Otimme varaslähdön kisoihin ja menimme Pärnuun pariksi päiväksi ensin. Treenailisimme tutussa paikassa missä on ajettu niin EM kisoja kuin Eestin mestikoitakin. Pitkästä aikaa pääsin taas ajamaan ja oli todella hauskaa. Uusi moottori on niiiiin makee kaasutella kun voimaa on tyrkyllä heti kaksinverroin. Takavalo meinasi tehdä hulluksi, sillä sitä ei saatu toimimaan kotona, aika loppui. Jännitteen säätäjä taisi olla liian pieni ja valot räjähti. Kun sain haettua uuden jonkinlaisen niin Make rakensi puoleen yöhön asti ja siellä paloi joko jarruvalo kokoajan tai sitten toimi vain ja ainoastaan jarruvalo. Mopo vs Make 1/0 ja luovutusvoitto. Laiva lähtisi seuraavana iltana ja menisimme töistä suoraan satamaan, joten jos sitä riivatun lamppua ei saada hehkumaan niin sitten ajan hyvän treenin.
Ja niinhän me teimmekin. Hienoa settiä ja muutaman tunnin peuhattuamme kävin pesemässä mopon lammenrannassa ja aloin pohtimaan takavaloa. Totesimme, että takavalo oli jo kärähtäntyt, joten eipä puusta pitkälle päästy. Nyt tosin jännitteen säädin taisi toimia, koska etuvalo paloi himmeänä kuin 6V vanha kuplavolkkarin tuikut. Poikkeaisimme siis huomenissa lamppukauppaan.
Treffattiin kaverit kylpylän parkkiksella ja vaihdoin takavalon ja se koekytkennässä välähti joten laitoimme piuhat kiinni ja paikoilleen ihan vain todetaksemme ettei säädin taaskaan saanut maita ja yllätys: lamppu kärvähti! Ei. Ole. Todellista. Nyt tiesimme missä lappuja on joten haimme taas yhden ja nyt otin vastapäisestä elektroniikka liikkeestä vastuksia koska led lamppu vie niin vähän virtaa, ettei staattori ala syöttämään sitä ollenkaan, sentakia ajovalo ei toiminut. Näillä eväillä siis takavalo vol oisko jo 7...
Saavuimme Vörtsuun ja kävimme kävelemässä hiukan pätkiä ennenkuin ryhtyisimme JÄLLEEN työstämään valoja mopostani. Pätkät olivat samat kuin viimevuonna, ajosuunta toinen. Kevät oli ollut sielläkin kuiva ja kaikki suot olivat lähes kuivia. Tulossa siis upea kisa! Kisapaikalla oli extreme testi jo lähes valmis ja kävimme ihmettelemässä sitä. Olihan viron pojat taas syönyt sieniä ja kehitellyt vaikka mitä. Yritimme löytää koordinaattien mukaisen tankkauspaikan, mutta meni noin 30km väärään suuntaan ja mietimme minne hemmettiin jättäisimme kannut. Päädyimme jättämään ne pusikkoon crossitestin jälkeen. Missään ei ollut kerrottu muutakaan paikkaa.
Putki oli rautaa ja täytetty vedellä. Vieressä oli säiliökärry josta vettä saatiin lisää, mikäli näyttäisi hauskuus loppuvan kesken.
Kiikkulauta tikkaat. Tikkaat kippasi lankulle, jota pitkin pitäisi ajella ja hypätä lopulta maahan. Tämä oli hiukan jännittävä..
Rengaskasa. Ei lisättävää.
Paitsi että niitä oli paljon....
Tänne auton katolle piti ajaa lautoja pitkin ja toivoa, että vauhtia oli tarpeeksi yli hyppyyn, eikä jää vajaaksi ja heitä takakorkeaa puskurilta. Tämäkin veti hiukan totiseksi, sillä chiken way:nä oli iso paksu tukki, oikea "paisarin" tappaja.
Ramppi, josta piti hypätä tasolle tai ajella renkaiden seasta alta.
Ja katolle... ylös alas sinne tänne...
Halliin sisälle ja pimeää käytävää - joka ei hirvästi ohjaustankoa leveämpi ollut - pitkin ulos...
Tämän lisäksi vielä liuta kaapelikeloja, tukkeja, renkaita, lavetteja, siltoja, ramppeja, betonipaaluja, kivikoita jne jne.... Vähän arvelutti, tänäKÄÄN vuonna ei ole tullut extremeä ajettua laisinkaan ja muutenkin aika vähän niin kyllä myönnän, että joutui pinnistämään ja uskomaan vaan kykyihinsä.
