Välillä pihtasi tihkuksi, mutta jatkuvalla syötöllä sitä riitti.
Yllättävän vähän se kuitenkin häiritsi, mitä nyt laseja sai luututa yhtenään, mutta muuten ajo maistui hyvinkin.
Naisia oli alun 13:ta jälkeen enään kourallinen, niinkuin Karkkilassakin. Sääli - valmennus on todella intensiivistä ja huomaan itsekin kehittyneeni ihan harppauksin eteenpäin. Erittäin tervetullut fiilis näin vuosien yksin ajelun jälkeen. Ei sekään ole hukkaan mennyt, mutta vaikeampi on kehittyä kun ei saa tukea ja neuvoja.
Kuvat: Emil Helander |
Tarkkala, Annamari Karikuusi, minä ja Tuire Aho |
Ruokatauolla kuivien vaatteiden vaihto vaikka sade senkuin jatkui. Suuntasimme seuraavalle rastille pattisuoralle. Tai lammikko suoralle, ihan miten vaan. Patit oli reilun kokoisia joten vettäkin väliin mahtui.
Muutaman ensivedon jälkeen ohjeeksi tuli selkeästi vaihdelaatikosta vielä yksi isompaa ja jos kuvittelin aikaisemmin ajavani 3:lla kovaa niin kun tuli samaan patikkoon nelosella niin äkkiä tuntuikin, että voisi ajaa vielä kovempaakin. Liike alkoi kantamaan pattien etuseinän sijasta laelle ja iskari työnsi eteenpäin eikä "törmännyt" vastaseinään. Homma eteni kuin itellään :)
Hienointa on kun saa sen fiiliksen onnistumisesta ja pääse tikapuilla taas yhden rappusen ylöspäin.
Nyt vielä hiukan harmittaa tuo olkapään kiukuttelu, se sai osansa myös silloin Heinolassa vuosi sitten, mutta nyt kun taas treenaa enemmän niin alkoi vaivaamaankin enemmän. Magneettikuvat otettu ja parin päivän päästä lääkärisetä kertonee missä mennään.
-Esmeralda-