77. Päijänteen Ympäriajo

"Ehkä tällä jotoksella meni lähtökohtaisesti jo kaikki mahdottoman vaikeaksi. Torstaina soitti Jake, yksi huolto ykkösen miehistäni ja kertoi polvileikkauksensa siirtyneen - huomiselle eli perjantaille. Tuijotin puhelimessa samaan aikaan kuumemittaria, jonka olin juurikin nykäissyt kainalostani. Se näytti tomerana 37,8 astetta ja mietin mikä voi vielä mennä pieleen. Ykkösessä oli siis enää kaksi miestä,  päämekaanikko ja huoltopäällikkö Jussi sekä Rahikkala, joiden pitäisi pärjätä noin neljän hommat... Olihan heillä myös muonahuolto. Jokainen vuorollaan motkotti minulle, etten missään tapauksessa saa startata ja sitä mukaa kun asteet nousi niin tavoitteet laski. Ensin olin ajatellut ajavani vimmatusti ja luottaen palautumiseen siirtymillä. Kolmen joukkoon?!... Sitten keskusteltuani mittarin kanssa ajattelin kunhan pääsen vain läpi. Rauhakseen ja safarilla. Perjantai aamuna lämmön ollessa vielä päällä mietin vain kunhan pääsisin edes starttaamaan.. Meinasi itku tulla, olin valmistautunut kisaan tosissaan ja edelliset pari viikkoa meni hiukan kuumeillessa ja flunssaisena, mutta nousin vielä siitäkin. Levon puute ja jatkuva touhuaminen puolilleöin mopon kimpussa ja ties minkä rakenteluissa ja kamojen roudailuissa kostautui. Ajoimme Erkki Wrangénin kanssa samassa huollossa, joten vaikka hetken mietin siirtyväni kuntoluokkaan ajamaan niin se oli mahdotonta aikataulun takia. Sama huolto ei millään olisi ehtinyt. Eipä siis muuta kun matkaan mars ja niin pitkälle kun jaksan. Toisessa huollossa kolmikko päitsikonkareita Satukangas, Helin ja Järvinen Allrightin pakettiautolla. Lähtöpaikalla kävimme vielä läpi kaikki romut ja roinat ja pakkasimme kaiken uudelleen, koska mopot jäivät nyt tietenkin pois kyydistä. Touhusin ja selitin ja opastin ja ja ja..ääni alkoi hiipua. Tunsin kuinka kuume alkoi nousta ja poltteli naamaa. Jussille jäi vastuu päätöksistä ja muutoksien suunnittelusta kun laitoin kypärän päähäni. Huoh, vihdoinkin tyhjiö. Jo pelkästään asfaltilla mopon työntäminen sai haukkomaan henkeä aika lailla ja mietin millainenhan reissu on tulossa. En juurikaan ikinä, lukuunottamatta kisoissa olleita lyhykäisiä tiesiirtymiä, ole ajanut maantiellä tuolla korppusahalla. Mietin missäkohtaa alkaa veri valua korvista.. Nähtäväksi jäi siis monta asiaa.

Kuva: Kaj Lindberg

Alkuun tanakasti tiesiirtymää ja hain tuntumaa nastoilla keikkumiseen. Liuruili sinne tänne kuin olisi pyörät ollut irti. Ensimmäinen mk otti heti luulot pois. Siinä jonossa seisoimme ja katsoimme kun jokainen vuorollaan kaasutti valolta 25m ja mutareikään loiskis. Seuraava: traaaaaat - loiskis. Seuraava: traaaat - molskis.. jne. Kunnes itse olin siinä lampulla ja jouduin odottamaan kolmet valot, koska reikä oli täysi ja piti odottaa, että siihen taas mahtuu. Eipä siinä, tiesin jo miten homma toimii: traaaaat - molskis. Helppoa. Välillä spoori näytti niin epäilyttävältä, että mielummin puski hangesta ohi, kun ei tiennyt kuinka syvää mömmössä on.