Tämän jälkeen jälleen takavalon kimppuun. Jos se nyt ei pala niin sitten palaa hermot ja saa olla.
Vihdoin valo toimi! Se paloi niinkuin piti ja sammui silloin kun piti. Porvarin autopajassa sorvattiin vielä puuttuva prikka käynnistyspolkimeen niin kelpaa potkia tulille. Wuhuu! Ajoitus oli täydellinen, alkoi juuri satamaan ja autoin siivoamaan työkaluja autoon. Tempaisin liitinsalkun maasta ja hokkuspokkus tsiljoona liitintä kylvääntyi kaikkialle. Voi pojat! :) tein sit inventaarion. Make ehti vetästä vain happea mut jätti onneksi sanomatta mitä meinasi... lajittelin siis kaikki lokeroihinsa takaisin. Niitä oli paljon :D
Seuraavana aamuna kisapaikalle pyörimään ja ihmettelemään mitä-missä-milloin. Ilmoittautumisessa (kun sitten löysimme oikean oven) oli jonoa kun pula aikaan leipäkaupassa. Kesti myös yhtä kauan. Vihdoin tiskille päästyämme saimme kuulla, että Maken numero oli jo käytössä, vaikka olikin ilmoittautunut netissä. Piti valita joku muu. Onneksi oli valkeaa teippiä mukana.
Kylän komeimmat numerot!
Vih-doin katsastusjonossa. Toimivien valojen kanssa. Ei huomautettavaa.
Kuljettajakokouksen jälkeen odottelimme lähtöäajat ja ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen vihdoin sai kävellä parcfermehen. Lähdin matkaan kuin jokin otus, joka huomaa, että pihan portti on unohtunut auki. Kierroksen pituus oli vajaa 70km ja kaksi niitä olisi ohjelmassa. Ensimäisenä oli extreme testi tutustumisajona, eli ei ajanottoa. Keskityin hyvin ja este esteeltä etenin varmasti ilman ylimääräisiä kevätjuhla liikkeitä. Tikapuut oli edessä ja joku oli chiken wayllä tuhtaamassa, joten tein päätöksen ajaa kiikkulautaan. Tasakaasu ja katse horisonttiin. Täh? Siinäkö se oli? Ei niinkuin ehtinyt edes huomata kun loikkasin jo lankulta alas. Väliin parit kaapelikelat ja rengasestekin meni ihan ajamalla. Putkeen ajoin tarkasti sisään keskelle ja ei ongelmia. Sitten olikin jo autonkatolta hyppy ja epäröin hetken kun edellä oleva teki mallisuorituksen takakorkeineen ja näyttävä kiikkuminen eturenkaalla mennäkkö naamalleen vai muualle. Viereisellä tukillä oli ruuhkaa kun joku porasi siinä niin, että savu nousi. Otin suunnan autonkatolle ja kaasutin. Hiukan ehkä turhankin paljon, mutta nätillä pompulla tasapainoisesti nurmikkoon ja en oikein ehtinyt edes huokaista kun seuraava betoni ojarumpu pino este oli edessä. Koko extreme rata meni hienosti ja olin onnesta litteä. Katolle pyörimään ja sitten pinkaisin siirtymälle matkaan kuin olisin juuri varastanut mopon millä ajan. Niin siistiä! Reitillä sattui mukavasti apuja perään kun pitkospuusillasta katkesi puu ja eturengas meni läpi ja piti nostella se ylös. Liekö saparosta vähän apuja kun aina jäätiin vilkaisemaan, että pääsen eteenpäin, muutkin kuin vain suomalaiset. Herrasmiehiä!
Crossitesti ajettiin valtavassa hiekkakuopassa ja sen ympäristössä. Täällä huomasi hyvin eron piikkiin. Moottori veti iloisesti ja teki ajamisesta sietämättömän nautittavaa. Vähän säätöjen kanssa pitää vielä työstää, mutta ottaen huomioon "heikot kohdat" sillä pärjäsi paremmin kuin hyvin. Vähän häiritsi kun on ajanut liian vähän niin jarrutteli hiukan liikaa, mutta olin tullut tänne hauskaa pitämään ja sen tein.
