Virpi Miettinen kuvailee

Kävimme kokeilemassa kuvailun ulottuvuuksia Heinolan maaradalla olevien "nykytaiteiden ulkoilma näyttelyssä". Sessio sisälsi reipasta ja ennakkoluulotonta kokeilua ja kyllä meillä hauskaa olikin. Tuloksena syntyi kaikenlaisia ja todella tyylikkäitä otoksia. Aurinko porotti hellittämättä ja paikoitellen hiki valui noronaan selkää pitkin, mutta ei se hymyä hyydyttänyt kun keräsimme kimpsut ja kampsut kasaan yhdestä paikasta ja vaihdoimme kuvauspaikkaa kaksi päällä mopolla ajaen kamerajalat ja tikapuut sojottaen sinne tänne. =)

Joutsa cc 18.6 2011

"Aamusta paikalle, vaikka lähtö oli vasta iltapäivällä, mutta olin lupautunut talkoohommiin kun kyseessä oli ISDE tukikisa. Niinpä vietin aamun katsastuksessa auttamassa. Reitti oli se sama kun viimeksikin, mutta nyt se ajettiin toiseen suuntaan ja olisiko joku mutka jossain vähän muuttuntu, mutta pääpiirteittäin.

No kun sitten valmistauduin jo vaatteiden vaihtoon tuli ilmi pieni työtapaturma :) ajopaita ja housut roikkuivat edelleen alakerran pyykkitelineessä... kaikki muu oli kyllä mukana. Eipä hätää, luojan kiitos Make on laiska siivoamaan autoa, joten sieltä löytyi kuin löytyikin yksi setti. Housut oli 4 numeroa liian isot, mutta kun vyötäröltä kiristeli kaikki mahdolliset (onneksi niitä oli) kiristyslenksut ja tarrat ja nepparit niin ne pysyi jotenkuten jalassa. Paita nyt roikkui miten kuten, mutta onneksi pääntie oli sen verta pieni, ettei hartioilta pudonnut. Vähän kyllä kyseilin löytyisikö eriväristä paitaa, mutta vastaukseksi sain ainoastaan hysteerisen naurun purskauksen! Merkillistä...
Lähtö sujui aika ok, lähdin tosin ihan viimeisten joukossa kun oli ihan mönkkärin ohi ajo lähtö eikä yhteislähtö. Ohittelin siinä porukkaa aikalailla heti alkuun kunnes tulinkin sellaisen takavalon taakse, josta ei niin vaan ohi mentykään. Reitillä oli aika tuskassa kiveä ja ajolinjaa piti vähän katsella, ettei käy hassusti. Mistä tahansa yritin ohi aina niin ihan turhaan, ihailtavan taitavasti tie tukittiin. Välillä pääsin jo eturenkaalla vierelle vaan heti piti jarruttaa kun taas tylytettiin pusikkoon. Voi jestas! Ajo oli tuodella rankkaa kun ei päässyt ajamaan omaa vauhtia ollenkaan vaan patikot piti jyystää pohjien kautta ja koko ajan yritin kärkkyä paikkaa jossa pääsisi ohi. Mutkiin jarrutti niin paljon, että meinasin linttaa takakonttiin ihan tyystin. Kerran jo luulin hetken koittaneen kun meni mutkan pitkäksi ja pääsin sisämutkaan. Potkaisin vimmatusti pienempää, mutta hivenen turhan vimmatusti, kun loikkasi vapaalle ja niinhän se pari sekuntia kostautui ja piina jatkui. Mietin mitä se sillä voittaa kun on niin paljon hitaampi kuski kuitenkin. Sellainen peri suomalainen liikenne kulttuuri alkoi hivuttamaan hermoja jo siihen malliin, että kun yli kierroksen ajan olin yrittänyt ohi niin päätin sitten yhdessä patikossa survoa reunoilta kävi miten kävi. Likeltä liipasi, mutta ohi pääsin.  Paria irtokivillä lastattua pehmeää hiekkamäkeä lukuunottamatta reitti oli jouheaa ja ihan mukavaakin ajaa vaikka kiveä alkoi pyörimään jokapuolella ja patit senkuin kasvoi. Ei kyllä liiemmin harmittanut enää, menetin pelin jo tuohon episodiin, joten kunhan ajelin loppuun. Tuloksena kolmas sija, mutta aika häviöltä tuntui... "
-Esmeralda-