Kakkos mk:lla aloin ja päivittelemään. Sussiunakkoon miten vähän reikien välissä oli reittiä! Mietin kuvaavia sanontoja kuten: voi jeesus kristus superstar.. taikka:  voi pyhä sylvi ja muut fiksut naiset jne...Etenin. Kyllä. Omintakeisesti. Ketterästi. Hitaasti. Tarkasti. Varmasti. Ja piru, että kiittelin kun housut pitivät ainakin 132% vettä! Tiesin kyllä reissusta tulevan kostean ja töissä kävin kysymässä MP tuotannon likoilta apuja. Sain vettä pitävät irtovuoret ja ompelin ne itse corssihousuihin väliin. Loin lämpimiä ajatuksia Helille ja jatkoin porskuttamista. Ihmiset kannustivat hurjasti ja fiilis oli hyvä, vaikka ikinä en ollut näin hurjassa maastossa ajanut. Täysin pa**a puhetta, että reitti on kaikille sama! Hohohhahhaohhhaooaa!!!! Toimii RR puolella tai formuloissa. Veikkaan, ettei 50 ekalla kuskilla ollut minkäänlaista käsitystä missä me häntäpää paarustimme. Ensimmäiset hupailut tarjosi oja. Siis kaikkien ojien isoisä sellainen iso oja vettä puolimetriä ainakin pohjalla, mistä sitten silta oli romahtanut. Kärki oli painanut vielä siltaa pitkin, vaan reitti oli kaikille sama, joten oli se meilläkin se silta, se oli vain katkennut ja romahtanut. :) Pohjalla oli tunkua kun pari ukkoa kilpaa kahlasi mopot katollaan siellä ja toisella puolen oli kolme nuorta poikaa kiskomassa hylkyjä ja ukkoja ylös. Mietin hetken miten edetä ja tonavan yli meni vielä jäänteinä sillan niskat, pyöreät tukit kummassakin reunassa. Ajattelin jos ajaisi tapeilta seisoen sitä tukkia pitkin... heh...itsevarmuuden asettuessa kohdilleen suuntasin ojan pohjalle pulikoimaan. Hirmu säkällä mopo säyseästi nousi kaasulla vastapenkkaa ylös ja olin yli ennenkuin tajusinkaan. Eikä edes vettä saappaissa! Pöllämystyneenä hortoilin peltoa eteenpäin kunnes tajusin taas kaasuttaa.. Hittolainen ja jummijammi. Herkku jatkui peltomömmönä ja reikäränninä juurien seassa metsikössä. Adjektiivit loppuivat ennen puoltaväliä...jäi vain verbi: etene.