Endurotesti oli sama viimevuotinen turvesuon reuna, nyt vain kuivempi kuin viimeksi ja oli niin ilo pompotella kaasulla tuolla patti patin patti polulla. Suot oli niin kuivia, että senkun ajeli menemään. Silmänkantamattomiin turvepeltoja ympärillä. Vihdoin takaisin kisapaikalla ja enää extreme testi jäljellä. Kaikki meni hyvin putkelle asti. Sain edellä ajavan kiinni ja jouduin hiukan odottamaan kun koomasi tukeille putken etureunassa. Jatkoi matkaansa putkeen sisään ja hyökkäsin perään. Juuri kun olin putkessa sen perässä se otti ja kaatui eteeni. Jalat suorina sivuilla varmistamassa niin ainoa mahdollisuus oli etujarru. Hädässä hipaisin jarrua ja samantein olin nurin. Vasemmalle kyljelle veteen ja mopo haukkasi ilmanputsarin kautta vettä sylinterin täyteen ja sammui. Great! Olin niin sanaton, etten saanut edes kirosanoja suustani. Työnsin mopon ulos putkesta ja mietin miksi siellä olikin niin liukasta ja vaahtoa. No putken ulkopuolella oli kaveri myymässä saippuapulloja, mistä sai kuskeille pikkurahalla lisäjännitystä. Voi halvattu! No pari paikallista tuli auttamaan ja yritimme saada käyntiin. Nada. Kuollut. Varikolla rytmiryhmä Lindström ja Kaukolampi ("green mile") otti käsittelyyn ja tyhjensi kaasarin ja ilmasuti vaihtoon ja työnsivät sen käyntiin. Hiukan halutonhan se oli, mutta kävi. Minuutti aikaa myöhärajan täyttymiseen, joten TC:lle ripirapi ja taasen mentiin. Olin puolituntia myöhässä ja näinollen "ajokavereina" oli E luokkien vetomiehiä. Sielläpä oli ilo pyöriä jaloissa :) Ihan yllättävän hyvin homma kuitenkin eteni ja ajoin omaa ajoani ihan tyytyväisenä. Lopunviimeksi oli jäljellä enää extremetesti ja lähdin matkaan. Kaikki meni hyvin kaapelikelalle asti. Sen alastulo lankku oli käntynyt killiin ja kun tulin yli niin etupyörälle ei ollutkaan tasaista pintaa vaan mudasta liukas vino lankku ja se lipsahti sekunnissa siltä alas. Minä päälleni peltoon ja viimeinen asia mielessä oli miksei mopo tullut päälle? Sitten olikin ensiapua ympärillä ja etsittiin tulkkia ja paareja ja tulipahan testattua shoein kypärän "in a case of emergency" poskipalojen irroitus lenksuja. Toimii. Selkään ja niskaan sattui aikalailla ja eivät antaneet nousta ylös vaan ilmalastaan koko tyyppi ja ambulanssi paikalle. Kyselin jotain mopon perään ja lääkäri piti jos ei hulluna niin päänsä kunnolla lyöneenä. Kerroin, että mitään ei varmaan ollut poikki, mutta halusivat viedä varmistettavaski. Oli ollut kuulemma aika näyttävä voltti. Make ehti juuri paikalle ennenkuin minut kiikutettiin pois. Ohitti juuri ennen testiä minut ja oli odottelemassa prefixissä miksen tule. Sitten saikin kuulla, että lähdin sairaalaan. Muutama sata metriä vaille maalin katkesi minun matka, mutta onneksi pahemmalta vältyttiin. Tarton sairaalassa oli loistava "palvelu" ja ei kauaa kestänyt kun magneettikuvat tulivat ja varmistui, ettei mitään ollut poikki tai murtunut. Make tuli myös sairaalaan ja huterin jaloin pääsin puolenyönaikaan kotiutumaan. No aikamoinen aivotärähdys tuli ja matka meni oksennellessa ja koko seuraava päivä oli melkomoinen. Make ei päässyt jatkamaan kisaa, koska oli välillä ottanut pyörän pois parcfermestä kun ei tiennyt joutuuko lähtemään suomeen vai mitä tapahtuu ja kun aamulla yritti viedä pyörää sinne niin eivät suostuneet edes katsastamalla sitä ottamaan.Jatkoi kuitenkin vielä kisaa treenimielessä ja hylkäsivät vielä toistamiseen kun tankkasi väärässä paikassa. Oleellisinta vissiin koko jutussa oli se, että oli E3 luokassa toisena ajamassa Eestin mestaruudesta. Säännöt on vaan ei kaikille samat....
-Esmeralda-