SM Aamuposti enduro, Riihimäki 28.ja 29.5 2011

"Ei ja ei ja voi ei. Kaikki meni kyllä taas niin keturalleen kun vain voi. Koko edellisen päivän kökin  huollossa ja en sitten oikein syönyt kunnolla. Pitkä päivä ja en tankannut tulevaan kisaan ollenkaan. Aamupalakaan ei mennyt oikein alas kun näytön paikka jännitti lienen kuitenkin. Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin ja varulta kävin ajoissa katsastuksessa kyselemässä onko sillä savupiipulla äänien puolesta asiaa radalle. No läpi se meni, taisi aika varovaisesti kääntää kaasua ja silti pamahti 110db. 
Vieläkään ruoka ei mennyt alas. Pyörittelin samaa suupalaa vartin ja sitten viimein nielaisin sen ja mietin meneekö hissi vain kellariin vai tuleeko ylös. Jäi kellariin. Lähtölavetille kun mopoa pukkasin tunsin jo kuinka lihaksissa ei ollut virtaa. Eilisen perusteella tiesin, että tulossa on reilu tunnin siirtymiä kivikko rumbaa. Great.
Jo ensimmäinen helpohko siirtymä veti kylmäksi. Alusta oli aivan liian tiukka. Pätkät oli luonnehdittu nopeiksi, mutta siirtymillä oli sitten kiveä kuin ajaisi salpalinjaa pitkin. Sinnittelin ykkösen alkuun. Pätkä oli peltoa ja metsäosuuksia ja pelloilla meni ihan hyvin, mutta heti kun reitti sysäsi metsään alkoi ohjelma. Kiviä oli vain yksinkertaisesti liika ja aina väärässä paikassa....tana! Extreme oli muutamia tukkipinoja ja se meni heittämällä, no problem. Jälleen pellolla kulki. En oikein tiennyt mitä ajatella. Yritin, mutta ei vain oikein toiminut. Kun ajoin kovaa niin jarrutin ihan liikaa mutkiin ja metsäosuuksilla kivikot antoi oheisohjelmaa riittävästi etten edes ehtinyt miettiä mitä piti tehdä. Seuraava siirtymä oli helpohko ja kakkospätkä oli crossirataa ja jippii-metsää siinä ympärillä. En ikinä ollut ajanut edes karhin crossiradalla eikä siis ollut mitään käryä minne suuntaan rata menee. Hyppyrien päällä vasta näki yllätykset kun lippusiimalla ohjattiin radalta ulos tai radassa olikin mutka ja meinasi itse ajaa ulos. Oli se huimaa! Rataosuus jälleen meni kohtuullisesti, mutta metsä....huokaus..niin se metsä. Tai lähinnä ne kivet siellä.Ylipäätänsä löysin välivapaita ja sössin ihme juttuja. Ihan kujalla. Manasin itseni syvimpään maankoloon rottien viereen ruuvimeiselin kanssa miettimään mitä tuli tehtyä kun jousia kiristin. Make oli vastassa maalissa ja toi takin ja yritti kannustaa ihmisrauniota pontevasti. Tästä seurailin johtajaa sitten huoltoon ja valmistautumaan pitkään 1t17min kestävään fysioterapiaan.
Aikaa oli vähän jopa levätä ja yritin syödä. Ensimmäistä kertaa turvauduin energiageeleihin. Ei muutakun ratsun selkään mars ja kolmosta kohti. Make tuli tietä pitkin vielä siihen asti kunnes siirtymä lähti metsäosuudelle ja otti takin. Ei kuulemma enää tarvinnut sitä, tulisi varmasti lämmin. Jätin ironisesti hymyilevän kaverin taakseni ja singahdin metsään. Voi pyhä Sylvi ja muut fiksut naiset! Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen (tosiasiassa varmaan pari kilometriä) Make oli metsässä seisoskelemassa sellaisessa kivipellossa. Siis loiva rinne, mikä oli ihan pelkkää kypärän kokoista irtokiveä. Jestas ja uijui. Sitä taisin hokea ja Make vaan nauraa ja huutaa KAASUA! Ja minähän kaasutin tai siis yritin. Etenin kaks kiveä sivulle yhden eteen ja niin se matka taittui. Reitti helpottui hieman. Nyt jopa näkyi maata kivien välistä. Siellä asustava muta iloisesti tarttui renkaisiin ja kuorrutti kivet jännittäviksi. Kaksi eteen yksi sivulle kolme taakse. Kaksi sivulle yksi... jne..kunnes yhdessä kohtaa kivet tulivat niin isoiksi, että työnsin mopoa kivenkolosta toiseen. Vihdoinkin se loppui ja AT asema reitin varrella tuntui sen verta kangastukselta, että uskoin vasta kun löysin jonon. Hetki lepoa ja kolmosta kohti siis. Se oli laskettelurinteeseen tehty ihan hauska pätkä. Olin varpaankynsiä myöden kohtuu hapoilla, mutta jostain ammensin ajamisen riemua vielä. Ihme, etten kaatuillut, ainoastaan siirtymillä nojailin ja kiikuin ja kupsahtelin. Tilanteeseen nähden ok suoritus ja huoltoon.

