En ikinä ole käynyt aiemmin kyseisellä Haukanpään radalla joten innolla odotin "uutta" rataa. Odotus palkittiin kun perillä odotti jäätävän leveä hiekkabaana, jonka hyppyrit olivat juuri oikean muotoisia ja niitä oli sopivasti ja suoraakin oli niin, että kaasua pääsi kääntämään. Olispa tällaisia ratoja etelässäkin missä loikitaan mutkasta mutkaan sokeritoppien yli ja jos et yli pääse niin tulet tasaiselle pöydälle naminam jouset pohjiin. Täällä sai vetää sydämenkyllyydestä ja oli pehmeää hiekkaa ja vähän kovempaa ja sitten multasavea ja hyppyrit tosiaan pystyi ajamaan niin paljon kun ehti vain lossiin vauhtia saamaan ja silti ei ikinä tultu tasaiselle kun aina oli paikka tulitpa mihin kohtaan vain. Ihan huippusiisti rata ja tuli mieleen viron radat.
Kisa itsessään sujuikin oikein hyvin, sain todella hyvin ajosta kiinni vaikka viimeiseen kahteen viikkoon vain kerran pyörien päällä vähän neppailemassa. Akupunktio teki taas tehtävänsä.
Aika-ajon otin iisisti ja säästelin vähän kyynerpäätä, joten 7:s puomille.
|
Kuva: Ismo Karttunen |
Ensimmäisen erän startti oli kohtuu hyvä ja ajo sujui oikeastaan ihan alusta asti jo mukavasti. Ja jarrutkin oli tällä kertaa. Hirmuista vääntöä muutaman kuskin kanssa ja välillä varoin ja väistelin vähän liikaakin, mutta kaikenkaikkiaan oli ihan hirmu kivaa. Kerrankin tuntui, että sai laskea sydämen kyllyydestä eikä tarvinnut kokoajan jarrutella milloin mihinkin fmx ramppiin. Olin haltioissani 😀😍 Maalissa 6:s - Antti vei C luokan vierailevana tähtenä yhden paikan edellä.
Keli oli hiukan painostava ja jänskätti tuleeko vettä vai ei, radalla oli sellaisia kohtia, että jos ne saa paljonkin vettä niin alkaa kevätjuhlaliikkeet. Onneksi taivas pysyi vaiti.
Toisen erän startti ei ollut yhtä hyvä, mutta ajollisesti oli entistä hauskempaa ja voimat riitti oikein hyvin temuta kun muut alkoivat jo vähän väsymään. Jään aina startissa yleensä joten saan ajaa kaksinverroin kun ajan kiinni kaverit ja sitten ohi. Lähtö oli betonilta täällä joten piti annostella ajatuksella, ettei vilahda katolleen.
|
Kuva Ismo Karttunen |
|
Kuva Ismo Karttunen |
|
Kuva Ismo Karttunen |
|
Kuva Ismo Karttunen |
|
Kuva Ismo Karttunen |
|
Kuva Ismo Karttunen |
|
Kuva Ismo Karttunen |
Vielä viimeisellä kierroksella menin yhden ohi ja maalissa 5:s. Antti oli 4:s No, liepeellä jäi se yksi erä ajamatta joten ei cup pisteissä ole enää muutenkaan ole luultavasti mahdollisuutta pärjätä, mutta hauskaahan tämä silti on. Ja niin jumalattoman siisti rata. Muistinko mainita jo?
Siinäpä sitten tuli varikolla turistua ja ennenkun huomasinkaan olin lupautunut oman luokan ajon lisäksi purkkiorjaksi Sipoon CMX kisaan muutaman viikon päästä... ans kattoo ny kui käy 😜
-Esmeralda-