keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Horsepower Z



Vito on siitä näppärä kapine, että se kuljettaa pontevasti mukana kaikenlaista. Ars Auttoisten avajaisista matka jatkui Turkuun ja otin Z:n mukaan viikonlopun viettoon. Vastaavasti pari katupyörää tuli kotimatkaan kuramopojen sijasta ja eipä siitä paljoo ollut apua, vaikka takakontissa oli yli 260 hevosvoimaa lisänä.
Käytiin nimittäin penkittämässä ohimennen Molitorissa kun Turun suunnalla oltiin liikkeellä.
Tehokäyrä oli Z:ssa totisen tasanousuinen ja olihan se jo aikalailla tiedossakin kun käyttäytyy todella sivistyneesti ja tyrkkää kivasti koko kaasun alueella. Ei määrällisesti paljoa enempää kuin vakiossa mutta laadullisesti oikein hyvä ajettava. Äänenvaimentajana todennäköisesti hiilikuituinen Ackrapovic - ihan täyttä varmuutta ei ole kun nimilätkä puuttuu.
BTW mikään ei äkkiseltään kuullosta niin siistiltä kun moottori, joka laulaa n.11000 rpm laulua tasaisen puhtaasti. Sormet korvissakin nosti ihokarvat pystyyn ihan vaan silkasta innosta :D
-Esmeralda-

Elämän helmiä



Jos liikutte tuollapäin niin poiketkaa... luovuuden vimmalla laskin kynän irti ja jäsensin muutamia runoksi luokiteltuja ajatelmia tuonne :) Kuvaajana tuttu Racefoton Virpi Miettinen.
-Esmeralda-

tiistai 24. kesäkuuta 2014

6th international confrence of women and sport Finlandiatalolla 12.-15.6 2014

 
Kuva: Nita Korhonen

Päädyin kera moponi edustamaan kyseiseen tapahtumaan http://www.iwg-gti.org/ (täältä lisää siitä)
ja jos minä sain nauttia kerman seurasta ni niin sai mopokin. Se päätyi jakamaan maton Michele Moutonin Audin kanssa. Kyseinen ladyhan voitti rallin MM osakilpailuja nelisen kappaletta 80-luvun alussa ainoana naisena ikinä ja eipä sen jälkeenkään kukaan ole paremmaksi laittanut. Parisen tuntia postailin F.I.M:in http://www.fim-live.com/en/ standillä ja onneksi ei kauempaa, sillä jaloillaan kärvistely ei ihastuttanut kovinkaan mäsää polvea. Oli silti mielenkiintoista vaihtaa näkemyksiä niin monen kansallisuuden kanssa ja monet kyselivät millaista on olla urheilijanaisena miesten seassa. Öhöm.. no enskakuskithan pääsääntöisesti ovat herrasmiehiä eikä se vastaanotto siellä olekaan ongelma. Keskustelimme siis aika pinta tasolla asioista.

Syvemmältä miettien löysin itseni pohtimasta naisena (ei siis henkilönä minä itse) mediassa näkymistä, joka onkin sitten toinen juttu. Alan miehiä kun taitaa kiinnostaa lähinnä vain se mitä vetomiehet tekevät, joka on täysin ymmärrettävää- miehiä ei muutenkaan yleensä hirveästi kiinnosta mitä naiset tekevät - joten naisena palstatilan saaminen ei ole aina helppoa. Siinä missä miehillä riittää jokin paha kaatuminen tai vaihtoehtoisesti mukavasti menneet treenit uutisen tekemiseen niin naisena päätyy niillä yleensä tilastoihin. Naisia on vähän (perhe on myös yksi tekijä, joka yleensä vaatii naiselta enemmän panostusta ja sitoutumista) joten kärki kapea ja se lienen syy miksi edesottamuksista ei juurikaan huudella. Usein myös naistenluokan vähäisen osallistujamäärän takia saatetaan koko luokka jopa unohtaa mainita. Uskottavuuden puute on myös yksi., joka saattaa vaivata. . Ja kuppikunnathan ovat joka lajin vitsaus niitä sen enempää ihmettelemään...Tässähän ei ole kyse tasavertaisuudesta vaan naisena kilpailemisesta naistenluokassa naisten kesken miesten lajissa.
Olipas masentavasti muotoiltu ja hivenen ehkä kärjistettynä, mutta ei tyystin tuulesta temmattua.
MM kisoista Heinolasta oli yllättävän paljon juttua ja se oli hienoa, sillä naistenluokka teki ennätyksen ilmottautuneiden määrässä ikinä: 22. Se oli todella upeata.

