi mieleen kun starttasin radalle.
Note to self: Jos jalat olivat viimetalvena liian lyhyet, ne ovat sitä edelleen.

No koomasin startin (mitä en ikinä ole tehnyt!!!!) ja kun sitten sain toisia kiinni niin syöksyinkin metsänsiimekseen yhden karahkan alle kyljelleen jumiin. Näppäränä likkana olin asentanut laitteen sinne niin, että ei vastakarvaan irronnut millään sieltä. Vihdoin karahka antautui, mutta oli tullut kuppailtua jo riittämiin. Reitti oli pelkkää pöperöä ja vaikka kuinka ajattelin, että isompaa tupaan ja vauhti korjaa virheitä niin lopputuloksena syöksyin vain syvemmälle milloin mistäkin. Nuoret pikkupyörillä heitteli aikamoisia helikoptereita edessä ja yleensä poikittain reitille. No sinänsä minun kiire oli jo ohi, ei keuhkot meinannut kestää tätäkään. Kolmanneksi jäin ja ero kärkeen oli huiman monta minuuttia, mutta ei tällä ollut juurikaan kilvanajon kanssa enää tekemistä. Kunhan fiilistelin päivää mietiskellen, etten muista milloin viimeksi olisin ollut yhtä kujalla mopon satulassa.

Kuva:Piia Salmi

-Esmeralda-