Huollot löysivät paikoilleen ja siirtymille oli lämmintä takkia päälle - onneksi. Kuume tuntui yllättävän vähän haittaavan ajamista tai sitten keskityin vain olennaiseeen: reijästä reikään reunoja pitkin. Kotipätkälle olisi ollut parempi mennä veneellä, niin paljon oli vettä pellolla. Ensimmäistä kertaa en ajanut plaanissa "yksirunkoisella" =D hehheh.. Pätkällä edelleen toimi samat säännöt: tarkkana kuin porkkana ja harkiten kaasua. Kerran ajoin mutkan takaa suoraan reikään ja mopo istahti monttuun niin syvään, että piti oikein retuuttamalla retuuttaa se irti. Onneksi irtosi ennen kuin takahäkki irtosi. Eeki tulla kaasuttelikin jo paikalle ja olin selkeästi tukkeena spoorissa. Ilmoitin lakonisesti: tuohon ei kannata ajaa, siinä on syvää. Eeki purskahti nauruun... Mielikuvituksissani minulla olisi pitkät jalat niin tällaisissa paikoissa ottaisin toisella kädellä stongasta kiinni ja toisella takalokarista ja kävelisin mopo jalkojen välissä reikien yli. Tästäkin selvittiin.
Pätkän maalissa oli äiti ja isä odottamassa takkien kanssa ja tarjosi mandariinia suupaloina. Oli sitten keskivertoa enempi siemeniä siinä kaverissa, ja rouskuttelin sen niine päivineen. Aika turha yrittää lajitella niitä sieltä. Hyvää oli.
Huoltoon oli vielä yksi pätkä ja se tarjosi ainoana erona paikoitellen paljaampaa maastoa ja heti punkesin tapeille seisoksimaan. Siis tämän lisäksi siinä toistui samat elementit kuin aikaisemmissa. Juustoportin huoltoon porhalsi nälkäinen ja märkä mopoilija.
Jussi oli hoitanut hienosti aggregaatin ja mikron tyrkylle ja ruoka oli kilausta vailla valmista. Myös äiti ja isä oli paikalla ja auttoivat parhaansa mukaan. Vaikea tietysti olla avuksi kun ei oikein tiedä mitä tehdä. Huolto kakkonen oli myös luojan kiitos paikalla, kaikilla oli hirmu kiire ja yhtaikaa. Lautanen maassa tungin haarukalla kinkkukiusausta suuhuni ja huutelin huollolle mitä pitää tehdä ja kiskoin märkiä vaatteita päältäni. Housut olivat edelleen sisältä kuivat, ainoastaan sukat olivat antautuneet. Kuivat sukat, ruokaa suuhun, paita, ruokaa, saapas, ruokaa, toinen...onko valmista? Valokypärä.. Kytkekää joku piuhat.. Eekin mopo pötkötti kuolleena maassa. Kytkin oli poikinut. Jussi ja Rahikkala ruuvaa raivolla. Jokojo?.. 6 minuuttia silti myöhää, mutta matka jatkui. Pureskelin vielä kinkkukiusausta suussani..
Tullessani huhdanojan eli meidän viimeisen pätkän lähtöön oli takkihuolto hiukan myöhässä. Samalla huomasin, etten ollut kiireessä huomannut teipata saappaiden yläreunaa kiinni. OIVOI! Ap-u-a! Silmäys ympärille ja uhriksi osui jonkun huoltoauto. Kipitin sinne ja kysyin haluaisivatko he tehdä yhden pienen ihmisen super onnelliseksi? Tokihan he halusivat ja kaveri oli kontillaan jo teippaamassa saappaitani! Voi että joskus on hienoa olla nainen avun tarpeessa metsässä ja miehet on kyllä silloin poikkeuksetta herrasmiehiä <3. Hykertelin onnellisena kuivien sukkien kera ja valmistauduin pätkälle. Takkini hylkäsin kalusto tappioina AT asemalle.
Tästä alkoi matkani viimeinen taisto.
Samanlaista herkkua, väliin oli ehkä paikoitellen ajettavaa spooria kunnes 4km ennen maalia törmäsin jonoon. Siellä oli vajaa 10 ukkoa edessä ja jonkun ajan päästä jo toistakymmentä takanakin. Reitti oli pettänyt niin pahasti, että käytännössä raahasimme 3-4 tyyppiä mopoa aina metrin pari ja sama uusiksi. Yksi kerrallaan. Yritimme tehdä uusia spooreja kauempaa oikealta ja vasemmalta, vaan jokainen niistä petti pohjattomaksi. Satulaa myöden parhaimmillaan syväkyntöä. Etupampuista molemminpuolin kiskaisu, raivoisa kaasutus, ähräys ja takalokarista nuttuutus. Tässäkohtaa temutessa alkoi kuumeinen olo tuntua. Tähänasti olin ajellut niin, etten edes hengästynyt, mutta nyt puhalsin kuin astmainen norsu. Tuntui, että kuolen koska menetän henkeni. Kolme mopoa ja yli puolituntia myöhemmin sanoin, etten kykene enää repimään yhtäkään rakkinetta suosta ylös. Mieli kimpoili kypärässä kuin heinäsirkka liskohäkissä - matkan TÄYTYY jatkua jo, me ollaan mk:lla herrajumala! Hoputin Eekiä, joka nyt oli edelläni mäessä jo. (Tästä puuhastelusta on youtubessa jonkun ottamaa kypäräkamera kuvaa nimellä: huhdanojan kokoontumisajot. Tämä sankari saapui jonkun aikaa myöhemmin jonoon kun minä) Vihdoin matka jatkui muiden jäädessä vielä askartelemaan takanamme. Olimme hoitaneet velvollisuutemme auttamisessa ja suuntasimme maalia kohti. Maalissa saimme limua ja suklaapalan ja täytyy sanoa että maistui älyttömän hyvältä, niiden eteen joutui jo taistelemaan.
Edessä siirtymää 40km ja en edes ollut ajatellut missään vaiheessa valuiko veri korvista. Takapuoli on vuosien harjoittelun tuloksena (treenipäiväkirjan mukaan reilu 15 000 tuntia todistetusti satulassa istuneena) täysissä pakaroiden voimissa eikä matkan taittaminen närästänyt oikein millään tasolla. Olo oli hiukan kurja kuumeen takia, mutta yllättävän siedettävä. Vihdoin Vierumäellä ja yöhuolto. Öljyjen tilalla oli kuravelliä (!) ja ne siis vaihtoon sekä valot. Ketjuja säädettiin ja rasvailtiin. Ilmanputsari uuteen. Aika päättää päivä ajamalla parc ferméhen.
Hotellissa tuloslistassa tuli päin naamaa tyly tulos: Hylky.

Olimme viipyneet 1h16min, mikä oli yli tuplaten normaalin ajoajan huhdanojalla ja siitä syystä ihanneajasta myöhästyimme yli tunnin. Tarkalleen ottaen 17min yliaikaa ja siitä hylky. Kysellimme eikö millään saa jatkaa ja ilmoittivat vain, että voi huvikseen ajella, mutta ei tulosta saa.
No päätin sitten säästää nekin rahat tuleviin kisoihin ja ehkä säästää myös kuumeisen henkiriepunikin joten leikki jäi sikseen osaltamme. Sääli ja harmitus.
Kiitos silti kaikille tukijoille ja hengessä mukana olleille ja huolloille suurensuuri jättikiitos. Oli haastavaa varmastikin olla ensikertaa (jokainen!) huollossa ja päitsissä vielä ja kaikki toimi niin hyvin kuin vain pystyi. Lisähaasteena olimme vielä koko ajan samaan aikaan siellä, eli piti revetä kahtia. Ja mekin olimme ajamassa ensikertaa. Ensivuoteen kerättynä paljon kokemusta ja viisautta. En rehellisesti sanoen uskonut pääseväni edes näin pitkälle ja tuliaisena toinkin kaiken muun lisäksi tukevan keuhkoputken tulehduksen.
Ne, jotka motkottivat olivat tyytyväisiä keskeytykseen, mutta sitä kutsutaan välittämiseksi ja se on ihan okei :) minulla on kovaa vain pää...
-Esmeralda-