Racing Bike SM enduro, Lahti 18.-19.9 2010

Satoi. Koko yön ja pitkin päivää. Myös kuluneen viikon on satanut harva se päivä.
"Ilma oli tuhnuinen, mutta ei satanut juuri nyt kuitenkaan. Startti oli mukavan myöhään, 10.57 niin ehti nukkua hyvät yöunet. Starttasin kuitenkin, vaikka jämsän kaatumisesta jäi nivelside vammainen ranne. Lupasin tulla pois jos alkaa tuntumaan liian hankalalta. Samoin jo heinolasta asti vaivannut kantapää tutkittiin ja se oli saanut osuman ja luun pinta oli mennyt säröille. Se ei ollut kovin ihastunut ajosaappaissa olemiseen, mutta yllättävän vähän haittasi ajoa. Ranne alkoi toisella kierroksella antamaan jo periksi. Vielä pysyi mopo kuitenkin lapasessa. Jotenkin... =)

Alkuun oli letkeää tie siirtymää ja ensimmäinen AT piste. Siitäpä sitten alkoi kotvan päästä mukulakiviränni, jota oli luonnehdittu vaatimattomasti reittikuvauksessa kohtuu kuluneeksi ja kiviseksi. Ja sitähän piisasi. Jotenkin se on vaan niin vaikeata, tuntuu, että laitteet vaan kimpoilee ja suraa minne sattuu. (Lisää harjoitusta!) Pari haastavaa kivikkomäkeäkin löytyi. Ekalla kierroksella jäin ensimmäisen kuoputtamaan, toiseen sitten porhalsin varulta vauhdilla.
Kukonkoivun mk oli sitten pattista. Nyt jo vähän ajotekniikkaa löytyy patikkoon ja meni selkeästi paremmin kun viimevuonna. Yhden kerran joutui kupsahtamaan kun eka pehmeä hiekkamutka tuli ihan puskista ja etunen haukkasi valliin.Siirtymää asfaltia pitkin kakkoselle, joka oli puhtaasti peltopyöritys. Olipa aika veikeästi kupruinen pelto, kun mutkat oli liki jokainen rinteessä ja varulta ulkomutka alaspäin viettävä. Oli liukasta ja näytti siltä, että sitämukaa kun järkkärit ehti virittämään piuhoja takaisin seuraava keräsi ne kaulanympärille mukaansa. Hyvää esimakua viimeiseen pätkään, jossa viipotettiin messilän laskettelurinnettä ylös alas. Tämä pätkä sujui jo paremmin ja jonkun selkäkin tuli vastaan, vaan antoi heti tietä ja aivan vimmalla kuritin pitkää mäkeä ylös. Arvoin 5 vaihteen parhaaksi ja vauhtia varmaan liki satanen. Sekunnin ajan mietin jos tästä lähtisi miten pitkälle päätyisi. Rinne oli aika kivinen ja välillä paukutti stongaan niin, että pelkäsin ranteen antautuvan. Sepäs olikin hauskaa ja hyvä fiilis ja eikun huoltoon. Siispä toiselle kierrokselle ja kivikko ahdisti. Se kulki kuitenkin vähän helpommin ja mäetkin meni hyvin, jes! Kukonkoivun patikot meinasi viedä voiton kun alkoi pusero tyhjenemään. Millon lie viimeksi ajanut näin paljon tällaista pattia... huh.. sitten peltopätkälle matkalla taivaalta alkoi sataa sitä ihtiään ja reippaasti... ja tuommoinen savipeltohan tulee aina vaan jännemmäksi ajaa, mitä märempi se on. Mutkiin tultiin jarrut lukossa liipottaen jo pitkältä ja yritin vain pysyä pystyssä. Onnistuin jotenkuten vaikka yhdessä mutkassa siimatikku haukkasi vaihdepolkimen ja posken väliin ja heitti isompaa kesken mutkan. Vähän ohjelmaa ja sain potkittua tikun pois matkasta. Alkoi olla nälkäkin ja kävin jo itse varatankilla. Sitten enää vielä laskettelurinteeseen viimeiselle mk:lle. Jessus! Olihan tullut kiveä esiin! Mutkat oli niin täynnä maakiveä ettei tiennyt oikein minne olisi mopon sovittanut. Pompoilin kuin rikkinäinen superpallo siellä miten kuten taisin ja kulkihan se kun vauhtiin vaan pääsi. Loppuosa oli enemmän hiekkaa, ja siellä pääsi kurmuuttamaan urakalla. Jaksoin loppuun asti.Kaiken kaikkiaan pätkät oli hienoja, hyvää treeniä ja vaikkei ajo kulkenutkaan ihan parhaiten, niin olin kohtuu tyytyväinen perusvauhtiini. Ajo oli kohtuu varmaa ja teknisesti pysyi kasassa. Keli ei ollut minulle ainakaan helppo ja ranne kiusasi. Daamiluokan puuttuessa ajoin C125 luokassa ja olin 17:ta, jääden kärjelle n.8min. C2504T kärki oli vain n5min päässä, joten paljon paremmin kuin odotin. Sitäpaitsi tulokset tulivat ällistyttävän nopeasti! Ehtinyt kun vaatteet vaihtaa ja ponderia palauttamaan mennessä jakoivat jo palkintoja. Käsittämätöntä! =)"
-Esmeralda-

Reitiltä löytyi myös toinen "luottokuvaaja" Virpi, uutterasti heinikossa kahlaava duracell, joka on suunnilleen yhtä pitkä kun kameransa objektiivi. Virpin otoksia on paljon sivuillani.