Kuva: Sportimage

Nyt muuten on faktaa se, että Oakleyn lasit kun sanovat että linssi on anti-fog, niin se myös on sellainen. Hiki valui ja pärskyi naamasta, vaan linssit pysyi auki, vaikka voimistelin stalderin taittoja ja comanechejä pitkin kivikkoa mopon keralla ja päällä ja alla ja ...
Toiselle kierrokselle Make joutui jo patistelemaan. Olin puhki, mutta oletin jääväni eloon. Kivikko ei psyykkisesti tuntunut enää niin pahalta, mutta sitten alkoi vatsa kramppaamaan. Kova alusta teki varmaan tehtävänsä ja jossain vaiheessa mietin miten en tajunnut löysätä sitä huollossa?! Typerys. Pätkä lähti kulkemaan kohtuulla ja extremelle asti meni hyvin, sitten alkoi taas krampit. Munamiehen lailla kippurassa ajelin hetken ja sitten helpotti. Ihan lopussa oli semmoinen ojan tapainen ja viimeksi tulin aika kovaa ja keulittelin siitä yli. Ajattelin tehdä nytkin niin. Insinööri laskennat petti ja tulin takapyörällä vastapattiin takareunaan ja siitä lähti sellainen takakorkea pukki, että saappaat olivat varmasti penkin tasalla kun hetken menin persus ensimmäisenä eteenpäin ja korkealla. Jösses! Olin liki varma, että poikenneiden osien määrä meillä yhteensä alkaa sadalla, kun ihmeen kaupalla mopo ei ollut valmis kuolemaan vielä. Laskeutui pyörilleen, minä pyrstöllleni jakkaraan ja kädet edelleen tiukasti stongassa kiinni (vähän niinkuin vanha ratsastaja, jos hevonen heittää selästä ei ohjista ikinä saa laskea irti) Kaasu oli valmiiksi annosteltuna, hartialukko toimi ohjausiskarina ja niin matka jatkui. Mitä ihm...? 
Viimeisellä pätkällä kramppi alkoi olla kokolailla pysyvä olotila ja ajaminen oli hiukan tuskaa. Selvisin hengissä kuitenkin ja kiitollisena lönköttelimme välilevyt vinksin vonksin maaliin. Oli synkkää, että näin tärkeä kisa meni ihan keturalleen, mutta minkäs teet. Harmitus oli kyllä infernaalinen! Jäin Hannalle muutaman pykälän ja ajassa nelisen minuuttia. C125 luokassa ihan siellä häntäpäässä"
-Esmeralda-