tiistai 19. kesäkuuta 2018

Seuraavaa cup kisaa odotellessa...

Nythän selvisi, että karkkilassa jo kytkin oireili. Vaijeri oli kaput. Olen sitä mieltä, että sen toiminta osaltaan vaikutti vaihderattaan kulahtamiseen. (Tästä on väännetty kättä 😉 )
Samaan syssyyn siis kattila palasiksi ja kun nyt on nostettu se pöydälle niin uusitaan mäntäkin. Ja se vaijeri. Ja.. ja... Onneksi siis jos oli hajotakseen niin meni nyt kun on aikaa korjata se.
Hyvää aikaa käydä katsastamassa kotimetsän enskalenkit fillarilla ja kyllä sinne voi jo mennä mopollakin.
 Testailin myös Antin D luokan Yamahaa ihan kotimontulla vaan. Täytyy vaivihkaa myöntää, että onhan siinä ihan erilailla tehoja kun hussessa vaikkei kovin montaa vuotta ole uudempi. Sekin taitaa kyllä potea heikohkon vaihdelaatikon tautia. En nyt ihan päässyt kärrylle kun takajousi paini eri sarjassa mun painoluokan ulkona, mutta olihan se hauska mopo. Pitäsi ajaa enemmän, että pääsisi tutustumaan oikeasti. Enskaan voisi keulan puolesta olla ihan ässä peli.

Sitten kävin ulkoiluttamassa  vanhaa ystävää samaisella montulla. Se oli kyllä kun kotiin ois menny, niin monta tuntia sen kyydissä ollut. Wanha kotari on hetki sitten saanut koneremontin niin kelpasi kaasutella. Tosin oli vähän hankaluuksia kaasun annostelussa. Tuntui olevan kaikki tai ei mitään päällä. Ranteessa oli husse asetukset: kaikki tai ei mihinkään. Enivei, kivaa oli ja hiki tuli.
Ja vaiheeksi vielä hevosvoimat vähennettynä yhteen eli hevostelua oman projektin parissa. Sekin alkaa tuntumaan oikein kivalta pikkuhepalta. Työtä kyllä vielä on, mutta pala kerrallaan.

Vihdoin Ruotsista tuli uudet osat Husseen ja maailman helpoin moottorin irroitus - tietääkseni - ja Antti pilkkoi sen sitten palasiksi muutama tunti niin taas kävi ja kukkui. Ja kytkin toimii. Kevyempi kun kawan vaijerikytkin.
 Sisäänajoa tunti tai pari ja toimii ku junan vessa. Ei muuta kun seuraavaa heinolassa olevaa cup kisaa kohti, voi olla, että käydään juhannuksena liepeellä ja savon suunnalla muutenkin ajamassa.
Niin ja katse suunnattu myös elokuun alussa Linköpingin CETSC kisaan eli Classic motocrossin EM kisat twin schock luokassa. Kiva touhuta kun on taas mitä odottaa ja minne suunnata 😀
-Esmeralda