Poikkeuksena on kisoihin saapuvat paikallislehdet, joiden ennakkoluulottomat toimittajat ovat yleensä lähinnä kiinnostuneita kun nainen remuaa mopolla miesten seassa. Liekö uteliaisuudesta haluaa kuulla kummonen ajatusmaailma onkaan saparon juuressa. Vaihtaa nyt hella mopoon... ?
Ehkä tässä muutaman viimevuoden aikana tilanne on hiukan parantunut, sillä on tullut hiukan naisenergiaa journalismiin niin sähköiseen mediaan kuin urheilutoimitukseen (mm.Tuija Nieminen, joka ylläpitää myös lady isdeä) mutta totuus on se, että ajaminen on yhtä kallista oli munat tai ei ja sponsoreita on haasteellista saada kun ei voi tarjota samanlaista näkyvyyttä kun omassa luokassaan samalla tasolla ajavat miehet.Tänäpäivänä tietty sponsorointi onkin enemmän lähinnä tuttujen kautta ja lajin parissa olevien firmojen kautta, mutta silti.

Tämä on siis vain henkilökohtainen mietiskelyni ja absoluuttista totuuttahan ei ole; on vain asioita, jotka jokainen näkee omalla tavallaan. Olen itse saavuttanut pisteen, jossa lajin harrastaminenhan sinällään on älyttömän siistiä, mutta tasapaino menojen ja tulojen kanssa sanelee kuinka paljon on varaa treenata ylläpitääkseen taitoja tai jopa kehittyäkseen ja määrittelee kilpailujen tavoitteet senmukaisesti sitten. Jos siis kilpailee...

Meillä käväisi myös vierailulla Wihurin tukema formulakuski Valtteri Bottas, joka ajoi edellisen MM osakilpailun pronssille hienosti. Olihan se pakko ikuistaa tämäkin hetki... :)

-Esmeralda-

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

7.-9.6 Heinola enduron MM osakilpailu

 
Kuva: Piia Salmi
Vielä keskiviikko iltana aloin purkamaan vielä mopon sähköjä. Päivällä kävin kävelemässä pätkät läpi ja kun sitten meinasin pakata romppeet valmiiksi huomista varten autoon niin testasin vielä jotta kaikki toimisi. Kävin postilaatikolla kerran kaksi ja totesin pelaavan hienosti. Sitten meinasin laittaa käyntiin ajaakseni autolle niin eipä pukahtanutkaan. Täh?! Ihan kuollut. Kertakaikkisen. Mitihm..? Hain tallista uuden tulpan ja vaihdoin sen. Pärähti tulille ja kävin taas postilaatikolla. Taaskaan ei sen jälkeen lähtenyt enää käyntiin. Kirottu postilaatikko! No kipinä siis hukassa ja ei muuta kun kapine sisälle ja purkuun. Katsoin kelloa se oli reilu kuusi illalla. Seuraavan kerran katsoin sitä puoli kaksitoista yöllä kun mopoon oli vaihdettu sytkäboxi ja puola ja .. ja... kunhan ne oli ensin purettu toisesta pyörästä irti ja muutettu liittimet. Menin nukkumaan.
Torstaina soittelin Maritalle, että varaisivat paikan varikolta, tulisin kunhan saisin laitteet parsittua kasaan. No kutakuinkin kolmen aikaan pääsin vihdoin lähtemään ja vaikka tavallaan se toimi nyt niin takaraivossa oli paise kun kokoajan saisi jännittää mitä tapahtuu. Suoranaista vikavikaa ei koskaan löytynyt, ellei sitten sytkäboxi ollut mystisesti rikki.


Varikkoa rakentamaan - töistä sain lainaan metabon loistavan teltan ja huoltoavuksi hälytetyt Hiltuset tulisivat perjantaina avuksi, Make olisi ehkä vielä työreissussa. Paku jäi siis varikolle ja siirryin fillarilla liikkumaan. Kävin vielä katsastamassa crossiradan extremen.
Perjantai aamuna ilmoittautuminen ja sitten katsastus. Ja oli muuten niin korkea katsastuspöytä, että vaikka sain pelit sinne niin en ylettynyt enää pitämään tangosta kiinni. Onneksi Make oli mukana pelastamaan tilanteen :) Yleensä kärsin vain liian lyhyistä jaloista...
Ei moitteen sijaa ja lähti käyntiinkin :) Illalla sitten starttaisi kuuden jälkeen supertesti crossiradalla. Jotain extreme esteitä ja pikku lenkki crossirataa. Ajaisimme pareittain ja Hanna oli minun parina.

