Kirjoitus sisältää tuotesijoittelua :)
17.4 Rauman crossiradalla avattiin "Crossikuiskaaja" Miska Aaltosen luotsaamana naisten ensimmäinen oma Motocross koulu
Paikalla oli 9 naista niin enduron kuin motocrossin parista.
Koko matkan Raumalle satoi enemmän tai vähemmän, mutta luojan kiitos Esteri piti kinttunsa ristissä aina viime metreille asti ja sade alkoi vasta seitsämän aikoihin illalla. Toisaalta oli todella hyvä, että sadetta oli tullut varmaan koko yön sillä rata oli pölissyt edellisenä päivänä aikalailla. Nyt se siis oli perfect.
Onneksi osa likoista (Mami ja Minna) oli jo radalla varannut hyvän paikan sateen varalle, ja pääsin katoksen nurkalle. Rastit oli oikeastaan kaikki mutka rasteja. Rauman radalla oli tarjolla niin monenlaista mutkaa, että jokaisessa oli joku eri juoni opeteltavaksi. En edelleenkään ole oikein sinut tuon nelarin kanssa ja mietinkin nyt yks-risti-kaks ottaakko vanha 2T tähän väliin kokeiluun. Sillä nyt olen niin monta vuotta tahkonut, että luulenpa, ettei kauaa tarvitse asioita miettiä. Postilaatikolla kun kävin kääntymässä niin teho yllätti positiivisesti :) läks kun annettiin lupa eikä tarvinnu houkutella...
Ajot omalta kohdalta oli hiukan hakusessa, olen ehdottomasti parhaimmillani kun voin ajaa omaa vauhtia koko ajan läpi ringin ilman väli hidastelua. Saavutan sen "ajomoodin" paremmin kun saan jatkumon eikä spurtteja. No mutta silti arvokkaita tiedonjyviä reppuun ja ajatuksia kotiläksyiksi sekä omiin treeneihin. Monesti yrittää ajaa maksimivauhtia rytmityksen kustannuksella ja tekniikka meinaa kärsiä. Henkilökohtainen palaute oli hyvää ja yksinkertaista. Se on helpompi sisäistää ja yrittää totetuttaa. Ja kun onnistui niin sai tiedon siitä ja tajusi mitä hommassa ajetaan takaa.
Pitkä päivä ja vielä pidempi valmentajalla kun kahta ryhmää nonstoppina veti päivän läpi. Vaikka olin varannut eväitä niin meinasi nälkä olla tosiasia joten onneksi oli tarjolla myös Blå Bandin retkiaterioita ja olin todella positiivisesti yllättynyt niiden maukkaudesta! Kiitos vain Jere kokille, kyllä maistui :) http://www.blaband.fi/tuotteet/retkiateriat tuolta niitä löytyy. Täytyy itsekin hankkia reissuun kun kuumaa vettä saa nyt mistä vain ja hätätilassa nuo valmistuvat kylmäänkin veteen - ottaa vain hiukan enemmän aikaa, mutta eipähän nälkään kuole.
Ensitestissä oli myös Nils:n öljyt moottorissa ja oikein hyvin tuntui pelittävän myös kytkin niillä.
Kesti myös starttiharjoituksia mukisematta monet peräkkäin ja kone kävi jo aika kuumana, mutta ei aiheuttanut mitään ongelmia kytkimen toimintaan.
Ensikilometreille pääsin myös ihan uuden uutukaisilla kesärenkailla autossa. Bridgestonelta tuli alle 18" vanteille Potenza 235/45 renkaat ja täytyy myöntää, että sai heittää romukoppaan kaikki vanhanliiton käsitykset matalaprofiilirenkaista, että ne jyristää joka kiven tienpinnasta ja soutaa ja hakee. Loppuun asti jännitti mahtuuko vanteet kun ET:stä ei ollut ihan tarkkaa tietoa. Eikä kyllä siitäkään mahtuuko renkaat raamien sisäpuolelle. No mahtui. Ja mahtui. Ja hienosti kulkee kuin juna ja todella pehmeästi. Polttoaineen kulutusta en ihan tarkkaan päässyt mittaamaan, mutta ainakin reilu 100km pidemmälle tankillisella. On ilo viettää aikaa myös tienpäällä..... :)
-Esmeralda-
"Through the gates of humanity on the edge of insanity she will make her dreams come true"
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Nils your bike!
