Starttasin "iltavuoroon".. liki yksi iltapäivällä poistui daamiluokka reitille. Missiona yksi kierros 3:n MK:n lenkkiä. Aikaa 1h30min, saa suorittaa...
"Koko aamu meni varikolla keekoilussa ja yritä siinä sitten pitää spirittä yllä kun odottaa, että tunnit matelee eteenpäin ja pääsis itse radalle. Äänimittaus hivenen jänskäs, nyt käytössä uusi konsti, jossa 2m päästä mitattiin täydellä kaasulla ja dp:t piti jäädä 112:n alle. Täysikaasu ei tarkoittanut vaijeri tiukalla niin kauan kunnes oksentaa männänrenkaat pakoputkesta, vaan kone ryntäytettiin täysille ja mittaus otettiin huipusta.
Ei kuitenkaan ollut hätiä mitiä, 108dp:tä tuli tuomioksi.
Tulihan se kello vihdoin viimein niin paljon, että rohkeni aloittaa rättisulkeiset. Make kävi huollossa pyörähtämässä ihan vaan kertoen, että reitti alkaa puuroutua ja pehmetä. Oi kuinka kivaa... Sekavassa mielentilassa lähdin viemään mopoa katsastukseen huopikkaat jalassa. Kypärästä etsittiin tarkkaan E-tyypitykset ja ajosaappaat kehoitettiin vaihtamaan, vaikka kehuivatkin hienoiksi...
Kun vihdoin päästiin tositoimiin niin todellisuus kopsahti jakeluun jo ensimmäisellä siirtymällä. Riiheläisen Rikun isältä sain kitkasprayta penkkin ja sehän piti. Niin, että kun yritin ylettyä maahan niin peppu ei liikahtanutkaan sivuun penkillä ja tyrmistys kesti sen sekunnin kun liki suorin vartaloin kupsahdin nietokseen. Hyvää tavaraa! Ennen 1MK:n alkua säätelin alustaa vähän pehmeämmäksi, en ollut varma haittaako, jos maksa ja perna vaihtaa paikkaa.. ja eikun rännin päähän jonottamaan lystinpitoa. Ja reitti oli aivan mahtava... sikäli jos tykkää laskea mäkeä lusikalla perunamuusissa. Jumaettä... jos pätkästä ois ottanu patit pois niin jäljelle olis jääny lähtö ja maali, sinällään ne ei ollut se haastavin osa vaan se vimmatun pöperö meinas tehdä höperöksi. Oma ajotyyli on aika stongan päällä oleva, ja eteen hain nytkin sillä seurauksella, että en todellakaan voinut enää määritellä minne, miten ja miksi. Olin koomassa. Eturengas hoiperteli iloisesti sinne tänne suratussa spoorinjäänteessä ja havannoin kipeästi muutamia fysiikan totuuksia kuten: pyöreä pyörä ei liiku pitkittäisessä urassa poikittain, välivapaa ei vedä mutkassa vaikka kaasuttaa kuinka ja puita ei kannata halailla ne ovat vain kasveja. Muutin ajotyyliä ja painopistettä enemmän taakse ja penkille istumaan ja rähmä, että se oli vaikeaa. Oisko mautonta asentaa chopper ryhtiseen enduroon apehanger stonga?! =) Olkavarret oli tulessa kun vihdoin konttasin pätkän maalista ulos. Näin etenin kuitenkin enemmän pysty kun vaakatasossa. Suuntana MK2.
Se oli lyhyempi eikä ihan niin perinteistä pyöritystä kuin ykkönen. Kitkaspray alkoi myös hivenen rauhoittumaan eli se oli tahmea, mutta ei pyrkinyt riistämään housuja jalasta aina kun yritti liikkua. Aika jees =)
Pikkuhiljaa homma alkoi luonnistumaan, vaikka ajoin yhdestä mutkan pussista yli läpi ja mopo muistutti lähinnä sorsaa sukeltamassa pyrstö pystyssä. Onneksi lähti repäisyllä ylös ja leikki sen kuin jatkui. Ei se yhtään helpommaksi tullut, mutta nyt sen kanssa jotenkin pystyi elämään. Viimeinen pätkä oli kaasuputkilinjan suorahkoa ränniä. Se varmasti kartalla näytti nopealta, kun poisti topografian ja defragmentaatiot - ne sellaiset pikselimössöt jotka ovat epätarkkaa. Niin kuin spoori., jossa enkeliparvi oli suorittanut maihinlaskun. Kärppänä luovin mönjässä ja myönnän, että varmisteluksi se viimeinen pätkä meni. Yritin edetä reippaasti, mutta vältin tietoisesti yli-yrittämistä. Loppusijoitus vain kahden minuutin päässä kärjestä 2:nen sekä luokassa, että Lady-Cupissa, jonka ensimmäinen osakilpailu tämä oli. Palkinnoiksi sain hienon pystin lisäksi SE Teamin lahjakortin ja naisten arvonnasta vielä FOXin hienon ajopuvun. Oli oikein mukava yllätys"
-Esmeralda-
Kuva: Dan Lindberg
Kuva: Janne Jalkanen
Bongattiin ehkä siisteimmät tankotumput, mitä olen eläessäni nähnyt! =D
PS sain viestiä Toukolan Tommilta, tumppujen omistajalta, että hänen ajokaverinsa reilu kymmenvuotias tytär Jenni oli tehnyt ne hänelle...