Vihdoin järkyttävän odottelun ja hengailun jälkeen pääsimme ajamaan ja ajo sujui ihan hvvin. Aika tasaväkisinä menimme toisen kierroksen lopulle asti, kun ajovirheen seurauksena menetin vallin mutkasta ja eturengas puski läpi.
Kuva: Piia Salmi
Kuva: Piia Salmi
Muutaman sekunnin jäin välittömästi ja Hanna karkasi maaliin ennen minua…




Lauantai aamun startti liki yhdentoista aikaan aamulla ja kolme kierrosta liki n.60km kierros ja se piti sisällään kolme erikoiskoetta; crossitesti, enduotesti ja extremetesti sekä pitkä metsä/suo/kivikko siirtymä. Ensimmäinen kierros lähti hvyin käyntiin ja reilu 20 naista oli ilmoittautunut joista parhaimmillaan olin 14:ta.  Crossitesti meni nyt jotenkin, hiukan unessa vielä, mutta välihuollon jälkeinen extreme testi sitten herättäisi kyllä. Heti alkuun ensimmäisessä mäessä oli yksi kuski laitteet levällään pötköttämässä ja tukki tien. Voi taivas! Hetken jouduin odottamaan, että sai itsensä makoilemasta siitä ja survoin väkisin ohi ajolinjan vasemmasta reunasta isojen kiven lohkareiden yli. Löytääkseni vain seuraavasta mäestä jälleen yhden kuskin tukkimassa tietä. Porasi kiven takana jumissa niin, että savu nousi. Sitten kaatui siien levälleen ja kas, jälleen istuin siinä odottamassa tilaa. Voi taivaiden taivas!! Aika juoksi koko ajan ja siinä istuin ihmettelemässä, että menisin jos mahtuisin. Jotkut tulivat kiskomaan kuskin tukkimasta tietä ja pääsin matkaan. Raivolla kaasutin  menemään ja kirosin mielessäni.. Noh, ei auttanut. Olin ohittanut ne jo aikaisemmin, mutta välihuollon time control piste piti huolen, että ajojärjestys säilyi lähtölistan mukaisena ja olivat siis jälleen siinä edessäni.