Iloisena tästä sopimuksesta maahantuoja Motosyncro:n kanssa.
https://www.facebook.com/motosyncro.oy/?hc_location=ufi
Nils öljyt ja kaikki tarvittavat kemikaalit offroad käyttöön. Näillä siis tähän kauteen *thumbs up*
http://www.nils.eu/applicazioniMotorbike_eng.php
http://www.nils.eu/
Niihin luottaa maailmanmestaruus tasolla myös moni MX tiimi. Honda Racing Team, Kawaski, Suzuki, Gas Gas.. jne. Joten miksi en minäkin!
Kiitos ja tervetuloa matkaan! :)

Work work work..
Radat myös pääkaupunki seudulla alkaa olla ajokunnossa ja viikonloput meneekin aika tarkkaan radoilla. Hanko, Hyvinkää, Karhi ja Sipoo. Siinäpä ne. Eteläsuomi tutuksi..
Välillä menee todella hienosti ja sitten taas noh, lähes todella huonosti. Tai mikään ei tunnu sujuvan niin kuin ajattelen tai oletan. Yhteinen kieli vielä puuttuu. Puhun edelleen kaksitahtia...
Viikonlopun viettoon lähdössä, niin havaitsinpa sitten, että eturenkaassa oli klappia joten hiukan joutui remppapuuhiin ensin. Onneksi hyllyssä oli laakerit ja 10 min niin mopo meni jo autoon.
Lauantaina oli vuorossa siis "kotikenttä" Karhi Riihimäellä, joka avasi puominsa kauteen ja se oli oikein mukavassa kunnossa. Valitettavasti avauspäivää väritti vierailullaan parikin eri ambulanssia, mutta onneksi ei mitään tuhottoman vakavaa. Tai no, poikenneita luita ja aivotäräyksiä, mutta ei hengenvaaraa. Hyvä päivä, hiukan painin taas lähinnä takaiskarin kanssa, se kun tuppaa tekemään kaikkea mitä en haluaisi ja en saa siitä millään mieleistä. Vika on varmasti siellä penkin yläpuolella ja kaasulla korjataan yleensä kaikenlaiset viat, mutta kun luottoa ei oikein saa rakennettua kun se pitää elämän jännittävänä. Haen edes rauhallista kompromissia..
No lopunviimeksi ihan ok settiä aikaiseksi ja mikron kautta jauhelihakeittoa kupuun... Vito on niin paras :)
Sunnuntaina Sipoon korkkaus kesärengaskauteen. Meinasi käydä vanhanaikaisesti kun nastarenkailla viimeksi siellä olin ja paljon kovemmilla iskareilla niin tutustumis kierroksen jälkeen kun lähdin ajamaan "kuten ennenkin" ja ajattelin hypätä maalipöydän yli "kuten ennenkin" niin nytpä alusta on pehmeämpi ja ei lähtenyt ihan niin kuin oletin, joten jäi vajaaksi öbaut metrin verran ja siitä armoton pomppu takaisin ilmaan ja suunnilleen kypärä edellä alamäkeen. Onneksi vauhtia oli senverran, että kaari oikeni kuitenkin ja päädyin pyörilleni - ja siitä vielä kerran pompulla ilmaan WTF?! . Kävi mielessä pari kirosanaa ja niiden johdannaiset myös. Siitä suivaantuneena ruuvasin suunnilleen kiinni takaiskarin kaikki ruuvit. Jo alkoi pysymään radan pinnassa. Sille täytyy tehdä jotain.. >:( nyt on vähän kuin endurolla ajaisi... Pattista rataa voi vetää ihan surutta, kunhan ei yritä hypätä.
No hyppyreitä lukuunottamatta siis kohtuu ok, mutta kun crossissa on yksi pointti se, että voi hypätä.
Tämä on vaan niin tätä kun hakee säätöjä kohdilleen, että saa siitä mieleisensä. Tai kun saisi edes perusasiat jiiriin niin muutenhan se onkin lähinnä kompromissia. 200:sen alustaan en ole kajonnut varmaan pariin vuoteen, sen kompromissin olen oppinut millä sillä ajetaan, perusolemukseltaan kuitenkin on lineaarinen eikä jakele niin sillä pääsee mukavasti, ainakin enduroa. Ikuisuuskysymys....
Eipä se kauaa jaksanut harmittaa, oli niin siistiä ajon jälkeen talutella mopo pesupaikalle ja jättää päivän kurat sinne ja taluttaa puhdas mopo ja saappaat autoon.
Ei tosin ihan niin huippua kun edellisenä päivänä, kun mopo ihan pestiinkin kun kävin kyläilemässä paluumatkan varrella ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)