Racing Bike cross country, Jämsä 11.9 2010

Pari kertaa Himoksella ajettu cross country on siis siirretty Morvan maastoihin, aika lähelle siihen kuitenkin. Kisapäivä sarasti vesisateessa ja matkalla mietiskelin minkälainen mutapaini siellä on odotettavissa.
"Koko lähdön järjestely oli hiukan sekavaa ja naiset oli sievästi laitettu viimeiseen riviin, (mistäköhän tulee sanonta: naiset ensin vaikka heikoille jäille?!) ja lähettäjällä oli 15 sek lappu vihdoin ylhäällä, tosin pyöräytti ympäri 5 sek puolelle tarkastaakseen kumpi puoli näkyi ja se hämäsi varmaan kaikki. Osa polki jo koneita käyntiin ja ensimmäiset liene jo matkassa kun 5 sek lappu oikeasti tuli esille. Lähettäjä parka pinkoi alta minkä kintuistaan ehti. Olihan meikäläisellä koneet tulilla jo, mutta en kiirehtinyt ensimmäiseen mutkaan, jossa olo jo ukkoja nutullaan kun sotatantereella konsanaan ja lisää punki joka puolelta. Puikkelehdin jostain ihme väleistä luikin kaatuneiden ohi -siis elävien kuitenkin- ja sain kohtalaisen lähdön. Lenkkiä ajettu varmaan puoliväliin kun meinasin vetää mutkasta pitkäksi ja lahjakkaasti. Jarrujalka kauhaisi tyhjää. Uudestaan ja uudestaan ja vielä kerran ennenkuin uskoin. MINULLA EI OLLUT ENÄÄN JARRUPOLJINTA!!!
Eihän siinä mitään, enää ajettavana 1h55min pattista nopeaa jouheaa maastoa ja pari kivikkoista metsää. Autossa olisi ollut varapoljin, mutta koska meillä ei ollut ketään huollossa vain bensat ja varalasit varikolla, niin en voinut ketään juoksuttaa.
Kolme ikuisuuden kestävää kierrosta taistelin ja sitten menin huoltoon tankkaamaan ja yritin kaikin voimin kiskoa polkimen varren tynkää ulospäin, että osuisin edes jotenkin edes vähän siihen saappaan kulmalla, mutta ei.
Vaihtoehtoja kaksi: keskeyttää tai jatkaa matkaa ilman takajarrua. Siitä syntyi legendaarinen motto: näillä mennään. (ja näin jälkikäteen toinen hyvä: ei ikinä enää..) Ja takaisin radalle.Ei muuten arvaakaan kuinka elintärkeä yksi vimmatun pieni kapistus, kuin takajarru, itseasiassa on. Sen käyttö on itsestään selvää kuin silmien räpyttely, kunnes huomaa, ettei voikaan räpytellä. Vauhti laski erittäin varmalle ennakoivalle tasolle ja kädet oli kovilla kun etujarrulla vallan vauhtia otin pois ja samalla yritin pitää paletin pystyssä, ettei etunen karkaa alta. Reitti oli sinällään hienoa ajettavaa ja kului yllättävän vähän lukuisasta kuskimäärästä huolimatta.

Neljännellä kierroksella alkoi A:n miehiä tulla takaa ja annoin vikkelästi tilaa missä vain pystyin. Joku tosikko alkoi takana pärräämään ja kiroilemaan, vaikka itseaisassa cc kisoissahan ei tarvitse tilaa erityisesti antaa, kuten endurossa. Toisaalta, jos joku on nopeampi niin turhaan sitä selän takana pitää, mutta että kiroilla suoraa huutoa siellä niin se oli vähän mautonta. Kaverin vauhti perustuikin enemmän luuloon kun faktaan ;) mutta olkoon...
Yritin kehitellä semmoisen voimia säästävän ajotekniikan, ja siitä huolimatta viimeisellä kierroksella oli jo väsy puserossa... ja sen huomasi etenkin extreme meni joka kierroksella sujuvasti kun lasten leikki, mutta viimeisellä kerralla vähän takanen lipsahti ja piti ajolinjoja hakea uudestaan. Pari kertaa menin nurinkin sillä kiekalla, joista toisen semmoisella tajuttoman liukkaalla tienpätkällä, joka urautui ja meni renkaat eri uriin ja siitä lähdin kuin telkkä pöntöstä ja pää edellä - kuinkas muuten- taas kanveesiin. Vähän oli pönttö sekaisin kun siitä pystyyn kampesin ja onneksi maaliin ei ollut montaa kilometriä enään. Kaiken tämän huomioon ottaen, sijoitus oli enemmän kuin odotin, voitin daamiluokan likin kymmenen minuutin erolla. Reitti oli hieno ja olisi ollut mukava ajaa sitä niinkuin ajaisin omaa vauhtia - jarrullisella mopolla!
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun syöksyn pää edellä tuntemattomaan, ja vaikka se kova onkin niin niskat otti aika kipeää ja isä oli sitä mieltä, että niskatuki NYT, että voin vastaisuudessakin rohkeasti syöksyä haasteisiin =)"
-Esmeralda-