sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

EM tukikilpailu kuhmoinen 13.3 2010
Päivä oli hieno, vähän pakkasta ja aurinko paistoi. Ei siis ihan vielä joutunut nuoskassa rämpimään.



"Reitistä ei ollut mitään hajua, en ikinä ole ajanut täällä. 3mk:ta ja viimeinen niistä lyhyt yleisöpyöritys extreme tukkiesteen kera huollon vieressä. Kierros kaikkineen n.20km ja kaksi kierrosta ajettavana. Ensimmäisen jälkeen jäi mieleen päiviteltäväksi se pattien määrä. Toisella kierroksella niitä oli tuplaten ja tuplakokoisia. Paikoin spoori oli myös levinnyt pusseiksi jokaiseen ilmansuuntaan ja enkeliparvia pitkin reittiä. Olihan se taas paikoin haastavaa kun jalkaspoorit ei ollut kovin kantavat niin muutaman kerran jalka lipesi ohi ja sitten oltiinkin puoliväliin reittä hangessa. Polku oli kuitenkin jouhevaa ja mukavan ajettavaa ja oli siellä hienoja fiilistely pätkiäkin. Yleisöpätkä oli pyrähdys rinteessä parilla pikkuisella hyppyrillä höystettynä ja kolmen tukin rata. Sekin meni ihan ok, ja ajoinkin toiseksi nopeimman ajan siinä. Loppu sijoitus luokassa 3:s ja edelleen Lady Cupissa 3:s kahden osakilpailun jälkeen. Jäin kärjestä n. 8 min ja kakkoselle vajaa 2 min.

Mielestäni kuuluttaja oli hyvä juttu, varikollakin kuuli heti tilannetta, kun olimme toisillamme huollossa ja yleisökin sai kattavan infopaketin niin kuljettajista kuin kisastakin. Hyvän mielen toi myös palkintopystin kera saatu kaunis kukkakimppu ja paikallisen leipomon ehta ruisleipä"
-Esmeralda-

lauantai 6. maaliskuuta 2010





Riihimäki 6.-7.3 Aamuposti enduro,  ensimmäinen Lady-Cupin osakilpailu kolmesta kisasta.



Lähtö oli sunnuntaina puoliltapäivin. Veteraanit ja C luokat lähtivät matkaan ensin.

"Aurinko paistoi täydeltä laidalta ja ilma oli loistava. Jotain vinkkejä edelliseltä päivältä, mutta olihan polku sinällään muuttunut jo aika lailla. Ensimmäinen koitos oli kuitenkin työntää liukupohja saappailla mopo parcférmestä ylämäkeen lähtölavalle, joka sekin oli millilleen mopon pituinen. Onnistuihan se, vaikkakin haastavaa... Siirtymiä ei oltu pituudella pilattu ja alun otinkin hieman rauhallisemmin. Keskityin löytämään rytmin ja rentouden. MK:t 2 ja 3 mentiin aika putkeen ja kunto kesti loistavasti ja ajo sinällään kulki mukavasti, vaikka polku oli yhtä pattia ja poteroa. Paljon enkeleitä oli piirrelty pöperöisen rännin viereen. Metsän varjosta kun pellolle sysäsi niin aurinko oli sulattanut lumen nuoskaloskaksi ja tuntui kun olisi laskenut märkään betoniin. Välissä oli todella makeita aurattuja teitä ja niillä sitten mentiinkin luisti katossa. Hieno päivä ja sijoitus 3:s D luokassa ja Lady Cupissa, vain n.2 min kakkoselle jääneenä."
-Esmeralda-

tiistai 2. maaliskuuta 2010


Racingbike enduro Hyvinkää 31.1 Avasin uranni ensimmäisen talvikisan ajamalla luokassani 10:ksi. Kaverina Portugalin sixiltä tuttu KTM 125 ja tuntejakin on jo kertynyt yli sata ja kilometrejä yli 3tkm, mutta mihinkäs sitä hyvää vaihtaisi...




Numibia 14.2 olin luokassaani16:ta. Kilpailuaamuna oli rapsakka liki -20 asteen pakkanen ja poskilla pakkanen poltteli. Mopo meinasi tuumia että on liian kylmä, mutta lähti sitten vihdoin varikolta käyntiin. Muuten mopo toimi kelin huomioon ottaen hyvin. Lunta oli todella paljon ja välillä ei tiennyt minne jalkansa olisi laitellut kun oli jokapuolella tiellä. Metsät oli aika pehmeitä, mutta spoorit melkein parani loppua kohden.



Myrskylässä 28.2 kiparkatin kansallissa  Esmeralda oli omassa luokassaan 13. Keli oli aika raskas, nuoska pöperöä ja tulihan sitä kaatuiltua jonkun verran, mutta ei suurempia ongelmia.