Kuva: Piia Salmi
Pitkän siirtymän alussa harhauduin sitten väärälle reitille, kun jotenkin urpona katsoin yhtä likkaa joka ajoi ennen minua ja meni edellä vasemmalle. No kiersin sellaisen pehmeän paikan vasemmalta ja seurasin likkaa. Äkkiseltään löysinkin sitten itseni sen kassa ihmettelemässä aukealta, jossa oli pari master pyörää. Ne tuumi, että eikun sinne vaan ja suoraan. No uusinta lähtö ja ahdistuneena mietin hukattuja minuutteja muutenkin tiukasta aikataulusta! Posotin jälleen siirtymän alkuun ja tosiaan, pehmeässä kohdassa oli ihan oikeassa reunassa reittimerkki joka kertoi suunnan olevan suoraan. No enhän sitä nähnyt (puusilmä!) kun kiersin lutakon vasemmalta. Jatkoin vimmalla eteenpäin ja suolle ja kivikot ja.. ja .. ei sinällään murheita, vain tuo harhaan ajon hukka aika. Sitten endurotestille ja siitä tykkäsin. Toisella kierroksella sitten kaaduin kun yritin pitää ehkä hiukan liikaa vauhtia yllä menetettyjen minuuttien takia. Savinen pattisuora metsän siimeksessä ja loikotin menemään mukavan reipasta vauhtia kevittämällä etupyörää aina ylös monttujen pohjilta. Se olikin sitten viimeinen muistikuva. Vips vips ja solisluu siksakkia pötkölleen. Ajolinja ajautui todennäköisesti hiukan sivuun ja pattien välisen notkon viistoreuna lipsautti pidon takarenkaalta aiheuttaen kevyen oikea-vasen-oikea-vasen ilmiön. Lopunviimeksi löysin itseni mopon alta oikea jalka kaksinkerroin vääntyneenä ja ohjaustangon toinen pää solisluun alla ja toinen pää nivusessa. Panssari olikin siinä mukavasti välissä, mutta noissa kohtaa siinä ei ollut apua. Kömmin sieltä jäloilleni ihan vaan todetakseni ensin, että kytkin runko oli poikki ja koko kahva kaikkineen herkkuineen roikkui letkun varassa syylarin vieressä. Ai niin ja jalka ei toiminut. Oikea polvi oli mahdottoman kipeä ja en saanut poljettua enää laitteita käyntiin sillä. Keräsin kytkimen matkaan ja sain mopon käyntiin ja nilkutin huoltoa kohti kakkosvaihteella. Huolto parsi mitenkuten rungon osapuilleen paikoilleen ja jatkoin matkaa. Seuraava ek olikin tuskien taival, kun en voinut enää istua alas kun en meinannut päästä sieltä enää ylös tapeille seisomaan. Kahdesti kaaduin oikealle kun jalka ei vain irronnut tapilta kun piti. Kytinkahvarunko pyöri tangon alle ja en ylettynyt enää kahvaan ja oikeastaan itse ajamisesta ei tullut enää mitään kaikkine näine oheistoiminteineen ja välihuollossa Make olikin sitten sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä enää jatkaa kun en pystynyt edes potkimaan konetta käyntiin. Päätimme siis, että huolto parsii mopon kasaan- vaihtaa uuden rungon kokonaan - ja yritän huomenna uudestaan. Sen hetken makasin housut kintuissa pakussa jääpussi polven päällä koska uhkasi turvota jo polvituista ulos. Harmitus oli määrällisesti käsittämätön. Make ja Nico parsi laitteen tikkiin ja laittoipa vielä käyntiinkin, että pääsin ajelemaan varikolle.
Kävimme hetken katsomassa kisoja, kun piti odottaa, että saisi pyörän katsastettua taas parcférmehen huomista varten.
Sunnuntai aamuna oli selvää, etten ajaisi. En nyt enkä kohta enkä ainakaan sinä päivänä. Polvi oli hetken seisoskelun jälkeen potkupallo eikä taipunut juuri mihinkään. Laitoin kompressio siteen, koska uhkasi turvota jo mahdottomaksi. Kisan päälääkäri oli ortopedi kirurgi kirjoitti lähetteen magneettikuviin ja sanoi sieltä olevan eturistisiteen sekä ehkä myös sivusiteen poikki. Ettämitä??? Voi...&€%€#6%"`#"€
Loppu kisat sitten menikin katsojan roolissa ja voin kertoa, että otti pannuun niin että kivisti, jopa enemmän kuin polvea.
Lopullinen diagnoosi sinällään ei ollut lopunviimeksi ihan niin julma,  siteistä ainoastaan eturistiside oli kärsinyt, mutta reiden pää oli revennuyt ja murskaantunut polven sisäsyrjältä. Sen takia se ei oikein kantanut ja turvotti niin valtavasti. Noh,  se onneksi paranee kohtuu pian...
Hieno kokemus silti ja vielä hienompaa olisi ollut ajaa maaliin niinkuin tavoitteenani oli. No, seuraavalla kerralla sitten :)
-Esmeralda-

30.5 Lopella enduroimassa

Yksi MM kisa projektin tukijoistani Älvsbytalon Juha Salonen, järjesti mahdollisuuden koko päivän treeniin Lopen endurosafari maastoissa. Luvassa oli siis hienoa settiä nuotio kahvien kera.
Päivä sujuikin mallikkaasti ja ajofiilis oli todella hyvä. Myös keli suosi eikä satanut. Risteily kuului hintaan ;) tax free ei vain ehtinyt aueta tuolla reissulla.
Hieno päivä, hyvä seura - mitä enempää voi toivoa? Kiitos kaikille....
Nyt siis enää yksi treenikerta Atte Jousen valmennuksessa ja alkaa varsinaisesti MM kisojen hullunmylly kun yritän saada kaiken nippuun ja hoidettua ja jossain välissä pitäisi ehtiä levätäkin?!
Nyt ymmärrän, miksi muilla joku muu hoitaa kaiken muun ajattelemisen ja järjestelemisen.... Huoh.
-Esmeralda-